Lustans Lakejer oli joidenkin mielestä 1980-luvun merkittävin ruotsalainen yhtye. Ei suurin siinä mielessä, että he myivät eniten levyjä tai että heillä olisi ollut eniten faneja, vaan koska he yksinkertaisesti kuvastivat parhaiten koko vuosikymmentä. Kaikessa mitä he tekivät, he ilmensivät ajan henkeä: vaatteissa, sanoituksissa, musiikissa. Lustans Lakejer ei ollut kapinaa tai protestia, vaan eskapismia, kauneutta ja romantiikkaa. He olivat tärkein ruotsalainen osa uusromanttista aaltoa, joka pyyhkäisi maailman tanssilattioiden ja listojen yli 1980-luvun alussa.
Yhtyeen keulahahmo Johan Kinde (s. 15.5.1963) on ollut monenlaisia mielipiteitä kirvoittava persoona Ruotsin musiikkipiireissä. Häntä on kutsuttu mieheksi jota joko rakastaa tai vihaa, mutta joka ei jätä ketään kylmäksi. Hänestä kirjoitettiin paljon, eikä kuva ollut koskaan selkeä. Tässä miehessä oli siis ilmeisesti jotain, mikä jää arvoitukseksi. Yhtenä hetkenä hänet esitetään demonina, joka heittää muusikot ulos bändistä. Seuraavana hetkenä hänestä tulee levoton, yhteiskunnallisesti tietoinen nuori mies, joka puhuu sydäntä särkevästi kolmannen maailman köyhistä.
On sanottu, että näiden piirteiden taustalla on Kinden lapsuus. Häntä kiusattiin ja pahoinpideltiin kouluaikana ja kutsuttiin ”siaksi”, mikä teki hänestä aggressiivisen ja vihamielisen. Mutta joidenkin lähteiden mukaan hänellä oli myös rasistisia näkemyksiä. Ennen kaikkea hän halusi järkyttää ja näyttää olevansa jotain. Mutta suurin osa toteaa, että Kinde oli pohjimmiltaan älykäs, herkkä ja hyvä ystävä. Ainakin jos alistui hänen tarpeelleen olla huomion keskipisteenä ja antaa hänen päättää, miten kaikki on.
Johan Kindella oli rautainen halu ”näyttää kaikille jonain päivänä”. Jo kuudennella luokalla hän oli varma siitä, että hänestä tulee rocktähti, ja monet kannustivat häntä hänen pyrkimyksissään. Muutamien saman luokan ystävien kanssa Kinde perusti ensimmäisen bändinsä – omistamatta edes mitään instrumenttia. Åkerstorpin kellarissa ryhmä harjoitteli ja soitti parhaalla mahdollisella playback-tyylillä muutaman pikkutytön toimiessa yleisönä. Heillä oli jopa nimet parille kymmenelle biisille – mutta ei melodioita.
Vuonna 1978 perustettiin Åkersbergas Musikgrupper, joka ennen pitkää sai nimekseen Lustans Lakejer. Nimi löytyi kioskilta ostetusta dekkaripokkarista. Punk-henkiseen kokoonpanoon kuului tässä vaiheessa laulaja-kitaristi Johan Kinden lisäksi Peter Bergstrandh (basso), Leif Thuresson (kitara), Urban Sundbaum (rummut) ja Kaj Smedfors (kitara). Ensimmäinen iso keikka oli Ekbacksfestivalenilla kesällä 1979. Musiikki oli rajua ja sanoitukset radikaaleja.
Vuodessa tapahtui huikea muodonmuutos. Kukaan ei enää puhunut punkista, vaan uusi aalto oli kaikkien huulilla. Johan Kinde oli löytänyt oman äänensä ja musiikki soi tarkkana ja terävänä. Esiintymisasuihin, lavashow’hun ja valoihin panostettiin. Musiikki oli huomattavasti lähempänä esimerkiksi Roxy Musicin ja David Bowien vaikutteita ja Johanin sanoitukset olivat muuttuneet dekadenteiksi. Nyt he lauloivat viinistä, naisista ja samppanjasta sekä intohimon hämäräperäisistä tavoitteista. 17-vuotias Johan Kinde lauloi lauluja aikuisen elämästä, jollaista hän ei vielä ollut koskaan kokenut.
