Joy Division perustettiin Manchesterin kupeessa Salfordissa vuonna 1976. Lapsuuden ystävät Bernard Sumner ja Peter Hook päättivät pistää pystyyn oman orkesterin nähtyään The Sex Pistolsin keikan. The Sex Pistolsin punk-energia teki nuorukaisiin suuren vaikutuksen ja seuraavana päivänä Hook lainasi äidiltään rahat omaan bassokitaraan. Mukaan tuli Terry Mason, joka oli myös nähnyt keikan. Hän tarttui rumpukapuloihin ja Sumner hankki kaulaansa kitaran. Levykaupan ilmoitustaululle laitetun lapun perusteella laulusolistiksi värvättiin Ian Curtis.
Kokoonpanon nimeksi tuli Warsaw, joka poimittiin David Bowien biisistä ”Warszawa”. Masonista tuli bändin manageri ja rumpaliksi tuli vähäksi aikaa Tony Tabac. Tämä kvartetti heitti ensimmäisen keikkansa toukokuussa 1977 ja ylistävät arviot New Musical Express ja Sounds -lehdissä toivat yhtyeen saman tien kansalliseen tietouteen. Pian tämän jälkeen rumpupatteriston taakse asettui Steve Brotherdale, joka soitti myös punk-bändissä Panik. Brotherdale yritti pihistää Curtisin Panikin laulusolistiksi, mutta saikin pian kenkää Warsawista. Sitä ennen Warsaw ehti nauhoittaa viiden biisin demon.
Oli jälleen aika teipata ilmoitus musiikkiliikkeen ikkunaan ja tällä menetelmällä rumpaliksi löytyi Stephen Morris. Samoihin aikoihin bändin nimi muutettiin muotoon Joy Division, sillä Lontoossa toimi jo punk-bändi nimeltä Warsaw Pakt. Joy Division -nimi tuli natsien keskitysleirien osastoilta, joilla sotilaat käyttivät seksuaalisesti hyväkseen naisvankeja. Ensimmäisen keikka tällä kokoonpanolla heitettiin tammikuussa 1978.
RCA-levy-yhtiö kiinnostui Joy Divisionista ja bändi äänitteli heille muutamia kappaleita. Muusikot eivät kuitenkaan pitäneet suunnasta, johon levy-yhtiö yritti heidän musiikkiaan johdattaa. He halusivat eroon sopimuksesta tehdäkseen yhteistyötä jonkin joustavamman tahon kanssa. Lopulta RCA vaati korvauksia sopimuksen purkamiseksi ja jotain summia heille jouduttiin maksamaankin.
Huhtikuussa 1978 manchesterilainen TV-persoona Tony Wilson ja manageri Rob Gretton näkivät Joy Divisionin keikan. Wilson lupasi esitellä Joy Divisionin ohjelmassaan ”So It Goes” ja Gretton halusi halusi ryhtyä bändin manageriksi. Pari kuukautta myöhemmin he äänittivät omakustanne-EP:n ”An Ideal for Living”. Parin viikon päästä heidän live-biisinsä ”At a Later Date” pääsi mukaan aloittelevien bändien live-kokoelmalevylle.
Saman vuoden syyskuussa Joy Division teki TV-debyyttinsä Wilsonin paikallisessa musiikkiohjelmassa esittäen kappaleensa ”Shadowplay”. Wilson pisti pystyyn myös oman indie-levy-yhtiön Factory Recordsin, jonka ensimmäiselle julkaisulle neljän 7-tuumaisen vinyylisinglen paketille tuli kaksi Joy Division kappaletta. ”A Factory Sample” -kokoelmasingle sisälsi biisit ”Digital” ja ”Glass”. Muut Factoryn ensimmäiset bändikiinnitykset olivat The Durutti Column, John Dowie ja Cabaret Voltaire levyttivät kokonaisuuden muut laulut.
JOY DIVISION: UNKNOWN PLEASURES (1979)
Tammikuussa 1979 Ian Curtis poseerasi New Musical Express -lehden kannessa ja Joy Division pääsi legendaarisen John Peelin ohjelmaan BBC:lle äänittämään sessionsa. Esikoisalbumin äänitykset käynnistyivät huhtikuussa tuottaja Martin Hannettin alaisuudessa. Hannett lisäili studiosaundiin lukuisia teknisiä elementtejä ja tehosteita, kuten digitaalista viivettä ja kaikuja. Hän käytti myös erilaisia ääniefektejä, kuten lasin rikkoutumista tai vessan ääniä.
Vaikka aikoinaan kaikki tämä oudoksutti bändin jäseniä, Peter Hook on myöhemmin myöntänyt että Martin Hannett käytännössä loi Joy Division saundin. Hannett on puolestaan todennut, että Joy Division oli kuin lahja tuottajalle, koska heillä ei ollut mitään käsitystä studiossa työskentelemisestä. He eivät kinastelleet tai väittäneet vastaan. Yhtyeen äänimaailmaan liitettiin heti esikoisella myös synteettisiä elementtejä. Sumner soitti kitaran lisäksi syntetisaattoreita ja koskettimia ja Morris hankki sähkörummut.
Levyn ikonisen kansikuvan suunnitteli Peter Saville, joka oli tehnyt töitä Wilsonin kanssa jo hänen Factory-yökerhonsa mainosjulisteiden parissa. Tänä päivänä tuo kuva lienee tunnetumpi, kuin albumin sisältö itsessään ja sitä näkee T-paidoissa, joiden kantajat eivät olleet syntyneetkään vuonna 1979.
Joy Divisionin ja Factoryn julkaisupolitiikka oli omintakeinen ja pitkäsoitolta ei lohkaistu esimauksi ainuttakaan singleä. Kokonainen albumi ilmestyi 15.6.1979. Levystä otettiin varovainen kymmenen tuhannen kappaleen painos, josta puolet myytiin parissa viikossa. Kauppa kävi hissukseen koko loppuvuoden ja virkistyi vähän, kun lokakuussa julkaistiin single ”Transmission”, joka ei kuitenkaan ole mukana albumilla. Single nousi Britannian indie-listalla sijalle neljä.
Tuoreeltaan levy ylsi virallisella albumilistalla sijalle 71, mutta vuosien saatossa siitä otettu uusintapainos on keikkunut korkeimmillaan sijalla viisi. Neljässäkymmenessäviidessä vuodessa ”Unknown Pleasures” on myynyt yli 300.000 kappaletta eli platinaa. Sen kulttisuosio fanien ja kriitikoiden piirissä on vielä suurempaa ja albumi on valittu useita kertoja erilaisissa äänestyksissä kaikkien aikojen parhaiden levyjen joukkoon.
JOY DIVISION: CLOSER (1980)
Tammikuussa 1980 Joy Division kiersi Euroopassa keikkailemassa, mutta epilepsiaa sairastaneen Ian Curtisin saamat sairaskohtaukset pahenivat. Hän sai niitä jopa kesken esiintymisen ja yleisö luuli pakkoliikkeiden kuuluvan esitykseen. Yhä useammin ne kuitenkin johtivat keikkojen peruuntumisiin. Curtis sairaus hävetti ja masensi ja hän yritti ensimmäisen kerran itsemurhaa huhtikuussa 1980 nauttimalla yliannostuksen epilepsialääkkeitään. Edeltävänä kuukautena Joy Division oli kuitenkin ehtinyt nauhoittaa toisen albuminsa tuottaja Martin Hannettin Lontoon studiolla.
Ensimmäinen uusi julkaisu oli single ”Licht und Blindheit”, joka oli 7-tuumainen single sisältäen kappaleet ”Atmosphere” ja ”Dead Souls”. Levy julkaistiin vain Ranskassa Sordide Sentimental -levymerkillä. Myöhemmin kappaleet on julkaistu muuallakin, esimerkiksi Joy Divisionin kokoelmalevyillä. Edellislevyn tapaan singlejä ei otettu mukaan studioalbumille. Vaikka ”Closer”-levyn tuotantoakin ylistettiin, olivat Sumner ja Hook tyytymättömiä uuteen saundiin. Nyt kun muusikot uskalsivat jo sanoa mielipiteensä ja kritisoida asioita, syntyi heidän ja tuottajan välille kärhämää. Hannett piti langat käsissään itsevaltiaan elkein. Esimerkiksi kitarasaundeja oli Hookin mielestä miksattu turhan alas erilaisten efektien alle.
Ennen albumin julkaisua toukokuussa 1980 Ian Curtis riisti itseltään hengen hirttäytymällä keittiöönsä. Laulajan kuolema järkytti kaikkia, mutta varmasti osittain sen ansiosta kesäkuussa julkaistu single ”Love Will Tear Us Apart” nousi listalla sijalle 13 ja siitä tuli Joy Divisionin tunnetuin kappale. Vuosien saatossa levy on myynyt Britanniassa yli 1,2 miljoonaa kappaletta ja NME-lehti valitsi sen vuonna 2002 kaikkien aikojen parhaaksi biisiksi.
Laulu ei luonnollisestikaan ollut mukana seuraavassa kuussa julkaistulla albumilla, mutta siitäkin tuli tragedian myötä menestys. Levy nousi albumilistan sijalle kuusi ja se myi kultalevyyn oikeuttavat 100.000 kappaletta. Peter Saville suunnitteli levyn kanteen valokuvan italialaisesta hautamuistomerkistä jo ennen kuin yhtyeen laulaja menehtyi. Yhteensattuma ei ollut tarkoituksellinen ja Saville oli ennemminkin huolissaan oliko tällainen sopivaa.
MOVEMENT (1981)
Joy Divisionin oli määrä lähteä toukokuussa myös ensimmäiselle Pohjois-Amerikan kiertueelleen ja jäljelle jäänyt trio niin tekikin. Koska laulusolisti oli poissa kaikki kolme jäsentä Sumner, Hook ja Morris lauloivat kukin osan kappaleista. Lopulta Bernard Sumner ajautui nokkamieheksi, vaikka hänellä olikin ongelmia yhdistää kitaransoitto ja laulaminen. Kiertueen aikana kolmikko äänitti uudet versiot kappaleista ”Ceremony” ja ”In a Lonely Place”, jotka oli kirjoitettu yhdessä ja demotettukin Ian Curtisin kanssa. Curtis oli tehnyt lauluihin sanat, mutta ei kirjoittanut niitä paperille. Sumnerin piti kuunnella alkuperäisnauhoitukset tarkalla korvalla saadakseen niistä selvää.
Oli selvää, ettei yhtye voinut jatkaa samalla nimellä, joten uudeksi nimeksi valikoitui osuvasti New Order. Nimen keksi manageri Rob Gretton The Guardian -lehden artikkelista. Kokoonpano halusi myös neljännen muusikon ja manageri suositteli tehtävään Stephen Morrisin tyttöystävää Gillian Gilbertiä, joka osasi soittaa koskettimia ja kitaraa. Gilbert teki debyyttinsä New Orderin jäsenenä lokakuussa 1980 Manchesterilaisella klubilla.
Martin Hannett tuotti jälleen, vaikka suhde yhtyeen jäseniin oli rapautunut entisestään. Peter Hook on todennut, että parasta projektissa oli se että Hannett opetti bändille studion miksauspöydän toimintoja. Hannettilla oli erilaisia päihdeongelmia ja jonkin sortin oikeuskiistakin Factory Recordsin kanssa. Tyylillisesti ”Movement” jatkoi Joy Divisionin jalan jäljissä, vaikka uudistumistakin tapahtui. Ainakin syntetisaattoreiden osuus lisääntyi selvästi. Peter Hook on kertonut, että bändi oli musiikillisesti hämmentyneessä tilassa ja laulunteko ilman Curtisia ei tahtonut asettua uomiinsa. Loppujen lopuksi he olivat kohtalaisen tyytyväisiä biiseihin, mutta tuotantoon eivät täysin. Curtisin muistolle on omistettu kappale ”ICB” eli ”Ian Curtis Buried”.
Bernard Sumner ei ollut vielä täysin yksinoikeutettu solisti, sillä Peter Hook laulaa päävokaalit levyn kappaleissa ”Dreams Never End” ja ”Doubts Even Here”. Singlejähän ei tältäkään levyltä lohkottu, mutta lokakuussa 1981 ennen albumia julkaistiin uusi versio ”Ceremony” -kappaleesta. Tässä äänityksessä on mukana myös Gillian Gilbert. Tämä versio on useammin mukana myös tulevilla New Order -kokoelmilla. Pitkäsoitto saatiin kauppoihin marraskuussa ja se nousi Britannian virallisella listalla sijalle 30 sekä Indie-listan ykköseksi.
Vuoden 1981 aikana New Order vieraili uudelleen Yhdysvalloissa ja innostui entistä enemmän syntikoista sekä etenkin italodisco-saundista. Morris opiskeli rumpukoneiden käyttöä. Näiden vaikutteiden seurauksena äänitettiin singlekappaleet ”Procession” ja ”Everything’s Gone Green”, jotka julkaistiin myös syyskaudella 1981 yhdessä ja erikseen. Molemmat menestyivät indie-listalla ja ”Procession” nousi myös singlelistalla sijalle 38. Martin Hannettin ja New Orderin tiet erkanivat näiden äänitysten aikana lopullisesti.
POWER, CORRUPTION & LIES (1983)
Vuonna 1982 New Orderin saundi muuttui pikkuhiljaa synteettisemmaksi ja tanssittavammaksi. Toukokuussa julkaistu single ”Temptation” oli potkivampi kuin mikään kappale sitä ennen. Yhtyeen itsensä tuottama levy nousi singlelistan sijalle 29 sekä indie-listan kärkeen. New Orderin kaupallinen menestys mahdollisti Factorylle uuden klubin avaamisen Manchesteriin. The Hacienda avasi ovensa toukokuussa. Marraskuussa New Orderin albumeilla julkaisemattomia singlekappaleita B-puolineen koottiin EP-kokoelmaksi ”1981-1982”. EP nousi indie-albumilistalla sijalle neljä.
Vuoden vaihduttua New Order julkaisi siihen mennessä suurimman hittinsä, legendaarisen maksisinglen ”Blue Monday”. Kappale sai alkunsa yleisön kritiikistä, koska he eivät yleensä soittaneet keikoillaan encoreja. Bändi suunnitteli tekevänsä biisin, jonka he voisivat vain laittaa soimaan vaikka eivät itse olisikaan estradilla. Lukuisista eri lähteistä vaikutteita saaneesta kappaleesta tuli niin pitkä, että se julkaistiin vain 12-tuumaisena maksisinkkuna. Kuinka ollakaan siitä tuli kaikkien aikojen myydyin 12-tuumainen single ja yhtyeen ensimmäinen TOP-10-hitti Britanniassa.
Levy viihtyi TOP-75:ssa yhteensä 38 viikkoa ja indie-listalla käsittämättömät 186 viikkoa – aina vuoteen 1987 asti kunnes julkaistiin kappaleen sisältävä kokoelmalevy ”Substance”. Seuraavalle studioalbumille ”Power, Corruption & Lies” ei tälläkään kertaa sisällytetty singlebiisejä. ”Blue Mondayn” myötä New Orderin tuli vihdoin ihmisten tietoisuuteen myös muualla maailmassa. Single nousi korkealle listoilla monissa Euroopan maissa sekä mm. Billboard Hot Dance Club Play -listan ykköseksi. Peter Saville suunnitteli levyyn erikoisesti leikatun kannen, joka kuvasti 1980-luvun alun tietokoneen floppy disc -levykettä. Työläästi toteutettu kansitaide aiheutti osaltaan sen, että rahallinen tulos singlen kaupallisesti menestyksestä kutistui.
Vaikka ”Blue Monday” ei ollutkaan mukana yhtyeen toisella studioalbumilla, oli levyn saundimaailma samoilla linjoilla. ”Power, Corruption & Lies” oli harppaus elektronisemman ja tanssittavamman musiikin maailmaan. Vaikuttimina toimivat kuuleman mukaan esim. Giorgio Moroder ja Kraftwerk. Toki New Orderille ominaiset bassot ja kitarat olivat edelleen mukana säilyttäen post-punk-tyyppisiä elementtejä. Yhtye tuotti levyn itse. Ja vaikka levy ei sisältänytkään hittejä, nousi se Britannian listalla sijalle neljä ja indie-listalla tietenkin ykköseksi.
LOW-LIFE (1985)
”Blue Monday” avasi hanat ja New Order jatkoi ns. stand-alone-singlejen julkaisua. Vuosina 1983-1984 päivänvaloon saatettiin kappaleet ”Confusion” ja ”Thieves Like Us”, jotka nousivat indie-listan ykköseksi ja singlelistallakin TOP-20:een. Toukokuussa 1985 ilmestynyt single ”The Perfect Kiss” oli yhtyeen ensimmäinen, joka otettiin mukaan myös uudelle studioalbumille. Saundiltaan kappale oli koneellisen tanssittava ja yhtyeeltä jälleen uusi askel kohti popimpaa saundia. Sinkku sijoittui Britti-listalla sijalle 46 ja indie-listalla totta kai ykköseksi. Biisin tanssittavuudesta kielii viides Billboardin US Dance Club Songs -listalla.
Samoihin aikoihin sinkun kanssa markkinoille saatettiin myös kolmas albumi ”Low-Life”, jota pidetään yhtenä New Orderin vahvimmista töistä. Siinä yhdistyi sopivassa suhteessa yhtyeen persoonallinen indie-saundi kaupallisempaan tyyliin. Levy on myös ensimmäinen, jonka kansissa nähdään valokuvia bändin jäsenistä – ja toistaiseksi myös viimeinen. CD sisältää irrallisen kuvan jokaisesta neljästä bändiläisestä ja kuluttaja saa itse valita, kenet laittaa päällimmäiseksi näkyviin. New Order repäisi lohkaisemalla lokakuussa pitkäsoitolta vielä toisenkin singlen. ”Sub-culture” oli tyylillisesti jo hurjan lähellä italodiscosaundia. Listalla se ei kuitenkaan noussut sijaa 63 korkeammalle.
”Low-Life” -albumi kohosi Britannian listalla sijalle seitsemän. Pitkäsoitto on vuosien saatossa valittu useissa äänestyksissä kaikkien aikojen parhaiden levyjen joukkoon ja se löytyy myös kirjasta ”1001 Albumia jotka sinun täytyy kuulla ennen kuin kuolet”. Seuraavan vuoden alussa New Orderin uusi kappale ”Shellshock” otettiin mukaan elokuvan ”Pretty in Pink” -soundtrackille. Elokuvan ohjaaja John Hughes tunnetusti rakasti brittiläistä poppia ja hänen suositut elokuvansa nostivat monien yhtyeiden biisejä tunnettavuuteen Yhdysvalloissa. Laulu julkaistiin myös singlenä ja se nousi Britanniassa listan sijalle 28.
LUE LISÄÄ: John Hughesin elokuvat kuvittivat kasariteinin elämää
BROTHERHOOD (1986)
Syksyllä 1986 oli aika uuden studioalbumin, joka oli järjestyksessään neljäs. Pari viikkoa ennen pitkäsoiton julkaisua ilmestyi single ”State of the Nation”, joka on mukana vain albumin CD-painoksella. Vinyyliversion ainoa singlelohkaisu ”Bizarre Love Triangle” julkaistiin marraskuussa ja sitä pidetään yhtenä New Orderin hienoimmista. Suuria listahittejä ei singleistä siunaantunut ellei huomioida ykköstiloja indie-listalle sekä TOP-5-sijoituksia Yhdysvaltojen US Dance -listalla.
”Brotherhood” -albumilla New Order jatkoi tutkimusmatkojaan post-punkin ja elektronisen tanssittavan musiikin parissa. Levy onkin tavallaan jaettua konseptillisesti ”Disco”- ja ”Rock”-puoliskoihin. Yhtye tuotti jälleen levyn kokonaan itse ja siitä tuli heidän kolmas peräkkäinen TOP-10-albumi Britanniassa korkeimman sijoituksen ollessa yhdeksäs.
SUBSTANCE (1987)
Vuonna 1987 New Order sulkeutui studioon tuottaja Stephen Haguen kanssa ja kymmenen päivän sessioiden aikana he kirjoittivat ja äänittivät kappaleet ”True Faith” ja ”1963”. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun ulkopuolinen taho osallistui yhtyeen biisien sävellystyöhön. New Orderin Yhdysvaltojen manageritoimiston mielestä ”True Faith” oli kappaleista vahvempi ja siitä tehtiin singlen A-puoli. Tarkoitus oli tuottaa uutta materiaalia bändin suunnitteilla olevalle kokoelmalevylle. ”Substance” on kokoelmalevynä niin uniikki, että se on pakko mainita myös Levymittarissa joissa yleensä listataan vain studioalbumit.
”True Faith” kappaleeseen tehtiin myös ikoninen musiikkivideo, jonka ohjasi Philippe Decouflé. Sen vauhdittamana singlestä tuli yksi New Orderin suurimmista listahiteistä ja ensimmäinen TOP-5-hitti Britanniassa. Myös Yhdysvalloissa sinkku kohosi TOP-40:een. ”Substance” -kokoelma oli tuplalevy, joka sisälsi pitkät versiot kaikista New Orderin siihen mennessä julkaistuista 12:sta singlestä. Merkillepantavaa toki oli, että biiseistä kahdeksaa ei oltu kuultu yhdelläkään heidän studioalbumeistaan. Mukaan lukien suurhitti ”Blue Monday”. CD-version toinen levy sisälsi kaikkien sinkkujen B-puolet.
Ei siis ollut ihme, että levystä tuli valtava menestys. ”Substance” nousi Britanniassa listan kolmanneksi ja myi platinaa eli yli 300.000 kappaletta. Yhdysvalloissakin albumi ylitti platinarajan, joka tarkoitti miljoonan kappaleen myyntiä. Peter Hook on väittänyt, että levy tehtiin koska Factory Recordsin Tony Wilson oli hankkinut uuden Jaguarin jossa oli CD-soitin ja hän halusi kaikki New Orderin sinkkubiisit yhdelle levylle. Seuraavana vuonna julkaistiin myös Joy Divisionin nimissä kokoelma ”Substance 1977-1980”, joka sisälsi kappaleita jotka eivät ole mukana bändin kummallakaan studioalbumilla.
Joulukuussa ilmestyi vielä uusi single ”Touched by the Hand of God”, joka jatkoi tyylillisesti ”True Faithin” viitoittamalla linjalla. New Order -huuman käydessä kuumana tämäkin sinkku nousi TOP-20:een. Kappaleeseen kuvattiin Kathryn Bigelowin ohjaama musavideo, jossa yhtye esiintyy glam rock -imagossa pitkine peruukkeineen. Kappale oli mukana elokuvan ”Salvation!” -soundtrackalbumilla, mutta ei seuraavalla New Orderin omalla studioalbumilla. Huhtikuussa 1988 ilmestyi uusi Quincy Jonesin tuottama remix hittisinkusta ”Blue Monday”. ”Blue Monday 1988” nousi Britti-listan kolmoseksi.
LUE LISÄÄ: 15 kokoelma-albumia jotka brittipop-fanin täytyy omistaa
TECHNIQUE (1989)
Vuosikymmenen lähestyessä loppuaan New Order oli entistä voimakkaammin inspiroitunut acid house ja dance-saundeista, jotka soivat myös The Hacienda -klubilla. Uusi kokopitkä äänitettiinkin osittain Ibizalla – dancemusiikin mekassa. Ensimmäinen single ”Fine Time” syntyi unettomana biletyksen jälkeisenä yönä. Sinkku jäi täpärästi Britannian listan kärkikymmeniköstä, mutta siitä tuli ensimmäinen Suomen listalle noussut New Order -julkaisu tammikuussa 1989. ”Technique” -albumi osoittautui suoranaiseksi hittiputkeksi, josta yhtye sai vihdoinkin ensimmäisen albumilistaykköseksi kotimaassaan. Pitkäsoitto pääsi myös Suomen listalla sijalle 39.
Bändin itsetuottamalta levyltä lohkottiin pari muutakin tanssijalan alle menevää singleä ”Round & Round” sekä ”Run 2”, joka oli remixattu versio albumiraidasta ”Run”. John Denverin kustannusyhtiön mielestä kappale muistutti liikaa Denverin hittiä ”Leaving on a Jet Plane” ja kopiokiista sovittiin siten, että Denver sai nimensä biisintekokrediitteihin eikä New Order julkaisisi biisiä enää uudelleen muilla julkaisuillaan.
Joulukuussa 1989 päivänvalon näki myös Bernard Sumnerin ja entisen The Smiths -kitaristin Johnny Marrin uuden duoprojektin Electronic ensimmäinen single ”Getting Away With It”, jolla mukana oli myös Pet Shop Boys -yhtyeestä tuttu Neil Tennant. Sinkku nousi Britanniassa listan sijalle 12. Projekti sai jatkoa vuonna 1991, mutta ensin New Order sai kunnian kynäillä Ison-Britannian jalkapallojoukkueen virallisen kannustuslaulun vuoden 1990 jalkapallon MM-kilpailuihin. ”World in Motion” -singlestä tuli New Orderin ensimmäinen – ja ainakin toistaiseksi ainoa – singlelistan ykkönen. Levyn tuotti Stephen Hague.
Electronic -duon omaa nimeä kantava esikoisalbumi kohosi Britanniassa albumilistan kakkoseksi ja myi kultaa. Levyn suurin hitti oli ”Get the Message”, jonka korkein listasija oli kahdeksas. Vuonna 1992 Electronicin tueksi tuli jälleen Pet Shop Boys ja yhteisbiisi ”Disappointed” nousi myös kärkikymmenikköön. Tämä kappale löytyy elokuvan ”Cool World” soundtrackilta. Myös muut New Order -jäsenet intoutuivat omiin projekteihinsa. Peter Hook ehti albumimarkkinoille jo ennen Electronicia omalla Revenge-projektillaan. Stephen Morris ja Gillian Gilbert pistivät pystyyn oman, osuvasti nimetyn duonsa, The Other Two jonka esikoisalbumi ”The Other Two & You” ilmestyi vuonna 1992.
LUE LISÄÄ: Electronicin albumista ”Electronic”
REPUBLIC (1993)
Seuraavan New Order -albumin valmistumista varjosti Factory Recordsin konkurssi. Tony Wilson oli aikoinaan antanut kaikille suojateilleen vapaat kädet eikä New Orderinkaan kanssa oltu koskaan allekirjoitettu minkään valtakunnan levytyssopimusta muistuttavaa paperia. Näin ollen yhtiö ei myöskään omistanut mitään oikeuksia julkaisemaansa musiikkiin ja oli sen vuoksi käytännössä arvoton. New Order omisti oikeudet omaan musiikkiinsa itse. London Records oli aikeissa ostaa Factoryn, mutta siinä ei näin ollen ollut mitään ostamisen arvoista.
London Recordsista tuli kuitenkin New Orderin uusi koti ja he julkaisivat jo The Other Twon albumin vuonna 1992. Myös ”Republic” julkaistiin tällä levymerkillä. Yhtye oli itse asiassa melko haluton tekemään uutta levyä, mutta he halusivat pelastaa Wilsonin The Hacienda -klubin albumista saatavilla tuotoilla. Kaikki sen jäsenet olivat kiinnostuneempia omista, uusista projekteistaan ja eritoten Sumner ja Hook eivät tulleet toimeen keskenään.
Uusi albumi kuitenkin syntyi ja tällä kertaa tuottaja Stephen Hague osallistui tiiviisti myös koko levyn sävellystyöhön. Kaikkiin kappaleisiin ja kreditoitu myös hänen nimensä. Albumista tuli menestys, joka poiki neljä TOP-30-hittiä ”Regret”, ”Ruined in a Day”, ”World (The Price of Love” ja ”Spooky”. Pitkäsoitto ponnahti jälleen listan kärkeen ja myi kultaa. Levy menestyi myös Yhdysvalloissa, jossa korkein listasijoitus oli 11:sta. Suomen listalla albumi viihtyi viisi viikkoa, korkeimmillaan sijalla 22. Vuosina 1994-1995 oli aika uusille kokoelmille ”The Best of New Order” sekä remix-kokoelmalle ”The Rest of New Order”, joita markkinoitiin uusilla versioilla hiteistä ”True Faith -94” sekä ”Blue Monday -95”.
GET READY (2001)
Sumnerin Electronic -projekti oli aktiivinen ja ehti julkaista kaksi pitkäsoittoa ”Raise the Pressure” (1996) ja ”Twisted Tenderness” (1999). The Other Two teki toisen albumin ”Super Highways”, joka ilmestyi myös vuonna 1999. Bassotaiteilija Peter Hook hautasi Revenge -projektinsa yhden levyn jälkeen ja keikkaili Durutti Column -yhtyeen kanssa sekä julkaisi kaksi pitkäsoittoa yhtyeellään Monaco, ”Music for Pleasure” (1997) ja ”Monaco” (2000).
Edellisestä New Orderin studioalbumista ehti vierähtää kahdeksan vuotta, kunnes New Order palasi studioon. ”Get Ready” levy oli jälleen erittäin tanssittava ja sen tuottajat Steve Osborne ja Flood olivatkin alan miehiä. Ensimmäinen single ”Crystal” nousi topteniin ja albumi sijalle kuusi. Suomessa korkein sijoitus oli yhdestoista. Levyltä lohkaistiin vielä toinen single ”60 Miles an Hour”, joka ei herättänyt yleisössä kiinnostusta. Albumisessioissa äänitettiin myös biisi ”Here to Stay”, joka julkaistiin huhtikuussa 2002 ilmestyneen elokuvan ”24 Hour Party People” soundtrackilla The Chemical Brothersin tuottamana versiona. Elokuva kertoo Manchesterin musascenestä vuosina 1976-1992, johon New Orderkin olennaisesti liittyy.
WAITING FOR THE SIRENS’ CALL (2005)
Kahdeksatta New Order -albumia ei tarvinnut odotella ihan niin pitkään. Edellislevyn julkaisusta oli kulunut nelisen vuotta, kun uusi single ”Krafty” nousi Britti-listan topteniin. Toisella singlellä ”Jetstream” vieraili Scissor Sisters -yhtyeestä tuttu Ana Matronic. Kolmantena sinkkuna levyltä lohkaistiin sen nimikkokappale ”Waiting for the Sirens’ Call”. Gillian Gilbert ei ollut enää mukana New Orderin vahvuudessa, mutta uutena jäsenenä kosketinsoittimissa ja kitaroissa musisoi Phil Cunningham. Tuotantoapua yhtyeelle antoivat John Leckie, Stephen Street ja Stuart Price. Albumi nousi Britanniassa listan sijalle viisi ja Suomessa sijalle 34 yhden viikon ajaksi.
Lokakuussa 2005 julkaistiin myös uusi, varsin kattava kokoelma ”Singles” joka sisälsi kaikki New Order -sinkut vuoden 1981 ”Ceremonysta” tuoreimpaan ”Waiting for the Sirens’ Call” -biisiin. ”Substancesta” poiketen tällä kokoelmalla kappaleet olivat lyhyempinä singleversioina ja aivan varhaisimpia kappaleita ei oltu aiemmin julkaistu CD-formaatissa lainkaan. Lisämausteena mukana oli kappale ”Turn” viimeisimmältä studioalbumilta, vaikka sitä ei koskaan singlenä julkaistukaan.
Eripurat Sumnerin ja Hookin välillä eivät kuitenkaan ottaneet laantuakseen, joten kokoelman jälkeen he ilmoittivat toisen kerran New Orderin hajonneen. Ensimmäinen hajoaminen oli tapahtunut vuonna 1993 ”Republic” -albumin jälkeen. Tälläkään kertaa tiet eivät kuitenkaan eronneet aivan lopullisesti. Vuonna 2007 elokuvateattereihin tuli biopic-elokuva ”Control”, joka keskittyi Joy Divisision taipaleeseen ja Ian Curtisin elämään. Leffan ohjasi musiikkivideoistaan tunnettu Anton Corbijn.
LOST SIRENS (2013)
”Waiting for the Sirens’ Call” -albumin sessiot olivat tuotteliaat ja myös melko arvokkaat. Levyltä jäi ainakin seitsemän melkein valmista biisiä, jotka päätettiin julkaista omana albuminaan. Lisäksi levylle oli tarkoitus tehdä muutama uusi kappale ja miksata vanhat biisit lopulliseen muotoonsa. Peter Hookilla ei tällaiseen järjestelyyn tuntunut löytyvän aikaa. Hän työskenteli tuohon aikaan DJ:nä, jonka indie-klubi-illat vetivät Manchesterissa tuvan täyteen. Hän kertoi julkisuuteen nauttivansa eniten juuri tiskijukkailusta ja bändihommat eivät kiinnostaneet. Pesäero kasvoi niin suureksi, että Hook yritti estää oikeusteitse entisiä bändikavereitaan käyttämästä New Order -nimeä, mutta asia saatiin sovittua.
Lopulta kun kaikki kärhämät oli päällisin puolin taputeltu, saatiin myös ”The Lost Sirens” lopulta ulos tammikuussa 2013. Levyllä yhtye palasi siinä mielessä juurilleen, ettei sen kahdeksasta raidasta lohkaistu singleksi ainuttakaan kappaletta. Albumin korkein listasijoitus Isossa-Britanniassa oli 23 ja se jäi viimeiseksi New Order -julkaisuksi, jolla kuullaan basisti Peter Hookin soittoa.
MUSIC COMPLETE (2015)
Peter Hookin poistuttua, Gillian Gilbert palasi kahden albumin tauon jälkeen New Orderiin. Gilbert oli tosin keikkaillut bändin mukana jo vuodesta 2011 eteenpäin. Hänen, Sumnerin, Morrisin ja Cunninghamin lisäksi mukaan tuli uudeksi basistiksi Tom Chapman. Jos kaksi edellistä levyä olivat kitaravetoisempia, ”Music Complete” oli myös paluu elektronisempaan saundiin. Uudeksi levy-yhtiökseen yhtye sai legendaarisen indie-merkin Mute, jonka perustaja Daniel Miller toimi albumin vastaavana tuottajana. Mutehan muistetaan mm. Depeche Moden kotipesänä.
Peter Saville suunnitteli levyyn New Orderin parhaita perinteitä kunnioittavan graafisen kannen. Syyskuussa 2015 julkaistulta levyltä irrotettiin neljä singleä ”Restless”, ”Tutti Frutti”, ”Singularity” ja ”People on the High Line”, joka pistettiin ulos vasta seuraavan vuoden heinäkuussa. Albumi sai innostuneen vastaanoton niin kriitikoilta, kuin faneiltakin ja se nousi Britanniassa albumilistan kakkoseksi. Varsinaisina tuottajina levyllä toimivat bändin itsensä lisäksi Stuart Price ja Tom Rowlands.
Tämä kymmenes New Order studioalbumi on yhtyeen toistaiseksi viimeisin pitkäsoitto, mutta yhtye on jatkanut toimintaansa keikkailemalla suhteellisen aktiivisesti. Vuonna 2020 ilmestyi myös uusi single ”Be a Rebel”, joka heidän tuorein uusi julkaisunsa. Peter Hookin tie musiikin parissa jatkuu hänen omissa projekteissaan kuten kokoonpanon Peter Hook & The Light keulakuvana, joka esittää livenä myös Joy Divisionin ja New Orderin musiikkia. Vuonna 2024 Britannian The Rolling Stone -lehti palkitsi New Orderin ”The Icon Award” -palkinnolla.
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Lähteet:
The Ultimate Music Guide (Uncut): New Order & Joy Division (2019)
Peter Hook: Unknown Pleasures – Inside Joy Division (2013)
Peter Hook: Substance – Inside New Order (2016)
Wikipedia
Suomen listalevyt
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti