The Human League -orkesteri perustettiin Britannian Sheffieldissa vuonna 1977. Ennen tätä tietokoneohjelmoijina työskennelleet Martyn Ware ja Ian Marsh olivat hankkineet yhdessä Korg 700S -syntetisaattorin ja opetelleet soittamaan sitä. Muutamien kotihippakeikkojen jälkeen kaverukset päättivät hankkia projektiinsa laulusolistin ja ensimmäisen vaihtoehdon Glenn Gregoryn ollessa kiireinen, päätti Ware ottaa yhteyttä vanhaan koulukaveriinsa Philip Oakeyyn.
Oakey työskenteli sairaalassa, mutta hänet tunnettiin Sheffieldissa persoonallisen pukeutumistyylinsä ansiosta. Vaikka hänellä ei ollutkaan mitään musiikillista kokemusta, Warelle ja Marshille riitti että heidän yhtyeensä tuleva keulakuva näyttää poptähdeltä. Nimen kokoonpanolle he nappasivat lautapelistä ”StarForce: Alpha Centauri”, jossa The Human League niminen ryhmittymä seikkailee vuonna 2415.
Warella ja Marshilla oli valmiina materiaalia jo aiemmista bändiviritelmistään ja niistä työstettiin demonauha, joka lähetettiin eri levy-yhtiöille. Se poiki heille sopimuksen pienen indie-merkin Fast Production kanssa. Kesäkuussa 1978 julkaistiin ensimmäinen single ”Being Boiled”, joka innosti valtakunnallisen New Musical Express -lehden tekemään levystä jutun. Kyseessä oli niin uniikki tapaus, jollaista ei musiikkimarkkinoilla oltu vielä nähty.
The Human League lähti myös keikoille, vaikka he pelkäsivätkin miten soittaminen onnistuu livenä. Perustuihan heidän musiikkinsa 100-prosenttisesti koneisiin ja taustanauhoihin. Oakeyn ystävä Philip Adrian Wright näki bändin livenä ja hänet kutsuttiin vastaamaan yhtyeen visuaalisesta ilmeestä. Wrightilla oli valokuvaus ja taide-taustaa ja hän loihti lavashow’hun näyttävän valaistuksen ja taustaprojisoinnit.
Elokuussa 1978 The Human League pääsi maineikkaan John Peelin ohjelmaan tekemään oman osuutensa. Siellä äänitettiin mm. uusi versio ”Being Boiled” kappaleesta. Yhtyeen maine livebändinä kasvoi ja he pääsivät lämmittelemään mm. Siouxsie and the Bansheesia. Joulukuussa 1978 David Bowie näki The Human Leaguen livenä ja hän kertoi NME-lehdellä nähneensä ”popin tulevaisuuden”.
Huhtikuussa 1979 julkaistiin kokeellinen EP ”The Dignity of Labour”, joka sisälsi lähinnä instrumentaalisia raitoja. Vaikka levystä ei tullut listamenestystä isot levy-yhtiöt kiinnostuivat tästä tulevaisuuden musiikista. Virgin teki heidän kanssaan sopimuksen toukokuussa 1979. Vaikka Virgin lupasi yhtyeelle taiteelliset vapaat kädet, vaativat he silti muutoksia kaupallisempaan suuntaan. Syntetisaattoreiden lisäksi mukaan piti ottaa oikeita instrumentteja ja kappaleissa piti olla enemmän vokaaliosuuksia.
Ensiaskeleitaan ottava yhtye ei pahemmin voinut väittää vastaankaan, mutta hän vaati että erilaiset biisit julkaistaan eri nimellä. Niinpä ensimmäinen julkaisu Virgin-levymerkillä tapahtui nimellä The Men. Discohenkinen single ”I don’t depend on you” poikkesi kovasti tulevasta The Human League -materiaalista, mutta sillä kuullaan myös naislaulajia (Liza Strike ja Katie Kissoon), jotka antoivat vivahteita seuraavan vuosikymmenen The Human Leaguesta.
Levy-yhtiön ehdottama linja ei kuitenkaan toiminut eikä single noussut listoille. Niinpä The Human League sai palata siihen, mistä heidät jo tunnettiinkin. Nyt he saivat keskittyä ensimmäisen albuminsa julkaisuun.
