The Twins Berliinistä – 80-luvun syntikkapopin unohdettu helmi

The Twins -duon tarina alkoi vuonna 1980, kun Ronny Schreinzer (s. 21.3.1958 Berliini) ja Sven Dohrow (s. 28.9.1957 Berliini) päättivät pistää pystyyn oman bändin. Sitä ennen miehet olivat 1970-luvun lopulla molemmat musisoineet Mythos-kokoonpanossa. Progressiivista krautrockia vuodesta 1969 alkaen soittanut Mythos oli pääasiallisesti laulusolisti ja multi-instrumentalisti Stephan Kasken omaisuutta ja muusikot hänen ympärillään vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Mythoksessa Svenin instrumentti oli kitara ja Ronnyn rummut.

Sven ja Ronny olivat tutustuneet toisiinsa jo koulussa Berliinissä 1970-luvun alussa, mutta eivät koskaan soittaneet yhdessä. Vuonna 1976 he tapasivat uudelleen discossa, jossa Ronny toimi DJ:nä ja Sven pyöri kanta-asiakkaana. He alkoivat soitella yhdessä ja päätyivät Mythoksen riveihin. Sven hankki muutamia syntetisaattoreita ja lopulta miehet alkoivat tehdä yhdessä omia kappaleita. Ronnysta tuli duon laulusolisti. Ensimmäinen yhteistyön hedelmä ”The Desert Place” syntyi muutamassa päivässä ja tekijät hämmästyivät itsekin kuinka hyvä ja tarttuva biisi syntyi niin helposti. Se antoi hyvän sysäyksen tehdä lisää musiikkia.

Saatuaan valmiiksi muutamia kappaleita, he päättivät lähettää demonauhansa levy-yhtiöihin. Heillä ei kuitenkaan ollut vielä nimeä. Mutta kun he katsoivat tuoretta heistä napattua yhteiskuvaa, jossa molemmilla oli samanlaiset nahkatakit ja samanlaiset, tuumivat kaverukset näyttävänsä ihan kaksosilta. Lisäksi heillä oli täsmälleen samanlainen musiikkimaku, joten mikä nimi olisikaan sopinut paremmin kuin The Twins.

The Twins ammensi vaikutteita miesten suosikkibändeiltä ja -artisteilta, kuten Gary Numan, The Human League, Roxy Music ja myöhemmin Depeche Mode. Uusi aalto ja syntikkapop olivat sen hetken kuuminta hottia ja The Twins sukelsi samoihin aaltoihin. Ensimmäinen sinkku ”Runaway” julkaistiin pienellä Berlin Rock News -merkillä, mutta pian The Twins sai levytyssopimuksen Hansa levy-yhtiön kanssa. Seuraavaksi singleksi valikoitui ensimmäinen kaksikon tekemä laulu ”The Desert Place”. Levy-yhtiö halusi singlestä myös 12-tuumaisen maksiversion, jolle herrat sovittivat muhkeammat tanssisaundit. ”The Desert Place” alkoi soida discoissa ja The Twins sai nopeasti leiman eräänlaisena discoyhtyeenä. Biisi nousi jopa Billboard US-Dance-listalle korkeimmillaan sijalle 67.

Ensimmäinen albumi ”Passion Factory” ilmestyi vielä samana vuonna 1981. Suurempi menestys koitti seuraavana vuonna singlen ”Face to Face – Heart to Heart” myötä. Levystä tuli erityisen iso hitti Italiassa, jossa se oli yksi vuoden myydyimmistä singleistä. Tämäkin biisi nousi Yhdysvaltojen Billboard US-Dance-listalle ja nyt jopa sijalle 17. Italiasta tuli The Twinsille vakituinen matkakohde ja vierailivat maassa usein esiintyen televisiossa ja festivaaleilla. Osa duon julkaisuista lisensoitiin italialaisille levymerkeille, jotka hoitivat jakelun Italian päässä. Toinen albumi ”Modern Lifestyle” sisälsi myös toisen singlen ”Birds and Dogs”.

Ronny on kertonut, että heidän musiikillinen agendansa oli selkeä: Tehdään musiikkia, josta itse tykätään, ansaitaan sillä elantomme ja tutustutaan tyttöihin. Hänen mukaansa se on jokaisen aloittelevan muusikon unelma. Suurin osa The Twinsin sävellyksistä syntyi Ronnyn ja Svenin yhteistyönä, ja vakiosanoittajana toimi Tim Dowdall. Joidenkin kappaleiden tekemiseen antoi panoksensa myös yhtyeen livekokoonpanoon kuulunut kosketinsoittaja Michael Gerlach.

The Twinsin levytystahti jatkoi tuottoisana ja vuonna 1983 oli vuorossa jo kolmas studioalbumi ”A Wild Romance”. Vihdoin duo sai ansaittua huomiota myös kotimaassaan, kun levyltä lohkotut singlet ”Ballet Dancer” ja ”Love System” nousivat Saksan singlelistalle. Jälkimmäisestä levytettiin sinkulle uusi versio ja se julkaistiin vasta keväällä 1984. Myös pitkäsoitto kohosi albumilistalle, korkeimmillaan sijalle 30. Kyseessä onkin yhtyeen ainoa Saksan listalle noussut albumi.

Kesällä 1985 The Twins pääsi jälleen Saksan singlelistalle uuden biisinsä ”Love in the Dark” voimin. Kyseessä oli neljännen studioalbumin ”Until the End of Time” ensimmäinen lohkaisu. Lisäksi singleinä kokopitkältä irrotettiin kappaleet ”Deep Within My Heart” ja ”I Need You”, jotka jäivätkin toistaiseksi viimeisiksi The Twins -julkaisuiksi Hansa levy-yhtiön alaisuudessa. Samana vuonna ilmestyi yhden singlen mittainen Hypersonic -projekti, joka oli cover-versio Space -yhtyeen ”Magic Fly” -kappaleesta. Ronny toteutti instrumentaalikappaleen yksin ja sävelsi singlen B-puolen.

Vuonna 1986 The Twins solmi levytyssopimuksen monikansallisen CBS-yhtiön kanssa ja levyjulkaisut ilmestyivät suomalaisiinkin levykauppoihin. Seuraavana vuonna julkaistu albumi ”Hold On To Your Dreams” ja siltä singleksi lohkottu nimikkobiisi sekä muut singlet ”Time Will Tell” ja ”One Day” eivät kuitenkaan breikanneet isosti eurooppalaisilla listoilla. Samalla duon imago muuttui hieman maanläheisemmäksi ja muusikot poseerasivat levyjen kansissa muina miehinä. Neuvostoliitossa kuitenkin kiinnostuttiin yhtyeestä ja he pääsivät esiintymään rautaesiripun taakse kymmenessä isossa stadionluokan konsertissa.

Lopulta kaksikko kuitenkin turhautui, kun isoa kansainvälistä läpimurtoa ei hyvistä yrityksistä huolimatta saatu aikaiseksi, ja he päättivät pitää tauon. Tauon aikana etenkin Ronny nähtiin ahkerana äänittäjänä ja miksaajana useiden saksalaisartistien levyillä.

Vuonna 1991 Sven ja Ronny palasivat yhteen ja tekivät uudet versiot varhaistuotantonsa parhaimmistosta. Albumia ”Classic Remixed” markkinoitiin kappaleiden ”Not the Loving Kind” ja ”Ballet Dancer” remixatuilla singleversioilla. Samalla he palasivat Hansa levy-yhtiön talliin. Veri veti myös uuden materiaalin työstämiseen ja vuonna 1993 markkinoille saatiin kokonaan uusi studioalbumi ”The Impossible Dream”. Levyn ensimmäinen single ”Tonight” piipahti myös Saksan singlelistan häntäpäässä. Toisena sinkkuna ilmestyi ”Love Is Blind”.

Koska myynti ei tyydyttänyt levy-yhtiötä jatkoi The Twins julkaisujaan omalla Passion Factory Records -merkillään. Nimi yhtiölle saatiin tietenkin duon vuoden 1981 esikoisalbumista. Vuonna 2005 he julkaisivat livealbumin ”Live in Sweden”, joka oli tallennettu Göteborgin keikalta. Konsertti julkaistiin myös DVD:nä. Vuonna 2009 ilmestyi musiikkivideota ja muita TV-esiintymisiä sisältävä ”Video Classics and Rare Clips” -DVD. The Twins keskittyi julkaisuissaan uusintajulkaisuihin, sillä heillä oli itsellään oikeudet kaikkeen aiemmin julkaisemaansa musiikkiin.

Studioalbumien uusintapainosten ja erilaisten kokoelmalevyjen jälkeen vuonna 2018 päivänvalon näki kokonaan uusi studioalbumi ”Living for the Future”, joka oli järjestyksessään yhtyeen seitsemäs. Vuonna 2020 Ronny Schreinzer julkaisi sooloalbumin taiteilijanimellä Nutronixx. Pitkäsoitto ”Planet of Love” on kirjaimellisesti soololevy, sillä Ronny soittaa ja laulaa sillä kaikki instrumentit ja lauluosuudet. Lisäksi hän on säveltänyt ja sanoittanut kaikki kappaleet yksin. The Twinsin taru ei silti ole lopussa, vaan yhtye konsertoi edelleen satunnaisesti ja kenties pääsemme joskus vielä nauttimaan uudesta musiikistakin.

SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:

Lähteet:
italo-interviews.com
the-twins.de
offiziellecharts.de
wikipedia
discogs

Vastaa

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