Michael Jacksonin ”Thriller” täyttää 40 vuotta – juhlapainoksella nimikkokappale kuullaan myös täysin eri sanoituksella

Maailman kaikkien aikojen myydyin artistin studioalbumi, Michael Jacksonin klassikko ”Thriller” täyttää näinä päivinä 40 vuotta. Levy on siis kaikkien aikojen myydyin albumi, joka ei ole kokoelmalevy ja Yhdysvaltojen historian toiseksi myydyin albumi. Myydyin on Eagles -yhtyeen kokoelmalevy ”Their greatest hits 1971-1975)”. ”Thriller” julkaistiin 30.11.1982. Albumin tuotti Quincy Jones, jonka kanssa Jackson oli tehnyt soololäpimurtonsa ”Off the wall” vuonna 1979. Sekin myi Yhdysvalloissa yhdeksänkertaisesti platinaa, mutta myynti ei ollut mitään ”Thrilleriin” verrattuna. Juhlan on julkaistu ”Thriller 40” -painos, joka sisältää alkuperäisen albumin lisäksi liudan mielenkiintoisia demoja ja erilaisia versioita levyn kappaleista. Yhteensä 34 raitaa.

Korvat heristyvät etenkin kappaleen ”Starlight” kohdalla. Kyseessä on nimittäin pitkäsoiton nimikkokappaleen ensimmäinen versio. Biisintekijä Rod Tempertonilta, joka oli kirjoittanut ”Off the wallille” neljä biisiä, pyydettiin lauluja uudellekin albumille. Jones ja Jackson demottivat ”Starlightin”, mutta tuottaja ei ollut tyytyväinen sanoitukseen. Uusi räväkämpi teksti syntyi Tempertonilta nopeasti ja jo seuraavana päivänä laulusta tuli ”Thriller”. Kappale julkaistiin albumin seitsemäntenä ja viimeisenä singlenä vasta vuosi pitkäsoiton julkaisun jälkeen. Yhdysvalloissa itse asiassa tammikuussa 1984. Siellä single nousi Billboard-listan sijalle neljä.

Albumia edelsi vain single ”The girl is mine”, joka oli duetto Paul McCartneyn kanssa. Vuoden 1983 aikana levyltä lohkottiin singleiksi biisit ”Billie Jean” ja ”Beat it”, jotka nousivat listaykkösiksi, sekä niiden lisäksi ”Wanna be startin’ something”, ”Human nature” ja ”P.Y.T. (Pretty young thing)”. Yhteensä siis kokopitkän yhdeksästä kappaleesta seitsemän nousivat Amerikan TOP-kymppiin myös sinkkuina. Myös ”Thriller”-sinkkujen välissä julkaistu toinen McCartney-duetto ”Say say say” nousi listaykköseksi. ”Thriller” -albumi myi maailmanlaajuisesti yli 70 miljoonaa kappaletta ja se voitti ennätykselliset kahdeksan Grammy-palkintoa. Suomessa kauppa kävi 91 viikkoa ja korkeimmillaan levy komeili tietenkin listaykkösenä. Myös vuonna 2006 julkaistu 25-vuotis juhlapainos nousi virallisen listan sijalle viisi.

”Thriller 40” on julkaistu vinyylinä, tupla-cd:nä ja digitaalisesti. Albumi on kuunneltavissa esimerkiksi Spotifyssa.

Thriller 40 kappaleluettelo:

  1. Wanna be startin’ somethin’
  2. Baby be mine
  3. The girl is mine (feat. Paul McCartney)
  4. Thriller
  5. Beat it
  6. Billie Jean
  7. Human nature
  8. P.Y.T. (Pretty young thing)
  9. The lady in my life
  10. Starlight
  11. Got the hots (demo)
  12. Who do you know (demo)
  13. Carousel
  14. Behind the mask – Mike’s mix (demo)
  15. Can’t get outta the rain
  16. The toy (demo)
  17. Sunset driver (demo)
  18. What a lovely way to go (demo)
  19. She’s trouble (demo)
  20. Billie Jean (1981 home demo)
  21. Billie Jean (long version)
  22. Billie Jean (2008 Kanye West mix, feat. Kanye West)
  23. Beat it (demo)
  24. Beat it (2008 Fergie remix, feat. Fergie)
  25. Wanna be startin’ somethin’ (demo)
  26. Wanna be startin’ somethin’ (Tommy D’s main mix)
  27. Wanna be startin’ somethin’ (2008 with Akon, feat. Akon)
  28. Human nature 7″
  29. P.Y.T. (Pretty young thing) (demo)
  30. P.Y.T. (Pretty young thing) (2008 with will.i.am, feat. will.i.am)
  31. The girl is mine (2008 with will.i.am, feat. will.i.am)
  32. Thriller 7″ (special edit)
  33. Thriller (Def Thrill mix)
  34. Thriller (megamix)

Lähteet:
Wikipedia
Spotify
Suomenlistalevyt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: