Levyarvio: Modern talking laulaja palaa soololevyllä juurilleen

Thomas Anders: Cosmic (White shell music 2021)

Thomas Anders on artisti joka myynyt yli 120 miljoonaa äänitettä ja tuon määrän vain Modern talkingin -yhtyeen jäsenenä. Mutta Thomas on tehnyt paljon muutakin. Useina vuosina hän on ollut esimerkiksi Venäjän myydyin ulkomaalainen artisti. Thomas Anders (oik. Bernd Weidung, s. 1.3.1963) syntyi Koblenzin kaupungissa, läntisessä Saksassa. Hän oli jo lapsena musikaalinen ja kävi laulu- ja pianotunneilla. Ensimmäisen kerran hän astui esiintymislavalle 6-vuotiaana lasten musiikkinäytelmässä. Sittemmin hän opiskeli yliopistossa tavoitteenaan tulla musiikkijournalistiksi, mutta laulu-uran saatua Modern talkingin myötä tuulta purjeisiinsa, opinnot jäivät.

Ennen Modern talkingia Thomas julkaisi sinkkuja sooloartistina. Ensimmäinen single ”Judy” julkaistiin vuonna 1980, nuorukaisen ollessa 17-vuotias. Saksankieliset schlagerballadit eivät kuitenkaan nousseet listoille, vaikka Thomas pääsi niitä esittämään televisioonkin. Vuonna 1982 hän vaihtoi levy-yhtiötä ja tutustui Hansa recordsilla Dieter Bohleniin, Modern talkingin toiseen jäseneen. Bohlen tuotti Thomasille soolosinglen ”Was macht das schon?”, joka oli saksankielinen cover-versio F.R.Davidin hitistä ”Pick up the phone”. Samalla tyyli muuttui balladeista hieman reippaampaan suuntaan.

Lopulta Bohlen keksi duon, joka esittäisi ajan hengen mukaista eurodiscoa. Modern talking nousi suunnattomaan suosioon ympäri Eurooppaa ja tahkosi kuusi pitkäsoittoa reilussa kolmessa vuodessa. Lopulta kaksikon tiet erkanivat varsin riitaisissa merkeissä vuonna 1987. Bohlenilla oli omat tuotantoprojektinsa sekä Blue system -yhtyeensä ja Thomas muutti silloisen vaimonsa Noran kanssa Yhdysvaltoihin rakentamaan soolouraansa. Lukuisista ja monenkirjavista yrityksistä huolimatta ura ei lähtenyt kunnolla käyntiin. Hän kiersi esiintymässä ympäri maailmaa, mutta pääpaino keikkasetissä oli Modern talkingin hiteissä. Vuosina 1989-1995 Thomas julkaisi viisi sooloalbumia sekä yhden espanjankielisen albumin ”Barcos de Cristal”, josta muodostuikin hänen soolouransa suurin myyntimenestys Etelä-Amerikassa. Pitkäsoiton nimikkokappale soi paikallisen television saippuaoopperan tunnussävelmänä ja nousi Argentiinan listan ykköseksi.

Vuonna 1998 Dieter ja Thomas saivat sotakirveet haudattua ja Modern talking julkaisi kokoelmalevyn ”Back for good”. Albumi sisälsi uudet 1990-luvun eurodancehenkeen tehdyt sovitukset duon klassisista hiteistä sekä muutaman uuden kappaleen. Levystä tuli huikea menestys ja se myi Euroopassa yli kolme miljoonaa kopiota. Aika oli näemmä taas kypsä Modern talkingille ja rautaahan on tietenkin taottava kun se on kuumaa. Niinpä Modern talking julkaisi uutta musiikkia sisältäviä albumeita yhteensä viisi kappaletta vuosina 1999-2003, kunnes miehet riitaantuivat uudelleen.

Kolmas kerta sanoi Thomasille toden ja vihdoinkin hän löysi soolourallaankin uuden vaihteen. Albumit alkoivat menestyä paremmin ja nousivat Saksan listalle. Tyylisuunta vaihtui kansainvälisempään dancesaundiin ja kappaleissa oli myös hieman vaikutteita Modern talkingin musiikista. Kolmen englanninkielisen kokopitkän lisäksi Thomas yhdisti 2011 vuonna voimansa Uwe Fahrenkrogin kanssa ja kaksikko muodosti eräänlaisen ”köyhän miehen Modern talkingin”. Fahrenkrog muistetaan parhaiten 1980-luvun Nena -yhtyeen hittinikkarina, mutta on hän tuottanut myös esimerkiksi Kim Wilden levyjä. Aivan viimeksi Thomas vaihtoi vuonna 2017 laulukielen saksaan ja on julkaissut kolme hyvin menestynyttä saksankielistä albumia. Tuorein niistä, vuonna 2020 suositun saksalaisen tv-persoonan Florian Silbereisenin kanssa julkaistu pitkäsoitto nousi jopa Saksan listan ykköseksi ja myi kultaa.

Nyt Thomas Anders on julkaissut kuudennentoista sooloalbuminsa ja palaa Modern talking -juurilleen selkeämmin kuin koskaan. Kokonaisuuden kaikki nopeatempoiset eurodiscorallit ovat kuin itsensä Dieter Bohlenin kirjoittamia. Varmasti tarkoituksellakin kappaleiden sanoituksissa vilisee tutunkuuloisia fraaseja, joita Bohlen on viljellyt useisiinkin eri projektiensa kappaleisiin. Jonnet tietävät, mutta eihän Bohlenin teksteissä ollut koskaan niin sanotusti päätä eikä häntää. Thomas Andersin levyllä on vähän enemmän. Jonkinlaista kumarrusta Bohlenin diipa-daapan suuntaan on kuultavissa, kun teksteissä pilkahtelee tuttuja sutkauksia kuten ”Soul survivor”, ”Rockefeller”, ”You’re the lady of my heart”, ”Princess of the night”, ”With a little love” jne. Selkeimmin yhtäläisyyksiä on luotu nimeämällä yksi balladi ”Ready for romanceksi”, joka oli Modern talkingin kolmannen albumin nimi. Tai kokonainen kappale, joka on saanut nimekseen ”Modern talking (Connect the nation)”. Albumin hypnoottinen päätösraita ”Modern talking” kertoo miltei nerokkaasti sosiaalisesta mediasta ja nykyajan sähköisestä kommunikoinnista.

Thomas Andersin yhteistyökumppanina ”Cosmicilla” on toiminut saksalaistuottaja Christian Geller (s. 1975), johon Thomas tutustui vuosituhannen vaihteessa kun hän itse tuotti Gellerin omalle Two4good -duolle muutaman singlen. Kyllä, Thomas Anders on tuottanut musiikkia myös toisille artistelle. Sen jälkeen Geller on tuottanut musiikkia mm. saksalaisyhtyeille No Angels ja beFour sekä brittiläis-hollantilaiselle poikabändille Caught in the act. Toki monille muillekin, kuten Thomasille vuonna 2016 julkaistun History-albumin sekä Florian Silbereisenin kanssa tehdyn menestyslevyn ”Das album”. ”Cosmicin” kaikki kappaleet ovat syntyneet tasavahvasti Andersin ja Gellerin kynästä. Studiossa Geller on vastannut tuotannosta ja ohjelmoinneista, Anders laulusta.

Ensimmäisenä singlenä levyltä lohkaistiin joulukuussa 2020 vauhdikas ”Cosmic rider” ja sen jälkeen kappaleita on julkaistiin tasaiseen tahtiin pitkin alkukevättä ja samalla pidettiin fanien mielenkiintoa yllä. Ennen kokopitkää saimme kuulla kappaleet ”Another night, another heartache”, ”Undercover lover” ja ”Modern talking (Connect the nation)”, joihin kaikkiin tehtiin myös simppelit musiikkivideot. Niissä Thomas esiintyy bluescreenin edessä ja taustalle on loihdittu tietokoneilla jotain elämää. Kappaleita voi käsi sydämellä luonnehtia toinen toistaan paremmiksi. Vaikka genre ja ajatus ovat samoja, henkii niistä kuitenkin melodisuus ja pahalla tahdollakaan niitä ei voi kutsua toistensa kopioiksi.

Sama hittiputki jatkuu kokopitkällä albumilla, jossa kappaleita on yhteensä kaksitoista. Niistä balladeja on kolme ”Ready for romance”, ”Don’t let me down” ja ”Angel blue eyes”. Kaikki muut ovat ehtaa Modern talking -henkistä eurodiscoa falsettilaululla höystettynä. Mukana on tietenkin myös ranskankielisellä fraasilla nimetty kappale ”Je ne sais pas” (suom. ”En tiedä”) sekä hienovaraisilla lattarirytmeillä ryyditetty ”Today, tonight, together” joka tuo ehkä mieleen tuoreemman Modern talking -suosikin ”No face, no name, no number”. Albumia ei voi olla suosittelematta, jos pidät 1980-luvun eurodiscosta tai Modern talkingista. Se on myös oiva osoitus siitä, että Thomas Anders oli yhtä tasavahva Modern talkingin jäsen kuin projektin ominut Dieter Bohlenkin. Kasariduo ei olisi koskaan noussut niin suosituksi ilman Thomas Andersin karismaa ja lauluääntä.

Kappalelista:

  1. Cosmic rider
  2. Undercover lover
  3. Ready for romance
  4. Je ne sais pas
  5. Moonlight in your eyes
  6. Today, tonight, together
  7. More than a million
  8. Don’t let me down
  9. Heaven no. 9
  10. Another night, another heartache
  11. Angel blue eyes
  12. Modern talking (Connect the nation)

Lähteet:
Wikipedia
Discogs
Thomas Anders – Cosmic (albumin kansilehti)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: