Heaven 17 -yhtyeen juuret versovat Britannian Sheffieldistä ja vuonna 1978 perustetusta The Human League -yhtyeestä. Martyn Ware ja Ian Marsh perustivat aikoinaan syntetisaattorimusiikkia soittavan yhtyeen, johon he pyysivät laulusolistiksi ystäväänsä Philip Oakeyn. Ensimmäisen solistivaihtoehdon Glenn Gregoryn ollessa tuolloin estynyt. Kahden albumin ”Reproduction” (1979) ja ”Traveloque” (1980) jälkeen Waren ja Oakeyn välit ajautuivat ristiriitaan ja managerinsa Bob Lastin suostuttelemana miehet jakaantuivat kahteen yhtyeeseen.
LUE LISÄÄ: The Human League Levymittari
Oakeylle sovittiin The Human League -nimen käyttöoikeus, mutta samalla sovittiin myös että Ware ja Marsh saavat levyttää omaa musiikkiaan Virgin-levy-yhtiön tallissa. He pyysivät laulajaksi Gregoryn, joka oli juuri muuttanut Lontoosta takaisin Sheffieldiin. Kun Marsh kysyi, haluaisiko tämä tulla heidän uuden yhtyeensä laulusolistiksi, kajahti vastaus: ”Odotin milloin kysyisit. Totta kai”. Nimi yhtyeelle bongattiin Stanley Kubrickin elokuvasta ”Kellopeliappelsiini” (”A Clockwork Orange”, 1971). Siinä on kohtaus, jossa päähenkilö Alex tapaa levykaupassa tikkukaramellia imeskelevät tytöt. Putiikin seinällä on TOP-10-listaus, jonka sijalla neljä komeilee kuvitteellinen yhtye nimeltä ”Heaven Seventeen”.
Vaikka Ware oli kärmeissään manageri Lastille, saatiin välit sellaiselle tolalle, että hän jatkoi myös uuden yhtyeen managerointia. Ensimmäiseksi Last suorastaan vaati, että bändin nimi on muutettava helpommin omaksuttavaan kirjoitusasuun Heaven 17. Koska Ware ja Marsh olivat olleet myös The Human Leaguen musiikillinen alkuvoima, neuvoteltiin heille myös tuotantosopimus. He perustivat tuotantoyhtiön nimeltä British Electric Foundation eli BEF, jolla oli mahdollisuus tuottaa kuuden vuoden aikana kaksitoista albumia muillekin artisteille ja yhtyeille, kuin Heaven 17:lle.
Työt aloitettiin välittömästi ja saman aikaisesti työstettiin kahta julkaisua. Samaan aikaan ensimmäisen Heaven 17 -singlen kanssa markkinoille saatiin maaliskuussa 1981 vain kasettina julkaistu ”Music for Stowaways” (Musiikkia vapaamatkustajille). Idea kasettijulkaisuun tuli juuri markkinoille saapuneista Sony Walkman korvalappustereoista. Näitä instrumentaalisävelmiä oli Waren ja Marshin mielestä oivallista kuunnella teillä ja turuilla kuljeskellessa. Tätä materiaalin ei oletettukaan nousevan myyntimenestykseksi, mutta myöhemmin se on kyllä julkaistu niin vinyylilevynä kuin CD:näkin.
Musiikin täysipäiväistä tekemistä helpotti oma studio Sheffieldissä. Vuonna 1978 Virginin kanssa solmitun The Human League -levytyssopimuksen tuoman ennakkomaksun turvin he olivat rakentaneet käypäisen Monumental-studion kotikaupunkiinsa. Waren mukaan studio ei ollut nimensä mukaisesti ”Monumental”, mutta toimiva paikka, jossa oli helppo luoda musiikkia vaikka kellon ympäri. Oakeylla oli myös oikeutensa käyttää studiota, joten yhden miehen ympärivuorokautinen työskentely ei tuossa vaiheessa tullut kysymykseen. The Human League ja Heaven 17 sopivatkin, että ensin mainittu paiskii hommia 12 tuntia päiväsaikaan klo 10:00-22:00 ja jälkimmäinen vastaavan ajan yöllä klo 22:00-10:00.
Ware toteaa elämäkerrassaan ”Electronically Yours vol. 1”, että ”Koskaan äänitetyn populaarimusiikin historiassa ei ole nähty niin historiallista luomistyötä niin lyhyessä ajassa niin surkeassa persereiässä”. Hän lisää kuitenkin, että ”Monumental” oli heidän oma persereikänsä ja se oli ikäänkuin ”he vastaan maailma… ja Heaven 17 vastaan The Human League”.
Eräänä yönä kun Heaven 17 saapui studionkäyttövuoroonsa, he huomasivat The Human Leaguen unohtaneen nauhan nauhuriin. Vaikka molemmat osapuolet olivat suorastaan vainoharhaisen tarkkoja siitä, että mitään materiaalia ei jätetä kuultavaksi toisen korviin. Varmistaakseen kuitenkin, ettei nauhalla ole mitään tärkeää, he kuuntelivat kilpailijansa aikaansaannosta. Siinä Oakey ja tytöt lauloivat tulevaa ”The Sound of the Crowd” -kappaletta. Tytöt lauloivat pahasti nuotin vierestä ja välissä Oakey komensi heitä yrittämään kovempaa. Naurunremakalle ei meinannut tulla loppua.
PENTHOUSE AND PAVEMENT (1981)
Ware ja Marsh olivat tehneet jo kappaleita seuraavaa The Human League -albumia silmälläpitäen. Glenn Gregoryn baritoni ei äänellisesti ollut kovin kaukana Philip Oakeyn laulusaundista, joten kappaleet sopivat melkein sellaisenaan uuden solistin laulettaviksi. Heaven 17:n esikois-LP:stä tuli kaksijakoinen. A-puoli ”Penthouse” sisälsi orgaanisempaa musiikkia ja B-puoli puolestaan oli täysin elektroninen. Olemassaolleet kappaleet riittivät käytännössä täyttämään levyn elektronisen osaston ja ne äänitettiin Sheffieldissa.
Näihin aikoihin Martyn Ware puolisoineen muutti Lontooseen ja albumin toinen puoli nauhoitettiin eri studioilla pääkaupunkiseudulla. Äänittäjänä ja aputuottajana toimi uraansa aloitteleva Peter Walsh, joka pitää tätä levyä uransa kannalta erittäin merkityksellisenä. Se avasi hänelle useita ovia ja Walsh pääsi heti seuraavaksi työskentelemään mm. Simple Mindsin ja China Crisisin kanssa.
Maaliskuussa ulos saatiin ensimmäinen single ”(We Don’t Need This) Fascist Groove Thang”, jonka erilainen instrumentaaliversio ”Groove Thang” oli mukana myös ”Music for Stowaways”-kasetilla. Singlen listamenestys osoittautui pettymykseksi eikä se noussut Britannian listalla sijaa 45 korkeammalle. Vaikka kappale onkin lohkaistu albumin ns. orgaaniselta puoliskolta, kuulostaa se silti melko synteettiseltä. Koneiden lisäksi ainoan orgaanisen elementin soitantaan tuokin John Wilsonin turiseva bassokitara ja Josie Jamesin taustalaulu.
Esikoissinglessä, kuten osin muunkin albumin kappaleiden sanoituksissa oli kantaaottavuutta. ”(We Don’t Need This) Fascist Groove Thang” -kappaleessa käsiteltiin ironisessa mielessä fasismia ja rasismia sekä tuoretta Yhdysvaltojen presidenttiä Ronald Reagania. Niinpä BBC päätti varmuuden vuoksi laittaa laulun soittoboikottiin. Toukokuussa julkaistiin toinen single ”I’m Your Money”, joka jäi oudoksi välityöksi. Levy ei noussut lainkaan listalle eikä kappaletta otettu mukaan tulevalle pitkäsoitolle. 2000-luvulla, kun Philip Oakey teki DJ-hommia The Human Leaguen ollessa telakalla, hän sisällytti aina ”I’m Your Money” -biisin settiinsä.
Myös ensimmäinen Heaven 17 -albumi merkittiin BEF-tuotannoksi ja se painettiin isolla kanteen. Kansikuvassa yhtyeen jäsenet esiintyvät tällä kertaa kapitalismia ironisoiden urbaaneina pukumiehinä. Lauluissa sen sijaan kritisoitiin juuri kapitalismia sekä aiempien kannanottojen lisäksi myös esimerkiksi ydinvarustelua ja kylmää sotaa. Vielä ennen albumin julkaisua elokuun lopulla julkaistiin yksi single ”Play to Win”, josta ei myöskään muodostunut isoa hittiä, vaan sen listasijoitus jäi jopa pykälää ensisingleä heikommaksi.
Albumi saatiin ulos syyskuussa ja sen piikkipaikaksi listalla muodostui 14:sta sija, mikä oli levy-yhtiölle ja yhtyeelle pettymys. Vuoden kuluessa levy myi kuitenkin kultaa eli yli 100.000 kappaletta. Levyltä lohkaistiin vielä singleksi sen nimikkokappale ”Penthouse and Pavement”, jonka korkein sijoitus listalla oli 57. Viimeinen yritys saada listahitti tapahtui keväällä 1982, kun markkinoille saatettiin uudelleen remixattu versio kappaleesta ”The Height of the Fighting (He-La-Hu)”, joka ei noussut TOP-75:een lainkaan. Single pyristeli kuitenkin ns. Bubblin’ under paikalla kolme viikkoa.
Heaven 17 – Suomalaistoimittajien suosikki
Iltalehti otti jostain syystä Heaven 17 -yhtyeen Suomessa siipiensä suojaan ja kirjoitti 20.10.1981 aiheesta otsikolla ”Modernin popin tyylikkyys – Parasta Britanniassa”. Jutussa kerrotaan The Human Leaguen kahtia jakaantumisesta ja kehutaan erityisesti Heaven 17 -osastoa. Lehden mukaan ”Heaven 17 edustaa kolikon varjoisampaa puolta rankalla funkillaan, jossa tehdään heti bändin ensisinglellä selväksi mistä on kysymys: Veljet ja siskot, emme tarvitse fasistisvengailua”.
Toimittaja toteaa, että ”17. Taivaan siistin raaka syke sisältää isolla kiekolla ’Penthouse and Pavement’ paljon muitakin makupaloja, jotka eivät tee platasta levylautasen ahkeraa vierasta vaan sen vakituisen asukkaan”. The Human Leaguen ”Dare” -albumin kuvaillaan sen sijaan sisältävän tarttuvaa ja melodista euroviisupoppia. Bändiä verrataan Blondieen ja Abbaan.
Vuonna 1981 BEF tuotti albumin myös tanssimisesta paremmin tunnetulle Hot Gossip -ryhmälle. Myös heidän albuminsa ”Geisha Boys and Temple Girls” mainitaan Iltalehden jutussa, tunsivathan suomalaiset TV-katsojat Hot Gossipin varsin hyvin Kenny Everettin isännöimästä sketsisarjasta. Pitkäsoitto sisältää paljolti tuttua materiaalia The Human Leaguen varhaistuotannosta sekä myös nimikkokappaleen, joka löytyy myös Heaven 17 -debyytiltä.
22.12.1981 Iltalehteen on listattu musiikkitoimittajien valitsemat vuoden 1981 parhaat levyt. Heaven 17:n ”Penthouse and Pavement” komeilee yllättäen listan sijalla kolme parhaana ulkomaalaisena levynä. The Human Leaguen ”Dare” on vasta sijalla 20. Täytyy toki muistaa, että The Human Leaguen kansainväliselle läpimurrolle viimeisen silauksen antanutta singlelohkaisua ”Don’t You Want Me” ei tuolloin vielä oltu julkaistu.
Television ja radion lisäksi laajalevikkinen iltapäivälehti, jossa julkaistiin vakituista pop-musiikkiin keskittynyttä palstaa, oli varmasti vuoden 1981 popparille antoisa tiedonlähde. Varsinaiset musiikkilehdet, kuten Suosikki tai Soundi ilmestyivät vain kerran kuukaudessa ja ne keskittyivät usein eri tyyppiseen musiikkiin. Suosikki Elvikseen ja teinisensaatioihin, Soundi rock-musiikkiin. Lehtinäkyvyyden ansiosta ”Penthouse and Pavement” nousi Suomen albumilistalla helmikuussa 1982 sijalle 18 eli melkein yhtä korkealle kuin yhtyeen kotimaassa. Yhteensä pitkäsoitto vietti listalla aikaa kahdeksan viikkoa.
19.5.1982 Iltalehden pop-toimittaja Mikko Montonen pääsi tekemään oman syväluotaavan haastattelun Heaven 17:n kanssa. Ennen toista Heaven 17 -kokopitkää BEF tuotti kokoelman ”Music of Quality and Distinction volume one”, jonka on lehtijutussa pääaiheena. Albumi sisälsi useiden eri artistien esittämiä klassikkokappaleita uudelleen sovitettuina. Albumi luokiteltiin listalla kokoelmalevyksi eikä BEF-albumiksi, vaikka Ware ja Marsh soittivat käytännössä kaiken musiikin.
Keväällä 1982 ilmestyneeltä albumilta löytyy myös kaksi Heaven 17 -solistin Glenn Gregoryn esitystä sekä mm. Billy MacKenzien, Gary Glitterin, Sandie Shaw’n ja Tina Turnerin laulamia kappaleita. Tina Turnerin esitys ”Ball of Confusion” osoittautui varsin merkitykselliseksi levytykseksi, sillä Turnerin valmistellessa comeback-sooloalbumiaan vuonna 1984 Martyn Ware sai uuden yhteydenoton hänen manageriltaan.
Toimittaja Montonen pääsee kertomaan Warelle ja Marshille myös, että suomalaiset rock-toimittajat valitsivat Heaven 17:n esikoislevyn vuoden 1981 parhaaksi ulkomaalaiseksi albumiksi ja että levy on ollut myös ostavan yleisön mieleen. ”Ihanko totta? Se on upeaa. Meidän on tultava Suomeen kiertueelle”, miehet vastaavat innostuneen oloisesti mutta todellisuudessa yhtye esiintyi ensimmäisen omassa live-konsertissaan vasta vuonna 1997.
THE LUXURY GAP (1983)
Vaikka esikoisalbumi menestyi Britanniassa huomattavasti odotuksia heikommin, levy-yhtiö ei missään vaiheessa menettänyt uskoaan British Electric Foundationiin. Pikemminkin päinvastoin, sillä he antoivat miehille käytännössä rajattoman budjetin seuraavan albumin tekemiseen.
Toinen Heaven 17 -albumi ”The Luxury Gap” äänitettiin Lontoon legendaarisella AIR-studiolla Peter Walshin toimiessa jälleen äänittäjänä ja apulaistuottajana. Levylle otettiin mukaan huomattava määrä aitoja instrumentteja ja kolmeen kappaleeseen jopa isot orkestraatiot. Olihan käytössä käytännössä melkein rajaton budjetti. Yhtyeellä oli aikaa hioa kappaleita studiossa ja jopa säveltää siellä lisää materiaalia.
Ensimmäinen vuoden 1982 lokakuussa julkaistu single oli kuitenkin vielä varsin synteettinen, mutta käytössä oli uusinta teknologiaa. ”Let Me Go” on yksi ensimmäisistä kaupallisesti julkaistuista kappaleista, jolla käytetään legendaarista Roland TB-303 -bassosyntetisaattoria, joka myöhemmin muodosti ns. Chicago-saundin ja oli oleellinen osa Acid house -kulttuuria. Raitoja oli käytössä parhaimmillaan 118 kappaletta. Steve Barronin ohjaamasta hienosta musiikkivideosta huolimatta tämäkään sinkku ei noussut TOP-40:een. Virgin teki kaikkensa puffatakseen biisiä, mutta koska jäi TOP-40 jäi saavuttamatta, ei Heaven 17 vieläkään päässyt Top of the Pops ohjelmaan sitä esittelemään.
Kova yrittäminen palkittiin huhtikuussa 1983 julkaistulla seuraavalla singlellä ”Temptation”, josta tuli Heaven 17:n uran suurin hitti. Yhtye olisi halunnut julkaista sen jo ensimmäisenä sinkkuna, mutta levy-yhtiön mielestä ”Let Me Go” oli parempi biisi. Tähänkin kappaleeseen Steve Barron ohjasi musiikkivideon. ”Temptationin” naisvokaaleissa vierailee Carol Kenyon, joka alkoi vaatia lisää korvauksia musiikkivideolla esiintymisestä. Niinpä naisroolin videossa esittää kolmossivun tyttö Gillian De Terville, jota suuri yleisö luulee tänäkin päivänä Carol Kenyoniksi. Carolin menetys.
”Temptation” menestys varmistettiin kaikilta tahoilta ja viikon puolivälin listalla näyttikin, että siitä tulee jopa listaykkönen. Heaven 17 pääsi vihdoinkin Top of the Popsiin, joka tuohon aikaan oli oleellinen osa markkinointia ja näkyvyyttä. Kuinka ollakaan viimeisten myyntipäivien aikana New Edition -yhtyeen ”Candy Girl” myi yhden prosenttiyksikön verran enemmän levyjä ja nousi ohi Heaven 17:n listan kärkeen. Toiveet asetettiin seuraavalle listaviikolle, mutta tällä kertaa ohi kiilasi Spandau Ballet singlellään ”True”. Niinpä Heaven 17 ei koskaan saanut Britanniassa listaykköstä.
Singlemenestys riitti kuitenkin nostamaan toisen pitkäsoiton ”The Luxury Gap” albumilistan sijalle viisi sekä myymään platinalevyyn oikeuttavat 300.000 kappaletta. Heaven 17 oli nyt sen verran kuuma nimi, että myös seuraava singlelohkaisu ”Come Live With Me” nousi TOP-5:een. Lisäksi levyltä irrotettiin vielä singleksi ”Crushed by the Wheels of Industry”, jonka korkein sijoitus listalla oli 17. Albumi kävi edellislevyn tapaan kaupaksi Suomessakin ja se nousi listalla sijalle 13 viettäen tilastoissa yhteensä seitsemän viikkoa.
HOW MEN ARE? (1984)
Vuoden 1983 BEF:iä lykästi, kun Tina Turnerin comebackia valmisteleva manageri Roger Davies otti Wareen ja Marshiin yhteyttä pyytäen heitä tuottamaan suojatilleen singlen. Ware valitsi kappaleeksi Al Greenin ykköshitin”Let’s Stay Together” vuodelta 1971. Sinkku julkaistiin loppuvuodesta 1983 Britanniassa ja tammikuussa 1984 Yhdysvalloissa. Se nousi Britti-listalla sijalle kuusi ja Billboard-listalla sijalle 26, ja siitä tuli uudistuneen Tina Turnerin läpimurto. BEF tuotti Turnerin seuraavalle pitkäsoitolle ”Private Dancer” myös toisen kappaleen, David Bowie -coverin ”1984” ja pääsi näiltä osin nauttimaan 12 miljoonaa kappaletta myyneen menestyslevyn royalteista.
LUE LISÄÄ: Tina Turnerin albumista ”Private Dancer”
Martyn Ware nousi samalla tuottajatilastoissa kohinalla ylöspäin ja alkoi olla kysytty mies. Ehdotuksia erilaisiin projekteihin tuli oikealta ja vasemmalta, mutta hän tarttui niihin hyvin harkiten. Ja toisinaan myös huonosti harkiten. Esimerkiksi Rod Stewartin albumin tuottamiseen hän ei suostunut, koska Stewart kannatti julkisesti Margaret Thatcherin politiikkaa. Taloudellisesti olisi todellakin kannattanut tarttua toimeen, sillä Stewart oli noihin aikoihin miljoonamyynteihin yltävä artisti.
Mutta myös Heaven 17:lla meni lujaa ja levy-yhtiön luotto bändiin oli yhä saumaton. ”The Luxury Gap” -albumin menestys oli joidenkin arvioiden mukaan pelastanut Virgin-levy-yhtiön konkurssilta, joten sen seuraajaa kohtaan odotukset olivat tapissa. Kolmatta studioalbumia tehtiin budjetteja kursailematta. Käytännössä Ware ja Marsh tekivät kaiken, mitä mieleen juolahti miettimättä kustannuksia. Parhaat studiot ja muusikot ja kosteat lounaat maksettiin levy-yhtiön piikkiin. Vasta myöhemmin miehet oivalsivat, että tämä kaikki oli pois heidän tulevista royalteistaan. Waren elämäkerran mukaan rahaa paloi noin 300.000 puntaa.
Myös Heaven 17:n maine vain konemusiikkia työstävänä ryhmittymänä oli menneen talven lumia ja saundista puhaltimineen, kitaroineen ja kuoroineen tuli varsin orgaanista. Tuotantotiimi oli vanha tuttu BEF Peter Walshilla vahvistettuna. Valmista tuli keväällä ja huhtikuussa 1984 markkinoille saatiin ensimmäinen maistiainen singlen ”Sunset Now” muodossa. Levy nousi Britannian listalla sijalle 24.
Kokopitkää saatiin odottaa syksyyn ja levy nousi Britanniassa edellislevyn menestyksen vanavedessä korkeimmillaan sijalle 12. Lokakuussa siltä lohkaistiin toinen single ”This Is Mine”, johon kohdistettiin valtavat odotukset. Stephen Frears ohjasi näyttävän videon ja levy-yhtiön ennakkopuffaus antoi toiveen singlen noususta TOP-10-hitiksi. Heaven 17:lle varattiin slotti Top of the Popsiin, mikä olisi viimeinen silaus levyn listanousulle.
Pahaksi onneksi juuri kuvauspäivää edeltävänä iltana Glenn Gregory teloi itsensä sairaalakuntoon. Vietettyään yön sairaalassa voimakkaiden kipulääkkeiden turruttamana, kaikki vaativat häntä saapuvaksi TV-studioille. Lopulta hän saapuikin, mutta ei pystynyt morfiinista huolimatta vetämään edes harjoituksia loppuun. Top of the Pops tuottaja Michael Hurll suivaantui viime hetken peruutuksesta siinä määrin, että Heaven 17 sai elinikäisen porttikiellon ohjelmaan, mikä oli tietenkin bändin mielestä täysin kohtuutonta ja epäreilua. Lopulta singlen korkeimmaksi listasijoitukseksi jäi 23.
Tammikuussa 1985 albumilta lohkaistiin vielä kolmas single, joka oli tekijöiden henkilökohtainen suosikki levyn kappaleista. ”…(And That’s No Lie)” ei kuitenkaan menestynyt listoilla eikä kohonnut sijaa 52 korkeammalle. ”How Men Are?” -albumi jäi myynnillisesti kauas edellisalbumin platinalevyistä. Korkein listasijoitus Britanniassa oli 12 ja levy myi noin 60.000 kappaletta, mikä oikeutti ns. Hopealevyyn. Suomessa Heaven 17 -huuma oli ohitse eikä yksikään yhtyeen julkaisu noussut enää meillä listoille.
PLEASURE ONE (1986)
Ohenevasta suosiosta huolimatta Heaven 17 jatkoi uuden luomista ja halusi neljännellä levyllä vielä entistäkin lähemmäs valtavirtaa, mikä kuulosti myös levy-yhtiön mielestä hyvältä idealta. Huhtikuussa 1986 julkaistiin jonkinlaisena välityönä single ”The Foolish Thing to Do”, jossa toisena solistina vieraili amerikkalaislaulaja Jimmy Ruffin. Single nousi Britannian listalla sijalle 80.
Heaven 17 toivoi siis suurempaa hittiä lokakuussa 1986 julkaistulta seuraavalta singleltään ”Contenders”, joka oli ensimmäinen lohkaisu tulevalta pitkäsoitolta ”Pleasure One”. Vaikka Top of the Popsiin oli porttikielto, yhtye pääsi esittämään uutuuden toiseen musiikkiohjelmaan The Tube. Se oli heidän ensimmäinen livebändin kanssa vedetty TV-esiintymisensä. Valitettavasti tämänkin singlen korkeimmaksi listasijoitukseksi jäi 80.
Marraskuussa 1986 markkinoille ilmestyneen levyn saundi oli erittäin bändivetoinen ja sillä soitti iso liuta studiomuusikoita. Vielä tuolloin Heaven 17 yritti saada jalkaansa Yhdysvaltojen markkinoiden oven väliin ja iso saundi kuului osaksi tätä taktiikkaa. Clive Davisin Arista Records osoittikin kiinnostusta julkaisua kohtaan, mutta jälleen kerran itsepäinen Ware pilasi ne vähätkin mahdollisuudet. Vaikka Davis oli käymässä Lontoossa ja olisi halunnut tavata bändin, asetti Ware albumin miksaamisen tärkeysjärjestyksessä sen edelle.
Lopulta Arista kuitenkin lisensoi levyn Virginiltä Yhdysvaltoihin ja maksoi oikeuksista 750.000 dollaria. Bändin suureksi pettymykseksi he eivät kuitenkaan saaneet rahoista centtiäkään, vaan ennemminkin päinvastoin. Heidän omat royaltinsa kotimaan myynnistä pienennettiin kustannuksien kattamiseksi. Tämänkaltaisista sopimuskiemuroista alkoivat myös ristiriidat Heaven 17:n ja Virginin välillä.
”Pleasure One” floppasi listoilla eikä noussut Britanniassa sijaa 77 korkeammalle. Tammikuussa 1987 julkaistu toinen single ”Trouble” ei auttanut asiaa. Siitäkään ei sukeutunut myyntiä edesauttavaa hittiä, vaan parhaaksi listasijoitukseksi jäi 51. Saksan listalla single nousi sentään sijalle 17.
TEDDY BEAR, DUKE & PSYCHO (1988)
Martyn Warella riitti kuitenkin kysyntää tuottajana ja välillä hän pelkäsikin, että hän ylenkatsoo omaa yhtyettään. Heaven 17 sai tehdä joka tapauksessa Virginille vielä viidennen albumin. Tällä levyllä yhtye päätti palata juurilleen ja muuttaa saundiaan takaisin konevetoisemmaksi. Menestys jäi kuitenkin erittäin laihaksi. Vain ensimmäinen single ”The Ballad of Go Go Brown” piipahti listan sijalla 91, mutta niin albumi ”Teddy Bear, Duke & Psycho” kuin siltä lohkaistu toinen singlekään ”Train of Love in Motion” eivät nousseet listoille lainkaan.
Albumin julkaisun jälkeen Martyn Ware sai Virgin-levy-yhtiöltä tylyn kirjeen, jossa ilmoitettiin yhteistyön päättymisestä. Muusikot olivat raivoissaan eivätkä vähiten tavasta, jolla asia heille ilmoitettiin. Sisuuntuneina he päättivät tarjota palveluksiaan muille levy-yhtiöille. EMI ja Trevor Hornin ZTT osoittivat mielenkiintoa yhtyettä kohtaan. Sopimuksia ei kuitenkaan syntynyt ja Heaven 17 jäi tyhjän päälle.
Tuotantotöitä BEF-ryhmällä kuitenkin riitti useille eri tahoille. Ehdottomasti nimekkäin ja kaupallisesti menestynein niistä oli tuore lupaus Terence Trent D’Arby (myöh. Sananda Maitreya), josta tuli vuonna 1987 suoranainen ilmiö. ”Introducing the Hardline According to Terence Trent D’Arby” -albumi myi ilmiömäiset kahdeksan miljoonaa kappaletta ja sisälsi mm. jättihitit ”Wishing Well” ja ”Sign Your Name”. Äkillinen menestys kuitenkin nousi artistilla päähän ja Ware sai jälleen kirjeen, jossa kerrottiin yhteistyön päättyvän. Tosi tällä kertaa ihan ystävälliseen sävyyn. D’Arby halusi tuottaa seuraavan albuminsa itse. Menestysreseptin hylättyään hän kuitenkin katosi listoilta yhtä nopeasti kuin oli sinne tullutkin.
Vuonna 1991 Martyn Ware tuotti jatkoa vuoden 1982 BEF-albumille ”Music of Quality and Distinction vol. 1”. ”Vol. 2” sisälsi jälleen lukuisien eri artistien tulkintoja Waren loihtimille taustoille. Mukana oli mm. Chaka Khan, Lalah Hathaway sekä jo ensimmäiselläkin levyllä vierailleet Billy MacKenzie ja Tina Turner. Kappale ”Family Affair” nousi jopa singlelistalle TOP-40:een esittäjänään BEF featuring Lalah Hathaway.
Vuonna 1992 Brothers in Rhythm -ryhmittymä remixasi uuden version Heaven 17:n suurimmasta hitistä ”Temptation”. Warenkin mielipidettä kysyttiin, mutta versio olisi julkaistu joka tapauksessa, piti hän siitä tai ei. Mutta Ware ilman muuta piti ja hyvä niin, sillä uusi versio nousi Britannian singlelistan neloseksi ja myi yli 200.000 kappaletta eli enemmän kuin originaali vuonna 1983.
Levy-yhtiökin kiirehti hätiin ja julkaisi maaliskuussa 1993 kokoelmalevyn ”Higher and Higher: The Best of Heaven 17”. Se nousi albumilistalla sijalle 31. The Rapino Brothers miksasi toisen Heaven 17 -klassikon uuteen uskoon. ”(We Don’t Need This) Fascist Groove Thang” nousi myös singlenä TOP-40:een.
Vuonna 1994 Martyn Ware tuotti Erasure-yhtyeen ykkösalbumin ”I Say I Say I Say”. Levy sisältää TOP-10-hitit ”Always” ja ”Run to the Sun” sekä TOP-20-hitin ”I Love Saturday”.
BIGGER THAN AMERICA (1996)
1990-luvulle tultaessa tilanne oli kääntynyt sellaiseksi, että Heaven 17:sta oli tullut sivuprojekti muiden tuotantojen rinnalla. Syyskuussa 1996 trio julkaisi kuitenkin kahdeksan vuoden tauon jälkeen kokonaan uutta materiaalia sisältävän studioalbumin ”Bigger Than America” pienellä Eye of the Storm -merkillä. Tavoitteena oli palata kokonaan koneilla tehtyyn alkuperäiseen Heaven 17 -saundiin.
Levyltä irrotettiin kaksi singleä ”Designing Heaven” ja ”We Blame Love”, jotka eivät nousseet listoille. Eivät vaikka ensin mainitulta sinkulta löytyi myös Giorgio Moroderin remixaamia versioita. Samoin kävi albumillekin. Yhtyeen mukaan levymerkki lopetettiin kuukautta ennen levyn julkaisua, joten sitä ei myöskään markkinoitu lainkaan.
Vuonna 1997 Heaven 17 uskaltautui viimeinkin myös keikkalavoille ja on sittemmin esiintynyt aina näihin päiviin asti erilaisissa yhteyksissä. Paitsi omilla pop-kiertueillaan, miehet ovat esiintyneet myös erilaisissa British Electric Foundation -teemaisissa konserteissa muiden artistien kanssa. Lisäksi on nähty teemakeikkoja, joilla Heaven 17 on esittänyt esimerkiksi ensimmäisen ”Penthouse and Pavement” -albuminsa kokonaisuudessaan livenä tai kaksi ensimmäistä The Human League -albumia alusta loppuun.
Vuonna 1998 yhtye julkaisi remix-kokoelman ”Retox/Detox”, jonka kansilehdessä he avaavat yhtyeen historiaa ja nykyhetkeä melko kattavastikin. Siinä kerrotaan mm. kuinka he ovat juuri löytäneet keikkailun ihanuuden ja aikovat jatkaa valitsemallaan tiellä. Sen hetkinen tarina päättyy lauseeseen, jossa kerrotaan bändin äänittävän uutta albumia jonka oli määrä ilmestyä vuonna 1999. Live-esiintymiset osoittautuivat ilmeisesti niin hauskaksi aktiviteetiksi, että vuonna 1999 Heaven 17 julkaisi uuden studioalbumin sijaan livelevyn ”How Live Is”.
BEFORE AFTER (2005)
Edellisestä levystä vierähti kuitenkin yhdeksän vuotta, mutta Heaven 17 pitäytyi edelleen uskollisena syntetisaattoreille. Levyn tyyli on kenties tanssittavinta, mitä yhtye on konsanaan saanut aikaiseksi. Tämä seitsemäs albumikokonaisuuskaan ei herättänyt maailmalla suuren suurta huomiota. Singleiksi kokonaisuudelta irrotettiin kappaleet ”Hands Up to Heaven” ja ”I’m Gonna Make You Fall in Love With Me”.
Pari vuotta albumin julkaisun jälkeen levyltä löytyvä Blue Öyster Cult -cover ”Don’t Fear the Reaper” soi suositussa TV-sarjassa ”True Blood” ja sai sitä kautta vielä singlejulkaisun. ”Before After” jäi viimeiseksi Heaven 17 -albumiksi, jolla mukana oli Ian Marsh. Hän päätti vetäytyä kokonaan eläkkeelle musiikkibisneksestä.
Martyn Waren ja Glenn Gregoryn muodostamaksi duoksi typistynyt Heaven 17 julkaisi vuonna 2008 albumin ”Naked as Advertised – Versions ’08”, joka sisälsi uudelleen levytetyt versiot joistakin yhtyeen omista kappaleista sekä varhaisista The Human League -kappaleista, kuten ”Being Boiled” tai ”Empire State Human”.
Vuonna 2017 Ware ja Gregory aloittivat uuden albumin äänitykset, mutta kun siitä ei tullut valmista, keskeneräinen versio julkaistiin kaiutinvalmistaja Bowers & Wilkinsin toimesta nimellä ”Not For Public Broadcast”. Tästä julkaisusta ei arvatenkaan tullut maailmanlaajuista myyntimenestystä, sillä se on jo saatavuudeltaan hankala eikä löydä esimerkiksi suoratoistopalveluista.
Martyn Ware on edelleen aktiivinen muusikko ja tuottaja. Heaven 17 nimen alla on julkaistu erilaisia kokoelmia, remixejä, kadonneita bonusraitoja ym. muuta materiaalia niin paljon, että niiden aukoton luettelointi olisi lähes mahdotonta. Ware ja BEF ovat myös tuottaneet musiikkia muille artisteille yhdessä ja erikseen vaihtelevalla menestyksellä. Heaven 17 perintö siis elää edelleen vahvana, vaikka menestyskausi listoja hallitsevana pop-yhtyeenä jäi lyhyenlännäksi.
Kuuntele Retropopparin soittolistaa ”The Essential Heaven 17” Spotifyssa:
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Lähteet:
Martyn Ware: Electronically Yours vol. 1 (Constable 2022)
Heaven 17: Penthouse and Pavement (2010 Special edition CD-levyn kansilehti & DVD-Dokumentti)
Heaven 17: Retox/Detox (1998 CD-levyn kansilehti)
Iltalehti
Wikipedia
Disgocs
Suomen listalevyt
RETROPOPPARI 