Orchestral Manoeuvres in the Darkin eli tuttavallisemmin OMD:n juuret ulottuvat 1960-luvulle, kun George Andrew ”Andy” McCluskey (s. 1959) ja Paul Humphreys (s. 1960) tutustuivat toisiinsa koulun ala-asteella. 1970-luvun puolivälissä he soittelivat paikallisissa bändeissä, mutta heillä oli yhteinen inhokki. Pojat eivät pitäneet kitaravetoisesta äijärokista, joka oli suosittua heidän ystäviensä keskuudessa.
Vuonna 1975 Andy perusti ensimmäisen yhtyeensä, jossa hän soitti bassoa ja lauloi. Rumpalina toimi koulukaveri Malcolm Holmes. Paul hengaili mukana roadiena eli tyyppinä, joka pyörii bändin mukana mutta ei varsinaisesti omaa mitään toimenkuvaa. Saksalainen Kraftwerk oli heidän musiikillinen esikuvansa. Muutaman vuoden aikana nähtiin erilaisia kokoonpanoja ja pikkuhiljaa Paulkin liittyi soittajien joukkoon syntetisaattoreineen.
Andy ja Paul kirjoittivat paljon omia biisejä yhtyeelle nimeltä The Id, jonka kappale ”Julia’s Song” pääsi mukaan paikallisia kykyjä esitelleelle kokoelmalevylle ”Street to Street – A Liverpool Album”. Kappale sai nimensä Andyn silloiselta tyttöystävältä. Yhtyeellä riitti myös keikkoja lähiseudulla. Kaveruksilla oli myös sivuprojekti nimeltä VCL XI. Nimi keksittiin Kraftwerkin viidennen studioalbumin ”Radio-Activity” (1975) takakannessa olevasta kaaviosta, jossa lampun kohdalla on merkintä VCL 11. Tässä projektissa he saivat antaa syntetisaattoreille vielä suuremman vallan musiikin tekemisessä.
Elokuussa 1978 The Id hajosi musiikillisiin erimielisyyksiin, joten pienen pohdinnan jälkeen Andy ja Paul päättivät keskittyä VCL XI -projektiinsa. Tosin he nimesivät sen uudelleen. Orchestral Manoeuvres in the Dark valittiin Andyn makuuhuoneen seinällä olevasta listasta, johon hän oli kirjoittanut ideoita biisien nimistä tai laululyriikoista. Tärkein kriteeri vaikeaselkoiseltakin kuulostavalle nimelle oli ettei heitä missään nimessä sekoitettaisi rock- tai punk-bändeihin. Myöhemmin Andy on kyllä todennut katuvansa, että antoivat bändilleen niin hassun nimen.
Andy ja Paul olivat varsin eri luonteisia, mutta kertoman mukaan se juuri loi oikeanlaisen bändidynamiikan. Kaksi Paulia ei saisi mitään aikaiseksi ja kaksi Andya tappaisivat toisensa, he ovat todenneet. Työnväenluokkaan kuuluvista perheistä lähtöisin olevilla muusikonaluilla ei ollut suurta budjettia, joten musiikkia tuotettiin puolivillaisilla instrumenteilla. Käytettynä löytyi mm. vasenkätiselle soittajalle tarkoitettu kitara, jota Andy soitti ylösalaisin. Äidin postimyyntikatalogista bongattiin Korg M-500 minisyntikka, jonka he ostivat osamaksulla. Hinnaksi muodostui 7,76£ viikossa ja maksuaikaa oli 36 viikkoa.
Ensimmäisen keikkansa upouusi OMD-duo heitti Liverpoolissa lokakuussa 1978. Taustat toistettiin TEAC neliraitanauhurilla, jonka he ristivät Winstoniksi George Orwellin ”1984”-romaanin päähenkilön mukaan. Factory Records -indie-levymerkki tunnettiin yhtiönä, joka antaa tekijöille suhteellisen vapaat kädet julkaista levyjään. Single ”Electricity” julkaistiin vuonna 1979. Alunperin tuottajaksi kaavailtiin Factoryn vakiotuottaja Martin Hannettia, mutta levylle päätyi OMD:n oma demoversio. Tuottajaksi merkittiin heidän ystävänsä ja Winstonin omistaja Paul Collister, josta tuli myös heidän managerinsa. Kannen suunnitteli Factoryn vakionaama Peter Saville, joka vastasi myös tulevaisuudessa OMD:n visuaalisesta ilmeestä.
”Electricity” herätti huomiota musiikkipiireissä ja siitä tuli yksi uuden syntikkapopin aallon ensimmäisistä merkkiteoksista. Nopeasti OMD kiinnitettiin isommalle levy-yhtiölle. He solmivat seitsemän albumin sopimuksen Virginin omistaman Dindisc-levy-yhtiön kanssa ja saivat huikean 250.000 punnan ennakon. Loppuvuodesta 1979 OMD lämmitteli toista syntikkapopin uranuurtajaa Gary Numania tämän Britannian kiertueella. Numan oli nähnyt OMD:n lämppäämässä Joy Divisionia ja kysyi heitä omalle kiertueelle. Klubit vaihtuivat isoihin areenoihin. Vuonna 1993 roolit olivat jo vaihtuneet ja Numan lämmitteli OMD:ta heidän kiertueellaan.
ORCHESTRAL MANOEUVRES IN THE DARK (1980)
OMD käytti suuren osa Dindiscilta saamastaan ennakosta oman studion rakentamiseen. Liverpooliin syntyi Gramphone Suite, jossa he saattoivat rauhassa kehitellä musiikkiaan ilman paineita vuokrastudioiden kustannuskatoista. Lisäksi pojat laskeskelivat, että jos heidän levynsä eivät kävisikään kaupaksi ja heidät pudotettaisiin pois levy-yhtiön listoilta, heille jäisi ainakin studio.
Lähes kaikki esikoislevyn materiaalista oli jo valmiina ja kuulunut OMD:n livesettiin. Albumi sisältää kappaleita neljän vuoden ajalta ja varhaisimmat niistä oli kirjoitettu poikien ollessa 16-vuotiaita. Vaikka musiikki oli 90-prosenttisesti koneilla soitettua, vieraili studiossa tuttu rumpali Malcolm Holmes sekä aikaisemmasta lyhytikäisestä bändistä Dalek I Love You tuttu saksofonisti Martin Cooper.
Ensimmäiset singlejulkaisut ”Red Frame/White Light” ja uudelleenjulkaistu ”Electricity” eivät vielä herättäneet suuren yleisön mielenkiintoa. Kolmanneksi lohkaisuksi levy-yhtiö valitsi kappaleen ”Messages”. Levystä otettiin jo pieni painos, kun Andy totesi ettei se ole tarpeeksi hyvä. Mike Howlett palkattiin miksaamaan kappaleesta uusi versio ja single nousikin Britannian listalla sijalle 13. Siitä tuli OMD:n läpimurtolevy.
OMD:n esikoisalbumi ”Orchestral Manoeuvres in the Dark” on oikeastaan tyypillinen ensimmäinen albumi. Kokonaisuus pursuaa tarttuvia melodioita, jotka ovat syntyneet rauhassa kehitellen vuosien saatossa. Vain päätöskappale ”Pretending to See the Future” on tehty levytyssopimuksen solmimisen jälkeen ja se kuulemma syntyikin juuri sopimuksen tuottamasta riemusta.
Yleisölle OMD esiteltiin kvartettina, johon Andyn ja Paulin lisäksi kuului rumpali Malcolm Holmes sekä kosketinsoittaja Dave Hughes. Hughes oli hänkin tuttu bändiprojektista Dalek I Love You. Hänen uransa OMD:ssa jäi kuitenkin lyhyeksi sillä mies esiintyi vain bändin ensimmäisellä musiikkivideolla ”Messages” sekä oli mukana levyä seuranneella 1980 kiertueella. Sen jälkeen Hughes jätti bändin.
Helmikuussa 1980 julkaistu albumi sai Peter Savillen suunnittelemana hienon kannen, johon oli leikattu reikiä. Rei’istä näkyi oranssin värinen sisäpussi. Valitettavasti tämä ratkaisu lisäsi pakkauskustannuksia niin merkittävästi, että levystä ei jäänyt tekijöille käteen paljoakaan voittoa. Albumilistalla levy nousi sijalle 27, mutta se pysytteli listoilla peräti 29 viikkoa jona aikana se myi kultalevyyn oikeuttavat 100.000 kappaletta.
ORGANISATION (1980)
Dindisc vaati OMD:lta uuden pitkäsoiton vielä joulumarkkinoille ja pojat ovat kertoneet olleensa liian naiiveja kieltäytyäkseen. Niinpä he laittoivat hösseliksi ja kirjoittivat kesä-heinäkuussa albumillisen uusia lauluja. Taustat soitettiin bändin omassa Gramophone Suitessa triona Malcolm Holmesin kanssa. Sen jälkeen siirryttiin äänittämään lauluosuuksia ja muita instrumentteja tuottaja Mike Howlettin alaisuuteen Ridge Farm -studioon.
Albumin ainoana singlenä lohkaistiin Andyn yksin kirjoittama pirteä syntikkapoppis ”Enola Gay”, joka eroaakin levyn muusta materiaalista melkoisesti. Biisi olikin kirjoitettu jo esikoislevyn aikoihin, mutta se jätettiin pois. Kuten myös kappale ”Motion and Heart”, josta kaavailtiin albumin toista singlelohkaisua.
”Enola Gay” sai nimensä lentokoneelta, joka pudotti atomipommin Hiroshimaan vuonna 1945. Kappaleen sanoitus on sodanvastainen. Siitä ei odotettu isoa hittiä, mutta levy nousi Britannian listalla sijalle kahdeksan ja siitä tuli OMD:n ensimmäinen TOP-10-hitti. Muualla Euroopassa vastaanotto oli vieläkin suopeampi ja singlen on kerrottu myyneen peräti viisi miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.
OMD:n toinen albumi sai nimekseen ”Organisation” ja titteli ammennettiin tietenkin Kraftwerkin sanastosta. Kraftwerkin miehet olivat kokeilleet siipiään aiemmin kokoonpanossa nimeltä ”Organisation zur Verwirklichung gemeinsamer Musikkonzepte”.
”Organisationia” on kuvailtu unohdetuksi klassikoksi, jonka sisällössä keskitytään liikaa ”Enola Gay” -megahittiin. Albumi sisältää myös yhden cover-kappaleen ”The More I See You”. Andy on kertonut, että he alkoivat tehdä alkuperäistä biisiä mutta hän huomasi pian laulavansa taustan päälle Chris Montezin tutuksi tekemää melodiaa. ”Promise” on puolestaan ensimmäinen Paulin yksin tekemä OMD-kappale, jossa hän myös laulaa päävokaalit. Albumi nousi Britannian listalla sijalle kuusi ja myi edeltäjänsä tavoin kultaa.
ARCHITECTURE & MORALITY (1981)
Lyötyään läpi listoilla korvamadoilla, kuten ”Electricity”, ”Messages” ja ”Enola Gay” ja hämmennettyään fanejaan kakkosalbumin ”Organisation” synkemmillä sävyillä, päätti OMD kolmannella albumillaan löytää tasapainon näiden elementtien välille. Vannoutunut ateisti Andy McCluskey innostui hengellisestä musiikista ja siitä syntyi ajatus yhdistää melankoliset syntetisaattoritaustat vokaaliharmonioihin.
David Watkinin kirjasta ”Morality and Architecture” napattu nimi sopi levylle. ”Architecture” kuvaa musiikkia ja ”Morality” laulua. Ensimmäinen levylle äänitetty kappale ”Souvenir” on tästä jo oivallinen esimerkki. Biisin syntyä on kuvailtu vaikeaksi ja se melkein jätettiin levyttämättä. Laulun kirjoitti Paul Humphries apunaan Martin Cooper, joka oli soittanut OMD:n kanssa ja teki nyt paluuta yhtyeen jäseneksi.
Paul laulaa myös päävokaalit ja kyseessä onkin ensimmäinen OMD-single, jota ei laula Andy. Andy on kertonut ettei erityisemmin pidä biisistä ja uskoo kaikkien luulevan sen johtuvan siitä, että se ei ole hänen laulunsa. Siitä ei kuitenkaan kuulemma ole kyse, vaan kappale on Andyn mielestä yksinkertaisesti löysä. Sitä se ei ole useiden muiden mielestä, vaan kyseessä on yksi OMD:n huippuhetkistä. Mikä palkittiin myös listoilla, sillä ”Souvenir” nousi Britti-listan sijalle kolme ja on edelleen yksi yhtyeen menestyneimmistä sinkuista.
TOP-5-hittejä levyltä lohkottiin kaksi lisää ja ne olivat Andyn kirjoittamia. ”Joan of Arc” ja ”Maid of Orleans (The Waltz of Joan of Arc)” ovat hämmentäneet OMD-faneja vuosikymmenten ajan samankaltaisilla nimillään, mutta kyseessä on siis kaksi eri kappaletta. Kaikki kolme singleä myivät yhteensä maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. ”Maid of Orleans” oli Saksan myydyin single vuonna 1982.
Albumin saundi oli aiempia orgaanisempi, ilmavampi ja täyteläisempi. Albumin tuotti yhdessä bändin kanssa Richard Manwaring, joka edellisvuonna oli tuottanut The Human Leaguen kakkosalbumin ”Travelogue”. Tekijät onnistuivat tavoitteissaan ja levystä tuli myös kaupallinen menestys. Britanniassa levy nousi listan kolmanneksi ja yhteensä levy myi maailmanlaajuisesti yli neljä miljoonaa kappaletta. Levy-yhtiö olisi halunnut lohkaista singleksi vielä kappaleen ”She’s Leaving”, mutta bändi kieltäytyi koska kokivat moisen kuppaamisen jo ryöstöviljelyksi. Kielloista huolimatta sinkku julkaistiin pienimuotoisesti Benelux-maissa, joissa OMD oli erityisen suosittu.
DAZZLE SHIPS (1983)
Edellislevyn supersuosiosta huolimatta Andy ja Paul kieltäytyivät toistamasta itseään ja ehkä tarkoituksellakin OMD:n neljäs albumi ”Dazzle Ships” on jotain aivan muuta kuin ”Architecture & Morality”. Musiikkimaailmassa oli myös tapahtunut paljon kolmen vuoden aikana. Uuden aallon syntikkapop-bändejä oli tullut ja mennyt, ja monet OMD:n esikuvakseen nimenneet yhtyeet muuttivat tyyliään bändivetoisempaan suuntaan.
OMD otti kuitenkin tavallaan askeleen taaksepäin ja ”Dazzle Ships” on kenties heidän teknisin albuminsa. Levyllä kuullaan outoja radio-sampleja, ambient-sävyjä ja abstrakteja elektronisia saundeja. Nykykuulijan korvaan ne kuulostavat melkein tarkoitukselliselta erikoisuuden tavoittelulta. OMD ikään kuin kieltäytyi alistumasta muottiin. Tämä osoittautui melkein kaupalliseksi itsemurhaksi.
Levyn singlekappaleet ”Genetic Engineering” ja ”Telegraph” ovat kokonaisuuden popeinta antia, mutta nekään eivät nousseet listalla korkealle. Ensin mainittu sentään TOP-20:een, mutta jälkimmäinen vain sijalle 42. Edellislevyn menestyksen vanavedessä ”Dazzle Ships” nousi silti Britti-listalla sijalle viisi ja myi kultaa eli 100.000 kappaletta. Rhett Daviesin tuottaman pitkäsoiton maailmanlaajuinen myynti jäi kuitenkin murto-osaan aiemmasta.
JUNK CULTURE (1984)
”Dazzle Shipsin” kaupallisen epäonnistumisen jälkeen OMD oli pakotettu palaamaan ruotuun. Toinen floppi olisi ollut lopullinen kuolinisku yhtyeelle, joten he päättivät tehdä uransa popahtavimman albumin. Andy ja Paul aloittivat prosessin kirjoittamalla ja demottamalla lauluja toisistaan erillään. Sitten he palasivat yhteen ja alkoi syntyä valmista materiaalia, johon kaikki olivat tyytyväisiä.
Loppuvuodeksi 1983 OMD kaavaili julkaisevansa singlen ”Tesla Girls”, mutta levy-yhtiön mielestä oli parempi keskittyä albumiin ja mitään ei julkaistu vielä tässä vaiheessa. Yhtye päätti irrottautua aiemmista rutiineista ja levyä lähdettiin tekemään Karibialle Montserrattiin. Muuttoon osasyynä oli myös brittiläinen verotus, sillä ”Architecture & Morality” -albumin royaltit olivat juuri tulossa maksuun.
Karibialainen tunnelma toi musiikkiin uusia sävyjä calypso- ja reggaemusiikista sekä lattari- ja calypso-tyyliä. Tuottaja Brian Tench loihti aiemmin hieman minimalistiselta kuulostaneen OMD:n saundin kuulostamaan täyteläiseltä bändisoitannalta. Bändin palattua Eurooppaan levy-yhtiö suositteli miksaajaksi maineikasta Tony Viscontia. OMD ja Visconti eivät kuitenkaan tulleet toimeen keskenään ja Viscontin panokseksi jäi lähinnä ”Locomotion”-singlen puhallinsovitukset.
Ensimmäisenä singlenä julkaistu ”Locomotion” palautti OMD:n TOP-10-bändiksi. Levyn korkein sijoitus Britannian listalla oli viides. ”Junk Culture” -albumi kohosi listan sijalle yhdeksän ja siitä tuli yhtyeen neljäs peräkkäinen TOP-10-albumi ja viides kultalevy. Toisena singlenä lohkaistiin ”Talking Loud and Clear”, jonka korkein sijoitus singlelistalla oli 11. Kolmas sinkku ”Tesla Girls” ei aivan yltänyt TOP-20:een, mutta siitä tuli iso klubihitti. Levy-yhtiön yksipuolisella päätöksellä julkaistiin vielä neljäskin single ”Never Turn Away”, joka floppasi listoilla.
CRUSH (1985)
Vaikka aiemmin OMD halusi aina uudella albumillaan viedä yhtyettä eri suuntaan, jatkoivat he kuudennella pitkäsoitollaan edellislevyn viitoittamalla tiellä. ”Crush” on kaupallista, radioystävällistä poppia josta sen varhaisvuosien OMD:ksi tunnistaa lähinnä Andy McCluskeyn laulusta. Tuottajaksi palkattiin Stephen Hague, joten tavoitteenakin oli varmasti tehdä Yhdysvaltojen markkinoille suunnattua, sliipattua pop-musiikkia.
Osittain tavoitteissa onnistuttiinkin, sillä ensimmäistä kertaa OMD nousi Yhdysvaltojen Billboard-listan TOP-40:een sekä single- että albumiosastoilla. Vaikka uudet kappaleet oli demotettu käyttäen Fairlightia, luotiin lopulliselle levylle varsin orgaaninen bändisaundi. Kaikki kappaleet oli merkitty koko yhtyeen säveltämiksi ja sanoittamiksi ja vuonna 1985 siihen kuuluivat siis edelleen Andy McCluskey, Paul Humphreys, Malcolm Holmes ja Martin Cooper. Vain ensisingle ”So in Love” sai lisäkirjoitusapua tuottaja Stephen Haguesta.
”So in Love” nousi Britti-listalla sijalle 27 ja Billboard-listalla sijalle 26. Kappale kuvasti myös OMD:n sanoitusmaailman muuttumista. Kun he aiemmin olivat laulaneet puhelinkioskeista, öljynjalostamoista, atomipommeista ja historiallisista hahmoista, sisältää ”Crush” lähinnä geneerisiä rakkauslauluja. Tähän vaikutti osaltaan sekin, että Andy oli vastarakastunut tulevaan vaimoonsa Toniin. Siitä tulee myös albumin nimi ”Crush”.
Albumin korkein listasijoitus Britanniassa oli 13, joten siitä tuli ensimmäinen OMD-pitkäsoitto sitten esikoisalbumin joka ei noussut kärkikymmenikköön. Levy ei saavuttanut myöskään kultalevyyn oikeuttavaa myyntiä. Ensimmäistä kertaa OMD:n uralla.
Levyltä lohkaistiin vielä kaksi singleä ”Secret” ja ”La Femme Accident”, joista ei tullut listahittejä. Sen sijaan seuraavana vuonna 1986 OMD nousi Billboard-listalla sijalle neljä. Brittipoppiin ihastunut elokuvaohjaaja John Hughes tilasi bändiltä biisin elokuvansa ”Pretty in Pink” loppukohtaukseen. He tarjosivat laulua ”Goddess of Love”, joka päätyikin sitten OMD:n seuraavalle studioalbumille.
Lue lisää: John Hughesin elokuvat kuvittivat kasariteinin elämää
Elokuvassa sitä ei kuitenkaan käytetty, sillä testiyleisö ei pitänyt leffan alkuperäisestä loppukohtauksesta ja uusi lopetus vaati erityylisen kappaleen. Biisin tuli olla myös tempoltaan 120 BPM (Beats per minute), koska kohtauksen jälkeen elokuvan hahmot tanssivat Simple Mindsin kappaleen ”Don’t You (Forget About Me)” tahtiin ja biisien tuli matchata keskenään. OMD:lla oli pari päivää aikaa tehdä biisi ja ”If You Leave” syntyi vuorokaudessa.
Single nousi Billboard-listan neljänneksi. Se on OMD:n suurin jenkkihitti ja yksi yhtyeen tunnuskappaleista Yhdysvalloissa. Euroopassa vastaanotto ei ollut yhtä ylitsevuotava, sillä Britanniassa korkeimmaksi sijoitukseksi jäi 48.
THE PACIFIC AGE (1986)
Billboard-menestykset ”So in Love” ja ”If You Leave” osoittautuivat OMD:n uralla kaksiteräiseksi miekaksi. Levy-yhtiö vaati lisää samaa ja samanaikaisesti ristiriidat bändin sisällä kasvoivat. Ongelmia aiheutui myös alkoholin ja kenties muidenkin päihteiden käytöstä. Kyseessä oli kuitenkin seitsemäs kokopitkä studioalbumi kuuden vuoden sisällä lyhyellä deadlinellä. Albumi ei oikeastaan olisi voinut syntyä heikommissa lähtökohdissa.
Tuotantoon palasi edellislevyltä tuttu Stephen Hague, joten odotettavasti oli lisää hienostunutta radiopoppia. Tällä tavoin OMD ikäänkuin pyyhki kaiken aiemman ja sen mikä oli aikoinaan tehnyt uraauurtavia pioneereja ja uniikkeja. Kaikenlisäksi yhtyeen jäsenistö kasvoi kvartetista sekstettiin, kun mukaan liitettiin virallisiksi jäseniksi veljekset Graham ja Neil Weir. He olivat soitelleet taustamuusikoina jo edellislevyllä.
Yhtye olisi halunnut ensimmäiseksi singleksi levyn avausraidan ”Stay (The Black Rose and the Universal Wheel”, mutta levy-yhtiön toive oli ”Shame”. Lopulta päädyttiin julkaisemaan ”(Forever) Live and Die”, josta tuli pikkuhitti (Britanniassa 11, Yhdysvalloissa 19). Toisena singlenä julkaistiin selkeästi Amerikan markkinoille suunnattu pop-rock ”We Love You”, joka oli Stephen Haguen osakirjoittama. Bändin ollessa kiertueella levy-yhtiö julkaisi jälleen heiltä mitään kysymättä sinkuksi alkuperäisen ykköstoiveensa ”Shame”.
”The Pacific Age” sijoittui Britannian listalla korkeimmillaan sijalle 15 ja kultalevy jäi nytkin saavuttamatta. Yhdysvalloissakaan ei levystä ei muodostunut menestystä, sillä albumi ei noussut Billboard-listalla sijaa 47 korkeammalle.
OMD sellaisena kuin sen olimme oppineet tunteneet, oli tullut tässä vaiheessa tiensä päähän. Toistaiseksi viimeinen Andyn ja Paulin yhdessä kirjoittama ja levyttämä kappale ”Dreaming” päätyi helmikuussa 1988 julkaistun kokoelmalevyn ”The Best of OMD” uudeksi täkybiisiksi. Singlestä tuli TOP-20-hitti Yhdysvalloissa, mutta muualla se floppasi.
Singlen heikko menestys ei kuitenkaan haitannut kokoelman myyntiä. Siitä muodostui valtava menestys, joka myi yksin Britanniassa triplaplatinaa eli yli 900.000 kappaletta. Kultaa tuli lisäksi Yhdysvalloista, Saksasta ja Kanadasta. Onnistuneesti koottua kokoelmaa on kutsuttu yhdeksi maailman parhaista kokoelmalevyistä.
Lue lisää: 1980-luvun 15 parasta brittiläistä kokoelma-albumia
Vuonna 1988 OMD esiintyi Depeche Moden lämmittelijänä Pasadessa kuuluisassa konsertissa, josta on kuvattu kiertuedokumentti ”101”. Vuosikymmenen alussa OMD oli yksi Depeche Moden tärkeimmistä esikuvista. Seuraavana vuonna Paul Humphries päätti jättää OMD:n ja pian Holmes ja Cooper seurasivat häntä. Kolmikko perusti yhtyeen nimeltä The Listening Pool. Heidän ainoaksi levykseen jäi vuonna 1994 julkaistu ”Still Life”.
SUGAR TAX (1991)
Andy McCluskeysta tuli tavallaan sooloartisti, mutta hän jatkoi työtä OMD-brändin alla. Andy korosti OMD:n perintöä siten, että hänen nimeään ei mainita albumin kansilehdessä lainkaan. Hän ikään kuin ON OMD. Levyn kappaleet on kirjoittanut ja tuottanut OMD. Kappaleet esittää OMD.
Aivan yksin Andy ei kuitenkaan ole kaikkea tehnyt. Muutamia kappaleita on ollut mukana kirjoittamassa Stuart Kershaw ja Lloyd Massett. Muusikoina mukana ovat Nigel Ipinson ja Phil Coxon sekä liuta taustalaulajia.
”Sugar Tax” on tyylillisesti melko dance-orientoinut pop-albumi, mutta ensimmäinen single ”Sailing on the Seven Seas” on kumarrus varhaisen OMD-saundin suuntaan. Glam-henkinen anthem, josta sukeutui yllätyshitti. Single nousi Britti-listan kolmoseksi, mikä jakaa OMD:n listasijoitusennätyksen kymmenen vuotta vanhemman ”Souvenir”-singlen kanssa. Kappale sai runsasta radiosoittoa myös Suomessa.
Toinen single ”Pandora’s Box” on lähestulkoon eurodancea ja sekin kohosi Britanniassa kärkikymmenikköön. Singlemenestykset vauhdittivat albumin myyntiä ja levy myi Britanniassa platinaa. Platinalevy tuli myös Saksasta ja yhteensä albumi myi maailmanlaajuisesti yli kolme miljoonaa kappaletta.
Kaupallisen dancepoljennon lisäksi levy on lähempänä OMD:n alkuaikojen syntikkasaundia, kuin viimeiset kolme 1980-luvun pitkäsoittoa. Yksi esimerkki tästä on kokonaisuudelta löytyvä Kraftwerk-cover ”Neon Lights”. Levyltä lohkaistiin vielä singlet ”Then You Turn Away” ja ”Call My Name”, jotka molemmat nousivat ainoastaan Britti-listan sijalle 50.
LUE LISÄÄ: OMD:n albumista ”Sugar Tax”
LIBERATOR (1993)
Andy yritti uusia ”Sugar Taxin” supermenestyksen hyväksi havaituilla eväillä ja dance-poljentoa lisättiin entisestään. Ikävä kyllä tämä tapahtui edellislevyn mainioiden melodioiden ja koukkujen kustannuksella. Yhdestäkään levyn kolmesta singlestä ”Stand Above Me”, ”Dream of Me (Based on Love’s Theme)” ja ”Everyday” ei muodostunut ikivihreää hittiä.
”Everyday” kaivettiin vanhoista arkistoista ja siinä lauluntekijäkrediittiä meni myös entiselle bändikaverille Paul Humphriesille. ”Dream of Me” puolestaan sisältää sampleja Barry Whiten Love Unlimited Orchestran ”Love’s Theme” -hitistä. Lisäksi levyltä löytyy cover The Velvet Undergroundin ”Sunday Morning” -kappaleesta, mitä ei voi luonnehtia onnistuneeksi vedoksi.
”Liberator” on varsin kepeä dancepop-albumi, jonka Britannian listasijoitusta 14 voi siihen nähden pitää varsin kohtuullisena. Levyä markkinoidakseen OMD eli Andy McCluskey lähti isolle Britannian kiertueelle, jossa lämmittelijänä toimi – kuten aiemmin tuli mainittua – OMD:n oma esikuva Gary Numan.
UNIVERSAL (1996)
Kahden dancepop-albumin jälkeen Andy halusi jälleen vähän orgaanisempaa saundia. Akustisia kitaroita, bassoa ja aitoja rumpuja. Esikuvana toimivat mm. Pulp ja Roxy Music. Vuonna 1993 Andy oli tehnyt yhteistyötä Kraftwerk-herra Karl Bartosin kanssa hänen Elektric Music -projektissaan ja nyt Bartos vastavuoroisesti oli kirjoittamassa yhtä kappaletta tälle levylle.
Myös Paul Humphries tarjosi apuaan ja hänen nimensä näkyy kahden biisin krediiteissä. Näin ollen vuoden 1991 ”Sugar Tax” on ainoa OMD-albumi, jolla Humphries ei ole mukana edes biisintekijänä. Anne Dudley teki jousisovitukset kappaleeseen ”If You’re Still in Love with Me”.
Ensimmäinen single ”Walking on the Milky Way” olisi ansainnut olla suurimpikin hitti, mutta lähes kokonaan ilman radiosoittoa jääneelle biisille sijaa 17 voidaan pitää ihan kohtuullisena. Sen lisäksi albumilta ei lohkaistu singleksi kuin nimikkokappale ”Universal”, joka ei pahemmin huomiota herättänyt.
”Universal” jäi vähän edeltäjiensä jalkoihin, vaikka onkin ihan kelpo albumi. Vuonna 2021 levy julkaistiin uudelleen remasteroituna vinyylinä ja ehdottomasti kiekko kannattaakin ottaa uudelleen kuunteluun, jos se aikoinaan meni ohi. Laihan menestyksen seurauksena Andy McCluskey päätti pistää OMD:n telakalle ja hän keskittyi mm. kirjoittamaan biisejä liverpoolilaisbändi Atomic Kittenille.
Vuonna 1998 julkaistiin toinen kokoelma ”The OMD Singles”, joka myi Britanniassa kultaa. Levy ei poikkea vuoden 1988 kokoelmasta kuin muutamalla sen jälkeen ilmestyneellä uudemmalla kappalelisäyksellä. Vuonna 2001 markkinoille saatiin sinkkujen B-puolista koottu ”Navigation: The OMD B-Sides”. Vuoden 2008 uuden kokoelman ”Messages: Greatest Hits” ansiona voidaan pitää kattavaa DVD:tä, jolta löytyy lähes kaikki OMD:n musiikkivideot.
HISTORY OF MODERN (2010)
1.1.2006 Andy McCluskey ilmoitti suunnitelmista, että OMD tekee paluun ”klassisessa kokoonpanossaan”. Toisin Andyn lisäksi mukana olisivat Paul Humphries, Malcolm Holmes ja Martin Cooper. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului, että he tekisivät kiertueen jolla soitettaisiin legendaarinen studioalbumi ”Architecture & Morality” sekä muuta ennen sitä julkaistua materiaalia. Sitten mentäisiin studioon ja uusi pitkäsoitto putkahtaisi markkinoille vuonna 2007.
Toukokuussa 2007 julkaistiin remasteroitu versio OMD:n menestyneimmästä studioalbumista ”Architecture & Morality” mukanaan DVD, joka sisälsi konserttitaltioinnin vuodelta 1981. Aiemmin konsertti oli julkaistu VHS-formaatissa. OMD lähti myös kiertueelle, jossa levy esitettiin kokonaisuudessaan ja konsertin toisella puoliskolla vedettiin setti muita hittejä. Kiertueen Hammersmith Apollon keikalta julkaistiin CD/DVD-taltiointi ”OMD Live: Architecture & Morality & More”.
Vuonna 2008 OMD oli mukana kokoelmalevyllä ”Liverpool – The Number Ones Album”, jolle he levyttivät cover-version Atomic Kittenin hitistä ”Whole Again”. Tämä oli ensimmäinen uusi OMD-studioäänite 12 vuoteen. Seuraavana vuonna OMD esiintyi Royal Liverpool Philharmonic -orkesterin kanssa ja tästäkin konsertista julkaistiin DVD-tallenne.
Kokonaan uuden studioalbumin julkaisu siis vähän venähti, mutta vuonna 2010 sellainen saatiin markkinoille. Levy äänitettiin ns. ”etätyönä” eli bändiläiset eivät kokoontuneet yhdessä studioon sitä työstämään. Aihioita läheteltiin edestakaisin netissä.
Levy herätti innostusta lähinnä vanhan liiton OMD-faneissa ja sen singlelohkaisut ”If You Want It” ja ”Sister Marie Says” eivät juuri muiden korvia lotkauttaneet. Legendaarinen Peter Saville suunnitteli levyyn OMD:n historiaa kunnioittavan kansitaiteen.
”History of Modern” on nimensä mukaisesti lähempänä alkuperäistä OMD:ta, kuin yksikään yhtyeen studioalbumi vuodesta 1984 eteenpäin. Albumi nousi Britannian listalla sijalle 28 ja Saksan listalla peräti viidenneksi. OMD oli palannut jäädäkseen.
ENGLISH ELECTRIC (2013)
OMD:n kahdestoista studioalbumi ”English Electric” oli vielä enemmän paluu vanhaan. Andy ja Paul alkoivat luoda uudelleen ystävyyttään ja artistillista kemiaansa. He kirjoittivat kappaleita yhdessä samassa tilassa. Osaltaan Andy täytti elämässään myös tyhjiöitä, sillä hän oli juuri eronnut vaimostaan ja hänen aikuistuneet lapsensa olivat muuttaneet omilleen.
Lopputulemana syntyi kokoelma hienoa syntikkapoppia. Paul Humphrieskin pääsi jälleen myös ääneen albumin kappaleessa ”Stay with Me”. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1988 ”Dreaming” -singlen B-puolen kappaleen ”Gravity Never Failed”. Lisäksi levyltä löytyy mm. OMD:n versio Karl Bartosin Elektric Music -projektille tehdystä kappaleesta ”Kissing the Machine”.
Singleinä ”Metroland”, ”Dresden” ja ”Night Cafe”, jotka eivät nousseet listoille. Kansikuvan suunnitteli jälleen Peter Savillen omaansa ja OMD:n linjaa noudatellen. Albumi menestyi edeltäjäänsä mukavammin ja se nousi Britannian listalla sijalle 12.
THE PUNISHMENT OF LUXURY (2017)
Vuonna 2013 rumpali Malcolm Holmes sai sairaskohtauksen kesken OMD:n kiertueen. Sen jälkeen hän jättäytyi aktiivisesta muusikkotoiminnasta ja OMD sai uuden rumpalin Stuart Kershawista, jonka kanssa Andy oli tehnyt tiivistä yhteistyötä kolmella 1990-luvun ”Soolo-OMD”-levyllään.
Siinä missä edellinen albumi heijasteli koko OMD:n katalogia vietynä nykypäivän filtterin läpi, uusi pitkäsoitto ”The Punishment of Luxury” vei yhtyeen soiton vielä sitäkin kauemmas. Musiikkiin, joka oli inspiroinut Andyn ja Paulin alunperin tekemään omaa musiikkia. Pääasiassa tietenkin Kraftwerkkiin. Tuloksena syntyi melko minimalistista syntikkapoppia, ehkä jopa liiankin pienimuotoista.
Myös laulujen aiheet palasivat OMD:n juurille ja levyltä löytyy mm. kappaleet ”Robot Man” ja ”Isotype”. Albumin teema oli kuitenkin kantaaottavammin ”Ensimmäisen maailman ongelmat”, mistä juontuu levyn nimikin. Singlejäkin lohkottiin, mutta niistä ei juurikaan ollut kenellekään mitään iloa. Albumi toimii parhaiten yhtenäisenä kokonaisuutena. Kaikesta koneistuksesta huolimatta kyseessä on hyvinkin kelvollinen levy. Etenkin jos fanitat 1980-lukua ja syntikkapoppia.
Musiikkihistorioitsijoiden suureksi riemuksi ”The Punishment of Luxury” nousi Britannian albumilistalla komeasti sijalle neljä. OMD:n paras sijoitus sitten vuoden 1991 ”Sugar Taxin” ja kolmanneksi paras sijoitus koskaan. Tosin nykyinen albumilista ei millään muotoa ole verrannollinen 1980-luvun fyysisten äänitteiden myyntiin perustuvaan listaukseen.
BAUHAUS STAIRCASE (2023)
OMD:n neljästoista albumi ”Bauhaus Staircase” antoi odotuttaa itseään kuusi vuotta, mutta osan syystä voinee langettaa eräälle maailmanlaajuiselle pandemialle. 65-vuotiaat muusikot pistivät kuitenkin levylle parastaan ja tuloksena syntyi loistava kokonaisuus. Erityisen loistavan siitä tekee tosiasia, että nämä herrat ovat tehneet musiikkia 45 vuotta ja pystyvät edelleen tällaiseen saavutukseen.
OMD näyttää 2010-luvulla löytäneen sen sopivan linjan, jota noudatella. Kaupallisuus kuuluu tarttuvissa melodioissa, mutta toteutustapa on yhtyeelle omintakeinen. Jokaisessa neljässä uuden tulemisen albumissa on oma leimansa ja silti ne kuulostavat turvalliselta OMD:lta, olematta silti ennalta-arvattavia tai tylsiä.
Nykymaailman musiikkityyliin kuuluu, että levyltä lohkotaan irtonaisia lauluja satunnaisesti suoratoistopalveluihin, joten lienee turha luetella mitään singlekappaleita. Albumin jälkeen on ilmestynyt remix-versioita sisältävä single kappaleesta ”Kleptocracy”. Nimikkobiisistä ilmestyi musiikkivideo ennen kokopitkän albumin julkaisua.
”Bauhaus Staircase” otettiin fanien keskuudessa riemuiten vastaan. Lukuisissa eri formaateissa julkaistu albumi nousi Britannian albumilistan sijalle kaksi, mikä on OMD:n kaikkien aikojen paras listasijoitus bändin kotimaassa. Andy ja Paul ovat aprikoineet, että ”Bauhaus Staircase” jäisi Orchestral Manoeuvres in the Darkin viimeiseksi albumiksi. Surullista, mikäli näin on mutta samalla se olisi hieno päätös komealle uralle.
Lue lisää: OMD:n albumin ”Bauhaus Staircase” arvostelu
Kuuntele Retropopparin soittolistaa ”The Essential OMD” Spotifyssa:
Seuraa Retropopparia somessa:
Lähteet:
CD-levyjen special edition versioiden kansilehdet
Classic Pop Magazine sept/oct 2023
Wikipedia
Discogs
RETROPOPPARI 