
KÄÄRIJÄ: EURODISKO
Veikkaus Arena, Helsinki, 23.5.2026

Käärijä eli Jere Pöyhönen on kiistatta Suomen paras live-esiintyjä. Ei välttämättä paras laulaja eikä edes paras räppääjä, mutta niin karismaattinen, mutkaton ja valloittava persoona että yleisö ympäri maailman ei voi olla ihastumatta häneen. Käärijässä yhdistyy erikoisella tavalla vilpitön naapurinpoika pahaenteisesti kulmien alta mulkoilevaan veijariin. Pahitteeksi eivät tietenkään ole hänen lukuisat korvien väliin ja jalan alle laakista pureutuvat hittinsä.
Eurovision laulukilpailuissa vuonna 2023 toiselle sijalle yltänyt Käärijä joutui lauantaina 23.5.2026 uransa suurimpaan tulikokeeseen täytettyään Helsingin Veikkaus Arenan. Vaikka lavalle marssitettiin päätähden rinnalle lukuisia vieraita, Käärijä hallitsi lavaa. Kaikkien vieraiden läsnäolo oli perusteltua ja he ovat tehneet yhteistyötä Käärijän kanssa.
Kolmessa viisujen jälkeisessä vuodessa on syntynyt iso liuta ikimuistoisia biisejä, vaikka kriittisimmät kansalaiset ehkä muistavatkin hänet ”yhden hitin ihmeenä”. Suomen kansa on toisinaan kummallinen nostaessaan sankarinsa korkeimmalle jalustalle ja sitten hylkäävät hänet. Muistammehan esimerkiksi Lordin. Käärijän kohdalla nyt ei mistään hylkäyksestä voi puhua, mutta mediassa muistetaan toki nykyään yhä useammin mainita että hän on suositumpi maamme rajojen ulkopuolella.
Ennen illan pääesiintyjää Veikkaus Arenan yleisön lämmitteli slovenialainen Joker Out -yhtye, jonka jäseniin Käärijä tutustui Euroviisuissa. He edustivat kotimaataan samana vuonna kappaleella ”Carpe Diem”. Käärijän ansiosta bändistä on tullut varsin suosittu myös Suomessa ja onkin jokseenkin hupaisaa seurata kuinka suomalaisetkin innostuvat slovenian kielellä esitetystä rockista. Eipä siinä mitään, Joker Out on kyllä ihan kansainvälisen tason viihdyttäjä. Heillä on oma keikkansa Eurodiskon jälkeisenä sunnuntaina Tavastialla.

Käärijän Eurodisko show’n startattua täsmälleen luvattuun aikaan kello 21:00 tanssijalkani palasivat lattian pintaan seuraavan kerran kello 23:n jälkeen. En ole koskaan aiemmin kokenut vastaavanlaista menobiisitykitystä. En edes Käärijän aiemmilla keikoilla, joita olen nähnyt kymmenkunta. Lavaylöspano oli simppeli, mikä oli kenties yllättävää, mutta samalla yllättävän toimivaa. Käärijän karisma riittää yksin täyttämään isonkin estradin.
Erikoisuutena oli ainoastaan halliin kattoon nouseva lava, jota hyödynnettiin vain pari kertaa. Erityistä lisäarvoa toivat sivuscreenit, joihin heijastettiin livekuvaa myös asioista joita lavalla ei nähdä. Kuten seuraavaa estradille saapuvaa vierailija-artistia tai vaikkapa yleisön joukosta bongattuja tuttuja julkkiksia tai riemukkaasti juhlivaa yleisöä. Yleisö tosiaan otti show’sta kaiken irti ja mylvivää liikehdintää näkyi viimeisimmällä piippuhyllyllä asti.

Pohdin ennakkoon myös miten musiikki on konsertissa toteutettu. Onko Käärijä pestannut taustalleen livebändin? Mutta ei se olisi toiminut. Ei ainakaan näin hyvin kuin perinteiseen Käärijä-tyyliin musisoinnista vastaavat kolme ”Daltonin veljestä” eli Aleksi Nurmi, Jaakko Jokela ja kitaroinnista huolehtiva Jukka Sorsa. Diskorytmiset konebiisit eivät kaipaa taustakseen eläviä instrumentteja. Käärijä-faneille tuttujen Daltonien lisäksi lavalla nähtiin muutama tanssija sekä tietenkin Häärijä eli Tomi Häppölä. Tämä riitti, saimme nauttia musiikista sellaisena kun se on meille tullut tutuksi.

Ensimmäinen vieras asteli esiin heti kättelyssä. Kyseessä oli ”Kroatian Käärijä”, joka sijoittui Euroviisuissa toiseksi vuosi Käärijän jälkeen yleisön suosikkina. Vuonna 2025 Käärijä ja Baby Lasagna (oik. Marko Purišić) esiintyivät Euroviisuissa väliaikanumerossa, jossa heidän viisuhittinsä ”Cha Cha Cha” ja ”Rim Tim Tagi Dim” oli rakennettu battle-mash-upiksi. Nyt saimme todistaa tuon ikimuistoisen hetken uudelleen ja kuulimme tietenkin heidän yhteishittinsä ”#eurodab”.
Räjähtävän alun jälkeen pääsimme nauttimaan Käärijän ”Cha Cha Chata” edeltävästä tuotannosta. ”Mic Mac”, ”Viulunkieli” ja ”Välikuolema” eivät kalpene tarttuvuudessaan artistin uudemmille kappaleille. Sitten oli aika naiskauneuden, kun isot yhteishittinsä pääsivät vetämään Bess ja Erika Vikman. Yleisö otti riemuiten vastaan myös Erika Vikmanin oman soolohitin ”Ich komme” ja Käärijäkin pääsi kolmeksi minuutiksi vetämään henkeä.

Tai oikeastaan aikaa levolle ei ollut, sillä Erikan esityksen aikana Käärijä siirtyi hallin keskellä sijaitsevalle pikkulavalle. Sieltä käsin kuultiin varhaisempaa Käärijää ja kappaleita hänen vuonna 2020 ilmestyneeltä esikoisalbumiltaan ”Fantastista”. ”Paidaton riehuja” on Käärijän nimimerkki sosiaalisessa mediassa ja samannimisen biisin aikana hän palasi yleisön keskuudessa lavaa kohti.

Yleisö sai taas yllättyä ja hallin katto melkein räjähti ilmaan, kun lavalle tupsahti kanadalainen megatähti bbno$ (oik. Alexander Leon Gumuchian). Ensin hän veti miljoonahittinsä ”edamame”, jonka jälkeen kuultiin tietenkin yhteiskappale ”eat slay love”. Eikä tässä todellakaan ollut kaikki, sillä vuoron sai alankomaalainen Joost Klein, jonka kanssa tehty ”TRAFIK!” on Spotify-streamausten perusteella Käärijän toiseksi kuunnelluin biisi.
Joostilla on hänelläkin Euroviisukytkös, mutta valitettavasti mies diskattiin kilpailun finaalista tylyllä tavalla vuonna 2024. Käärijän Eurodiskosta olisi muodostunut muun täydellisyyden ohella myös täydellinen Euroviisuilta, jos Joost olisi vetänyt viisukappaleensa ”Europapa”. Sen sijaan kuulimme häneltä toisen hitin ”Luchtballon”. Joost saapuu Helsingin jäähalliin kesäkuussa omaan konserttiinsa. Jossain sosiaalisessa mediassa jo vitsailtiinkin, että saimme sittenkin Euroviisut Suomeen!

Joost on mukana myös Käärijän viimeisimmässä projektissa Boyband, jonka kolmantena jäsenenä nähdään virolainen Tommy Cash (oik. Tomas Tammemets). Ilta saavutti täydennyksensä kun koko kolmikko purjehti vielä yhdessä lavalle. Kuulimme Boybandin kolmen biisin EP:ltä poikabändimusaa parodioivan balladin ”I Miss Us”. Sitä edelsi luonnollisesti Käärijän ja Tommy Cashin yhteishitti ”It’s Crazy It’s Party” sekä Cashin oma Euroviisubiisi ”Espresso Macchiato”, jonka sävellystyöhön on osallistunut Käärijänkin hittejä kynäillyt Johannes Naukkarinen. Kyseistä kappaletta on muuten streamattu Spotifyssa yli 120 miljoonaa kertaa.
Käärijä piti tällä kertaa yleensä vähän rönsyileviksikin äityvät välispiikkinsä ihailtavasti kurissa. Alkupuolella hän puhui kappaleiden välissä pääasiassa englanniksi, kansainväliset fanit huomioiden. Aivan konsertin loppupuolella kuulimme pidemmän suomenkielisen monologin, joka sen kaikessa sydämellisessä kiitollisuudessaan oli suorastaan liikuttava. Käärijän elämänohjeet ovat simppeleitä, mutta pistävät silti miettimään. Nautitaan tästä hetkestä ja hups vaan, tuo hetki meni jo. Sitä emme saa takaisin.
Konsertin musiikillisia kohokohtia voisi luetella loputtomiin. Jokainen kappale oli sellainen. Ainoana suvantona parituntisen biletyksen välissä kuullun ”Autiomaa” -balladin aikana Käärijä-fanit olivat varustaneet permannon yleisön paperisin sydämin. Satojen sydänten noustessa ilmaan, liikuttui artisti itsekin aidosti. Tuota yhteenkuuluvuuden tunnetta on vaikea sanoin kuvailla. Tunsin olevani osa tätä yhteistä ikimuistoista tilaisuutta.
Olen Käärijä-faniuteni aikana rakentanut Spotifyihin soittolistan, johon olen koonnut kaikki kappaleet joissa hän on mukana. Karkeasti arvioiden Eurodiskossa kuultiin Käärijän tuotannosta lähes puolet. Mukana oli itseoikeutetusti myös Vain elämää -kappaleista parhaat eli ”Moottoritie on kuuma” ja ”Vantaalainen”. Samalla juhlittiin myös Käärijän 10-vuotis taiteilijajuhlaa, sillä hänen ensimmäinen julkaisunsa ”Urheilujätkä” täyttää tasavuosia. Että se siitä ”yhden hitin ihmeestä”.

Illan kruunasi tietenkin läpimurtohitti ”Cha Cha Cha”, joka näinä päivänä saavuttaa Spotifyssa 200 miljoonan streamauksen rajapyykin. YouTubessa kappaleen viisufinaaliesitys rikkoi juuri 50 miljoonan katselun rajan. Kolmessa vuodessa kansa ei ole kyllästynyt biisiin, vaan se tempaisee aina mukaansa. Mutta on todettava, että Käärijä ei mielestäni elä ja hengitä enää pelkkää ”Cha Cha Chata”. Muistan ensimmäiset konsertit, joissa biisi vedettiin usein kahteen kertaan. Nyt voisin vaikka pärjätä ilmankin, sen verran vakuuttava on Käärijän katalogi tänä päivänä.
Konsertin päätyttyä screeneillä ilmoitettiin, että Käärijän kolmas albumi on nimeltään ”Eurodisko” ja se ilmestyy 2.10.2026. Sopivasti samannimisen mittavan Euroopan kiertueen alla. Itse onneksi näen Käärijän vielä kesäfestareilla ja odotankin taas mielenkiinnolla, miten festariohjelmisto poikkeaa eilen nähdystä. Toivottavasti maailma ei vie omaa supertähteämme meiltä pois – muistakaa rakastaa Käärijää.
Nämä kuultiin:
- Intro: Raveyard (Lord of the Lost cover, Käärijän rap-osuus)
- Disko Balls
- #eurodab (feat. Baby Lasagna)
- Rim Tim Tagi Dim / Cha cha cha (feat. Baby Lasagna)
- Ja Eller Nej
- Maamme (videolta)
- Mic Mac
- Klo23
- Viulunkieli
- Välikuolema
- Kaistaa (feat. BESS)
- Sex = Money
- Ruoska (feat. Erika Vikman)
- Erika Vikman: Ich komme
- Menestynyt yksilö (lyhyt versio)
- ROCK ROCK
- Yhtä vailla
- Paidaton riehuja
- bbno$: edamame
- eat slay love (feat. bbno$)
- TRAFIK! (feat. Joost)
- Joost: Luchtballon
- San Francisco Boy (feat. Hooja)
- Autiomaa
- Kot Kot
- Urheilujätkä (feat. Jeskiedes & Sonny)
- People’s Champion
- Huhhahhei
- Moottoritie on kuuma
- It’s Crazy It’s Party (feat. Tommy Cash)
- Tommy Cash: Espresso Macchiato
- Boyband (Käärijä, Joost & Tommy Cash): I Miss Us
- Vantaalainen
- Cha Cha Cha
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
KUUNTELE RETROPOPPARIN SOITTOLISTAA ”Käärijä kaikki biisit” SPOTIFYSSA:
Jätä kommentti