A flock of seagulls – A flock of seagulls (1982)

”A flock of seagulls, Liverpoolin uusi fab-four” kuvaili yhtye itseään rehvakkaasti syyskuussa 1983 ilmestyneessä trendilehdessä Trouser press. Kvartetin tarina oli alkanut vuonna 1979 laulusolistin ja kosketinsoittajan Mike Scoren motorisoimana. Bändi sai nimensä The Stranglers -yhtyeen kappaleesta ”Toiler on the sea”, jonka lyriikoissa kyseinen fraasi kuullaan. Mike velipoika Alister ”Ali” Score tuli rumpuihin, Frank Maudsley tarttui bassoon ja Willie Woo kitaraan. Jossain vaiheessa veljeksille tuli kärhämää ja Alin rumpukapulat siirtyivät Mark Edmondsonin hyppysiin. Ennen pitkää Ali palasi kuitenkin takaisin, mutta Edmondsonin ystävä Paul Reynolds korvasi Woon kitarassa ja A flock of seagullsin ydinryhmä oli kasassa.

Kuten yhtyeen 1980-luvun alun hiuslaitteista sopii päätellä, Mike Score pyöritti Liverpoolissa myös kampaamoa, jonka yläkerrassa A flock of seagulls treenasi. Keikkoja heitettiin paikallisilla klubeilla ja toukokuussa 1981 he pääsivät tekemään demoäänityksiä legendaarisen John Peelin vetämään radio-ohjelmaan BBC:llä. Pian nimiä raapustettiin jo manageri- ja levytyssopimuksiin. Jive-levymerkillä julkaistu debyyttisingle ”(It’s not me) Talking” ilmestyi piakkoin ja se nousi listan sijalle 78. Toinen single ”Telecommunication” sen sijaan ei noussut listoille. Vuonna 1982 yhtye breikkasi isosti, mutta yllättävää kyllä ei kotimaassaan Isossa-Britanniassa. ”I ran (So far away)” nousi Britti-listalla vain sijalle 43, mutta siitä tuli ykköshitti Australiassa ja Yhdysvalloissakin kiekko kohosi jopa listan sijalle 9.A flock of seagulls on varmasti yksi tunnetuimmista uusromanttisen aallon ja Britti-invaasion lähettiläistä Amerikassa. He kiersivät mannerta yhtäjaksoisesti kaksi vuotta konsertoiden maan lähes jokaisessa kolkassa. Futuristiset musiikkivideot pyörivät MTV-kanavalla tehosoitossa.

”I ran (So far away)” -kappaleesta tuli A flock of seagullsin nimikkokappale, joka on nykyään yksi 1980-luvun alun kiistaton klassikko, vaikka bändin nimi ei toisten aikalaistensa tavoin enää pyörikään kaikkien huulilla. VH1-musiikkikanavan ”100 parasta kasaribiisiä” -äänestyksessä ”I ran” listattiin sijalle 55 ja saman kanavan ”100 parasta yhden hitin ihmettä” -äänestyksessä sijalle kaksi. Kappale soi myös vuonna 2016 Oscar-palkitun ”La la land” -elokuvan uima-allaskohtauksessa ja sitä on kuunneltu Spotifyssa yli 50 miljoonaa kertaa. Seuraava single ”Space age love song” menestyi listoilla heikommin, mutta pohjusti tietä yhtyeen omaa nimeä kantavalle esikoisalbumille. Levyn tuotti Mike Howlett, joka oli hankkinut meriittejä muiden aikakauden yhtyeiden menestyslevyjen tuotannoissa. Sellaisten kuten OMD, China crisis ja The Alarm. Albumi nousi hienosti jenkkilistan kärkikymmenikköön. Kanadasta tuli listan sija viisi ja platinalevy.

A flock of seagullsin tyyli puri ehkä paremmin amerikkalaisiin selkeän kitaravetoisen soitannan vuoksi, vaikka genrenä edustikin selkeästi uusromanttista aaltoa. Soitto oli kuitenkin rouheampaa, kuin pelkästään syntetisaattoreihin luottaneiden kilpailijoidensa musiikissa. ”A flock of seagulls” -albumin instrumentaalikappale ”D.N.A.” palkittiin parhaan instrumentaali-rock-esityksen Grammylla 1983. Muissa kappaleissa lauletaan ja sanoitukset ovat juuri niin futuristisia kuin vuonna 1982 sopi brittiläiseltä new wave bändiltä odottaakin: ”Modern love is automatic”. Huipputuottaja Phil Spector luonnehti pitkäsoittoa sensaatiomaiseksi. Vielä samana vuonna julkaistu uusi single ”Wishing (If I had a photograph of you)” nosti yhtyeen vihdoin sinkkulistan topteniin myös heidän kotimaassaan, mutta se jäikin heidän viimeiseksi menestyslevykseen. Julkaisuja on kuitenkin syntynyt aina näihin päiviin asti, tosin kaksi viimeisintä albumia ”Ascension” (2018) ja ”String theory” (2021) sisältävät vanhojen kappaleiden uusia lämmityksiä isolle orkesterille.

Kappaleluettelo: