Päät-yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia julkaistiin uudelleen vinyylillä. Suomalaisen uuden aallon kantaviin voimiin 1980-luvulla kuuluneen Päät-yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia ilmestyivät uusina vinyylipainoksina syyskuussa 2022. Uusintapainokset julkaisi Supersounds Music. Päiden debyyttialbumi "Onnenhetkiä" ilmestyi alunperin vuonna 1982 Johanna Kustannuksen julkaisemana. Toinen albumi "Pitkä marssi" julkaistiin 1985 Polarvoxin Amulet-merkillä. Albumit on remasteroitu uudelleenjulkaisuja varten alkuperäisistä masternauhoista yhtyeen jäsenen Jay... Continue Reading →
Päät – Bali (1987)
Päät-yhtyeen tarina on erikoinen ja monipolvinen. Yhtyeen 1980-luku kiteytyy heidän upeaan albumiinsa "Bali", joka julkaistiin vuonna 1987. Bändin toiminta alkoi kuitenkin jo lähes kymmenen vuotta aiemmin, jolloin se oli käytännössä täysin eri orkesteri. Levytysuransa aikana vuosina 1979-1992 Päät julkaisi neljä albumia ja merkillepantavaa lienee, että miehistönvaihdoksia tapahtui niin paljon ettei ensimmäisellä ja viimeisellä levyjulkaisulla ollut... Continue Reading →