PAUL YOUNG: BEHIND THE LENS (Crosscut saw records 2023)
Paul Young (s. 1956) aloitti uransa yhtyeessä nimeltä Streetband, joka pääsi esittämään ainoan TOP-20-hittinsä ”Toast” jopa Top of the Popsiin. He levyttivät vuonna 1979 kaksi albumia ”London” ja ”Dilemma”, jotka epäonnistuivat kaupallisesti. Paul Youngin soolouran lähdettyä lentoon markkinoille pukattiin tietenkin kokoelmalevy ”Streetband featuring Paul Young”. Vuosikymmenen vaihduttua Streetband muovautui uudeksi yhtyeeksi, joka sai nimeksään Q-Tips. Menestys levymarkkinoilla jäi tälläkin kokoonpanolla laihaksi ja bändi levytti vain yhden sen omaa nimeä kantavan albumin. Levy nousi Britti-listan sijalle 50.
Vuonna 1982 Paul Young solmi sooloartistina levytyssopimuksen Columbia recordsin kanssa ja alkoi yhdessä entisen Q-Tips-bändikaverinsa Ian Kewleyn kanssa kirjoittaa lauluja esikoislevylleen. Kolmas singlejulkaisu ”Wherever I lay my hat” kantoi vihdoin hedelmää, kun Marvin Gaye -cover nousi Britannian singlelistan kärkeen kolmeksi viikoksi. Menestys singlelistalla jatkui hittien ”Come back and stay” ja ”Love of the common people” muodossa.
Vuonna 1983 julkaistu esikoisalbumi ”No parlez” oli menestys. Se nousi Britti-listan kärkeen ja myi platinaa. Loppujen lopuksi levy sisälsi kuitenkin vain kaksi Youngin ja Kewleyn kirjoittamaan kappaletta sekä yhden Youngin bändin kitaristin Steve Boltonin varta vasten levylle säveltämän kappaleen. Loput kahdeksan biisiä olivat covereita, mukaanlukien kaikki singlehitit. Young lauloi ne kuitenkin tunnistettavalla, rahtusen raspisella ja sielukkaalla äänellään helposti omiin nimiinsä.
Toinen pitkäsoitto ”The secret of association” sisälsi enemmän alkuperäismateriaalia, vaikka senkin singlelohkaisuista kaksi oli lainatavaraa. ”Everytime you go away” löytyi Hall & Oates -duon albumiraitojen joukosta, mutta Youngin singlekappaleena se nousi Yhdysvaltojen singlelistan kärkeen. Toinen single ”I’m gonna tear your playhouse down” oli alunperin soullaulaja Ann Peeblesin unohdettu pikkuhitti 1970-luvun alusta. Kolmas lohkaisu ”Everything must change” oli ensimmäinen Youngin ja Kewleyn omaa käsialaa oleva singlehitti.
Kaksi seuraavaa albumia sijoittuivat listalla hyvin. ”Between two fires” (1986) ja ”Other voices” (1990) olivat molemmat Britannian pitkäsoittotilastossa sijalla neljä, mutta ikimuistoiset singlehitit jäivät puuttumaan. Seuraava iso hitti oli vuoden 1991 kokoelmalevylle ”From time to time – The singles collection” levytetty ”Senza una donna (Without a woman)”. Kyseessä oli kaksikielinen balladi, jonka Young levytti yhdessä italialaistähti Zuccheron kanssa.
Kokoelma oli Britanniassa listaykkönen ja myi triplaplatinaa, mikä osaltaan kohotti jälleen Youngin uraa. Seuraava uusi single, Otis Reddingille omistettu ”Now I know what made Otis blue” osoittautui TOP-20-hitiksi, mutta muuten listasijoitukset alkoivat vaimentua. 1990-luvulla ilmestyi kolme albumia lisää ”The crossing” (1993), ”Reflections” (1994) ja ”Paul Young” (1997), mutta ne eivät menestyneet mainittavasti. Niinpä levytyksiin tuli lähes kymmenen vuoden tauko.
Vuonna 2006 Paul Young karisteli yltään viimeisetkin poptähden vaatteet ja julkaisi albumin ”Rock swings (On the wild side of swing)”, joka sisälsi pop- ja rock-klassikoita eri vuosikymmeniltä svengaavina jazz-versioina. Uuden ilmeen saivat esimerkiksi ”Tainted love”, ”Bennie and the jets”, ”Enter sandman” ja ”The boys of summer”. Seuraavaa levyä saatiin odotella jälleen toiset kymmenen vuotta ja ”Good things” (2016) jatkoi sielukkailla cover-biisi linjoilla.
Niinpä onkin yllätys, että nyt julkaistu ”Behind the lens” sisältää lähes yksinomaan Paul Youngin itsensä kirjoittamia lauluja. Useissa kappaleissa apua on tullut Drew Barfieldilta, jonka kanssa Young on tehnyt kappaleita jo 1980-luvulta lähtien. Barfield on kirjoittanut biisejä myös mm. Level 42 -yhtyeelle ja Cathy Dennisille.
Paul Young oli omalla tavallaan poikkeus jo 1980-luvun hittipoppareiden joukossa sielukkaine tulkintoineen. Kenties juuri siksi hän sai kuulijakuntaa myös aikuisemman väestön keskuudessa ja hänen tunnetuimmat laulunsa ovat myös kestäneet hyvin aikaa. Myös Suomessa Youngin musiikki kelpasi ostajakunnalle heti ensilevystä lähtien. Täällä on usein arvostettu hänen kaltaisiaan vaatimattoman ja tavallisen naapurinpojan oloisia, katu-uskottavia tulkintoihin keskittyviä laulajia. Uusi albumi on ehkä lähimpinä soolouran alkuaikojen tuotantoa, kuin yksikään miehen levyistä sitten 1990-luvun alun.
Soul- ja bluesvaikutteet ovat edelleen olemassa, mutta perussointi on juurevassa popissa. Kappaleiden kestotkin ovat maltillista noin neljän minuutin luokkaa, paria viisiminuuttista bluesahtavaa vetoa lukuunottamatta. Tällaista orgaanista bändisoittoa joskus kaipaa kaiken nykypäivän digitekniikan keskelle. Vahvin mielleyhtymä Youngin tavaramerkeiksi muodostuneisiin pop-balladeihin syntyy kappaleessa ”The last time (You’ll ever have to say goodbye”. Melodiassa olisi jopa klassikon aineksia, mutta unohtuuko se nyt Paul Youngin pitkäsoiton albumiraidaksi. 1980-luvulla olisi kisailtu listan kärkisijoista.
Muilta osin tasavahva kokonaisuus ei kehoita erottelemaan jyviä akanoista. Albumia on mukava kuunnella kokonaisuutena, jossa sen jokainen raita nivoutuu osaksi tarinaa. Tilanteesta riippuen se voisi sopia vaikkapa illalliskutsujen taustamusiikiksi, mutta paneutunut tuotanto antaa tarvittaessa aihetta myös tarkempaan tarkasteluun. Voit huoletta asettua lempituoliisi laadukkaat kuulokkeet korvillasi ja antaa musiikin soljua mieleesi.
Kappaleluettelo:
- Angel
- My only harbour
- The last time (You’ll ever have to say goodbye) (
- Sleepmaker
- I see darkness
- When the stars go blue
- I hadn’t finished loving you
- Major upset
- If dreams had wheels
- You get things done
- You were so good to me
RETROPOP 
Vastaa