Italodisco oli olennainen osa nuoruuttani. Ihastuin italodiscon omintakeiseen saundimaailmaan ja tuntui etten ollut ainoa suomalainen, jolle näin tapahtui. Musiikkityylin tunnetuimmat artistit menestyivät listoilla ja muutamat breikkasivat jopa maailmanlaajuisesti. Olenkin aiemmin kirjoittanut blogin noista suurimmista listamenestyjistä.
LUE LISÄÄ: 1980-luvun 10 suurinta yhden italodisco-hitin ihmettä
Linkin takaa löytyvässä blogitekstissä on esiteltynä seuraavat kappaleet:
Ryan Paris – Dolce Vita (1983)
Righeira – Vamos A La Playa (1983)
Gazebo – I Like Chopin (1984)
Baltimora – Tarzan Boy (1985)
Ken Laszlo – Don’t Cry (1986)
Den Harrow – Don’t Break My Heart (1987)
Spagna – Call Me (1987)
Sabrina – Boys (Summertime Love) (1987)
Eddy Huntington – Up & Down (1987)
Black Box – Ride On Time (1989)
Minulle italodisco merkitsi näitä menestyjiä enemmän. Italodiscoartistit olivat nuoren Retropopparin silmissä suuria taiteilijoita siinä missä muutkin länsimaalaiset pop-tähdet, Madonnat ja Michael Jacksonit. Aikuisiällä minulle on selvinnyt ettei asia välttämättä mennyt ihan noin, vaan italodiscossa oli usein ennemmin kyse tuottajista, levy-yhtiöistä ja studioprojekteista, kuin uraa määrätietoisesti luovista artisteista. Saattoi olla ettei levyn kannessa esiintyvä henkilö edes laulanut levyllä, mikäli kanteen oli ylipäätään painettu jonkin ihmisen kuva. Oli myös mahdollista, että samalla artistinimellä julkaistuilla kappaleillakin lauloi eri henkilö. Italodiscotaiteilijoilla oli yleensä melko lennokkaatkin anglikaaniset taiteilijanimet.
Mutta jos jokin kappale lähti menestymään, esiin saateltiin ihka oikea artisti varjokuvien, piirrosten tai mystisten silhuettien takaa. Toisilla heistä ura veti vuosiakin ja nykypäivän retrobuumin aikakaudella he tekevät yhä keikkaa täyttä häkää. Suomessakin on tällä vuosikymmenellä järjestetty italodiscobileitä, joihin on saapunut esiintymään 1980-luvulla muutaman mojovan italodiscoraidan äänittäneitä artisteja. Enkä nyt puhu pelkästään Gazebosta, joka nuohoaa kaikki kasaribileet niin meillä kuin muuallakin.
Mitä se italodisco sitten on ja miten se eroaa italoiskelmästä tai tavallisesta discomusiikista? Itse pidän olennaisena musiikin melodisuutta, dramaattisuutta ja kenties 1970-luvulla muotiin tullutta discomusaa hieman rauhallisempaa tempoa. Tärkeää on myös englanninkieliset lyriikat, jotka italialaisartistit lausuvat persoonallisesti murtaen. Italodiscoa ei lauleta italiaksi. Olen kuunnellut italodiscoa nuorena niin paljon, että minua ei haittaa lainkaan jos joku lausuu englantia vähän hassusti. Pikemminkin päinvastoin.
Kissanhännänvetoa on käyty myös siitä, pitääkö italodiscon tulla Italiasta? Mielestäni pitää. Italodiscon tultua muotiin, alettiin samantyylistä musiikkia tuottaa myös Keski-Euroopassa – pääasiassa Saksassa. Näitäkin moni haluaa kutsua italodiscoksi, mutta minulle ne ovat EUROdiscoa. Tosin aina kappaleesta ei suoralta kädeltä voi päätellä, mistä maasta se tulee, joten tähän blogiin tein ihan selvitystyötä artistien ja tuottajien kotimaista. Muutamien kohdalla yllätyin itsekin, että he tulivat Saksasta.
Paras sekoittaja ja sulatusuuni lienee ollut saksalainen ZYX Music -levy-yhtiö, joka lisensoi Keski-Euroopan markkinoille lukuisia italodiscokappaleita ja julkaisi monille varmasti tuttua ”The Best of Italo-Disco” -kokoelmalevyn sarjaa. Näille tuplakokoelmille oli siroteltu sekaisin sekä italialaisia että muualta Euroopasta kotoisin olevia kappaleita. Joka tapauksessa kokoelmat olivat suomalaisfanille aikoinaan lähes korvaamaton aarreaitta.
Lisäksi ZYX julkaisi ”Italo Boot Mix” -levyjä, joille biisit oli miksattu yhdeksi potpuriksi. Myös K-Telin vuonna 1984 julkaisema ”Italian Disco Music” -kokoelma oli kovassa soitossa. K-Tel ujutti italoa myös muille hittikokoelmilleen. Ilmeisesti niihin lauluihin sai julkaisuoikeuksia varsin kohtuulliseen hintaan? Meillä Skandinaviassa vielä ZYX:iäkin tutumpi merkintä maksisinglejen kulmassa oli Beat Box. Kyseessä oli ruotsalainen levymerkki, jonka tukholmalaisen Vinyl Mania -levykaupan omistajat perustivat juuri lisensoidakseen Keski- ja Etelä-Eurooppalaisia discobiisejä.
12-tuumainen maksisingle oli varmaankin tyypillisin formaatti italodiscojulkaisuille. Toki monista kappaleista julkaistiin myös lyhyemmät radio- tai singleversiot 7-tuumaisina sinkkuina ja kaikkein tuotteliaimmilta artisteilta jopa kokonainen pitkäsoittoalbumi. Italodiscokappaleet olivat usein sävellyksinä melko moniulotteisia ja useita erilaisia osia sisältäviä, joten pitkät versiot olivat niille sitäkin kautta melko luontevia.
Tosin muistan myös kuinka kuuntelin Martinellin ”Cenerentola” -maksisingleä Keravan Levyikkunassa ja intron melodia tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Pyysin Ollia (Levyikkunan omistaja) siirtämään neulaa vähän eteenpäin ja molemmat räjähdimme nauruun, kun keskellä 8-minuuttista kappaletta sama melodia jatkui edelleen.
Usein tuntui kyllä jopa siltä, että 3-4-minuuttiseen mittaan typistettyinä italobiisit loppuivat kesken. Tämä aiheutti allekirjoittaneelle dilemman, sillä olin ja olen edelleen vannoutunut singleversioiden ystävä ja euroviisufaninakin tottunut maksimissaan 3-minuuttisiin biiseihin. Vuonna 2014 löysinkin nyttemmin jo lopetetusta tallinnalaisesta Lasering-levykaupasta ZYX:n julkaisemat kokoelma-CD:t ”Italo-Disco – The 7″Collection” osat 1 ja 2, jotka molemmat sisältävät 40 klassikkoa. Näitä kokoelmia voin suositella kaikille, jotka haluavat tutustua italodiscon maailmaan.
Tällaisia asioita ja muistoja minulle tuli italodiscosta mieleen. En ole alan asiantuntija, joten kaikki pohjautuu vain omiin mietelmiini. Mutta pidemmittä puheitta voidaan mennä niihin minulle rakkaisiin italodiscokappaleisiin, jotka ovat tässä julkaisuvuoden mukaisessa järjestyksessä. Siitä voikin päätellä, että italodiscon kultaiset vuodet allekirjoittaneelle olivat 1983-1988. Tähän listaukseen en siis ole ottanut mukaan myöskään niitä tunnetuimpia italodiscohittejä, vaan omiin muistoihin jääneitä rakkaita biisejä.
20 Italodiscoklassikkoa
P. Lion – Happy Children (1983)
Paolo Pelandi (s. 29.6.1959) on itse säveltänyt kappaleen ”Happy Children”. Miksauksesta vastaa italodiscofaneille tuttu kaksikko Miki Chieregato ja Roberto Turatti, jotka tunnetaan myös mm. Den Harrowin ja Eddy Huntingtonin hittien taustalta.
LUE LISÄÄ: Den Harrowin albumista ”Day by Day”
My Mine – Hypnotic Tango (1983)
Stefano Micheli, Carlo Malatesta ja Danilo Rosati muodostivat yhtyeen nimeltä My Mine. Heidän suurin hittinsä muistuttaa rakenteeltaan hieman samana vuonna julkaistua ”Happy Childrenia”. Taustalla hypnoottinen syntikkakuvio ja päällä simppeli, mutta tarttuva kertosäkeistö. ”Hypnotic Tango” nousi listoilla varsin korkealle, esimerkiksi Saksassa viidenneksi. Vuonna 2005 Bananarama lainasi kappaleesta osia singleensä ”Look on the Floor (Hypnotic Tango)”, joka sisältyy heidän albumilleen ”Drama”.
Savage – Only You (1984)
Roberto Zanetti (s. 28.11.1956) eli Savage muistetaan melodisen kaihoisista italokappaleistaan ”Only You” ja ”Don’t Cry Tonight”, jotka nykyään ovat ainakin striimausmäärien perusteella genrensä suosituimpien laulujen joukossa.
Baby’s Gang – Happy Song (1983)
Muusikko Alfredo ”Larry” Pignagnoli ohjasti Baby’s Gang -projektin menestykseen poikkeuksellisella kappaleella ”Happy Song”. Kertosäkeistössä laulaa kolmentoista nuoren muodostama kuoro Ivana Spagnan johdolla. Spagna ja Pignagnoli saavuttivat muutamaa vuotta myöhemmin suursuosion ympäri Eurooppaa yhteisvoimin toteutetulla hitillään ”Call Me”. Boney M. teki ”Happy Songista” oman versionsa seuraavana vuonna ja sai siitä muutaman vuoden tauon jälkeen uuden TOP-10-hitin Saksassa. Samat voimat yhdistyivät myös Fun Fun -tyttöduossa, jossa aina välttämättä playback-esityksissä ja levyjenkansissa nähdyt kasvot eivät olleet tekemisissä äänitteellä kuultujen vokaalien kanssa.
LUE LISÄÄ: Spagnan albumista ”Dedicated to the Moon”
Miko Mission – How Old Are You (1984)
Pier Michele Pozzetti (s. 22.6.1945) levytti iskelmiä jo 1970-luvulla taiteilijanimellä Miko, mutta 1980-luvulla kieli vaihtui huonosti lausuttuun englantiin ja tyyli italodiscoon. Miko Mission on tehnyt uusia kasarilta kuulostavia italodiscobiisejä vielä tällä vuosikymmenelläkin ja esiintyy 80-vuotiaana sujuvasti italobileissä. Suomessakin vasta vähän aikaa sitten. ”How Old Are You” on striimausmäärissä mitattuna Mikon suosituin kappale, mutta henkilökohtainen suosikkini on draamaa tihkuva ”Two for Love”, johon on tehty myös hieno musiikkivideo.
Sandy Marton – People from Ibiza (1984)
Aleksandar Marton (s. 4.10.1959) syntyi Zagrebissa, Kroatiassa eli silloisessa Jugoslaviassa, mutta ura lähti urkenemaan Italiassa, italialaissäveltäjien ja -tuottajien kanssa. Hänen nimikkokappaleensa on ”People from Ibiza”, joka nousi singlelistalle Suomessakin. Rytmitykseltään kappale on hieman trendikkäämpi ja letkeämpi, kuin ihan perinteisin draamaitalo. Selkeä kesähitti siis.
Scotch – Disco Band (1984)
Scotch-yhtyeeseen ovat kuuluneet ainakin Vince Lancini, Fabio Margutti, Franz Rome, Franz Felletti ja Manlio Cangelli. Heillä on katalogissaan useampikin italofaneille tuttu kappale, mutta tunnusomaisin lienee ”Disco Band”, joka muistetaan persoonallisesta yskivästä kompistaan. Muita suosikkeja ovat ”Delirio Mind” sekä Suomenkin singlelistalle noussut ”Money Runner”.
Valerie Dore – The Night (1984)
Monica Stucchin (s. 28.5.1963) tarina Valerie Dorena kaunisteltuna versiona menee niin, että tuottajat Roberto Gasparini ja Lino Nicolosi eivät olleet varmoja hänen laulunlahjoistaan, joten varmuuden vuoksi ensimmäisillä singleillä lauloivat muut naiset. Vasta vuodesta 1986 lähtien Dorelle kasvot antanut Stucchi tunsi olonsa ”riittävän itsevarmaksi” ja aloitti lauluhommat tosissaan. Valerie Doren esikoissingle ”The Night” oli joka tapauksessa TOP-10-hitti Saksassa ja listamenestys muuallakin. Eivätkä hänen hittinsä jääneet yhteen kappaleeseen.
Silver Pozzoli – Around My Dream (1985)
Silvio ”Silver” Pozzoli (s. 19.7.1953) on tuottelias laulaja/lauluntekijä, joka omien hittiensä lisäksi lauloi mm. Den Harrowin läpimurtohitin ”Mad Desire”.
Lee Marrow – Shanghai (1985)
Francesco Bontempin (s. 23.7.1957) eli Lee Marrowin ”Shanghai” -singlen ostin Helsingin Ateneuminkujan Discus-levykaupasta, ihan vain kansikuvan perusteella – kuten useimmat levyni siihen aikaan. Olin vähän ujo enkä uskaltanut pyytää itsevarman oloisia myyjiä laittamaan niitä soimaan. Yllättävän harvoin sain kyllä pettyä. Discuksella oli myös toinen liike Lasipalatsissa. Meni vuosia ennen kuin tajusin, että suurin osa levykaupoista oli Fazerin omistuksessa vaikka niillä oli eri nimet (Discus, Citymusiikki, Forumin levy, Musiikki-Fazer…).
Max-Him – Lady Fantasy (1985)
Raspiääninen Massimo Vaccari alias Max-Him oli yksi ehdottomista suosikeistani. Max Himin tapauksessa jopa kaltaiseni puukorva tunnisti, että toisella singlellä ”Japanese Girl” lauloi eri vokalisti. Pidin niin kovasti Vaccarin voimakkaasta tulkinnasta. Myös ”Melanie” -biisi on aivan loistava, vaikka onkin vähän ”Lady Fantasy” -pastissi.
Brian Ice – Talking to the Night (1985)
Fabrizio Rizzolo (s. 6.6.1964) on tehnyt Italiassa myös näyttelijäntöitä ja jatkaa paitsi omaa uraansa myös kappaleiden tekemistä toisille artisteille. Työ viihteen parissa on jatkunut aina näihin päiviin asti.
Koto – Visitors (1985)
Italialaismuusikko Afrando Maiola (s. 1954 – k. 2023) sai apua tuottajilta Stefano Cundari ja Alessandro Zanni julkaistessaan instrumentaalista italodiscoa. Poikkeuksellista saundia kutsutaan myös spacesynth-genreksi. Koto julkaisi muutamia sinkkuja, mutta Maiola teki yhteistyötä myös muiden italoartistien kanssa. Esimerkiksi toisen instrumentaaliyhtyeen Hipnosiksen, jonka suomalaiset muistavat eritoten Hittimittari-ohjelman tunnusmusiikista.
Useiden muiden italodiscoartistien tapaan Koton biisien oikeudet ajautuivat italialaiselta Memory Recordsilta saksalaisen ZYX Musicin haltuun ja ZYX pyysi hollantilaista syntetisaattorivelhoa Michiel van der Kuyta jatkamaan Koton musiikkia. Van der Kuy muistetaan erityisesti omasta spacesynth -yhtyeestään Laserdance, joka on julkaissut useita saman genren pitkäsoittoja. Ensimmäinen Koto-albumi ”Masterpieces” (1989) sisältää uudet versiot Koton ensimmäisistä singleistä sekä uusia Michiel van der Kuyn sävellyksiä.
Albert One – For Your Love (1986)
Alberto Carpani (s. 23.4.1956) omaa tunnistettavan tumman äänen, joka tuo kappaleisiin mukavaa dramatiikkaa. Albert on käynyt tietääkseni Suomessakin esiintymässä italodiscotapaamisessa ja muistan jonkun puolitutun kertoneen, että hän nukkui Suomen vierailullaan fanin sohvalla. Albert menehtyi vuonna 2020 Covidin aiheuttamiin komplikaatioihin.
Joe Yellow – I’m Your Lover (1986)
Joe Yellow kuuluu ilmeisesti sarjaan studioprojektit, jossa samalla artistinimellä julkaistuja kappaleita ovat esittäneet useat eri solistit. Olisiko Domenico Ricchini sitten se projektin tunnetuin kasvo? Tämän kappaleen on säveltänyt Mauro Farina yhdessä vakiokumppaninsa Giuliano Crivellenten kanssa. 1980-luvulla bongailimme kaverini kanssa levyjen kansia ja meille oli jonkinlainen laaduntae, jos niissä luki Farina/Grivellente – vähän kuin Stock-Aitken-Watermanin italialainen versio.
Radiorama – Aliens (1986)
Radiorama on yksi Mauro Farinan projekteista ja myös pitkäikäisimpiä italodiscokokoonpanoja. Tosin noiden kokoonpanojen koostumus on Farinan lisäksi ehkä vähän mystinen. Joka tapauksessa Radioraman nimissä julkaistiin useitakin albumikokonaisuuksia ja vuonna 1988 yksi niistä nousi Suomenkin albumilistalle.
Fred Ventura – Wind of Change (1986)
Federico Di Bonaventura (s. 16.6.1962) levytti 1980-luvun puolivälissä ehtaa italodiscoa, mutta on sen jälkeen kunnostautunut tuottajana ja biisintekijänä aina näihin päiviin asti esiintyen edelleen myös itse. Vuonna 2018 Ventura esiintyi mm. Helsingin Flow Festivalissa, mutta se ei ollut hänen ensimmäinen Suomen visiittinsä. Ventura edusti Italiaa Lahdessa Keskiyön auringon laulufestivaaleilla vuonna 1989 ja Iltalehdessä kehuttiin ”Italian hurmuripoikaa”. Vuonna 2012 perustettu Italoconnection -duo on tuottanut ahkerasti tuoreen kuuloista dancemusiikkia ja lisäksi Ventura on tehnyt yhteistyötä mm. Peter Wilsonin kanssa.
LUE LISÄÄ: Australialaislaulaja Peter Wilson rakastaa 1980-lukua, italodiscoa ja Stock-Aitken-Waterman saundia
Mr. Zivago – Little Russian (1987)
Massimo Rastrelli (s. 1961) levytti tunnetuimman laulunsa aikana, jolloin venäläisromantiikan ihannointi oli vielä ihan ok. Hän saavuttikin suuren suosion itänaapurissamme, vaikkei juuri montaa muuta kappaletta ole levyttänytkään. Venäjällähän on järjestetty suuria italo- ja eurodiscobileitä isoissa jäähalleissa, sillä tämän tyyppinen musiikki tuntuu iskevän slaavilaiseen makuun. Ilmeisesti niitä järjestetään edelleenkin ja nämä kyseiset artistit eivät kaihda siellä keikkailua.
Mauro – Buona Sera – Ciao Ciao (1987)
Olen itse asiassa nähnyt Mauro Spessotin (s. 16.8.1960) ihan livenäkin. Hän esiintyi marraskuussa 2023 Riiassa alan festareilla ja kirjoitin tapahtumasta blogiinikin. Mauron ainoa hitti ”Buona Sera – Ciao Ciao” meni jotenkin kasarilla täysin ohi, mutta latvialaiset osasivat sen ulkoa. Eikä se itse asiassa hassumpi ralli olekaan.
LUE LISÄÄ: Konserttiarvio – Retropoppari Riiassa
Coo Coo – Upside Down (1988)
Coo Coo on tavallaan yhtä kuin Mauro Farina (s. 9.12.1956) – tunnettu italodiscosäveltäjä ja tuottaja, joka on tehnyt kappaleita lukuisille eri artisteille. ”Upside Down” edustaa genressä myöhempää, 1980-luvun loppupuolen, aikakautta jolloin tempoihin tuli nopeutta.
YHDYSVALTA-BONUS:
Paul Lekakis – Boom Boom (Let’s Go Back to My Room) (1987)
Paul Lekakis (s. 22.10.1966) bongattiin Den Harrowin tavoin italialaisesta yökerhosta tanssitaitojensa ja salskean ulkomuotonsa perusteella. Harrowinkin taustajoukoissa esiintyneet tuottajat Miki Chieregato ja Roberto Turatti kynäilivät mojovan hittikappaleen ”Boom Boom (Let’s Go Back to My Room)”, jolla edeltäjästään poiketen artisti itse myös lauloi vokaalit (ilmeisesti).
Kappaleestahan tuli pieni hitti ihan rapakon takanakin ja single nousi jopa Billboard-listalle, sijalle 43. Australiassa levy kipusi aina ykköspallille asti. Siitä Lekakikselle muodostui ihan ura ja seuraavana vuonna hän pääsi tekemään yhteistyötä Stock-Aitken-Waterman-tuottajatrion kanssa. Kappale ”The Fruit Machine”, joka toimi myös pienen budjetin elokuvan ”Wonderland” tunnuskappaleena. Vuonna 1990 Lekakikselta ilmestyi albumi ”Tattoo It” ja satunnaisia singlejulkaisuja on julkaistu ihan tällä vuosikymmenelläkin.
Myöhemmin homoseksuaalisuutensa ja HIV-positiivisuutensa kanssa julkisuuteen tullut Lekakis on ehtinyt touhuta monenlaista tv-, elokuva- ja musiikkikuvioissa. Hän on kertonut myös toimineensa miesprostituoituna Hollywoodissa ja harrastaneensa suojaamatonta seksiä asiakkaidensa kanssa kertomatta sairaudestaan.
KUUNTELE RETROPOPPARIN SOITTOLISTAA ”THE BEST OF ITALO-DISCO” SPOTIFYSSA:
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Lähteet:
Suomen listalevyt
Wikipedia
Discogs
Iltalehti
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti