Miksi kukaan ei järjestä Suomessa kasarifestareita?

80s Fest, Rewind Festival, Forever Young Festival, Back2the80s Retro Music Festival ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, kun tutkailee muualla Euroopassa järjestettäviä 1980-luvun tapahtumia. Mutta miksi ei Suomessa? Täällä jyrää ysäri, se tiedetään, mutta miten kaikki retrofestivaalit keskittyvät aina vain ja ainoastaan 1990-lukuun? Tosin onhan joillakin ysärifestareilla esiintynyt esimerkiksi Bad Boys Blue, Alphaville ja Modern Talking -solisti Thomas Anders, ja onhan heidän uransa toki jatkuneet vahvoina myös 1990-luvulla, mutta kyllä he istuisivat mielestäni paremmin kasarifestareiden vetonauloiksi. Bonnie Tyler piipahtelee Suomessa harva se päivä, ja Samantha Foxkin vetää kepeästi pienemmän tuvan täyteen. Viime vuosina suomalaisfestarit ovat muuttuneet ysäriteeman ulkopuolella melko geneerisiksi pop-iskelmä-tapahtumiksi, joilla kiertää sama 30-40 artistin kattaus oli sitten kyse kaupunkitapahtumasta tai vaikkapa Iskelmä-festareista.

En ymmärrä miksi kukaan festivaalijärjestäjä ei pistä pystyyn kasarifestareita, vaikka vain kertaluontoisena kokeiluna. Kasariretroilu elää esimerkiksi Isossa-Britanniassa huikeaa kasvukauttaan. Siellä festareilla muutama vuosi sitten comebackinsä tehneet 1980-luvun suosikit ovat siirtyneet sooloilemaan isommille areenoille. Abc, Culture Club, Rick Astley ja Duran Duran täyttävät taas jo niin isoja areenoita, ettei heidän osallistumistaan suomalaisille kasarifestareille kannata enää havitella – ihan budjettisyistä. Samoin jotkut 1980-luvulla aloittaneet artistit ovat varmasti poissuljettuja, sillä he ovat menestyneet omillaan muutenkin kaikki nämä vuodet esiintyen jäähalleissa ja valloittaen hittilistat, kuten Kylie Minogue tai Madonna. Michael Jackson nyt on omaa luokkaansa ja muutenkin poissuljettu sattuneesta syystä. Kasarifestareilla pitää esiintyjien olla sellaisia, joita ei muualla näe! Kuitenkin sellaisia, jotka kaikki muistavat ja rinnastavat tuohon kultaiseen vuosikymmeneen.

Iso-Britannia on retrofestareissaan melko omavarainen maan rikkaan pophistorian kautta. Siellä lavalla nähdään monia muinaisia hittitehtaita kuten Heaven 17, The Human League, Howard Jones, OMD, Bananarama, Jimmy Somerville (Bronski Beat/Communards), Bucks Fizz, Jason Donovan, Hazell Dean, Sonia, Nik Kershaw, Sinitta, Go West, Samantha Fox, Limahl (Kajagoogoo) ja monia muita. Kim Wilde olisi tietenkin kaikkein paras vaihtoehto, jos allekirjoittaneen mielipidettä yksin kysyttäisiin. Ohjelmistoa riittäisi useallekin vuodelle. Suomen oma kasarihistoria taas olisi vieläkin suotuisampi, sillä täällähän diggailtiin paljon myös keskieurooppalaisesta musiikista ja jopa italodiscosta. Itäisessä Euroopassahan tuollaiset euro- ja italodiscoon keskittyneet festarit ovat oma lukunsa. Itse kutsuisin Suomeen ainakin C.C.Catchin, Thomas Andersin (Modern talking), Bad Boys Bluen, Fancyn, Desirelessin, Sabrinan, Ken Laszlon, Gazebon, F.R.Davidin, Spagnan ja Sandran. Ruotsikin oli 1980-luvulla Suomea edellä popmusassa, joten sieltä voisi lahden yli matkustaa ainakin Ankie Bagger, Lili & Susie ja Europe. Tiedä sitten onko Secret Servicellä enää mitään toimintaa yhtyeenä, kun miehet ovat siirtyneet tuottamaan hittejä toisille artisteille?

Olen usein miettinyt, onko syy suomalaisten festarijärjestäjien kasarivihaan se, että Suomessa ei oikein ollut sellaista selkeää omaa kasarikulttuuria musiikin puolella? Silloinhan meidän levylistoilla rokkasivat samat ukot kuin yhä tänäkin päivänä. Eppu Normaali, Popeda, Neumann (Dingo), Miljoonasade, Michael Monroe (Hanoi rocks) ja Ismo Alanko (Sielun veljet). Joskus olen hekumoinut ajatuksella, että suomalaisen kasarifestarin illan päättäisi Bogart Co. -yhtye alkuperäisessä kokoonpanossaan kaikkien vuosien jälkeen. Valitettavasti rumpali Johnny Gustafsson poistui keskuudestamme tänä vuonna. Tekisikö Broadcast comeback-keikan vai tarttuisiko Maukka Perusjätkä vielä kerran moottorisahaan? Hyvin rock-painotteista on tämä suomalainen musiikki ollut jo silloin, mutta kovin kaikista comebackeista olisi tietenkin Mona Caritan paluu parrasvaloihin. Kova juttu jo siksikin, ettei hän tehnyt keikkaa edes 1980-luvulla. Suomalainen iskelmä eli kyllä kultakauttaan vielä 1980-luvun alussa, joten esimerkiksi jonkin sortin ”Kasarileidit lavalla” voisi herättää nostalgiannälkäiset. Virve Rosti, Eini, Meiju Suvas ja vaikkapa Anja Niskanen samaan aikaan lavalla esittämässä suurimmat hittinsä olisi kaunista katseltavaa ja kuultavaa. Miehistä kenties Kake Randelin ja Frederik takoivat kovimpia menobiisejään syntikkasaundeilla juuri kasarilla.

Tokihan kasarifestareilla pitäisi olla jokaiselle jotakin, eikä siitä saisi muodostua pelkästään iskelmä/pop/disco-festari. Kasarillahan oli myös lukuisia rock-bändejä, mutta tiedä sitten millaisia keikkapalkkioita nykyään laskuttaa esimerkiksi W.A.S.P. tai Twisted sister? Tulisiko Zero nine halvemmaksi? Tukkaheviä pitäisi kuitenkin ehdottomasti estradille saatella, vaikka joillakin rokkareilla saattaa hiuskuontalot olla harventuneet sitten 1980-luvun. Onkohan juuri uutta musiikkia julkaissut Billy Idol nykyään taas ohjelmatoimistojen A-listalla? Ideoitahan olisi vaikka järjestettäisiin omat kasari-iskelmä, -brittipop, -eurodisco ja -rock-festarimme. Uskon kuitenkin, että kaikki suomalaiset vuosikymmenellä eläneet ja 1980-lukua rakastaneet mahtuisivat samojen aitojen väliin kerran kesässä. Kasarifestareiden kustannukset eivät todennäköisesti nousisi sen suuremmiksi, kuin Down by the Laiturin. Väitän, että Nik Kershaw ja Limahl saapuvat Suomeen Britanniata samalla rahalla, kuin Kaija Koo tai Lauri Tähkä naapuripitäjästä.

Ennen kuin joku rahaa ja valtaa omaava taho tarttuu tähän loistavaan ideaani, meidän on edelleen tyytyminen nuhjuisiin kasaridiscoihin pahaisissa kyläkapakoissa, joissa ”paras puku”-kilpailun voittaa se, jolla on korneimmat pinkit säärystimet. Facebookin suomalaisessa ”80-luku”-ryhmässä on 96.000 jäsentä, jotka muistelevat päivittäin 1980-lukua ja pääpaino muisteluissa on musiikissa. Joku voi ihmetellä, että vieläkö 1980-luvun tähdet elävät ja hengittävät. Osa voi oikein hyvin, osa lienee jo mullan alla. Mutta eivätkö esimerkiksi suomalaiset kasaritähdet kuten Eini ja Ressu Redford olekin aika simpsakoita kuuskymppisiä? Lyhyellä matematiikalla voimme muutenkin ynnätä, jos artisti on aloittanut uransa parikymppisenä 1980-luvun alussa, on hän nyt noin kuusikymppinen. Ihminen parhaassa iässä kuten me fanitkin, jotka elimme ja fanitimme kasarimusaa läpi koko 1980-luvun. Nyt olisi yli 50-vuotiailla kulutustutkimustenkin mukaan aikaa ja rahaa, ja edes lastenhoitohuolet eivät olisi esteenä festarilippujen hankintaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s