Vuoden 2013 jouluksi julkaistu joulualbumi ”Wilde winter songbook” sai jatkoa vasta viisi vuotta myöhemmin, vuoden 2018 maaliskuussa, lähes neljä ja puoli vuotta myöhemmin. Kokonaan uusi studioalbumi ”Here come the aliens” julkaistiin edellislevyn tapaan Wilden perheen omalla Wildeflower records -levymerkillä ja näin ollen siis Keski-Euroopan lisäksi myös Isossa-Britanniassa sekä muualla Euroopassa. Albumin markkinointi onnistui ja se nousi myös Britannian albumilistalle sijalle 21. Tätä ei ollut tapahtunut sitten vuoden 1992, kun ”Love is” -albumi kävi myös listan sijalla 21. Levyn tuotti kokonaisuudessaan Kim veli Ricky Wilde, joka osallistui myös lähes kaikkien kappaleiden kirjoittamiseen.
30. tammikuuta 2018 esimakuna julkaistiin ensimmäinen single ”Pop don’t stop”, joka oli nostalginen kumarrus pop-musiikin kultaisille vuosille ja tavallaan myös Wilden sisaruksille itselleen. Kappaleella kuullaan myös Rickyn laulamia osuuksia. Kappaleen tekemiseen osallistui myös Rickyn tytär Scarlett Wilde, joka laulaa taustoja niin levyllä kuin Kimin levybändissäkin sekä on myös piirtänyt albumin kansitaiteen. Tarttuvuudestaan huolimatta single, kuten muutkaan levyltä lohkotut singlet, eivät nousseet listoille. Albumin avausraita ”1969” ei ikävä kyllä ole omistettu Retropopparille hänen syntymävuotensa kunniaksi, vaan kappale kertoo ensimmäisestä kuulennosta. Kertosäkeistössä toistellaan myös albumin nimeä ”Here come the aliens”, jonka Kim väittää juontuvan siitä, että hän on kerran nähnyt ufon.
Levyn toista singlekappaletta ”Kandy krush” on ollut tekemässä tuttu ruotsalaiskaksikko Anders Wikström ja Frederik Thomander, jotka olivat mukana jo Kimin edellisellä omalla pop-albumilla, vuoden 2010 ”Come out and play”. Kaverit olivat mukana myös kappaleen ”Different story” tekemisessä, joka on albumin vauhdikkaan rokkaavasta linjasta poiketen hieman keskitempoisempi. Toinen levyn tasaisesta materiaalista poikkeava kappale on vahva balladi ”Yours til the end”, jota Kim on usein esittänyt myös albumia markkinoivilla kiertueillaan. Vieläkin seesteisemmäksi meno rauhoittuu Kimin, Rickyn ja Scarlettin kirjoittamassa ”Solstice” -balladissa, joka yli 5-minuuttisesta kestostaan huolimatta vangitsee kuulijansa.
Sen jälkeen rokataan taas. ”Addicted to you” -peruspopin jälkeen on vuorossa rempseä ”Birthday”, joka lohkaistiin levyn kolmantena singlenä. ”Cyber.Nation.War” on mystinen, mahtinen ja 1980-lukua henkivä draamapaukku ja ”Rock the paradiso” on vain yksi osoitus Wilden perheen taidoista kynäillä tarttuvia kertosäkeitä. Joissakin arvioissa levyn pop-melodioiden tulvaa on mainittu jopa hieman uuvuttavaksi. Kauniin seesteinen päätösraita ”Rosetta” tulee siis ihan tarpeeseen. Siinä Kimin kanssa duetoi ruotsalainen Frida Sundemo.
Kim Wilden fanit ottivat albumin riemumielin vastaan ja listamenestyskin osoittui Britannian lisäksi varsin tyydyttäväksi. Kimin suurimmissa kannattajamaissa Sveitsissä (10), Saksassa (11) ja Itävallassa (34) sijoitukset olivat kirkkaampia, mutta albumi nähtiin listoilla myös Ranskassa, Alankomaissa ja Belgiassa. Levystä julkaistiin lokakuussa 2018 myös deluxe-painos, joka sisälsi uuden singlekappaleen ”Amoureux des Reves”, jossa feattailee ranskalainen Laurent Voulzy. Lisäksi mukana oli toinen ennenjulkaisematon laulu ”Fight temptation” sekä kolme remixiä ja kolme liveversiota Kimin klassikkohiteistä vuoden 2018 kiertueelta. Vuonna 2019 ahkerasti keikkaileva Kim Wilde julkaisi uransa ensimmäisen livealbumin ”Aliens live”, joka sisältää taltiointeja useilta Euroopan kiertueen paikkakunnilta.
Kappalelista:
1. 1969
2. Pop don’t stop
3. Kandy krush
4. Stereo shot
5. Yours til the end
6. Solstice
7. Addicted to you
8. Birthday
9. Cyber.Nation.War
10. Different story
11. Rock the paradiso
12. Rosetta (duetto Frida Sundemon kanssa)
Deluxe edition bonuskappaleet:
1. Amoureux des Reves
2. Fight temptation
3. Yours til the end (infinity mix)
4. Stereo shot/1969/Different story (numinous mix)
5. Cyber.Nation.War (keyboard warrior mis)
6. You came (live 2018)
7. Cambodia (live 2018)
8. Kids in America (live 2018)
ALIENS LIVE kappalelista (äänityspaikka):
1. Stereo shot (Lontoo)
2. Water on glass (Antwerpen)
3. Never trust a stranger (Gateshead)
4. Kandy krush (Utrecht)
5. Cambodia (Pariisi)
6. Birthday (München)
7. Yours til the end (Hannover)
8. Solstice (Berliini)
9. Words fell down (Salford)
10. Bladerunner (Hampuri)
11. Rosetta (Bochum)
12. Cyber.Nation.War (Haarlem)
13. View from a bridge (Glasgow)
14. Cheuered love (Bournemouth)
15. You came (Birmingham)
16. You keep me hangin’ on (Wien)
17. 1969 (Zürich)
18. Pop don’t stop (Mannheim)
19. Kids in America (Lontoo)
Lähteet:
Wikipedia
Kim Wilde – Here come the aliens (albumin kansilehti)
Vastaa