Kinde ja kumppanit olivat ystäviensä kautta tutustuneet Klas Lundingiin, joka oli perustanut Anders Tapperin kanssa indie-levy-yhtiön Stranded Rekords. Oma levymerkki oli jatkoa miesten pyörittämälle samannimiselle fanzine-musalehdelle, jossa käsiteltiin punk- ja new wave -bändejä. Myös levy-yhtiön linjaan kuuluivat kyseisten genrejen edustajat, joten Lustans Lakejer sopi hyvin kuvioihin. Ensimmäinen single ”Diamanter är flickas bästa vän” äänitettiin yksinkertaisissa olosuhteisessa Leif Thuressonin nelikanavaisella nauhurilla. 12-tuumaisesta maksisinglestä otettiin 500 kappaleen painos ja sen kannessa komeili itseoikeutetusti Marilyn Monroe.
Thuresson ja Smedfors jättivät yhtyeen heti ensilevyn jälkeen ja heidän tilalleen tuli Adrian Valery kitaraan sekä myöhemmin oopperalaulajana tunnetuksi tullut Jan Kyhle kosketinsoittimiin ja taustalauluun. Näin ollen Lustans Lakejerin kokoonpano ensimmäisen albumin levytyssessioisa oli Kinde/Bergstrandh/Valery/Sundbaum/Kyhle. Lisäksi albumilla kuultiin vierailevien muusikoiden soittamia altto- ja tenorisaksofoneja. Tuottajana toimi Ola ”Cox” Andersson, joka oli soittanut yhtyeessä TV3. Yhtyeen omaa nimeä kantava pitkäsoitto ilmestyi helmikuussa 1981. Levylle ei otettu mukaan bändin ensilevytystä, mutta siltä lohkaistiin singleksi kappale ”Kärlekens nöjen”.
Johan Kinde opittiin tuntemaan melko itsepäisenä ja dominoivana bändiliiderinä, joten Lustans Lakejerin miehistössä vaihdokset tulivat tavallisiksi. Kahden ensimmäisen pitkäsoiton välissä julkaistiin single ”Skuggan av ett tvivel”, jossa rumpaliksi oli vaihtunut Christer Hellman. Toiselle, vielä samana vuonna 10.11.1981 julkaistulle, studioalbumille ”Uppdrag i Genevè” tuli mukaan toinen voimakas persoona – kosketinsoittaja Tom Wolgers (s. 9.6.1959 Tukholma – k. 3.11.2020). Suurin osa levyn lauluista syntyi Kinden ja Wolgersin yhteistyönä. Kosketinsoittajan lisäksi myös kitaristi vaihtui ja instrumenttiin tarttui Kinde itse. Lustans Lakejerista oli siten tullut kvartetti. Singlenä kakkoslevyltä kuultiin kappale ”Stilla nätter”.
Samaan aikaan uusi aalto murtautui läpi Euroopassa. Yhtyeet, kuten Ultravox, Spandau Ballet, The Human League ja Depeche Mode, valtasivat musiikkikentän. Lustans Lakejer ratsasti ultramodernina uuden aallon harjalla. Wolgers oli koulutettu pianisti, joka varmisti, että syntetisaattorisovituksilla oli suurempi paikka äänimaisemassa. ”Uppdrag i Geneve” nousi Ruotsin albumilistalla sijalle 16 ja myi yli 20 000 kappaletta. Sitä seurannut kiertue veti loppuunmyytyjä saleja. Albumilta löytyvä ”Segerns sötma” -kappale soitettiin television suositussa Poporama-ohjelmassa, mikä toi bändille maanlaajuista näkyvyyttä. Lustans Lakejer murskasi tyttöjen sydämiä ja peitti maan lehtien viihdesivujen palstat.
Lustans Lakejer oli neljä nuorta modernia miestä, joita ihmiset joko rakastivat tai rakastivat vihata. Yhtäkkiä nuorukaiset alkoivat saada henkilökohtaisia kutsuja paikkoihin, joihin he eivät olleet edes tarpeeksi vanhoja mennäkseen. Toisaalta Kinde nosti myös niskavilloja pystyyn erilaisilla lausunnoillaan, joista kuuluisin lienee Expressen-lehdelle tokaistu ”Vaatteet ovat tärkeämpiä kuin musiikki”. Lausahdus oli tarkoitettu ironiseksi ja provosoivaksi, mutta vakavasti asioihin suhtautuvat rock-piirit eivät päästäneet häntä niin vähällä. Provokaatio johti pilkkaan ja sivusilmäilyyn, mutta myös ihailuun ja mielivaltaiseen palvontaan kasvavan fanaattisten fanien joukon taholta.
Bändiä syytettiin myös uusnatseiksi pienen maakuntatoimittajan perusteettoman hyökkäyksen vuoksi. Ikävä leima, joka jäi mediaan pitkäksi aikaa. ”Se, että olisimme uusnatseja, on tietenkin täysin absurdia ja tyhjästä vedettyä”, Peter Bergstrand kommentoi. Hän muistaa haastattelun, josta asia irrotettiin. Kyseessä oli normaali ja rento tilanne, jossa he puhuivat lähinnä musiikista. Toimittaja nappasi kuvan, jossa Johan Kinde poseeraa oikea käsi ojennettuna. Asiaa pahensi se, ettei Lustans Lakejer koskaan vaivautunut kiistämään fasistisia huhuja. Ei siksi, että ne olisivat olleet totta, kuten arvostelijat tietenkin väittivät, vaan koska ne olivat liian absurdeja kommentoitavaksi.
Kosketinsoittaja Tom Wolgers antoi mielipiteensä asiasta Schlager-lehden haastattelussa vuonna 1982. Siellä hän selitti, että yhtyeen kasvot olisi varmasti pelastettu, jos Johan olisi selittänyt lehdistölle poliittisen kantansa (joka oli huomattavasti enemmän vasemmalla kuin oikealla), mutta että se olisi ollut periksi antamista. Periksi antaminen ei kuulu Johan Kinden sanavarastoon. Lustans Lakejerin perusajatuksena oli musiikki viihteenä, ilman poliittisia sävyjä. Mutta kannanoton tekemättä jättäminen on myös kannanottoa.
Vuonna 1982 Tom Wolgers jätti yhtyeen ryhtyäkseen valokuvamalliksi ja perustaakseen oman bändin. Hänen myötään suuri osa ”Uppdrag i Geneve”:n menestyksen tehneestä eleganssista sekä soitto- ja laulutaidosta katosi. Kosketinsoitinten taakse hyppäsi Janis ”Anis” Bokalders, joka oli ollut mukana tuottamassa edellistä levyä. Bassossa jatkoi edelleen alusta lähtien mukana ollut Peter Bergstrandh ja rummuissa Christer Hellman. Ensimmäinen levytys tällä kokoonpanolla oli esikoissinkun ”Diamanter” uusi versio. Keväällä 1982 julkaistu levy jäi välityöksi, vaikka itse kappale olikin koko ajan ollut yksi Lustans Lakejerin suurimmista keikkasuosikeista. Sekin soi Poporama-ohjelmassa on edelleen yhtyeen tunnetuimpia biisejä, vaikka se ei olekaan mukana millään studioalbumilla.
Kolmatta studioalbumia ryhdyttiin äänittämään kesällä 1982 Tukholman Polar Music Studioilla. Tuottajaksi tuli yllätysnimi Isosta-Britanniasta. Richard Barbieri tunnettiin taidepop-yhtye Japanin jäsenenä. Hän sai studioon vierailevaksi saksofonistiksi bändikaverinsa Mick Karnin. Anis auttoi Kindea muutaman biisin säveltämisessä. Tällä levyllä lähdettiin tavoittelemaan menestystä Ruotsin rajojen ulkopuolelta ja kappaleet levytettiin englanniksi. Levy-yhtiön toiveesta biisit päätettiin kuitenkin julkaista ensin kotimaassa ruotsinkielisinä versioina. Albumi sai nimekseen ”En plats i Solen” ja singleksi lohkaistiin kappale ”En främlings ögon”. Albumia pidetään bändin keskeisenä levytyksenä juuri tuottaja Barbierin mukanaolon ansiosta. Levy nousi Ruotsin listalla sijalle 13, mikä on Lustans Lakejerin paras saavutus tällä saralla.
Lustans Lakejer ei bändin nimenä ollut kuitenkaan kovin kansainvälinen, joten englanninkielisen version esittäjäksi kirjattiin Vanity Fair. Nimi keksittiin aika viime tingassa, eikä Kinde ollut siihen jälkikäteen kovin tyytyväinen. Albumin nimi sen sijaan käännettiin melko suoraan ja se sai nimekseen ”A Place in the Sun”. Vuoden 1983 puolella julkaistu kokonaisuus ei kuitenkaan breikannut kansainvälisesti, joten Lustans Lakejer julkaisi samana vuonna singlen ”Läppar tiger (Ögon talar)”, jonka Kinde ja Bergstrandh kirjoittivat yhdessä. Samoihin aikoihin Bergstrandh kuitenkin jätti bändin ja bassoa levytyksessä soittaa Johan Ekelund, joka tunnettiin toisen Stranded Rekords -bändin Ratatan riveistä. Kappale soi jälleen television Poporamassa. Samana vuonna ilmestyi vielä toinenkin ruotsinkielinen single ”Eld”, jolla yhtyeen saundi on muuttunut hieman orgaanisemmaksi ja soulahtavammaksi. Mukana oli puhaltimia ja voimakas naiskuoro. Richard Barbieri palasi tuotantoon yhdessä Johan Ekelundin kanssa, kuten myös Tom Wolgers joka soittaa levytyksessä sähköpianoa.
Lokakuun viides päivä 1982 Lustans Lakejer esiintyi Suomessa osana Helsingin Kulttuuritalolla järjestettyä Svenskrock-maratonia. Seuraavan päivän lehdessä ”sekasotkuksi” moititussa konsertissa esiintyi yhtyeen lisäksi Pugh Rogefelt, Thomas Ledin sekä Eva Dahlgren, jonka esitys lopetettiin tylysti kahden laulun jälkeen koska erilaisten viivästysten johdosta aikataulu oli venynyt liian pitkälle. Lustans Lakejer esiintyi kuitenkin ensimmäisenä ja heidän panoksestaan lehti kirjoitti seuraavasti: ”Vihdoin viimein saapui Ruotsin uusin tulokas Lustans Lakejer lavalle. Tyylillisesti ja soundillisesti meno oli sumuista ja suoraan Englannin markkinoilta kopioitua illuusiokamaa”.
Lustans Lakejerin miehistössä oli tuulista, sillä levytyksen jälkeen myös Hellman ja Bokalders päättivät ottaa hatkat. Kitaristi Anders Ericson liittyi Kinden rinnalle ja Lustans Lakejer muuttui duoksi. Myös seuraava albumi, vuonna 1984 julkaistu ”Lustavision” oli englanninkielinen, vaikka esittäjän nimi oli ruotsilta kalskahtava Lustans Lakejer. Tyylillisesti musiikki otti kuitenkin välimatkaa uuteen aaltoon ja musiikki oli soulahtavaa. Voimakkaat naiskuorot olivat isossa roolissa ja levytyksessä kuullaan mm. Anne-Lie Rydén ääntä. Lisäksi mukana on paljon orgaanisia instrumentteja ja puhaltimia. Johan Ekelund tuotti ja soitti koskettimia.
Suomen Iltalehtikin huomioi julkaisun ja arvosteli levyn ytimekkäästi 8.5.1984 Record Shop -palstallaan: ”Lustans Lakejer muuttuu vuosi vuodelta tavallisemmaksi. Nyt kun laulukielenä on englanti, he ovat kuin mikä tahansa lontoolainen discobändi tai las vegasilainen ravintolaorkesteri. Tai sitten he tekevät helvetin hienoa parodiaa. Ykköspuolella kappaleet ovat vielä ryhdikkäitä kuin vastaprässätty smokki, mutta kakkospuoli on jo kuin pussipolvinen, persauksista kiiltäväksi kulunut vanha rippipuku”.
Lustans Lakejer -duo Kinde/Ericson levytti vielä yhden albumin. Ruotsinkielisen ”Sinnenas rike” -levyn kaikki kappaleet oli kirjoitettu kaksikon yhteistyönä. Tällä levyllä ei uuden aallon piirteitä kuulla nimeksikään, vaan biisimateriaali on hyvinkin perinteistä orgaanista pop-musiikkia soul-, rock- ja jopa jazz-maustein. Levy nousi Ruotsin listan sijalle 20. Tämän jälkeen myös Ericson lähti yhtyeestä ja Lustans Lakejer alkoi vedellä viimeisiä henkosiaan. Vuonna 1986 julkaistiin vielä yksi single ”Tusen och en natt”, jossa alkuperäisistä jäsenistä mukana on enää Kinde. Se jäi myös Lustans Lakejerin toistaiseksi viimeiseksi Stranded Rekords -julkaisuksi.
Johan Kinde oli kuitenkin tuttu kasvo ruotsalaisessa mediassa, joten sooloura oli odotettavissa pienen hengähdystauon jälkeen. Hän oli vuonna 1988 vasta 25-vuotias, mutta jo viisi pitkäsoittoa julkaissut pop-konkari. Kinde teki demoja Solnassa Leif Käckin ja hyvän ystävänsä Orupin (oik. Hans Eriksson) kanssa. Kinde ja Orup viettivät paljon aikaa yhdessä ja eräässäkin lehtijutussa hän kertoo, että aikoo juhlia 25-vuotis syntymäpäiviään yhdessä samaan aikaan vuosia täyttävän Orupin tyttöystävän kanssa. Käckillä oli yhteyksiä musiikkipiireihin ja hän piti sekä Kinden että Orupin biisejä vahvoina. Lopulta molemmille herroille järjestyi levytyssopimukset ison WEA-yhtiön kanssa.
Vuoden 1988 puolella ilmestyivät ensimmäiset Johan Kinden soolosinglet ”Ingen Hemlighet” ja ”Bakom din rygg”, joista jälkimmäinen nousi Ruotsin sinkkulistan sijalle 15. Ensimmäinen Kinden omaa nimeä kantanut sooloalbumi ilmestyi vuonna 1989. Kaikki kappaleet olivat artistin omasta kynästä ja levy tehtiin suurella tuotannolla useiden Ruotsin eturivin muusikoiden kanssa. Helmikuussa pitkäsoitolta lohkaistiin vielä kolmas single ”(Jag Känner Igen Mina Egna) Lögner”, joka sijoittui listan sijalle 20. Pitkäsoitto kohosi albumilistalla sijalle kymmenen.
Lokakuussa 1990 ilmestyi uusi single ”Valona” esimakuna toiselta, samannimiseltä, studioalbumilta. Sinkku nousi listalla sijalle 20, mutta albumin korkeimmaksi sijoitukseksi jäi 41. Albumin kaikki laulut olivat jälleen Kinden omaa käsialaa. Studiossa taustoja lauloivat Marie Fredriksson, Orup ja Mauro Scocco Ratata-yhtyeestä. Molemmat WEA:lle tehdyt sooloalbumit tuotti Johan Ekelund, vanha tuttu Lustans Lakejer ajoilta. Toisen levyn heikoksi jääneen menestyksen johdosta yhteistyö WEA-yhtiön kanssa päättyi tähän.
Vuonna 1993 Polar-yhtiö kokosi Stranded Rekordsin artistien tuotannosta tuplakokoelman ”Unga Moderna: Stranded Rekords 1980-1986”, joka nosti 1980-luvun alun ruotsalaiset uuden aallon bändit hetkeksi uudelleen parrasvaloihin. Lustans Lakejerin ja Ratatan lisäksi mukana oli musiikkia mm. bändeiltä Mockba Music, Reeperbahn ja Zzzang Tumb. Kinde teki toisinaan myös keikkoja Lustans Lakejer -nimellä, mutta vaihtelevin kokoonpanoin. Vuonna 1999 oli aika uudelle Lustans Lakejer -albumille ja sitä studioon saapui Kinden kanssa työstämään Tom Wolgers. Ruotsinkielinen pitkäsoitto nimettiin Kinden kotikunnan Åkersbergan mukaan, mutta kokonaisuus jäi vähäiselle huomiolle. Kolmas voimahahmo levyn toteutuksessa oli tuottaja Jan Lundkvist.
Vuonna 2004 ilmestyi single ”Rid i natt” kehiin palanneella Stranded Rekords -levymerkillä. Vuonna 2007 Kinde palasi hetkeksi parrasvaloihin vähän isommin osallistuessaan Ruotsin suosituimpaan laulukilpailuun Melodifestivaleniin, jonka voittaja pääsee edustamaan Ruotsia Eurovision laulukilpailuihin. Lustans Lakejerin kilpailukappale ”Allt vi en gång trodde på” ei edennyt alkukarsinnasta finaaliin asti. Kisanäkyvyyden ansiosta Universal Music julkaisi Lustans Lakejerilta samaan aikaan kattavan kokoelmalevyn ”Samlade synder 1981-2007”. Seuraavana vuonna ilmestyi Johan Kinden esikoisromaani ”Någon sorts extas”, joka sijoittui 1980-luvun alun Tukholmaan. Kirjan päähenkilö Julian tavoittelee tavallista suurempaa elämää ja kirjoittaa laulunsanoituksia uuden aallon yhtyeelle nimeltä Bête Noire, jonka nimi lienee lainattu Bryan Ferryn samannimiseltä albumilta.
Vuonna 2011 päivänvalon pitkästä uusi Lustans Lakejer -albumi ”Elixir”, jonka julkaisi Stranded Rekords. Kinden kanssa tuotannosta ja tekemisestä vastasi pitkälti Jan Lundkvist. Yhdellä levyn singlekappaleista ”Eld & Vatten” vierailevana solistina esiintyi Melodifestivalen -kilpailuistakin tuttu Jenny Silver. Vuonna 2014 ilmestyi Kinden toinen kirja ”Passera denna natt”, joka tällä kertaa oli omaelämäkerrallinen. Siinä hän käsittelee ennen kaikkea lapsuuttaan sekä läpikäymäänsä vaikeaa elämänvaihetta, eikä niinkään musiikillista uraansa.
Vuonna 2016 Kinde julkaisi kolmannen sooloalbuminsa ”Ett halvt sekel av sex”, jossa soitannasta vastaa Los Cuervos -nimeä kantava kvintetti. Musiikki on yllättäen tyyliltään lattarirytmistä ja erittäin orgaanista. Rytmiryhmään kuuluikin useita kyseisen genren taitureita. Sävellykset ja sanoitukset olivat kuitenkin Kinden omia. Tuottajana toimi Jan Lundkvist.
Vuonna 2017 Lustans Lakejer esiintyi näyttävästi ruotsalaisessa mediassa, kun he ilmoittivat lähtevänsä ”En Plats i Solen” -albumin 35-vuotis juhlakiertueelle. Mukana kiertueella oli myös Japanista tuttu tuottaja Richard Barbieri. Toimittaja palaa lehdessä jälleen Kinden 1980-luvun lausuntoihin, joissa hän toistuvasti korosti musiikin, vaatteiden, asenteen ja esiintymisen symbioosia oman taiteellisuutensa ytimenä ja erityisesti toteamukseen, että ”1980-luvulla oli hyvinkin mahdollista tehdä musiikkia ilman instrumentteja, mutta se ei olisi koskaan toiminut ilman vaatteita”.
”Kyllä, tuo lainaus on jäänyt mieleeni siitä lähtien”, Kinde sanoo ja hymyilee: ”Mutta tosiasia on, että se oli tärkeää silloin. Et olisi koskaan pitänyt Sex Pistolsista, jos he olisivat näyttäneet Träd Gräs & Stenarilta (ruotsalainen arkisesti pukeutunut rock-yhtye, Retropopparin huomautus)”. Kinde myöntää hieman surullisena, ettei se näytä enää samalta tänään: ”Ennen musiikin ja vaatteiden vuorovaikutus oli kaikki kaikessa. Bändin soundin saattoi päätellä jo levyn kantta katsomalla. Nykyään pop-artistit kävelevät ympäriinsä Ramones-t-paidoissa, ja tuo vaikutelma on tavallaan kadonnut”.
Samassa haastattelussa Richard Barbieri kertoo, ettei hänellä ole ollut minkäänlaista yhteyttä Lustans Lakejeriin viimeisten 30 vuoden aikana. Johan Kinde osallistui Japan-yhtyeestä kertovan kirjan tekemiseen, ja siitä idea Lustans Lakejerin paluusta ja kiertueesta alkoi. Barbieri kertoo yrittäneensä aina yrittänyt pitää silmällä, mitä he ovat puuhailleet kaikkina näinä vuosina, ja kun Kinde lähetti sähköpostia kirjan julkaisun yhteydessä, konkreettiset ideat alkoivat muotoutua. Tämä jäi Tom Wolgersin viimeiseksi kiertueeksi yhtyeessä ja hän menehtyi vuonna 2020.
Uutta musiikkia saatiin kuitenkin odottaa seuraavalle vuosikymmenelle. Vuonna 2022 ilmestyi Lustans Lakejerin kahdeksas studioalbumi ”Mörk materia”. Kappaleet olivat pääasiallisesti Kinden käsialaa, mutta toteutuksessa apuna hääräilivät Anders Ericson ja Jan Lundkvist. Ensimmäisenä maistiaisena levyltä saatiin jo vuotta aiemmin kuvaavasti nimetty single ”En gång när jag var 17”. Sen lisäksi albumilta lohkottiin useita muitakin singlejä, joista pari julkaistiin jopa vinyyliformaatissa. Levyjen kääntöpuolilta löytyi tuoreita livetaltiointeja, joissa Lustans Lakejerin live-kokoonpanoksi kreditoitiin Kinden lisäksi Anders Ericson (kitara), Christer Hellman (rummut), Fredrik Hermansson (syntikat), Julian Brandt (basso) ja edesmennyt Tom Wolgers (syntikat). Hermansson oli tullut tutuksi Kinden soololevyllä säestäneestä Los Cuervos -ryhmästä.
Lustans Lakejerin taru ei ole siis päättynyt. Viime vuosina yhtyeen nimissä on julkaistu yhä uusia kappaleita, pääasiassa tietenkin suoratoistopalveluissa, mutta myös 12-tuumaisena vinyylinä. Vuonna 2024 ilmestyi maksisingle ”Dekadens”, joka sisältää kappaleesta neljä erilaista versiota. Sekä aivan tuoreimpana vuonna 2026 livealbumi ”Hotell”, jolta löytyy lauluja viideltä eri vuosikymmeneltä. Livelevyn promootiona ilmestyi singlenä liveversio vuoden 1981 kappaleesta ”Paradisets portar”. Albumin kansilehdessä livebändin kerrotaan olleen peräti 7-henkinen ja edellämainitun kokooonpanon lisäksi lavalla nähtiin Fredrik Helander (kitara, syntikat). Nuorena vitsansa vääntänyt Johan Kinde on vuonna 2026 vasta 63-vuotias, joten hänellä voi olla vielä paljon annettavaa ruotsalaiselle popkentälle.
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Lähteet:
blaskoteket.se (vanhoja artikkeleita useista eri ruotsalaisista musiikkilehdistä)
aftonbladet
göteborgs posten
iltalehti
jazzrocksoul.com
sverigetopplistan.se
zeromagazine.nu
discogs
wikipedia
Vastaa