Den Harrow – Day by day (1987)

Stefano Zandrin mystinen ura sai alkunsa vuonna 1982, kun maineikkaan italialaisen levy-yhtiön Baby recordsin tuottaja Roberto Turatti näki hänet tanssimassa American Disaster -yökerhossa Milanossa. Stefanon treenattu kroppa, komeat kasvonpiirteet, erikoinen asustus ja omanlaisensa tanssiliikkeet kiinnittivät kaikkien huomion. Osa irvaili hänen outoudelleen, mutta hän ei näyttänyt välittävän muiden mielipiteistä. Milanon yössä huhuttiin, että vasta parikymppinen nuorukainen olisi ulkomaalainen – todennäköisesti amerikkalainen. Stefano oli kuitenkin syntynyt 4.7.1962 Milanossa, Italiassa. Turatti lähestyi miestä ja kertoi haluavansa tehdä hänestä tähden.

Stefano oli musikaalinen ja liikunnallinen. Hänen pianon ja kitaran soittotuntinsa alkoivat jo 7-vuotiaana. Lisäksi hän harrasti judoa ja myöhemmin break dancea sekä kehonrakennusta. Tiellä tähteyteen oli vain yksi este, hän ei osannut laulaa. Tuottaja Turatti ja hänen yhteistyökumppaninsa Miki Chieregato eivät tästä lannistuneet. Tarkoitus oli kuitenkin tuottaa ajan hengen mukaista muodikasta italodiscomusiikkia, jota esitettiin klubeilla yleensä muutenkin playbackina tai korkeintaan singbackina. Niinpä he pestasivat ensilevytykseen ”To meet me” laulusolistiksi amerikkalaisen Chuck Rolandon. Rolando oli aiemmin niittänyt mainetta italodiscoyhtyeessä Passengers. Tässä julkaisussa Stefanon osuus jäi minimaaliseksi, sillä hänen kuvansakin laitettiin vasta toisen singlen ”A taste of love” kanteen.

Stefanon uran jatkoa suunniteltiin määrätietoisesti. Hän sai taiteilijanimekseen Den Harrow, joka oli eräänlainen väännös italian kielen sanasta ”denaro” eli ”raha”. Taustatarinaksi sepitettiin, että hän olisi kuin olisikin syntynyt Yhdysvalloissa, tarkemmin sanottuna Bostonissa ja että hänen oikea nimensä oli Manuel Carry. Hän oli kuitenkin muka muuttanut Italiaan 5-vuotiaana, mikä olisi osaltaan selittänyt Stefanon kehnon englannin kielen taidon. Keksityllä amerikkalaistaustalla yritettiin luoda pohjaa mahdollista kansainvälistä uraa varten. Vuonna 1984 julkaistiin kolmas Den Harrow -single ”Mad desire”, jossa lauluosuuksista vastasi uransa alkutaipaletta asteleva Silvio ”Silver” Pozzoli. Silver Pozzoli saavutti myöhemmin Euroopassa hittilistasijoituksia kappaleellaan ”Around my dream”.

”Mad desire” oli ensimmäinen Den Harrowin levytys, joka nousi Italian singlelistalle – tarkemmin sanottuna sijalle 15 – ja ainoa, jossa lauloi Pozzoli. Seuraaville levytyksille Denin ääneksi vakiintui amerikkalainen Tom Hooker. Ensimmäinen niistä – ”Bad boy” – muodostui Den Harrowin läpimurroksi. Kappale nousi Italian listan sijalle kolme ja lisäksi top-20:een Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Sveitsissä. Menestystä edesauttoi näyttävä, Britanniassa kuvattu musiikkivideo. Seuraavan singlen ”Future brain” myötä Den Harrowin nimestä ja kasvoista tuli tuttuja entistäkin laajemmalle alueelle. Oli aika ensimmäisen pitkäsoiton. ”Overpower” -albumille levytettiin uusi versio ”Mad desiresta” Tom Hookerin tulkintana. Singleiksi yhdeksän raidan kokonaisuudelta lohkottiin vielä ”Charleston”, joka sekin nousi listoille Euroopassa – ei tosin aivan samoille korkeuksille edeltäjiensä kanssa. Kaksi ensimmäistä, Chuck Rolandon laulamaa, singlejulkaisua unohdettiin tässä vaiheessa kokonaan.

Vuonna 1986 Den Harrowin ura oli urkeneva entistäkin laajemmaksi. Ruotsalainen Beat Box -levymerkki jakeli hänen julkaisujaan Skandinaviassa muiden italodiscolevytysten tapaan ja single ”Catch the fox” oli ensimmäinen, joka nousi Suomessakin tilastoihin. Mutta vasta vuoden 1987 alussa julkaistu single ”Don’t break my heart” räjäytti pankin lopullisesti. Kiekko nousi Suomen listan sijalle 7 ja levymyynnin luvatussa maassa Saksassa peräti neljänneksi. Baana oli Harrowille avoinna. Hänen kasvonsa koristivat usein supersuositun saksalaisen Bravo -nuorisolehden kansia ja voittipa mies samaisen julkaisun ”Kultainen Otto” -palkinnonkin vuoden parhaana miessolistina, jättäen kakkossijalle erään Michael Jacksonin. Lehdissä, televisioesiintymisissä ja pop-tähden elkein vedetyissä festarikeikoissa nähtiin energinen lihaskimppu, mutta laulusuoritukset tulivat edelleen toisaalta.

Toinen kokopitkä albumi ”Day by day” saavutti menestystä ympäri Eurooppaa. Suomessa levy viihtyi virallisella listalla 11 viikkoa, korkeimmillaan sijalla 12. Saksassa albumi kohosi listan sijalle 13. Hurjimpien väitteiden mukaan albumia myytiin Euroopan laajuisesti noin miljoona kappaletta. Kolmantena singlelohkaisuna levyltä julkaistiin ”Tell me why”, joka kohosi lähinnä aiemmin meriittien varjolla listoille siellä täällä. Den Harrowin ura näytti kuitenkin elävän suurinta kukoistuskauttaan, mutta mikään ei ole ikuista.

Levyille hitit ikuistanut Tom Hooker ei katsonut enää tilannetta hyvällä. Aluksi hän suivaantui teostomaksuista, koska Stefano sai royalteista yhtä suuren osuuden, kuin Tom itsekin. Lopulta hän kieltäytyi laulamasta enää studiossa Den Harrowin kappaleita. Tuottivatpa Turatti ja Chieregato hänelle oman albuminkin, mutta se ei kiinnostanut suurta yleisöä, koska levyn kannessa eivät komeilleet Stefanon kasvot. Ennen tilanteen äitymistä äärimmilleen Den Harrow ehti julkaista samaisten tuottajien valvonnassa vielä kolmannen albumin ”Lies”, jonka jälkeen – ehkä sattuvastikin – valheiden verkko alkoi avautua. Kolmannella levyllä vokaaleista vastasi brittiläinen Anthony James, jonka ääni muistuttaa Tom Hookerin lauluääntä melko hämmentävästikin, vaikka se on hivenen korkeampi.

Singlet ”Born to love” ja ”You have a way” sekä vuonna 1989 julkaistulle kokoelmalevylle tähdätty ”Holiday night” sijoittuivat Saksan singlelistalla enää top-30:en ulkopuolelle. Tom Hooker jatkoi oikeuksiensa penäämistä ja on tähän päivään asti keskittänyt ajankäyttönsä Stefano Zandrin pilkkaamiseen. Näkyvin aikaansaannos lienee se, että Stefano-Den ei saa enää koskaan esiintyä playbackinä käyttäen nauhoja, joilla Tom Hooker laulaa vokaalit. Stefano kunnostautui toki itsekin laulualalla, otti oppia ja nauhoitti hiteistään versiot, joilla hän on itse oikeasti äänessä. Valitettavasti hänelle ei ole siitäkään huolimatta suotu kaikkia maailman lahjoja ja 1990-luvulla tehdyt levytykset eivät vakuuttaneet yleisöä. Tarinaa oli isketty muutenkin siihen tahtiin, että totuuden paljastuttua ei kukaan odottanutkaan muuta kuin Stefano Zandrin siirtymistä arkistojen aarteisiin.

Kappalelista: