Itävalta ei ole maailman kuuluisimpia pop-musiikkimaita, vaikka saavutukset klassisen musiikin saralla ovat kiistattomat. Haydnin, Lisztin, Schubertin, Straussin ja Mozartin jälkeläisistä kuuluisin lienee 1980-luvulla erikoislaatuisia hittejä suoltanut Falco (s. 1957 – k. 1998). Eurodiscon jyllätessä Euroopan listoilla kortensa kekoon kantoi kolmikko Manfred Temmel (s. 25.1.1959), Alfred Jaklitsch (22.1.1960) ja Andreas Schweitzer (26.2.1960), jotka pian opittiin tuntemaan ytimekkäällä nimellä Joy. Tarina alkaa Bad Ausseen pikkukaupungista, jossa nuorukaiset tutustuivat toisiinsa koulussa. Vuonna 1975 he perustivat ensimmäisen bändinsä, mutta koulun päätyttyä kundien tiet erkanivat muutamiksi vuosiksi. Andreas kouluttautui poliisiksi ja Alfred opettajaksi, mutta Manfred jatkoi musiikin parissa. Hänestä tuli suosittu tiskijukka.
Andreas toi porukan takaisin yhteen vuonna 1983 ja he alkoivat kirjoittaa omia lauluja. Nimen Joy Andreas kehitteli, koska yhtyeessä oli kolme jäsentä eli kolme kirjainta, kolminkertainen ilo. Muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen he lähettivät aikaansaannoksiaan levy-yhtiöille ja paikallinen OK Musica teki heidän kanssaan levytyssopimuksen. Saman yhtiön talliin kuului myös Opus -yhtye, jonka hitti ”Live is life” nousi valtavaksi hitiksi vuonna 1985. Levy-yhtiö osoitti Joylle myös tuottaja Michael Scheicklin, joka oli edustanut Itävaltaa Eurovision laulukilpailussa vuonna 1982 Mess-duossa kappaleella ”Sonntag”. Scheickl oli myös säveltänyt kappaleen käyttäen nimeä M. Mell. Joy aloitti levytykset Scheicklin studiossa Wienissä ja kappaleisiin tuli oitis ammattimaisempi ote. Tuottaja osallistui musiikin tekoon myös säveltäjänä ja kosketinsoittajana.
Ensimmäinen single ”Lost in Hong Kong” olikin pitkälti Scheicklin säveltämä. Kuten monissa euro- ja italodiscokappaleissa noihin aikoihin, biisissä tavoiteltiin itämaista mystiikkaa yhdistettynä discosaundeihin. Listoille levy ei noussut, mutta herätti yleisössä jonkin sortin kiinnostusta. Joy löi itsensä läpi toisella singlellään ”Touch by touch”, joka oli tempoltaan reippaampi ja melodialtaan pirteämpi. Persoonallisuutta ja erottuvuutta kappaleeseen toi rempseä haitarisaundi. Loppuvuodesta 1985 julkaistu ”Touch by touch” oli Jaklitschin ja Schweitzerin omaa käsialaa. Levy nousi Itävallan listan ykköseksi, jossa se pysyttelikin viisi viikkoa. Menestystä tuli myös Portugalista ja Espanjasta, jossa on perinteisestikin ymmärretty eurodiscon päälle. Joyn musiikkia julkaistiin laajasti ympäri Eurooppaa, aina Skandinaviassa asti, missä levityksestä vastasi ruotsalainen Sonet. Singlemenestyksen jälkeen tuli tietenkin ajankohtaiseksi myös albumin saaminen markkinoille.
Singlehitin turvin Joy lähti myös promokiertueelle, jonka aikana he kirjoittivat uusia lauluja. Wieniin palattuaan alkoivat pitkäsoiton äänitykset Scheicklin studiolla. Kolmantena singlenä ennen kokopitkää julkaistiin ”Hello”, josta tuli myös tulevan levyn nimikkokappale. Single nousi Itävallan listan TOP-30:een. ”Hello” -albumin kahdeksasta kappaleesta neljä oli Schweitzerin ja Jaklitschin kirjoittamia: ”Touch by touch” -hitin lisäksi rallit ”Cheek to cheek”, ”Fire in the night” sekä seuraava singlesuosikki ”Valerie”. Tuottaja-Scheicklin käsialaa olivat ”Hello”, ”Lost in Hong Kong” ja ”Night of the nights”. ”Darling” oli puolestaan cover-versio Baccaran tuotannosta. ”Valerie” saavutti suosiota erityisesti Neuvostoliitossa ja bändi toivoikin, että se olisi julkaistu singlenä Euroopassa. Näin ei kuitenkaan käynyt, joten kappale jäi vain fanisuosikin asemaan. Mitään myyntimenestystä ”Hello”-albumista ei siunaantunut, mutta levyä myytiin kuitenkin yli kolmessakymmenessä maassa eurodiscon ystävien levyhyllyihin.
Joyn musiikillinen linja oli tekijöilleen selkeä. He tekivät itävaltalaista eurodiscoa. Muiden aikalaistensa tavoin Joyn kiertueet olivat esiintymisiä klubeissa ja discoissa, ja ne ulottuivat usein myös Itävallan rajojen ulkopuolelle. Keikkoja heitettiin paitsi saksankielisessä Euroopassa, myös Kauko-Idässä mm. Taiwanissa, Thaimaassa ja Etelä-Koreassa. Rautaa oli tietenkin taottava, kun se on kuumaa, ja vielä saman vuoden 1986 aikana Joy julkaisi toisen albumin ”Joy and tears”. Siltä singleiksi lohkottiin ”Touch me my dear”, ”Japanese girls” ja cover-kappale ”Black is black”, joka löytyi Los Bravos -yhtyeeltä. Niistä Itävallan listalle nousi ”Japanese girls”, sijalle 14. Vuonna 1987 ilmestyi vielä single ”Destination heartbeat” ja kahden albumin parhaimmiston koonnut kokoelmalevy, jonka jälkeen yhteistyö OK Musican kanssa päättyi.
Vuonna 1988 Jaklitsch ja Temmel jättivät Joyn. Seuraavana vuonna Andrew Schweitzer sai rinnalleen Hans ”Anzo” Morawitzin ja uusi duo levytti bändin omaa nimeä kantavan kolmannen albumin. Koska menestystä ei tullut, Joy hajosi vähin äänin. Vuonna 1994 Jaklitsch ja Temmel pistivät vuorostaan jälleen pystyyn oman Joy-duon ja julkaisivat singlen ”Hello, mrs. Johnson”. Tarkoitus oli julkaista myös albumi, mutta singlen huonon menestyksen vuoksi se jäi tekemättä. Sittemmin Joy on nähty lähinnä nostalgiakeikoilla, kuten Venäjällä suuren suosion saavuttaneilla ”Diskoteka 80-x” -festivaaleilla. Vuonna 2010 Moskovassa esiintyi myös Joy alkuperäisenä kolmikkona. Esiintyminen oli niin mukavaa, että vuonna 2011 ilmestyi kokonaan uusi albumi ”Enjoy”, joka sisälsi uusien laulujen lisäksi myös klassikkohittien ”Touch by touch” ja ”Valerie” uudet versiot. Jaklitsch on sittemmin ollut kiireinen erittäin tuotteliaan saksankielistä schlagerpoppia esittävän Seer-yhtyeen riveissä. Niinpä nyky-Joyn keikoilla nähdään lähinnä Andrew Scweitzer ja laulusolistina tuottaja Michael Scheickl (YouTube-video alla). Scweitzerin mukaan Joy aikookin jatkaa esiintymisiä niin kauan kuin yleisö rakastaa Joyta ja heidän nostalgisia hittejään.
Kappaleluettelo:
- Hello
- Touch by touch
- Cheek to cheek
- Fire in the night
- Valerie
- Night of the nights
- Lost in Hong Kong
- Darling
Lähteet:
James Arena presents ”Stars of 80’s Dance Pop” (Author house 2015)
Wikipedia
RETROPOP 
Vastaa