REPRODUCTION (1979)
The Human League äänitti musiikkinsa omassa pikkustudiossaan Sheffieldissa. Esikoisalbumin tuotantoon osallistui ensiaskeleitaan tuottajana ottava Colin Thurston, joka pari vuotta myöhemmin tuotti mm. Duran Duranin esikoislevyn.
Albumi sisältää kahdeksan bändikolmikon Marsh/Ware/Oakey kirjoittamaa syntikkabiisiä sekä yhden cover-kappaleen The Righteous Brothersin ”You’ve Lost That Loving Feeling”. Singleksi lohkaistiin kappale ”Empire State Human”.
Sekä single että pitkäsoitto floppasivat listoilla täysin ja Virgin päätti peruuttaa syksyllä 1979 kaavaillun Britannian kiertueen. Kulttisuosio oli kuitenkin vankkaa ja maaliskuussa 1980 The Human League mainittiin The Undertones -yhtyeen TOP-10-hitin ”My Perfect Cousin” lyriikoissa, vaikka The Human Leaguella ei ollut vielä yhtään listoille noussutta levyä.
Myöhemmin kun The Human League löi itsensä kaupallisesti läpi myös ”Reproduction”-albumin uusintapainos nousi listoille, korkeimmillaan sijalle 34. Samoin kävi ”Empire State Human” -singlelle joka nousi 1980-luvulla singlelistalla sijalle 62. Pitkäsoitosta on sittemmin otettu useita muitakin painoksia ja CD-versio sisältää myös ”The Dignity of Labour” -EP:n. Kaiken kaikkiaan levyn eri versioita myytiin vuoteen 1988 mennessä niin paljon, että siitä myönnettiin yhtyeelle kultalevy.
TRAVELOGUE (1980)
Noin kuukautta ennen toista pitkäsoittoaan The Human League julkaisi EP-levyn ”Holiday ’80”, joka sisälsi jälleen uuden version esikoissinglestä ”Being Boiled”. EP:n ykkösraita oli ”Marianne” ja lisäksi siltä löytyi cover-medley ”Rock’n’roll”/”Nightclubbing” (Gary Glitter, David Bowie & Iggy Pop) sekä varhainen biisi ”Dancevision”, joka oli merkitty Marshin ja Waren The Human Leagueta edeltävän bändin The Future nimiin.
Paljon kiinnostusta mediassa herättänyt yhtye pääsi 8.5.1980 Top of the Pops -ohjelmaan esittämään biisin ”Rock’n’roll”, vaikka levy ei edes noussut listalla TOP-40:een. Tämä edesauttoi myös uuden albumin menestystä. Toiselle albumille The Human Leaguen tuottajaksi tuli Richard Manwaring, joka seuraavana vuonna tuotti OMD:n platinaa myyneen albumin ”Architecture & Morality”.
”Travelogue” oli saundiltaan paljon edeltäjäänsä helpompi ja popimpi, joten se nousi myös listoilla korkeammalle. Televisioesiintymisen tuoman julkisuuden siivittämänä levy nousi Britannian listan sijalle 16.
Samoihin aikoihin julkaistiin uudelleen ensimmäisen levyn single ”Empire State Human”, joka nyt nousi singlelistalla sijalle 62 ja bändi pääsi taas Top of the Popsiin. Singlen kylkiäisiksi oli liitetty ilmaislevynä ”Traveloguelta” lohkaistu ”Only After Dark”, joka ei sellaisenaan noussut listalle. Pitkäsoitto sisältää myös bändin ensimmäisen sinkun ”Being Boiled” samana versiona, kuin ”Holiday ’80”-EP:llä, mutta TOP-10-singlehitti siitä tuli vasta vuonna 1982 kolmannen uudelleenjulkaisun myötä.
”Travelogue” pysytteli albumilistalla yhdeksän viikkoa, mutta se nousi takaisin listalle seuraavan levyn menestyksen vanavedessä. Silloin se keikkui listalla vielä 33 viikkoa lisää ja vuonna 1982 myynti ylitti kultalevyrajan.
Toukokuussa 1980 The Human League keikkaili Britanniassa ja Philip Adrian Wright yleni visuaalisesta roolistaan myös satunnaiseksi kosketinsoittajaksi. Tämä jäi tämän nelikon viimeiseksi yhteiseksi kiertueeksi. Vaikka uuden tyylinen bändi oli brittiläisten musiikkilehtien suosikki, oli kaupallinen suosio kuitenkin niin laimeaa, että Virgin kieltäytyi julkaisemasta levyltä enempää singlejä.
Philip Oakey ja Martin Waren välit olivat alusta lähtien olleet turbulenssissa ja riitoja syntyi niin musiikillisesta linjasta kuin henkilökohtaisistakin asioista. Laimea suosio ja kateus vastaavantyyppistä musiikkia tekevän Gary Numanin suosiota kohtaan olivat yleisiä riidanaiheita. Ware halusi yhtyeen pitäytyvän kokeilevassa syntetisaattorimaailmassa, kun Oakey puolestaan halusi tehdä helpommin lähestyttävää pop-musiikkia. Loppujen lopuksi Ware lähti kävelemään ja sai Marshin puolelleen. Tämä lähti ystävänsä matkaan.
Sopua yritettiin hieroa monilta tahoilta, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Kaiken kukkuraksi bändille oli buukattu Britannian kiertue, jonka oli määrä alkaa parin viikon kuluttua. Neuvotteluissa päädyttiin ratkaisuun, että Philip Oakey saa oikeuden käyttää The Human League nimeä, mutta hän joutuu maksaa pienen royaltin yhtyeen seuraavasta levystä sen perustajajäsenille Marshille ja warelle.
Lehdistö kirjoitti kiivaasti, kuinka The Human Leaguen olisi määrä lähteä tien päälle, mutta yhtyeen ainoat lahjakkaat muusikot ovat eronneet bändistä. Kiertueen peruuttaminenkin olisi tullut Oakeylle kalliiksi. Oakeylla oli vain muutama päivä aikaa hankkia muusikot keikoilleen.
Philip Oakey meni tyttöystävänsä kanssa paikalliseen Crazy Daisy -yökerhoon, jossa he bongasivat kaksi tanssivaa opiskelijatyttöä Susan Sulleyn ja Joanne Catherallin. Tytöt olivat vain viettämässä keskiviikkoiltaa, mutta sattuma toi heille elinikäisen uran suositun popbändin riveissä.
Oakey pyysi kokemattomat neidot kiertueelleen tanssijoiksi ja taustalaulajiksi. Selvisi että Susan oli vasta 17-vuotias ja Joanne 18-vuotias, joten he tarvitsivat vielä vanhempien suostumuksen. Heidän lisäkseen Oakey palkkasi mukaan Wrightin kaveriksi ammattimuusikko Ian Burdenin hoitelemaan syntetisaattorit. Kiertue hoidettiin sovitusti, vaikka joitakin soraääniä yleisöstä kuuluikin miehistönvaihdosten johdosta. Media kirjoitti pilkkaavaan sävyyn Oakeysta ja hänen tanssitytöistään.
Osana sopimusta Martyn Ware ja Ian Marsh perustivat oman yhtyeensä, joka sai myös sopimuksen Virginin kanssa. Sen nimeksi tulI Heaven 17 ja laulusolistiksi pestattiin Glenn Gregory, joka oli kaksikon alkuperäinen solistivaihtoehto jo The Human Leagueen.
DARE (1981)
Kiertueen jälkeen Virgin vaati The Human Leaguelta pikaisesti myös uutta musiikkia. Oakeylla ja Wrightilla oli biisi ”Boys and girls”, jota he olivat soittaneet jo kiertueella. Pojat painelevat studioon levyttämään sen. Singlen kannessa loikoilevat Oakey, Wright sekä Susan ja Joanne, vaikka tytöillä ei ollut osaa eikä arpaa levytyksessä. Levy nousi Britti-listalla sijalle 48, mikä oli yhtyeen korkein listasijoitus siihen mennessä mutta ei silti millään muotoa tyydyttävä.
Levy-yhtiössä uskottiin, että ammattituottajasta olisi apua joten Oakeylle esiteltiin veteraanituottaja Martin Rushent. Ensitöikseen Rushent opasti bändin toiseen studioon, pois Sheffieldin yhteisstudiosta, jonka The Human League jakoi Heaven 17:n kanssa. Ensimmäisenä hedelmänä syntyi Oakeyn ja Burdenin kirjoittama single ”The Sound of the Crowd”, joka nousi Britannian listalla sijalle 12.
The Human Leagueen pestattiin lisää soittovoimaa, kun bändin manageri Bob Last kutsui mukaan Jo Callisin. Nyt yhtyeeseen kuului Oakeyn ja ”hänen tanssityttöjensä” lisäksi Callis, Wright ja Burden. Burden ja Oakey kirjoittivat singlekappaleen ”Love Action (I Believe in Love)”, joka nousi listan kolmanneksi. Yhtye oli tehnyt kaupallisen läpimurtonsa.
Susan ja Joanne muuttivat tulevaisuudensuunnitelmansa ja peruivat yliopistoon menon keskittyäkseen albumin tekemiseen. Ennen albumin julkaisua julkaistiin vielä yksi single ”Open Your Heart”, joka sekin kohosi topkymppiin. Ensimmäinen uuden kokoonpanon single ”Boys and Girls” unohdettiin historian hämärään.
The Human Leaguen kolmas albumi, ja ensimmäinen ilman Warea ja Marshia, sai nimekseen ”Dare” ja se julkaistiin lokakuussa 1981. Levyn kappaleet olivat syntyneet tasaisesti bändin miesten toimesta, todennäköisesti niin että Oakey vastasi sanoituksista ja laulumelodioista ja Wright, Callis ja Burden taustoista yksin tai yhdessä.
Albumista tuli välitön menestys ja se nousi Britannian albumilistan ykköseksi pysytellen vuodenvaihteen 1981-1982 listakärjessä neljä viikkoa. Kokonaismyynti kohosi triplaplatinalukemiin, mikä tarkoitti Isossa-Britanniassa tuolloin yli 900.000 kappaleen myyntiä.
Levyn kansitaiteeseen idean antoi Oakey itse. Hän halusi sen muistuttavan Vogue-lehden kantta, joten fontti ja kuvat muistuttivat tuoreen saksalaisen Voguen toukokuun numeroa. Jokaisesta yhtyeen jäsenestä on yksittäinen kuva avattavien gate-fold-kansien sivuilla sekä levyn sisäpussissa.
Bändin tyylitietoiset naiset halusivat rajata kampauksensa kuvien ulkopuolelle, koska tiesivät että hiusmuoti muuttuu. He ajattelivat, että viiden vuoden kuluttua kuvia pidettäisiin vanhanaikaisina. Vähänpä he tiesivät, että albumi käy kaupaksi vielä 40 vuotta myöhemminkin.
Hyödyntääkseen hurjan suosion levy-yhtiö vaati vielä yhtä singleä lohkaistavaksi albumilta vielä ennen vuodenvaihdetta. Virginin johtoon kuuluva Simon Draper halusi singleksi pitkäsoiton päätösraidan ”Don’t You Want Me”, jota Oakey piti täytebiisinä ja levyn heikoimpana biisinä. Draper kuitenkin jyräsi muut ja sinkku julkaistiin marraskuussa. Myyntiä vauhditettiin kalliilla musiikkivideolla, jonka ohjasi Steve Barron.
”Don’t You Want Me” nousi listaykköseksi jouluksi 1981 ja se pysytteli kärjessä viiden viikon ajan. Uuden Music Televisionin ansiosta video nosti biisin kaikkien tietoisuuteen myös Yhdysvalloissa ja sitä kautta Billboard-listan kärkeen. Singlestä tuli vuoden myydyin levy Britanniassa yli 1,5 miljoonan kopion myynnillä ja vuoden 1982 kuudenneksi myydyin single Yhdysvalloissa.
Lue lisää: The Human Leaguen albumista ”Dare”
Alkuvuodesta 1982 levy-yhtiö julkaisi uudelleen ”Being Boiled” -singlen ja tällä kertaa se nousi Britanniassa listalla kuudenneksi. Bändin ollessa kiireinen markkinoidessaan levyä ja kiertäessä maailmaa, uutta musiikkia ei ollut aikaa luoda.
Kesällä 1982 Virgin julkaisi remix-levyn ”Love and Dancing” nimellä The League Unlimited Orchestra, joka oli eräänlainen kumarrus Barry Whiten Love Unlimited Orchestralle. Idea remix-levyyn lähti enimmäkseen tuottaja Martin Rushentilta, joka loihti suureksi osaksi instrumentaalisia dub-tyylisiä versioita bändin menestyslevyn kappaleista. Vain ”Hard Times” oli aiemmin albumilla julkaisematon kappale. Se on alun perin ”Love Action (I Believe in Love)” -singlen B-puoli.
”Love and Dancing” ei käytännössä saanut lopullista siunausta bändiltä ja levy-yhtiökään ei pitänyt ratkaisua täysin onnistuneena. Rushent sai kuitenkin tahtonsa läpi ja levy nousi The Human League -huumassa Britti-listan kolmoseksi myyden platinaa. Se on yksi kaikkien aikojen ensimmäisistä remix-levyistä ja melkein samoihin aikoihin julkaistiin myös Soft Cell -yhtyeen uraauurtava ”Non-Stop Ecstatic Dancing” -remixlevy.
Loppuvuodesta 1982 The Human League sai aikaiseksi uuden singlen ”Mirror Man”, joka nousi singlelistan kakkoseksi. Poissa ykköspallilta ja jouluykkösen paikalta sen piti Renée & Renato -duon ”Save Your Love”. Britanniassa The Human League oli pokannut jo Brit Awardsin ja nyt se oli ehdolla myös Grammy-gaalassa. Tosin palkinto meni Men at Workille.
Huhtikuussa 1983 julkaistiin seuraava uusi single ”(Keep Feeling) Fascination”, joka sekin kohosi Britanniassa listan sijalle kaksi. Kuukaudet olivat kuitenkin vaikeita ja levy-yhtiön vaatima uusi albumi ei syntynyt sitten millään. Yhdysvaltojen markkinoita rauhoiteltiin EP-levyllä ”Fascination”, joka sisälsi uusimmat singlet sekä uuden kappaleen ”I Love You Too Much”. EP tuotiin Eurooppaan importtina ja se kävi hyvin kaupaksi täälläkin.
HYSTERIA (1984)
The Human League taisteli studiossa lähes vuoden luodessaan jatko-osaa menestyslevylleen ”Dare”. Musiikkia syntyi riitaisissa merkeissä ja kulut juoksivat hurjina. Tuottajatkin vaihtuivat Martin Rushentin ja Chris Thomasin häipyessä taistelutantereelta. Lopullisen albumin saattoi kokoon Hugh Padgham.
Huhtikuussa 1984 julkaistu ensimmäinen uusi single ”The Lebanon” sai sekin inspiraationsa sodasta, nimittäin Libanonin sisällissodasta. Vuosina 1982-1983 julkaistuja TOP-10-hittejä ei enää otettu mukaan pitkäsoitolle, jonka saundimaailma oli muuttunut rockahtavampaan ja vähän kitaravetoiseenkin suuntaan. ”The Lebanon” sijoittui singlelistalla sijalle 11, joten se katkaisi vuodesta 1981 jatkuneen viiden TOP-10-hitin putken.
Toukokuussa julkaistu yhtyeen neljäs albumi ”Hysteria” ei sekään onnistunut lunastamaan edeltäjänsä asettamia tavoitteita. Vaikka levy nousi albumilistan kolmoseksi ja myi kultaa, oli luku noin 800.000 kappaletta vähemmän kuin ”Daren” myyntiluvut. Aikaa oli kulunut ilmeisesti aivan liian kauan ja musiikin ystävät olivat löytäneet uusia bändejä. Yhdysvalloissa minkään sortin ”Hysteriasta” ei voinut puhuakaan, sillä albumin korkein sijoitus listalla oli 62.
Toisena singlenä levyltä lohkaistiin TOP-20-hitti ”Life On Your Own”. Loppuvuodesta 1984 Philip Oakey teki sooloartistina singlen ihailemansa tuottajan Giorgio Moroderin kanssa. Elokuvaan ”Electric Dreams” sävelletty ”Together in Electric Dreams” nousi isoksi hitiksi ja Britti-listan kolmoseksi. Myöhemmin The Human League on sisällyttänyt omaan keikkaohjelmistoonsa ja se löytyy monilta bändin kokoelmalevyiltäkin. Oakey ja Moroder tekivät vuonna 1985 kokonaisen albumin, mutta lisää hittejä projekti ei poikinut. ”Together in Electric Dreams” -sinkun menestys kannusti kuitenkin Virginiä julkaisemaan ”Hysterialta” vielä yhden singlen. ”Louise” nousi Britti-listan sijalle 13.
CRASH (1986)
Vaikeudet jatkuivat ihmisten liigassa. Yksi tärkeimmistä biisintekijöistä, Jo Callis, päätti jättää yhtyeen ja hänen tilalleen tuli rumpali Jim Russell. Myös pitkäaikainen manageri Bob Last otti hatkat, mutta hänen tilalleen ei tullut ketään. Vuonna 1985 yhtye vietti useita kuukausia työstämässä uutta materiaalia tuottaja Colin Thurstonin kanssa, mutta loppujen mitään ei saatu aikaiseksi.
Huolestunut levy-yhtiö lähetti brittipopparit Yhdysvaltoihin Minneapolisiin amerikkalaisten R&B -tuottajien Jimmy Jamin ja Terry Lewisin luokse. Supertuottajilla oli selkeä näkemys bändin tulevasta saundista ja he hyllyttivät useita Oakeyn ja kumppaneiden omista biiseistä. Jam ja Lewis hämmästyivät myös yhtyeen musikaalisista lahjoista tai siis lahjattomuudesta, ja loppujen lopuksi he ottivat täyden kontrollin projektista. Levylle tuotiin myös vieraileva naislaulajatar Susanin ja Joannen suureksi harmiksi.
Kukaan ei oikein tuntunut pitävän lopputuloksesta eikä kukaan odottanut siltä suuria, mutta monien hämmästykseksi ensimmäinen single ”Human” nousi Billboard-listan ykköseksi. Se oli ensimmäinen The Human League -single, jota Oakey ei ollut itse kirjoittamassa. Toinen single ”I Need Your Loving” menestyi vähemmän mairittelevammin.
The Human Leaguen viides studioalbumi ”Crash” singlelohkaisuineen menestyi verrattain paremmin Amerikan mantereella, kuin Euroopassa. Wright ei kuitenkaan pitänyt musiikillisesta suunnasta, johon bändiä vietiin eikä siitä että hänet käytännössä syrjäytettiin levynteosta, joten hän päätti jättää kokoonpanon. Yhtye lähti kuitenkin kiertueelle markkinoimaan uutta albumiaan.
Kiertueen jälkeen myös Ian Burden lähti bändistä vuonna 1987. Syksyllä 1988 julkaistiin The Human Leaguen ensimmäinen virallinen ja kattava kokoelma. Sitä markkinoitiin singlellä ”Love Is All That Matters”, joka oli lohkaisu ”Crashilta”. ”Greatest Hits” -kokoelmasta muodostui valtava myyntimenestys. Se nousi Britannian listalla kolmanneksi ja myi tuplaplatinaa eli yli 600.000 kappaletta.
Lue lisää: 1980-luvun 15 parasta brittiläistä kokoelma-albumia
ROMANTIC? (1990)
Vuonna 1989 The Human League rakennutti oman studion Sheffieldiin kaupungin takaaman lainan turvin. Siellä syntyi yhtyeen kuudes studioalbumi ”Romantic?” ja samalla viimeinen julkaisu Virgin -levy-yhtiöllä. Levyllä vierailee useita tuottajia, mm. vanha tuttu Martin Rushent. Hänen lisäkseen kädenjälkensä levylle saivat Tim Baldwinn, Mark Brydon, Robert Gordon ja Bob Kraushaar.
Yhtyeen miehistössä oli tapahtunut valtavat muutokset. Kaikki miehet Philip Oakeyta olivat poistuneet takavasemmalle, tosin Jo Callis palasi studioon muutamiin sessioihin ja oli mukana kirjoittamassa kahta biisiä. Heidän tilalleen kosketinsoittimiin tuli Neil Sutton, joka oli ollut vierailevana kosketinsoittajana jo bändin edellisellä kiertueella. Sutton myös kirjoitti useita biisejä albumille. Toinen uusi jäsen oli kitaristi/kosketinsoittaja Russell Dennett. Levyn kannessa poseeraa viisi henkilöä, herrat Oakey, Sutton ja Dennett sekä rouvat/neidit Catherall ja Sulley.
Ensimmäiseksi singleksi valittiin yksi levyn harvoista biiseistä, joka ei ollut bändin omaa käsialaa. ”Heart Like a Wheel” -kappaleen takaa löytyi Jo Callis ja Eugene Reynolds. Kappale oli myös toinen Martin Rushentin tuottamista biiseistä ja se erottuu ilmavuudellaan melkoisesti levyn muusta materiaalista. Singlestä tuli pieni hitti, kun se nousi Britanniassta TOP-30:een.
”Romantic?” -albumi oli yhtyeelle musiikillisesti selkeä paluu alkuperäiseen saundiin. Sanoisin jopa aikaan ennen ”Hysteriaa” eli vuoteen 1983. Aika oli kuitenkin ehkä ajanut tämäntyyppisen syntikkapopin ohi ja nostalgia-aaltokaan ei vielä ollut noussut. Niinpä albumista ei tullut menestyslevyä. Sen korkein sijoitus Britannian listalla oli 24. Toisena sinkkuna lohkaistiin kuvaavasti nimetty ”Soundtrack to a Generation”, joka floppasi tilastoissa.
OCTOPUS (1995)
”Romantic?” -levyn huonon menestyksen johdosta Virgin päätti yhteistyön The Human Leaguen kanssa. Oakey masentui ja taloudellinen tilannekin ajautui kehnoon jamaan. Muutaman vuoden kuluttua hän kuitenkin toipui ja alkoi työstää uusia demoja. EastWest-levy-yhtiö kiinnostui materiaalista ja solmi heidän kanssaan levytyssopimuksen. Tuottajaksi pestattiin Tears for Fearsin kanssa soittanut Ian Stanley.
EastWest satsasi myös markkinointiin ja teetti ensimmäiseen singleen ”Tell Me When” kalliin musiikkivideon. Uhkapeli kannatti, sillä Tapaninpäivänä 1994 julkaistu single nousi Britti-listan kärkikymmenikköön. The Human League sai ensimmäisen TOP-10-hittinsä lähes kymmeneen vuoteen.
”Octopus” esitteli The Human Leaguen myös ensimmäistä kertaa vain kolmesta laulajasta koostuvana triona. Levyjen kansissa ja musiikkivideoilla esiintyy vain Oakey, Catheral ja Sulley. Entiset vakiojäsenet Wright, Dennett ja Sutton olivat tosin mukana kirjoittamassa joitakin biisejä ja soittamassa.
Toinen single ”One Man in My Heart” on ensimmäinen The Human League -sinkku, jolla päävokaaleista vastaa Susan Ann Sulley. Oakey pääsee ääneen vain puhutussa väliosassa. Levy nousi listalla mukiinmenevästi sijalle 13. Kolmas sinkku ”Filling Up with Heaven” ei sen sijaan noussut sijaa 36 korkeammalle.
”Octopus” -albumi nousi listalla hienosti sijalle kuusi. Hittisinkkujen siivittämänä myyntikin ylitti kultalevyrajan. Menestyksestä huolimatta EastWest-levy-yhtiö ei jatkanut sopimusta yhtyeen kanssa. Yhtiön johdossa tapahtui noihin aikoihin suuria muutoksia ja monia muitakin ihan hyvin myyneitä artisteja ja bändejä karsittiin listoilta.
Virgin haistoi The Human Leaguen uusiutuneen suosion ja jälleen oli uuden kokoelman aika. Sen sisältö on pääasiassa sama kuin edellisessä, mutta täkyinä olivat tuore TOP-10-hitti ”Tell Me When”, ”Don’t You Want Me” -remixversio sekä kokonaan uusi sinkkubiisi ”Stay with Me Tonight”, joka oli todennäköisesti ”Octopus”-sessioiden ylijäämää. Itse olisin ehkä lisännyt vielä ainakin ”Heart Like a Wheelin” biisilistaan. Tästä koosteesta ei kuitenkaan muodostunut edeltäjänsä kaltaista supermenestystä ja korkein sija listalla oli 28.
SECRETS (2001)
1990-luvun lopun The Human League keikkaili melko aktiivisesti, mm. VH1-kanavan ”Big Rewind”-nostalgiakiertueella yhdessä Culture Clubin ja Howard Jonesin kanssa. Vuosituhannen vaihduttua bändi solmi uuden levytyssopimuksen Papillon Recordsin kanssa. Papillon oli Chrysalis-yhtiön alamerkkejä.
Ensimmäinen uusi studioalbumi kuuteen vuoteen sai nimekseen ”Secrets”. Se jatkoi The Human Leaguen laulajatrioon perustuvaa imagolinjaa, vaikka entinen jäsen Neil Sutton kirjoitti Oakeyn kanssa lähes kaiken materiaalin ja soitti studiossa syntikoita. Tuotannosta vastasi TOY-niminen tiimi, johon kuului mm. entinen ABC-yhtyeen jäsen Dave Clayton.
Valitettavasti albumi floppasi listoilla täysin. Papillonilla ei ollut varaa markkinoida sitä lainkaan ja pian levyn julkaisun jälkeen koko levymerkki lopetettiin. Radiot eivät myöskään halunneet ensimmäistä singleä ”All I Ever Wanted” soittolistoilleen, koska se ei heidän mielestään sopinut kanavien musiikilliseen linjaan. Sinkun korkein listasijoitus oli 47.
Pitkäsoitto on rakennettu erikoisti siten, että se sisältää kuusitoista raitaa, mutta seitsemän niistä on lyhyitä instrumentaalisia välisoittoja. Tavallaan albumilta löytyy siis yhdeksän uutta biisiä. Myös albumi floppasi listalla ja sen korkein sijoitus oli 44. Kiertueelle kuitenkin lähdettiin ja keikkakokoonpanoon kuului myös Neil Sutton. Lisäksi lavalle asettui pitkäaikainen keikkateknikko David Beevers sekä multi-instrumentalisti Nic Burke, jolla oli tuolloin ikää 21 vuotta. Hän oli siis syntynyt ”Don’t You Want Men” julkaisun aikoihin.
The Human Leaguelle muodostui suorastaan ylpeyden aiheeksi, että kun he esiintyvät, he esiintyvät aina livenä. Taustanauhoja tai playbackia ei käytetä edes TV-esiintymisissä. Joanne Catherall on sanonut, että he eivät kuulosta enää samalta kuin 20 vuotta sitten, joten olisi väärin aukoa suutaan vanhan levytyksen päälle.
CREDO (2011)
Bändi vajosi ”Secrets” -levyn saaman surkean vastaanoton jälleen alamaihin ja koko yhtyeen loppu oli kuulemma lähellä. Runsas keikkailu sai kuitenkin mielen virkeäksi, vaikka levytyksissä tuli peräti kymmenen vuoden tauko. The Human League on kuitenkin ollut olemassa kaikki nämä vuodet ja seitsemän vuoden keikkailun jälkeen he totesivat tarvitsevansa uutta materiaalia.
Uudet laulut syntyivät muutaman vuoden keikkakokoonpanoon kuuluneen Robert Bartonin ja Philip Oakeyn yhteistyönä. Levyn tuotannosta vastasi sheffieldiläinen tuotantotiimi I Monster, joka osallistui myös ensimmäisen singlen ”Night People” kirjoittamiseen. Pienellä Indie-levymerkillä Wall of Sound -julkaistu single ei kuitenkaan noussut listoille.
Toisena singlenä saksankielisessä Euroopassa julkaistiin ”Egomaniac”, sillä The Human League pääsi esittämään sen Saksan televisiossa suositussa musiikkiohjelmassa. Mitään hittiä siitä ei kuitenkaan tullut, mutta uusi albumi ”Credo” piipahti Saksan listalla sijalla 57. Britannian listalla korkein sija oli 44.
Vuonna 2012 The Human League lähti XXXV Tour -nimiselle kiertueelle juhlistamaan 35-vuotista olemassaoloaan. Vuonna 2016 he kiersivät eri puolilla Eurooppaa ”A Very British Synthesizer Group” -kiertueella ja samoihin aikoihin julkaistiin samanniminen kattava ja näyttävä CD-kokoelma, joka on ehdottomasti yhtyeen kokoelmalevyistä kaikkein suositeltavin hankinta.
The Human League porskuttaa edelleen ahkerasti erilaisilla konserttikiertueilla ja suosiota sillä rintamalla näyttää riittävän. Oakey on todennut, että he nauttivat edelleen esiintymisestä ja aikovat jatkaa niin kauan, kuin yleisöä riittää. Susan Ann Sulley on vitsaillut, että on pakkokin jatkaa sillä hän ei osaa tehdä mitään muuta kuin esiintyä.
Lähteet:
CD-levyjen special edition kansilehdet
Classic Pop Magazine
Wikipedia
Discogs
RETROPOPPARI 