Kirjoittanut vieraskynä: Sami Lotila
Tässä haastattelussa Pertti Neumann paljastaa omat Dingo-suosikkinsa ja muun muassa kertoo suhteestaan Duran Duraniin — ja keskisuomalaisesta Dingo-jukeboksista.
Dingo-legenda Pertti Neumann on sanansa mittainen mies. Hän lupasi antaa haastattelun Retropoppari-blogille, ja lopulta näin myös kävi. Haastatteluhetkellä Neumann on juuri kotiutunut Espanjan reissulta, jonka aikana hän heitti pari keikkaa Fuengirolan Kukko-ravintolassa suomalaisen housebändin kanssa.
Tänä vuonnahan Dingo on taas tavallistakin ajankohtaisempi, kun vuoden lopussa tulee ensi-iltaan Dingon tarinan kertova ja Mari Rantasilan ohjaama Levoton tuhkimo –elokuva. Odotettavissa on, että leffa saa aikaan taas jonkinasteisen Dingo-kuumeen ja Dingo-klassikot alkavat pauhata radioissa. “Ehkä imarreltu ei ole ihan oikea sana, mutta kyllähän se tuntuu hyvältä kun meistä tehdään elokuva”, Neumann kommentoi. Ja tuleehan Dingon läpimurrosta kuluneeksi tasan 40 vuotta.
Toinen, ikävämpi aihe, miksi Dingo on ollut viime aikoina tapetilla, on Dingo-basisti Pertti ”Pepe” Laaksosen valitettava kuolema maaliskuussa. Laaksonen oli kuollessaan vain 63-vuotias. Neumann ei halua puhua Laaksosen kuolemasta juuri sen enempää, mutta toteaa, että paras Dingo-kokoonpano on ollut kiistatta se, jossa olivat mukana hänen ja Laaksosen lisäksi Jonttu Virta, Juha Seittonen ja Pete Nuotio. Kyseessä on klassinen Dingo-kokoonpano, joka levytti Dingon huikean menestysalbumin ”Kerjäläisten valtakunta” (1985) ja sitä seuranneen kolmannen pitkäsoiton ”Pyhä klaani” (1986). “Pepen mukaantulo jollakin kummalla tavalla täydensi sen bändin, silloin aikoinaan”, Neumann toteaa.
Euforisessa tilassa
Retropoppari kertoo Neumannille, että aika monen Retropopparin lukijan mielestä Dingon paras biisi on “Kunnian kentät” (1985). Mitä Neumann itse tuumii kyseisestä kappaleesta?
“Kunnian kentät” syntyi euforisessa tilassa. Olimme juuri palanneet kiertueelta, kello oli viisi aamuyöllä ja biisi alkoi soida päässäni. Minun oli pakko alkaa kirjoittaa sitä heti. Tein ensin sävelen ja sitten sanat. Nukahdin kolmeksi tunniksi, heräsin ja viimeistelin biisin loppuun”, hän kertoo. “Tein muitakin biisejä samalla tavalla, mieleeni tulevat ainakin “Hämähäkkimies” ja “Sata rohkeaa laivaa”.
Mistä Neumannin ja Dingon mieletön tuotteliaisuus 1980-luvulla sitten oikein kumpusi? Bändihän pyöräytti hitin toisensa perään näennäisen vaivattomasti.
“Sitä on mietitty ja ihmetelty paljon, mutta mitään tyhjentävää vastausta en osaa antaa. Se oli monien asioiden summa. Mutta olihan se hurjaa menoa 1980-luvulla; muistan miten menimme kerran Keski-Suomessa ravintolaan ja siellä oli Dingo-jukeboksi. Jukeboksin kaikki biisit
olivat siis pelkkää Dingoa!”
Yllättävät suosikit
Neumann, 64, kertoo aloittaneensa aktiivisen musiikin kuuntelemisen 1960- ja 70-lukujen taitteessa ja diggailleensa sen ajan isoja nimiä kuten Sweetiä ja Marc Bolania ja T.Rexiä. “Tiesin jo 1970-luvun alussa, että minustakin tulee muusikko”, hän sanoo. 1980-luvulle tultaessa Neumann kertoo pitäneensä aivan erityisesti The Policesta ja — yllättävää kyllä — kanadalaisesta progebändistä Rushista.
Entä minkälainen suhde hänellä oli Duran Duraniin? Suomessahan Dingoa nimitettiin aika usein Suomen Duran Duraniksi.
“Meidän ja Duran Duranin pukeutumistyylissä oli paljon samaa, pidin kovasti heidän tyylistään. Ja olihan silläkin bändillä (DD:llä) melkoinen hittikavalkadi.”
Neumann kertoo tykästyneensä myös U2:n “The Joshua Tree” -albumiin (1987) ja etenkin sen kappaleeseen “In God’s Country”, jossa pääosassa on kitaristi The Edge. Paradoksaalista kyllä Neumann ei ole nähnyt suosikkibändejään kertaakaan livenä. The Policen nokkahahmon Stingin hän on kumminkin nähnyt lavalla kaksi kertaa.
Odottavalla kannalla
Neumann sanoo olevansa innoissaan kuluvasta vuodesta ja siitä, että Dingon ympärillä on tapahtumassa taas kaikenlaista hienoa. Surullinen hän on kuitenkin siitä, ettei Dingo-basisti Pepe Laaksonen ole enää remmissä mukana eikä saa olla kokemassa Dingon uutta nostetta.
Entä mitä Neumannin mielestä on tapahtumassa suomalaisessa popissa ja rockissa? Onko tullut tai tulossa uusia ja lupaavia artisteja?
“Olisi jo aika, että musiikin kentässä tapahtuisi Suomessa taas jotain merkittävää. Onhan täällä hyviäkin bändejä; olin vähän aikaa sitten Neljän Ruusun keikalla ja sehän on ihan stadionluokan bändi, erittäin hyvä livenä. Tykkään myös Kuumaasta, heidän raikkaan energisestä
otteestaan ja hyvistä biiseistä”, hän vastaa. “Mutta fakta on siis se, että mitään isoa ei Suomen rock- ja popgenressä ole tapahtunut. Kaikki ovat odottavalla kannalla.”
Kaikkein läheisin
Loppuun on vielä pakko kysyä, että mikä Dingo-ralli on Neumannille itselleen se kaikkein läheisin, ja miksi?
“Minähän en ole huonoa musiikkia koskaan esittänyt”, Neumann aloittaa vastauksensa, mutta puhkeaa sitten nauramaan. “Se oli hei vitsi.”
Pienen pohdinnan jälkeen Neumann sanoo, että hänen mielestään Dingon parhaat kappaleet ovat “Sinä ja Minä” (1984) ja comebackin jälkeen kokoelmalevylle levytetty “Perjantai” (1993). “Sinä ja Minähän” oli meidän ensimmäinen hittimme, joten se on siitä syystä erityinen, vaikka meillä olikin sen suhteen aikalailla synnytysvaikeuksia. “Perjantai” puolestaan tehtiin 1990-luvulla, jolloin Dingo oli muka vähän out, mutta siitä tulikin ykköshitti. Olimme Joensuussa keikalla kun sain kuulla “Perjantain” nousseen listaykköseksi ja olin siitä ihan fiiliksissäni ja tanssin ympäri hotellihuonettani.”
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti