Eartha Kitt – I love men (1984)

Yksi 1980-luvun alun yllättävimmistä discodiivoista lienee jo vuonna 1943 uransa aloittanut Eartha Kitt (oik. Eartha Mae Keith). Eartha syntyi 17.1.1927 Etelä-Carolinassa puuvillaplantaasilla. Eksoottiset piirteensä hän peri äidiltään, joka oli puoliksi cherokee-heimon alkuperäisasukkaan ja puoliksi afro-amerikkalaisen juuret omaava henkilö. Isästä sen sijaan on vain vähän tietoa, mutta mitä ilmeisemmin hän oli plantaasin valkoihoisen omistajan poika. Ja väitetään myös, että vanhempien suhteessa ei ollut romantiikkaa, vaan Eartha sai alkunsa väkivallan teon seurauksena. Earthan äiti Annie Mae meni pian naimisiin mustaihoisen miehen kanssa, joka ei hyväksynyt Earthaa. Niinpä tyttö lähetettiin tätinsä huollettavaksi. Siellä puolestaan Eartha joutui hyväksikäytön uhriksi, jonka jälkeen oli edessä muutto Harlemiin, New Yorkiin toisen sukulaisnaisen huomaan.

Onneksi voimakastahtoinen Eartha oli musikaalisesti erittäin lahjakas ja omasi varsin persoonallisen laulusaundin sekä palavan halun esiintyvän taitelijan uralle. Vuonna 1943, ollessaan 16-vuotias, hänet kiinnitettiin Katherine Dunham Companyyn, joka oli ensimmäisen tummaihoisten taiteilijoiden kollektiivi. Siihen kuului lukuisia laulajia ja tanssijoita, jotka esiintyivät eri kokoonpanoissa eri puolilla Yhdysvaltoja. Eartha oli mukana vuoteen 1948 asti, jonka jälkeen hän aloitti soolouransa. Listamenestystä alkoi siunaantua 1950-luvulla omintakeisilla levytyksillä, kuten ”Uska dara” ja ”C’est si bon”. Eartha oli kiertänyt myös Euroopassa kabaree-esityksissä ja oppi siellä puhumaan sujuvasti ranskaa. Hän hallitsi myös saksan ja flaamin kielet ja levytti kaiken kaikkiaan yhdellätoista eri kielellä. Tunnetuimman hittinsä, joka oli jouluinen ”Santa baby”, hän julkaisi vuonna 1954 ja se nousi Billboard-listan sijalle neljä.

Samaan aikaan Eartha loi mittavan uran myös näyttelijänä elokuvissa, televisiossa ja teatterissa. Yksi muistettavimmista rooleista lienee kissanaisen osa 1960-luvun alkuperäisessä Batman-tv-sarjassa, mikä sopikin Earthan pirtaan kuin kirsu keskelle kuonoa. Broadwayn puolella hän oli ehdolla Tony-palkinnon saajaksi parhaasta naispääosasta musikaalista ”Timbuktu!” vuonna 1978. 2000-luvulla Earthan tärkein työllistäjä oli varmastikin animaatioelokuvien äänet. Disneyn ”Keisarin uudet kuviot” -elokuvan Yzma -hahmon äänenä toimiminen toi hänelle myös palkintoja. Siviilissä Eartha oli aktiivinen kannanotoissaan ja puolusti mm. seksuaalivähemmistöjä, tasa-arvoista avioliittolakia ja mustien naisten oikeuksia, ja kritisoi Vietnamin sotaa niin innokkaasti että joutui CIA:n silmätikuksi. Orson Welles kutsui häntä ”maailman kiinnostavimmaksi naiseksi”.

Vuonna 1947 Marokon ranskankielisessä Casablancassa syntyi puolestaan Jacques Morali, joka sai ensikosketuksensa musiikkibisnekseen työskennellessään lentokentän levykaupassa. Vuonna 1967 Jacques julkaisi neljän kappaleen ranskankielisen soolo-EP:n, joka jäikin hänen ainoaksi julkaisukseen artistina. Sen jälkeen hän keskittyi säveltämään ja tuottamaan musiikkia toisille artisteille. 1970-luvun alun kokeilujen jälkeen menestyssuoni aukesi vuonna 1975 The Ritchie Family -tyttötrion myötä. Morali löysi Brasiliasta musikaalilaulun ”Brazil”, jonka hän sovitti discorytmeihin. Yhdessä tuottaja Henri Belolon, joka oli myös syntynyt Casablancassa, he kokosivat koelaulujen kautta kolmen vahvaäänisen afro-amerikkalaisen nuoren naisen muodostaman ryhmän ja discokulttuuri oli syntynyt. Discohittejä syntyi lisääkin. ”The best disco in town”, ”African queens” ja ”Summer dance” menestyivät etenkin Yhdysvaltojen tanssilistalla.

Muutettuaan New Yorkiin ja vierailtuaan aktiivisesti paikallisissa gay-yökerhoissa Morali sai kuningasidean. Eräänä iltana New Yorkin Village-kaupunginosassa sijaitsevassa ”Les mouches” -yökerhossa oli naamiaisteema ja tuottaja inspiroitui maskuliinisista hahmoista. Hän päätti koota yhtyeen, jonka jokainen jäsen olisi yksi stereotyyppinen hahmo. Näin saatettiin yhteen poliisi, sotilas, rakennustyömies, moottoripyöräilijä, cowboy ja alkuperäiskansojen edustaja eli lyhyemmin Village people. Kappaleiksi heille sävellettiin ja etenkin sanoitettiin seksuaalivähemmistöjen tavoista ja tottumuksista kertovia ralleja, kuten ”Y.M.C.A.”, ”In the navy”, ”San Francisco”, ”Go west” ja ”Macho man”. Yllättäen miehekäs ryhmä otettiin innolla vastaan myös valtaväestön keskuudessa ja levytyksistä tuli listamenestyksiä ja myöhemmin suoranaisia klassikkoja.

Vuonna 1981 Eartha Kittin ja Jacques Moralin tiet kohtasivat. Vähemmistöjen puolustajan ja vähemmistöjen edustajan sydämet sykkivät samaan tahtiin ja Morali ehdotti Earthalle musiikillista yhteistyötä. Earthan edellisestä studioalbumista oli vierähtänyt jo aikaa, sillä ”Sentimental Eartha” ilmestyi vuonna 1970. Nyt tyylisuunnaksi valikoitui tietenkin disco. Kappaleita äänitettiin vuosina 1981-1982 New Yorkin Power station studioilla. Ensimmäisenä singlenä julkaistiin huikean bassolinjassa varassa sykkivä ”Where is my man”, josta tuli supersuosittu erityisesti Ranskassa. Siellä se nousi listalla toiseksi. Eartha pisti tulkinnassa kaiken karismansa ja kissamaisen murinansa peliin. Fred Zarr, joka oli mukana myös säveltämässä kaikkia kappaleita, soitti levytyksissä syntetisaattoreita. Koomikko Bruce Vilanch oli kappaleissa kolmas tekijä ja onkin epäilty, että hän oli pääsyyllinen ironisen hauskoihin sanoituksiin. Horace Ott sovitti mukaan aidot jouset.

Yhdysvalloissa levy ei aluksi meinannut löytää julkaisijaa, mutta loppuvuodesta erityisesti klubimusiikkiin keskittynyt Streetwise records julkaisi sen dj-käyttöön ja kappale nousikin tanssilistan sijalle 7. Levy oli kuitenkin suositumpi Euroopassa ja nousi listoille useissa maissa. Britanniasta lohkesi sija 36, ja ”Where is my man” olikin Earthan ensimmäinen Britti-listalle noussut levy 28 vuoteen. Suomessa oltiin erityisen innostuneita kissanaisen paluusta, sillä täällä sinkku nousi peräti listaykköseksi ja se onkin kappaleen ainoa ykkössija koko maailmassa.

Vuoden 1984 puolella julkaistiin toinen single ”I love men”, joka antoi nimensä myös kokonaiselle albumille. Morali loi selvästikin teoksillaan kuvan itseironisesta puumanaisesta – sanoma, jota myös musiikkivideot tukivat. Niissä Eartha elää luksuselämää ja nauttii nuorten miesten seurasta ja heidän antamistaan ylellisistä lahjoista. Kappaleista tuli tietenkin suosittuja myös vähemmistöjen keskuudessa. ”I love men” -singlestä ei sukeutunut aivan edeltäjänsä veroista hittiä, vaikka allekirjoittaneen mielestä se on jopa tarttuvampi. Euroopassa tykättiin kuitenkin jonkun verran ja Suomessakin singlelistan sijan 14 edestä. Albumi toteutettiin Jacques Moralille tuttuun tyyliin discokonseptilla: vain kuusi kappaletta pitkinä versioina.

Jacques Moralin sävelmät toimivat yleensä onneksi jopa paremmin pitkinä versioina. Erityisesti albumin avaavan nimikkokappaleen ”I love men” 7-minuuttinen albumiversio on se paras versio. Single-edit tuntuu loppuvan kesken. Lopun sähkörumpusoolo ja bassokikkailu sekä mahtipontinen jousi- ja kuoronostatus kappaleen kliimaksiin ovat biisin parasta antia. Useilla The Ritchie Family ja Village People -albumeilla oli muu anti yhden tai kahden hittibiisin lisäksi useimmiten vähän täytemateriaalin kuuloista, mutta Earthan albumilla kaikki kuusi raitaa toimivat omina hittipotentiaalia sisältävinä sävelminään, muodostaen monipuolisen kokonaisuuden. ”Arabian song” sisältää nimensä veroisesti itämaisia sävyjä. Sarkastinen ”Sugar daddy” kimittävine kuoroineen on Earthalle räätälöity ralli, jossa käännetään asetelma päälaelleen. 56-vuotias Eartha ei todennäköisesti vastaa ainakaan tämänpäivän sokerideittailun tyypillisintä naisosapuolta.

Ranskalaistunnelmaa osaltaan levylle tuo paitsi nimensä, myös saundiensa puolesta vinyyliversion kääntöpuolen avaava ”La grande vie”, joka sisältää tietenkin myös Earthan luksuselämää kaviaareineen. Funkahtava ”Tonite” antaa sekin albumille omanlaisensa säväyksen. Tässä, kuten melkein kaikissa muissakin levyn kappaleissa, neljän naisen upea kuoro pääsee elementtiinsä. Discoa timanttisimmillaan. Sixpackin päättää itseoikeutetusti hittikappaleen ”Where is my man” 10-minuuttinen ”special megamix”.

Vaikka discon varsinainen kultakausi olikin tavallaan ohitse, on tämä kokonaisuus kuin viimeinen timantti aikauden kruunuun. Aidoilla instrumenteilla, jousilla ynnä muilla säestetty discoaika oli eletty suurella kernaudella nauttien. Hittiensä siivittämänä Eartha esiintyi ympäri Eurooppaa ja kävi 1980-luvun puolivälissä Suomessakin konsertoimassa. Discosettiä odottavalle yleisölle oli kuitenkin ehkä yllätys, että discokappaleet olivat edelleen Earthan konserttiohjelmistossa vain marginaalinen osa. Hän oli toki keikkaillut Suomessa jo aiemminkin. Esiintynyt mm. viikon ajan Kalastajatorpalla vuonna 1970 sekä myöhemmin Pori jazzeilla.

Eartha Kitt menehtyi joulukuussa 2008 paksusuolen syöpään 81-vuotiaana, vain muutama viikko ennen 82-vuotis syntymäpäiväänsä. Häntä jäi kaipaamaan yksi tytär. Jacques Morali eli puolestaan paljon lyhyemmän elämän. Hän menehtyi vuonna 1991 Aidsiin 44-vuotiaana. Tätä ennen hän ehti tuottaa Eartha Kittille vielä kaksi upeaa discolevytystä ”This is my life” ja ”I don’t care” vuonna 1986. Eartha discoili vielä vuonna 1989 yhdessä Bronski beatin kanssa kappaleella ”Cha cha heels”. ”This is my life” ja ”Cha cha heels” noteerattiin Suomenkin singletilastoissa. Vaikka ”I love men” -albumista ei tullutkaan maailmanlaajuista myyntimenestystä, on se jäänyt elämään laadukkaasti tuotettuna kulttiklassikkona, joka on samaan aikaan sekä aikansa kuva että ajaton.

Kappalelista:

  1. I love men
  2. Arabian song
  3. Sugar daddy
  4. La grande vie
  5. Tonite
  6. Where is my man

Lähteet:
Wikipedia
Helsingin sanomat
Suomenlistalevyt.blogspot
Discogs

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s