Ivana Spagna (s. 1954) syntyi Veronassa, Italiassa saksalaiselle äidille ja kreikkalaiselle isälle hyvin tavalliseen työläisperheeseen. Nuorena Ivana unelmoi tanssijan urasta, eikä liiemmälti välittänyt laulamisesta. Musikaalisuus oli kuitenkin ilmeistä ja vanhempiensa rohkaisemana Ivana opiskeli laulua ja pianonsoittoa. 15-vuotiaana hän teki jo ensimmäiset levytyksensä. Vuosina 1971-1972 syntyi pari italiankielistä softrock-sinkkua Ricordi-levymerkille. 18-vuotiaana Ivana perusti ensimmäisen bändinsä, jonka päävokalistina hän myös toimi. Bassoa soitti Ivanan veli Giorgio ”Theo” Spagna ja kitaraa Alfredo ”Larry” Pignagnoli. He soittivat klubeilla tanssittavia cover-versioita mm. Donna Summerin ja Kool & the gangin hiteistä. 1980-luvulle tultaessa italialainen discomusiikki oli kovassa huudossa ja Ivana kumppaneineen alkoi säveltää ja tuottaa italodisco-musiikkia toisille artisteille pienessä kotistudiossaan. Syntyi mm. Baby’s gangin ”Happy song”, josta Boney M. teki myöhemmin oman versionsa. Menestyneimmäksi projektiksi nousi tyttöduo Fun Fun, jossa Ivana aluksi lauloi taustoja, mutta myöhemmin ilmestyi levytyksiä joilla Ivana lauloi päävokaalit ja levynkansissa esiintyvät tyttöset vain aukoivat suitaan televisiossa. Fun Funin isoimpia hittejä olivat mm. ”Happy station” ja ”Colour my love”. Fun Fun -projektin taru jatkui aina 1990-luvun puoliväliin asti, vaikka tytöt ja studiolaulajat vaihtuivat. Spagna ei ollut mukana enää startattuaan oman uransa.
Vuonna 1986 30-vuotias Ivana Spagna päätti itse astua parrasvaloihin ja yhdessä Theon ja Larryn kanssa he tekivät singlen ”Easy lady”. Saundia ja sanoitusta hiottiin pitkään, ja lopulta syntyi se omintakeinen Spagna-tyyli joka viimeisteltiin sähäkällä pörrökampauksella. Rahat olivat vähissä ja stylistiin ei ollut varaa, joten sukunimensä taiteilijanimekseen ottanut Spagna loi muistettavan ja tunnistettavan ulkoisen lookinsa itse. Seuraavana vuonna julkaistu kakkossingle ”Call me” iski eurooppalaisiin vieläkin kovempaa ja se nousi topteniin useissa Euroopan maissa, kuten Italiassa, Saksassa, Ranskassa, Ruotsissa ja tietenkin italodiscon luvatussa maassa – Suomessa. ”Call me” oli kesähitti myös Espanjan aurinkorannoilla, joilla britti-turistit bailasivat sen tahdissa. Ennen pitkää levy-yhtiö CBS ymmärsi julkaista sinkun myös Britanniassa, jossa levy nousi aina listan kakkoseksi asti. Spagnan epäonneksi Michael Jackson palasi julkisuuteen samaan aikaan ja comeback-single ”I just can’t stop loving you” veti pidemmän korren. Britanniassa Spagna jäi tyypilliseksi eurooppalaiseksi yhden (kesä-)hitin ihmeeksi, vaikka kaksi muutakin sinkkua piipahti vielä listalla, esikoissinkun ”Easy lady” uudelleenjulkaisu sekä uusi kappale ”Every girl and boy” vuonna 1988. ”Call me” herätti kiinnostusta aina Amerikassa asti ja siellä se nousi Billboardin dance-listalle sijalle 13.
Muualla Euroopassa myös Spagnan esikoisalbumi ”Dedicated to the moon” menestyi mukavasti. Se myi yksin Italiassa yli puoli miljoonaa kappaletta. Suomessa levy ylitti kultalevyrajan eli 25.000 kappaletta ja nousi parhaimmillaan albumilistan sijalle 5. Levyltä lohkaistiin vielä kolmas diskoteekkeihin soveltuva single ”Dance dance dance”, joka sekin menestyi listoilla kohtalaisesti. Promootiotarkoituksin singleformaatissa julkaistiin myös nimikkoballadi ”Dedicated to the moon” sekä kappaleen ”Sarah” remix-versio 12-tuumaisena sinkkuna. Albumin kaikki kymmenen raitaa olivat saman kolmikon Ivana ja Theo Spagna sekä Larry Pignagnoli käsialaa. Theo ja Larry myös tuottivat albumin. Larry sai vuonna 1993 tuottajanurallaan myös toisen megahitin Whigfieldin ”Saturday night” -kappaleen myötä. Spagnan esikoislevyllä reippaat, omaperäisellä Spagna-saundilla varustetut discobiisit ovat pääosassa, muutaman rauhallisemman kappaleen tasoittaessa menoa. Vastinetta rahalle siis, jos ostaja hankki levyn ”Call me” -hitti mielessään. Spagnan ura englanninkielistä discopoppia levyttävänä artistina jatkui neljän pitkäsoittoalbumin verran vuoteen 1993 asti. Tosin levy levyltä tempo tasoittui ja tyyli siirtyi kauemmas italodiscosta. Vuonna 1995 laulukieli vaihtui italiaksi ja tyyli lähemmäs San Remo -festivaaleilta tuttua balladilinjaa. Myöhemmin Spagna on tehnyt tähän päivään asti jatkuneella urallaan levytyksiä molemmilla kielillä ja genretkin ovat liikkuneet popin, tanssimusiikin ja balladien välillä.
Kappalelista:
1. Call me
2. Sarah
3. Dedicated to the moon
4. So easy
5. The power of money
6. Easy lady
7. Dance dance dance
8. Why can’t I say (I love you babe)
9. Baby blue
10. Girl, it’s not the end of the world
2010 special edition bonuskappaleet:
11. Easy lady (extended version)
12. Jealousy (Easy lady -singlen b-puoli)
13. Call me (special viva mix)
14. Every girl and boy (special bang bang remix)
15. Don’t call it love (Every girl and boy -singlen b-puoli)
16. Every girl and boy (7″version)
Lähteet:
James Arena: Stars of 80s dance pop (The European edition) (Author house 2015)
Timo Pennanen: Sisältää hitin (Otava 2006)
Rice – Gambaccini – Rice: Guinness hits of the 80s (Guinness 1990)
Spagna: Dedicated to the moon, special edition cd-levyn kansilehti (Cherry Pop 2010)
Wikipedia
Discogs
Vastaa