Sinitta – Sinitta! (1987)

Sinitta Renet Malone syntyi Seattlessa, Yhdysvalloissa discoaikakauden tähden Miquel Brownin (s. 1945) tyttärenä. Kanadan Montrealissa syntyneen Miquelin alkuperäinen nimi oli Michael, mutta se muutettiin naisellisempaan muotoonsa hänen ollessaan vielä lapsi. Vuonna 1968 24-vuotias Miquel synnytti kaksostytöt Sinittan ja Gretan. Vasta äidiksi tulemisen jälkeen Miquelin ura urkeni mm. musikaaleissa, televisiossa ja elokuvissa. 1980-luvun alussa syntyi hänen tunnetuin hittinsä ”So many men, so little time” tuottaja Ian Levinen valvonnassa. Kappale ei itse asiassa ollut aikanaan mikään listamenestys, mutta vuosien saatossa siitä on kasvanut klassikko. Miquelin ura johdatteli hänet tyttärineen Eurooppaan 1970-luvun puolivälissä ja Sinitta on kuvaillut itseään ”backstage babyksi”, joka eli lapsuutensa estradien takahuoneissa. Musikaalinen tyttö kävi myös balettitunneilla. Samalla syntyi hänen energinen ja liikunnallinen tapansa esiintyä, tyyli yhdistellä parhaat soul- ja show-elementit Atlantin molemmilta puolilta – se esiintyjä, jollaisena me Sinittan opimme myöhemmin tuntemaan.

Sinittan ura ammattimaisena esiintyjänä alkoi vuonna 1980, hänen ollessaan vasta 13-vuotias, Britannian Sheffieldissä esitetyssä musikaalissa ”The Wiz”. Sitä seurasi rooli toisensa jälkeen, estradit kasvoivat ja tie johti aina Lontoon West endiin saakka. Vuonna 1983 Sinitta liittyi Hot Gossip -ryhmään, jonka kanssa hän teki myös ensimmäisen studiolevytyksensä ”Break me into little pieces”. Tuottaja oli Ian Levine – sama, joka vastasi myös äiti Miquelin levytyksistä tuohon aikaan. Vielä samana vuonna 15-vuotias Sinitta pääsi levyttämään ensimmäisen soolosinglensä ”Never too late”, jonka kirjoitti ja tuotti James George Hargreaves. Kappale, kuten sen seuraaja ”I could be”, ei herättänyt yleisössä minkäänlaista mielenkiintoa. Alkuvuodesta 1984 Sinitta osallistui Britannian euroviisukarsintakilpailuun ”A song for Europe” kappaleella ”Imagination”. Esitys oli ikimuistoisen vauhdikas ja äänestyksessä Sinitta saavuttikin sijan neljä, mikä oli mukiinmenevä saavutus tuntemattomalle tytölle ja melko vaatimattomalle laululle. Kappaletta ei kuitenkaan suunnitelmista huolimatta julkaistu singlenä.

Vielä samana vuonna Sinitta solmi ensimmäisenä kiinnityksenä levytyssopimuksen uuden Fanfare records -yhtiön kanssa. Sen perustaja Simon Cowell, joka myöhemmin nousi maailmanmaineeseen Idols- ja X-factor -tuomarina, oli juuri jättänyt työnsä Emi-yhtiön palveluksessa. Fanfaren ensimmäinen julkaisu ei kuitenkaan ollut Sinitta-single, vaan uusi Hot Gossip -ryhmän äänite ”Don’t beat around the bush”. Levy osoittautui jälleen kerran suositummaksi gay-vähemmistön, kuin valtaväestön, keskuudessa. Ennen vuoden vaihdetta saatiin kuitenkin laukaistua myös Sinittan sooloura ja markkinoille Hargreavesin tuottama single ”Cruising”. Tyylilajina oli edelleen hi-nrg, mutta levy herätti jo kiinnostusta Britannian rajojen ulkopuolellakin. Singleä nähtiin myynnissä jopa suomalaisissa levykaupoissa. Listoille julkaisu ei kuitenkaan Cowellin pettymykseksi noussut, joten hittisävelmän metsästys jatkui. Seuraavaksi Hargreaves esitteli hengentuotteensa ”So macho”, josta Cowell oletti oitis löytyneen sellaisen.

Kesällä 1985 julkaistu single ei tuotantotiimin suureksi harmiksi kuitenkaan noussut listoille, mutta Simon Cowell ei antanut periksi. Levy julkaistiin uudelleen vuonna 1986 ja markkinointia vauhditettiin 12-tuumaisella maksisinkulla, jonka kääntöpuolelle prässättiin uusi remix-versio ”Cruising”-biisistä, sekä koomisia elementtejä sisältävällä musiikkivideolla. Vaivihkaa kappale oli alkanut soida myös Lontoon diskoteekeissä. Pikkuhiljaa alkusyksystä 1986 levy alkoi kavuta Britti-listalla yhä ylemmäs saavuttaen lopulta kliimaksinsa eli sijan kaksi. Sinittan läpimurto oli tapahtunut ja loppuviimein singlestä tuli koko saarivaltion vuoden kymmenneksi myydyin ja maailmanlaajuisesti 7-tuumainen hankittiin yli miljoonaan kotitalouteen.

”So macho” menestykselle etsittiin kuumeisesti jatkoa ja seuraavana singlenä julkaistiin funkahtava ”Feels like the first time”. Se ei levy-yhtiön kauhuksi herättänyt laisinkaan edeltäjänsä kaltaista kiihkoa musiikinystävissä ja kiekko jämähti Britannian singletilastossa sijalle 45. Yhdysvaltain tanssilistalla lällättävä teema sen sijaan nousi korkealle, aina sijalle 4 asti. Pienimuotoisen flopin seurauksena Simon Cowell keksi ottaa yhteyttä aikakauden kuumimpaan tuotantotiimiin Stock-Aitken-Watermaniin. Aluksi kolmikko ei innostunut yhteistyöstä, mutta jälleen kerran managerin periksiantamaton työ kantoi hedelmää. Noihin aikoihin 19-vuotias Sinitta seurusteli kaksi vuotta nuoremman Sam Conneryn kanssa ja tabloid-julkisuuttakin pariskunnalle kertyi koko ajan enenevässä määrin. Cowell heitti kehiin sanoitusidean ”Toy boy”, jonka ympärille tuotantotrio rakensi näppärän rallin. Singlestä sukeutui nuorelle tähdelle seuraava menestys, joka kohosi paikallisen listan sijalle neljä ja korkealle muuallakin Euroopassa. ”Toy boy” teki viimeistään Sinittasta tunnetun hittimimmin. Suomessa single nousi sijalle 7. Britanniassa se oli vuoden 1987 26:ksi myydyin, pärjäten myyntiluvuissa paremmin kuin moni vuoden ykköshiteistä.

Ei siis ollut yllätys, että syyskuussa Sinitta sipsutteli uudelleen Stock-Aitken-Waterman-poppoon PWL:n studioille äänittämään lisää hittejä. Kauan odotetulle esikoisalbumille ikuistettiin kappaleet ”G.T.O.” ja ”Cross my broken heart”, jotka oli kirjoitettu varta vasten Sinittalle. Lisäksi nauhoitettiin ikuisuusraita ”Who’s gonna catch you”, joka oli julkaistu jo Mel & Kim -duon albumilla ja äänitetty myös Whamin taustalaulajina tutuiksi tulleiden Pepsin ja Shirlien toimesta. Pepsin ja Shirlien versio jäi tosin aikoinaan hyllylle ja se julkaistiin vasta myöhemmin. Samoissa sessioissa alettiin työstää myös demoa, joka kantoi työnimeä ”Big nose” ja joka lopulta jäi viimeistelemättä. Myöhemmin siitä muokattiin kappale nimeltä ”Love at first sight” Kylie Minoguen pitkäsoitolle. Juuri ennen pitkäsoiton julkaisua markkinoille ujutettiin viidentenä Fanfare-levy-yhtiön Sinitta-singlenä kappale ”G.T.O.”, joka ei saavuttanut aivan ”Toy boyn” kaltaista sukseeta. Kappaleen korkeimmaksi listasijoituksi briteissä jäi sija 15, mutta Suomessa se kohosi topteniin.

Joulun 1987 alla julkaistu Sinittan omaa nimeä kantava albumi näki vihdoin päivänvalon. Pitkäsoitolta löytyi tietenkin kaikki neljä Stock-Aitken-Waterman-tuotantoa heti A-puolen ensimmäisinä kappaleina. Viidentänä raitana kuultiin levyn ainoa balladi ”Rock me slow”, jossa Sinittan tulkinta pääsee Trevor Vallisin tuotannossa oikeuksiinsa. Kääntöpuolelle koottiin Hargreavesin tuottamat singlet ”So macho”, ”Feels like the first time” ja ”Cruising”, joiden väliin sujautettiin ”19”-hitistään kuuluisuudeksi nousseen Paul Hardcastlen Sinittalle tuottamat ja kynäilemät kappaleet ”Oh boy (You’ve got a lot to learn)” ja ”If I let you go”. Kokonaisuudesta muodostui näin ollen varsin jäntevä ja monipuolinenkin, vaikka toisaalta puritaanit voivat pitää sitä kokoelmana Sinittan äänityksiä parin edeltävän vuoden varrelta. Vuoden 1988 puolella levyltä lohkaistiin kuudentena ja viimeisenä singlenä levyltä S-A-W-tuotos ”Cross my broken heart”, joka kipusi Britti-listan sijalle kuusi. Albumi ei kuitenkaan osoittautunut hittiensä edellyttämäksi supermenestykseksi ja korkeimmaksi listasijoitukseksi Britanniassa jäi sija 34.

Vuosien vieriessä ”Sinitta!” -albumi on kuitenkin osoittanut pitkäikäisyytensä, muutenkin kuin kokoamalla kaikki artistin ensimmäiset hittikappaleet yksiin kansiin. Vuonna 2011 levystä julkaistiin ”deluxe edition” -painos, joka sisälsi myös kaikki albumilla julkaisemattomat kappaleet ja vain maksisingleillä ilmestyneet versiot. Sinittan ura eri musiikkituottajien siipien suojissa jatkui esikoisalbumin jälkeenkin, kuten myös yhteistyö Stock-Aitken-Waterman -kolmikon kanssa. Seuraavalle, vuonna 1989, julkaistulle albumille ”Wicked” uusina yhteistyökumppaneina tulivat London boys -tuottaja Ralf Rene Maue sekä PWL-studioiden kakkostuottajat Pete Hammond ja Phil Harding/Ian Curnow -kaksikko. Mutta se on toinen tarina.

Kappaleluettelo:

  1. Toy boy
  2. Who’s gonna catch you (When you fall)?
  3. Cross my broken heart
  4. G.T.O.
  5. Rock me slow
  6. So macho
  7. Oh boy (You’ve got a lot to learn)
  8. If I let you go
  9. Feels like the first time
  10. Cruising

Lähteet:
Sinitta! (Cherry Pop Records 2011, cd-kansilehti)
Wikipedia
Discogs
Suomenlistalevyt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s