Esa Mäkelä (s. 30.7.1961) syntyi Turussa, mutta muutti perheineen naapuripitäjä Maskuun viisivuotiaana. Esa alkoi musisoida jo pikkuvesselinä. Hänen instrumenttejaan olivat mm. rummut, kitara ja kosketinsoittimet, mutta laulamisesta muodostui nuorukaiselle varsinainen leipälaji.
1980-luvun alussa Esa tutustui turkulaisiin muusikonalkuihin paikallisessa yökerhossa ja kehuskeltuaan osaavansa laulaa korkealta ja kovaa, hän pääsi esittelemään taitojaan kehitteillä olevaan bändiin. Kitaristi Veijo Mäki työskenteli Studio 55:lla ja pystyi äänittämään hyvätasoisia demoja. Ensimmäisen kappaleen taustat olivat valmiina. Veijo pyysi Esaa kirjoittamaan siihen sanat ja sitten laulamaan ne. Lopputuloksena syntyi amerikkalaistyyppinen dance soul -kappale nimeltä ”Coucher’s Gang”. Bändi päätettiin pistää pystyyn. Aluksi ryhmä suunnitteli soittavansa heviä, koska vokalistikin lauloi siihen malliin. Loppujen lopuksi he eivät kuitenkaan lämmenneet kyseiselle genrelle ja tyylilaji vaihtui dancempaan suuntaan.
Kokoonpanoon liittyi kosketinsoittaja Kai Stenman. Vanhastaan tuttuja olivat basisti Sami Piiparinen ja rumpali Aripekka ”AP” Kivinen. Veijo Mäen työpaikka mahdollisti sen, ettei bändin tarvinnut treenata autotallissa. Heillä oli studio käytettävissään aina kun sinne ei oltu buukattu muita asiakkaita. Ensisijaiseksi päämääräksi yhtye asetti hyvälaatuisen demon tekemisen.
Esa kunnostautui pääasiallisena lauluntekijänä etenkin sanoituspuolella, mutta sävellyksiä syntyi muiltakin yhtyeen jäseniltä yksin ja yhteistyössä. Vaikka esikuvina toimivat mm. sellaiset amerikkalaisyhtyeet kuin Kool & The Gang tai Earth, Wind & Fire, oli bändin saundissa edelleen myös vahvoja pop- ja rock-vaikutteita. Discoa oltiin tekemässä, mutta omanlaisella twistillä.
Tässä vaiheessa ryhmittymä käytti nimeä Gangway-5, joka puhekielessä olisi lyhentynyt myös näppärästi muotoon G-5 eli ”Gee-Vitonen”. Mitään sen kummempaa tarinaa ei nimen taakse kätkeytynyt. Se vain kuulosti Esan ja Veijon mielestä hyvältä ja ehdottomasti nimen piti olla myös kansainvälisille markkinoille sopiva. Tähtäin oli alusta lähtien Suomen rajojen ulkopuolella.
Seuraavaksi piti saada levytyssopimus ja sellaisen solmijaksi haviteltiin heti suurinta ja kauneinta. AP:n tyttöystävä Anne Laaksonen oli työskennellyt Musiikki-Fazerilla ja hänellä oli edelleen suhteita siihen suuntaan. Laaksosen lobbauksen ansiosta yhtye pääsi neuvottelupöytään. Samaan aikaan Turussa esiintyi myös uraansa aloitteleva Duran Duran, joka aidoin instrumentein tanssittavaa poppia soittavana viisikkona muodostui myös turkulaisyhtyeelle tärkeäksi esikuvaksi.
Muuan yhdysvaltalainen vaihto-opiskelija Charles Dye liittyi myös tukijoukkoihin ja pääsi kirjoittamaan bändille lyriikoita. Dye otti haltuun myös roolin bändin amerikkalaisena ”managerina”, joka toi levytyssopimusneuvotteluihin kansainvälisen tuulahduksen. Fazer kiinnostui uudesta porukasta, mutta kuten aikakaudelle tyypillistä oli, ei vältytty myöskään varovaisesta ehdotuksesta laulukielen vaihtamisesta suomeksi tai Esasta suomeksi laulavana sooloartistina.
Musiikki-Fazerin A&R Timo Lindström halusi nähdä G-5:n livenä ja mukaan tuli yhtiön markkinointipäällikkö Lasse Norres. Syksyllä 1982 Turun Kåren -ravintolassa vedetty keikka vakuutti levymogulit ja sopimus syntyi. OK!-musiikkilehdessä uutisoitiin jo vuoden 1983 ensimmäisessä numerossa, että G-5-muotoon nimensä virallisesti lyhentänyt yhtye valmistelee esikoisalbumiaan.
Tosin levy-yhtiö ei nimestä pitänyt ja ensimmäisenä työnään se käytti valtaansa nimenvaihdokseen. PR-mies Lasse Norres keksi elokuvamaailmaan viittavan nimen Bogart eikä kenelläkään ollut sitä mitenkään suuremmin vastaankaan, vaikka hurraa-huutojakaan ei kajauteltu. Norres ajatteli myös, että Bogart-nimen varaan olisi helppo rakentaa myös ulkoista imagoa. Nimellä viitattiin tietenkin elokuvatähti Humphrey Bogartiin (s. 1899 – k. 1957) ja yhtyeen imagokin oli sitten sen mukainen. Pojille puettiin leveälieriset huopahatut ja popliinitakit.
BOGART – YOU’VE NEVER MET / NO. 1 (1983)
Fazer Finnlevyn popmusiikkiin keskittynyt alamerkki Dig It julkaisi alkuvuodesta 1983 Bogartin ensimmäisen singlen ”Karl Heinz and Juliet”/”Escape the Badlands”. Koko albumin levytyssessiot olivat käynnistyneet Helsingin Takomo-studioilla jo edellisvuoden marraskuussa ja niitä jatkettiin pienissä osissa tammikuulle 1983.
Mahdollisimman tasokkaan ja kansainvälisen saundin aikaansaamiseksi Bogart hankki Yamaha GS-2-syntetisaattorin, jonka hinta tuohon aikaan oli huikeat 30.000 markkaa. Osamaksulla hankitun soittopelin kustannuksiin osallistui kosketinsoittaja Stenmanin lisäksi myös Esa, sillä hän oli sitä mieltä että vehje on ehdottoman tarpeellinen.
Bogartille studio ei ollut vieras paikka ja he olivat jo kertaalleen nauhoittaneet demoversion albumista turkulaisella Studio 55:lla. Vaikka levy-yhtiön Lindström yritti vakuutella, että levylle tarvittaisiin myös ulkopuolinen tuottaja, olivat nuoret musikantit ehdottomasti sitä mieltä että 24-vuotiaalta Veijolta kokemusta löytyy riittävästi omasta takaa. Vain äänittäjä Tom Vuori oli ulkopuolinen ja lopulliseen julkaisuun hänetkin kreditoitiin toiseksi tuottajaksi.
”You’ve Never Met” -albumista tuli loppujen lopuksi tyylillisesti melko haarautuva, ehkä vähän linjaton. Disco-rytmien lisäksi levyllä kuullaan amerikkalaisen aikuisrockin tyyliä ja jopa hevirockiin vivahtavia kitaroita. Toton vaikutuskin kuuluu monissa kappaleissa. Yhdentoista raidan joukossa on kaksi kokonaan instrumentaalista teosta. Esa myöntääkin ettei levyä tehdessä mietitty kokonaisuutta. Tehtiin vaan biisejä, jotka tuntuivat sopivilta.
Vuonna 1983 uuden yhtyeen markkinointikanavat olivat vähissä. Yleisradio hallitsi radiosoittoa ja television puolella kevyttä musiikkia esitettiin YLE:n puolella ohjelmissa ”Iltatähti” ja ”Tuubi” sekä MTV:llä ohjelmissa ”Toivotaan, toivotaan” ja ”Levyraati”. Fazer onnistui saamaan Bogartin Levyraatiin, mutta kappalevalinta oli outo. ”The Milkway Journey” raskaine kitarariffeineen on kenties esikoislevyn heavyin biisi eikä kuvastanut Bogartin tyyliä parhaalla mahdollisella tavalla.
Maaliskuussa 1983 Helsingin Sanomat kertoi Bogartin albumista ja samalla mainittiin yhtyeen Tavastialla tapahtuvasta levynjulkkarikeikasta. Jonkin verran yhtye sai palstatilaa myös musiikkilehdissä, mutta kaiken kaikkiaan julkaisu jäi verrattain vähäiselle huomiolle. Loppuvuodesta pitkäsoitolta lohkaistiin toinen single ”High on the Cliffs”/”My Princess”, joka päätyi arvioitavaksi Suosikki-lehden Jukebox-juryyn. Raadin puheenjohtaja Tapani Ripatti kehui Bogartin olevan ”tämän hetken kovin kotimainen porukka”.
Levyä yritettiin viedä myös ulkomaille, mutta vaatimaton panostus ei kantanut hedelmää. Albumi ei myynyt Suomessakaan kuin 2000-3000 kappaletta, mikä oli tietenkin levy-yhtiölle pettymys. Bogart lähti Tavastian jälkeen myös keikoille, mutta kysyntää ei tässä vaiheessa ollut ruuhkaksi asti. Useimmiten keikkoja oli vain yhtenä iltana viikossa. Alusta lähtien yhtye kuitenkin halusi satsata myös siihen, miltä he kuulostavat ja näyttävät livenä.
Kehno kaupallinen menestys rapistutti levy-yhtiön uskoa suojatteihinsa, mutta keväällä 1984 päätettiin kokeilla vielä yhden uuden singlen tekemistä. Ulkopuolista tuottajaa ei tällä kertaa edes tarjottu, jotta kustannukset pysyivät kurissa. Yhtye itse päätti hajanaisen esikoislevynsä jälkeen keskittyä entistä enemmän synteettiseen discosaundiin ja nopeatempoinen ”Smile for a Change” oli juuri sitä.
Bogart pääsi jälleen myös Levyraatiin, mutta TV-näkyvyys ei edesauttanut levymyynnissä. Ei vaikka imagoakin siistittiin poplarityylistä sporttisempaan suuntaan. Single ei saanut radiosoittoa eikä noussut listoille. Samaan aikaan Finnlevyn Lindström oli kiinnittänyt rosteriinsa Dingon, joka löi itsensä läpi isosti. Muista saman levy-yhtiön artisteista ja yhtyeistä alkoi tuntua, että kaikki keskittyy vain Dingoon. Bogartin levytyssopimus päättyi siistissä yhteisymmärryksessä.
Kun Bogart sitten seuraavalla levyllään alkoi saavuttaa suosiota ja menestystä, Fazer julkaisi esikoisalbumin uudelleen vuonna 1986 uudella kansitaiteella, uudella nimellä ja levyn jälkeen ilmestyneen singlen kappaleilla vahvistettuna. Levy sai nimekseen ”No. 1”.
BOGART CO. – DANCE STATION (1985)
Rumpali AP Kivinen sai opintonsa Turussa päätökseen ja muutti Helsinkiin. Sovittiin, että Bogart saa etsiä riveihinsä uuden rumpalin. Kaiken kukkuraksi yhtyeellä ei ollut levytyssopimusta. Vahva tahto puskea eteenpäin oli kuitenkin olemassa.
Esa oli törmännyt ruotsalaiseen Ulf Wahlbergiin MTV:n studiolla Levyraati-ohjelman kuvausten yhteydessä ja kysäissyt, voisiko tämä tuottaa heidän seuraavan levynsä. Wahlberg oli tuottanut Freestyle-yhtyeen LP:n ”Fantasi”, joka oli noussut Ruotsin listan ykköseksi. Yhtyeen tunnetuin kappale ”Vill ha dig” oli hitti meilläkin. Hauska yhteensattuma, että Esa oli levyttänyt kappaleen suomenkielisen version ”Kun yö on” huoltoasemakasetille. Wahlberg tunnettiin myös Secret Service -yhtyeen kosketinsoittajana.
Wahlberg ihastui Bogartin demoon ”All the Best Girls” ja lupasi tuottaa sen. Nyt piti vain löytää julkaisija ja tietenkin rumpali. Kannujen taakse löytyi kaikkien tuntema turkulaismuusikko Johnny Gustafsson (s. 1948), joka oli kylläkin yli kymmenen vuotta kokeneempi kuin bändin muut jäsenet. Aluksi hän tuuraili syksyn 1984 keikoilla, mutta sai pian vakiopaikan yhtyeestä.
Johnny lähti mukaan tosimielellä ja toi rumpusaundiin mukanaan myös sähkörummut. Lisäksi hän suunnitteli yhtyeen imagon räväkämmäksi. Lähtökohtana oli että jokainen jäsen on eräänlainen värikäs sarjakuvahahmo. Kun kerran oltiin discobändi, niin piti myös näyttää sellaiselta. Glitteristä ja kimallekankaista ei tingitty.
Bogart pestasi myös uuden managerin ja kunnon ammattimaisen keikkamyyjän. Livesetti oli kondiksessa ja ohjelmistossa oli myös hyviä uusia biisejä. Tulevalle levyllekin oli lupautunut ruotsalainen huipputuottaja. Manageri Markku Pesonen sai ensimmäiseksi tärkeäksi tehtäväkseen uuden levy-yhtiön etsimisen.
1980-luvulla oli suomalaiset levy-yhtiöt eivät uskoneet englanninkielellä esiintyviin kotimaisiin yhtyeisiin, joten tehtävä oli kaikkea muuta kuin helppo. Hanoi Rocks ja Broadcast olivat toki saavuttaneet suosiota, mutta muuten vastaanotto oli lähes yksimielisen kielteinen. Lopulta julkaisija löytyi lähempää, kuin kukaan osasi aavistakaan.
Turkulaisveljekset Matti ja Teppo Ruohonen olivat jo yli kymmenen vuoden ajan julkaisseet menestyslevynsä omalla M & T -levymerkillä, joka tuotti monien muidenkin artistien musiikkia. Tosin lähes yksinomaan iskelmäosastoa. Teppo Ruohonen ihastui kuitenkin Bogartin demoon ja lupasi julkaista sen vaikka omilla rahoillaan, vaikka velipoika Matti oli varovaisempi.
Omalle kukkarolleen ei Tepon tarvinnut kuitenkaan mennä, vaan M & T Tuotanto antoi Bogartille 12.000 markan singlebudjetin. Vuonna 1985 tuolla summalla ei olisi saanut singlemyynnistä omiaan pois millään konstilla, joten kokonainen albumi oli tietenkin kaikkien kiikarissa. Mitään ei kuitenkaan lyöty lukkoon, ennen kuin nähtiin miten single otetaan vastaan.
Tukholmassa työstettiin kappaleet ”All the Best Girls” ja ”Love Tonic”. Saundeja hiottiin uusinta teknologiaa hyväksi käyttäen. Mukana matkassa oli poikien oma Yamaha GS-2 ja ruotsalaisilta löytyi Rolandin Jupiter-8, jollaista oltiin kuultu Secret Servicenkin levyillä. Rumpukompit ohjelmoitiin LinnDrum-koneeseen ja tuore rumpali Gustafsson soitti päälle vain peltejä ja fillejä. Kuuluisan tarttuvan kertosäkeistön lauloivat ruotsalaiset Rosa Gröning ja Agnetha Gilstig, jotka olivat tuottaja Wahlbergin vakiotaustakuorolaisia.
Bogart päivitti muutenkin tyyliään. Paitsi musiikillisesti ja ulkoisesti, myös nimi muutettiin muotoon Bogart Co. Lisäksi yhtyeen jäsenet ottivat käyttöön kansainvälisemmän kuuloiset taiteilijanimet Esa Mäkelästä tuli Reddie Redford, Veijo Mäestä Vinnie Lane, Kaj Stenmanista Guy Stoneman ja Sami Piiparisesta Sam Eagle. Vain Johnny Gustafsson sai pitää oman nimensä, kuulostihan se jo valmiiksi ihan universaalilta.
Aluksi Esan taiteilijanimi oli Pee-Jay Redford, jonka alku muodosti laulaja Esa Pentti Juhani Mäkelän toisista nimistä. ”Pee” ei kuulostanut kovin kivalta, joten nimeä uudistettiin ennen kuin esikoisalbumi edes ehti painoon. Taiteilijasukunimi Redford viittasi tietenkin samannimiseen elokuvatähteen ja siitä väännettiin myös etunimi Reddie, joka pian suomalaisfanien suussa kääntyi hellittelevämpään muotoon Ressu.
”All the Best Girls” -kappaleeseen tehtiin myös tuon ajan Suomen mittapuulla näyttävä ja melko kalliskin musiikkivideo, vaikka musavideoita pyörittävät ohjelmat olivatkin televisiossa melko harvinaisia. Heti saman tien singleä yritettiin toki kaupitella Suomen rajojen ulkopuolellekin mm. eurooppalaisilla musiikkimessuilla. Joissakin maissa levy myös julkaistiin.
Nytkin Bogart Co. pääsi Levyraatiin ja tällä kertaa ”All the Best Girls” keräsi raatilaisilta parhaat pisteet. Kappale sai oivallista näkyvyyttä ja kuuluvuutta myös radiossa ja vihdoin yhtye sai levynsä listalle. Kesäkuussa 1985 sinkku oli korkeimmillaan Suomen listan sijalla 15.
Euroopan markkinoilla tuli mutka matkaan, sillä Saksassa oli jo toiminnassa Bogart -niminen bändi. Niinpä suomalaisyhtyeen julkaisut tehtiin jatkossa siellä nimellä Only Lonely. Suomi oli kuitenkin yhtyeen tärkein markkina-alue ja täällä heidät tunnettiin aina nimellä Bogart Co. Samalla perustettiin myös Only Lonely Oy niminen -osakeyhtiö, jonka osakkaita olivat kaikki yhtyeen viisi jäsentä yhtä suurin osuuksin. Toiminnasta tuli ammattimaisempaa. Keikkapalkkiot ja tulevat levymyyntitulot ohjattiin yhtiön tilille, joka maksoi sen työntekijöille kuukausipalkkaa. Muusikot lopettivat päivätyönsä ja keskittyivät täysillä uraansa.
Bogart Co:n toinen studioalbumi ”Dance Station” julkaistiin syksyllä 1985 ja sen korkein listasijoitus oli kuudestoista. Levy viihtyi listalla yhteensä 35 viikkoa ja myi sinä aikana kultalevyyn oikeuttavan määrän. Toisena singlenä levyltä lohkaistiin kappale ”Teenage Love” ja vielä maaliskuussa 1986 kolmantena singlejulkaisuna klassikoksi noussut ”Princess”.
Myös ”Princess” -kappaleeseen tehtiin musiikkivideo, joka esitettiin Hittimittari-ohjelmassa. Siitä muodostui listasijoitusten perusteella yhtyeen suurin hitti, jonka korkein sijoitus singlelistalla oli neljäs. Koko vuoden 1986 tilastossa kappale oli Suomen 36:ksi suosituin hitti.
LUE LISÄÄ: Bogart Co:n albumista ”Dance Station”
BOGART CO. – ONLY LONELY (1986)
Bogart Co:n suosio lähti huimaan nousukiitoon ja erityisesti nuorten naisten keskuudessa. Suosikki ja muut pop-lehdet synnyttivät jonkinlaisen vastakkainasettelun Bogartin ja toisen aikakauden suursuosikin Dingon välille. Englanniksi laulavat dancepopparit nousivat karvapäägalleriassa ykkössuosikin kintereille.
Iloisen ja sporttisen imagon omaavat turkulaismusikantit solmivat myös paljon huomiota herättäneen sponsorisopimuksen Valion maitomannekiineina. Puhtoisesta imagosta revittiin myös jonkin verran irvailua, mutta nuorukaiset edustivat ylpeinä. Laulusolisti Ressu Redford oli oikeastikin tuohon aikaan raivoraitis.
Tiiviin keikkaputken ja Eurooppaan suuntautuneiden markkinointireissujen jälkeen bändi piti pienen loman valmistautuen seuraavan albumin levytykseen. Ulf Wahlberg jatkoi tuottajana osalla kappaleista ja Ruotsissa tallennettiin uusi single ”C’mon Babe”.
Manageri Pesonen neuvotteli levylle toiset tuottajat Britanniasta. Simon Humphrey ja Dave Hewson tuottivat kokopitkälle kappaleet ”Caroline” ja ”I Only Wanna See L.A.” sekä miksasivat muutaman muun. Albumi sisälsi myös pari instrumentaalista numeroa, joiden tuotannosta vastasi yhtye itse. Biisimateriaalista taisi kaikessa kiireessä olla hieman pulaa.
Sekä single ”C’mon Babe” että albumi ”Only Lonely” näkivät päivänvalon loka-marraskuussa 1986. Bogart Co. oli saavuttanut jo tukevan jalansijan suomalaisten sydämissä ja pitkäsoitto nousi albumilistalla hienosti sijalle kolme. Lokakuussa 1986 suomalaista popkenttää vavisutti myös uutinen Dingon hajoamisesta. Tämä sattui Bogartia ajatellen juuri sopivalla hetkellä, sillä monien teinityttöjen piti etsiä uusi fanituksen kohde. Bogart Co. oli valmiina tarjottimella. ”Only Lonely” -albumi myi hienosti timanttia eli yli 50.000 kappaletta.
Lokakuussa sai ensi-iltansa myös Visa Mäkisen ohjaama elokuva ”Pekka Puupää poliisina”, jossa Bogart Co. oli näkyvässä roolissa. Ressu Redford kidnapataan, mutta Pekka ja Pätkä selvittävät rikoksen ja lopussa bändi pääsee esiintymään Porin Kirjurinluodossa Pori Jazzin päälavalla. Samassa kuussa näkyvyyttä tuli television puolella. Tälläkin kertaa Hittimittari-ohjelmassa, jossa nähtiin bändin tuorein musiikkivideo ”C’mon Babe”.
BOGART CO. – NEW GAMES (1987)
Bogart Co:n/Only Lonelyn kuviot ulkomailla junnasivat edelleen paikallaan, sillä pienen levy-yhtiön markkinointirahkeet eivät yksinkertaisesti olleet riittävät. Yhtye olisi halunnut enemmän ja levy-yhtiö vähemmän, joten yhteistyö M & T Tuotannon kanssa päätettiin hyvässä yhteisymmärryksessä. Tämä sinetöitiin julkaisemalla kokoelma-LP ”All the Best Hits”, joka sisälsi seitsemän kappaletta ”Dance Stationilta” ja viisi ”Only Lonelylta” sekä harvinaisempana palana ”All the Best Girls” -singlen B-puoli ”Love Tonic”.
Uusi koti löytyi tuoreesta helsinkiläisestä levy-yhtiöstä Flamingo, jonka johtohahmot Kisu Jernström, Kassu Halonen ja Vexi Salmi olivat jo melkoisia konkareita musiikkibisneksessä. Flamingo oli saavuttanut myyntimenestyksiä mm. Kirkan, Edu Kettusen, Vesa-Matti Loirin sekä Loirin alter egon Jean-Pierre Kuselan levyillä.
Vaikka Flamingo oli independent-yhtiö oli heillä varaa satsata Bogart Co:n levyyn. Edellinen albumi ”Only Lonely” oli tuotantokustannuksiltaan yksi kalleimmista suomalaisalbumeista Hanoi Rocksin ”Two Steps from the Move” -levyn ohella, ja seuraava levy tulisi ylittämään vielä tämänkin. Bogartin brittimanageri Stewart Coxhead oli laskenut tuotteelle mittavan hintalapun, mutta Flamingossa ei tästä hätkähdetty.
Ennen kuin Bogart Co. matkusti Lontooseen äänityspuuhiin, levytettiin Suomessa kevätsingle ”Hearts Break”/”People”. Kappaleeseen kuvattu simppeli musavideo esitettiin Levyraadissa, mutta muuten biisi jäi vähäiselle huomiolle. Tulevan äänitysrupeaman hinnaksi määriteltiin huikeat 650.000 markkaa, mikä sai monien tahojen leuat loksahtelemaan. Tietenkin sekä bändi että levy-yhtiö yrittivät vakuutella lehdistölle, ettei kyseessä välttämättä ole maailmanvalloitus, mutta sen kaltaisilta otsikoilta ei vältytty.
Tuottajina jatkoivat edellislevyltä tutut brittiläiset Simon Humphrey ja Dave Hewson. Pääasiallisena biisintekijänä jatkoi Redford, mutta tuottajat halusivat mukaan myös muiden tekemiä lauluja. Niinpä pari levyn kappaleista on kokonaan ulkoisten brittiläisten tekijöiden Watkiss ja Barham kynästä. Myös manageri Coxhead sai junailtua nimensä useimpiin krediitteihin, lähinnä sanoitusavun ansiosta. Vanha kettu taisi oivaltaa, että laulujen mahdollisen menestyksen myötä, ropisee myös Teosto-korvauksia.
Lokakuussa 1987 ilmestyneen ”New Games” -albumin kannessa poseerasi aiempaa tyylikkäämmän ja harmonisemman näköinen viisikko. Manageri Coxhead oli kehottanut poikia polttamaan entisen räikeät esiintymisasunsa ja pukenut heidät mustanpuhuviin asukokonaisuuksiin.
Myös biisimateriaali oli valitettavasti tasapäistynyt, sillä vaikka levy oli toteutettu laadukkaasti ei mukaan mahtunut yhtään suoraan korvamadoksi tarttuvaa hittiä. Levyltä ei tavallaan lohkaistu edes varsinaista singleä, mutta kolmen raidan maxi-single sisälsi kappaleet ”Waiting for You”, ”Angels Calling” ja ”Freedom”. Kappaleeseen ”Angels Calling” kuvattu musiikkivideo nähtiin Hittimittarissa.
Bogart Co. -nimi aiheutti edelleen ongelmia Suomen rajojen ulkopuolella, joten vuonna 1988 Britanniassa bändi julkaisi yhden singlen nimellä Zap ’N’ Go. A-puoleksi valittiin levyltä brittitekijöiden biisi ”You Can’t Get Me” ja kääntöpuolelle Ressun sävellys ”Kissed By You”. Julkaisijana toimi Coxheadin Priority Records.
Myyntiä tapahtui kuitenkin lähinnä Suomessa, jossa ”New Games” nousi listalla sijalle 16. Bändin puheiden mukaan levy myi yli 27.000 kappaletta, mikä oikeutti kultalevyyn. Ressun seinälle sellainen kuulemma on ripustettukin vaikka Musiikkituottajien tilastoista ei asiasta mainintaa löydy.
BOGART CO. – I WANT YOU (1988)
Suuresta rahallisesta satsauksesta huolimatta tai kenties sen vuoksi, Flamingo ei halunnut jatkaa yhteistyötä Bogart Co:n kanssa. Levy-yhtiö oli myös ajautunut talousvaikeuksiin, vaikka sen monia julkaisuja oli myyty merkittäviä määriä. Taloudenpito ei nähtävästi ollut firman tärkeimpiä huolenaiheita.
Bogart Co. sen sijaan osasi käyttää rahaa ja bändin jäsenten yhtiö oli mukana pystyttämässä Riverside studiota Turun Aurajoen varrelle. Sinne olivat tervetulleita tekemään äänityksiä muutkin musiikintekijät, mutta aina kun ei ollut varauksia Bogart tallensi siellä seuraavaa albumiaan.
Kymmenen kuukautta ”New Gamesin” jälkeen yhtyeellä oli tarjota kauppoihin uusi pitkäsoitto. Julkaisijana toimi miesten oma Priority Records ja jakelijana Polarvox. Edellislevyn mustanpuhuva imago jätettiin taakse ja värikkyys palasi orkesterin vaatetukseen.
Albumin kannessa kerrotaan levyn sisältävän hitit ”I Want You”, ”Everytime My Heart” ja ”Life Is Changing”, mutta vaikka kaksi ensin mainittua promosinkkuina julkaistiinkin ei varsinaisista hiteistä voi puhua. Listalle kokopitkä nousi edeltäjiensä tavoin ja korkeimmaksi sijoitukseksi muodostui 15:sta.
BOGART CO. – DANCE ON (1989)
Vuosikymmen lähenteli loppuaan ja house-musiikki alkoi tulla suosituksi maailmalla. Bogartitkin innostuivat uudesta genrestä, mutta katsoivat etteivät voi omalla nimellään levyttää tätä tyylisuuntaa. Näin syntyi peitenimellä The Boozin’ Bang’n’Dance Crew albumi ”Kiss My Ass”.
Virallisissa tiedotteissa bändin jäseninä esiteltiin Bogartin kiertuetekniikan jäseniä, mutta todellisuudessa musiikin synnytti Bogart Co. Riverside-studioilla. Loppujen lopuksi tämä julkaisu sai laajemman julkaisun maailmalla, kuin yksikään Bogart Co:n omista. Albumin nimikkokappaleesta muodostui jonkin sortin klubihitti.
Bogart Co:takaan ei telakoitu, vaan uuden – järjestyksessään kuudennen – studioalbumin työstäminen alkoi edellislevyn tapaan tutulla studiolla. Lopputuloksesta tuli aiempaa tanssittavampi ja koneellisempi, ehkä hieman jopa house-vaikutteita sisältävä. Albumi saikin nimekseen ”Dance On”. Joidenkin mielestä jotkut levyn saundeista muistuttivat tuon hetken Pet Shop Boysin hittialbumin ”Introspective” kappaleita.
Singleiksi kokonaisuudelta irrotettiin kappaleet ”Keep Holding On” ja ”Who Steals Your Heart”, vaikka kannessa hiteiksi mainitaan laulut ”Bad Girl” ja nimikkobiisi ”Dance On”. Video tuotettiin balladiin ”Keep Holding On”. Listoille ei yksikään biiseistä kuitenkaan noussut. Albumi sen sijaan nousi korkeimpana sijoituksenaan 19:sta.
LUE LISÄÄ: Bogart Co:n tarina on silmiäavaava aikamatka 1980-luvulle (kirja-arvio)
RESSU REDFORD – RESSU (1990)
Kolmenkymmenen ikävuoden kieppeille varttuneet musikantit alkoivat suunnitella uusia kuvioita. ”Dance On” -albumi ei enää mennyt kaupaksi edeltäjiensä tavoin, joten tyypit pistivät pystyyn tuotantoyhtiön Go-Records Oy:n. Kymmenisen vuotta muuta porukkaa vanhempi Johnny ei lähtenyt enää mukaan tähän yritykseen.
Tuotantoryhmä sai nimekseen RELS, joka syntyi nelikon taiteilijasukunimien alkukirjaimista Redford, Eagle, Lane ja Stoneman. Ideana ja toimintamallina oli äänittää ja tuottaa valmis albumi ja myydä koko paketti eteenpäin kolmannelle osapuolelle julkaistavaksi. Ensimmäisenä toimintavuonnaan firma julkaisi mm. MC Nikke T:n esikoisalbumin ”Jos haluu saada… Vol. 1” sekä vuoden 1990 euroviisuedustaja Beatin albumin.
Bogart Co:n ”Princess”-musiikkivideon ohjannut mainosmies Juha Tapaninen teki Fazerina-suklaapatukalle mainospätkän ja siihen 45 sekunnin laulun. Hän pyysi Ressua hoitamaan lauluosuudet. Ressu oli juuri päättänyt siirtyä poptähteyden parrasvaloista taka-alalle, mutta laulun kysyntä räjähti käsiin.
RELS:in käsittelyssä mainosjinglestä syntyi kokonainen kappale ”Kuka on se oikea”, josta muodostui valtava hitti. Vaikka artisti oli koko 1980-luvun ollut suomen kielellä laulamista vastaan, nyt piti hitin ympärille koota kokonainen suomenkielinen albumi nopealla aikataululla.
Toiseksi ja vieläkin suuremmaksi hitiksi Ressun sooloesikoiselta nousi käännöskappale ”Älä mee”, jonka Harry Nilsson oli laulanut Billboard-listan kärkeen vuonna 1971 nimellä ”Without You”. Mariah Careyn versiokin ilmestyi vasta neljä vuotta myöhemmin.
Ressu Redford taiteilijanimen käyttöön ottanut suomeksi esiintyvä sooloartisti saavutti oitis valtavan suosion. Esikoisalbumi ”Ressu” nousi listaykköseksi ja myi lähes 100.000 kappaletta, enemmän kuin yksikään Bogart Co. -julkaisu.
Komeaäänisestä ja komeasta Ressusta tuli varsinkin naisyleisön suosikki, jonka erikoisalaksi vakiintuivat dramaattiset balladit. Keikoille lähdettiin kevyellä kalustolla ja usein säestäjänä toimi vain RELS-ryhmän kosketisoittajavelho Kai Stenman.
RESSU REDFORD – LAULUSSA ON HELPPO RAKASTAA (1991)
Rautaahan on taottava silloin kun se on kuumaa, joten Ressun toisen soololevyn työstäminen aloitettiin saman tien. Marraskuussa 1991 siltä saatiin ensimmäisenä maistiaisena seuraava käännösballadi. Tällä kertaa suomenkielisen asun sai Phil Collinsin 1980-luvun leffahitti ”Against All Odds” eli suomeksi ”Kato mitä sä teit”. Myös singlen B-puolella julkaistu pitkäsoiton nimikkokappale ”Laulussa on helppo rakastaa” sai radiosoittoa. Se oli kokonaan RELS:in omaa käsialaa.
Radiohittien johdolla albumi ”Laulussa on helppo rakastaa” kohosi Suomen listalla sijalle kolme ja kerrytti myyntiä yli 85.000 kappaletta. Vuoden 1992 puolella singleinä ilmestyivät vielä kappaleet ”Laskeutumisvalo” ja ”Puolet sydäntäni”.
RESSU REDFORD – TAAS AURINKO NOUSEE (1993)
Kolmatta Ressu-sooloa saatiin odottaa pari vuotta, mutta syksyllä 1993 se julkaistiin. Loppuvuodesta 1992 Ressu sai radiosoittoa esityksellään ”Jos vielä oot vapaa”, jonka hän levytti säveltäjä Toivo Kärjen kunniaksi julkaistulle ”Toivo Kärki muistoissamme” -kokoelmalle Jaakko Salon sovittamana versiona. Alun perin laulun levytti Markus vuonna 1970.
Kappale otettiin mukaan myös pitkäsoitolle ”Taas aurinko nousee”, mutta RELS sovitti albumiversiosta hieman rytmikkäämmän. Sen lisäksi kolmas Ressu-kokopitkä sisältää vain yhden coverin. Levystä muodostuikin varsin hittipitoinen, sillä kaikki sen muutkin singlekappaleet ”Kuusi kuuta & Saturnuksen renkaat”, ”Resepti” ja nimikkokappale ”Taas aurinko nousee”, joka oli versio John Denverin kappaleesta ”Annie’s Song”, nousivat listoille.
Tämäkin albumi kävi hyvin kaupaksi. Listalle noustiin jälleen ykköspallille ja myynti ylitti platinarajan, johon vaadittiin 50.000 kappaleen myynti.
Kolmen erittäin hyvin myyneen soololevyn jälkeen syksyllä 1994 julkaistiin enteellisesti nimetty kokoelma ”Parhaat 1990-1995”. Tärppinä koosteelle levytettiin myös yksi laulu ”Huominen on tuulinen”, joka sai myös radiosoittoa osakseen. Kokoelma myi reippaasti yli kultalevyrajan eli yli 30.000 kappaletta.
SOUND OF R.E.L.S.: SOUND OF R.E.L.S. (1995)
Puoli vuosikymmentä kestänyt soolomenestys sai Ressun ja kumppanit miettimään uusia uria. 1990-luvun eurodancevillityksen sykkiessä kuumimmillaan kvartetti pisti pystyyn oman englanniksi esiintyvän ryhmän Sound of R.E.L.S. Kokoonpanon ensimmäinen singlejulkaisu ”Love Is the Powa” ilmestyi jo samoihin aikoihin Ressun kokoelman kanssa.
Muillekin aikakauden akteille tyypilliseen tapaan musiikissa tarvittiin myös voimakkaita naisvokaaleja. Niistä vastasi Suzie Aldabbagh, joka jakoi parrasvalot levyjenkansissa, musiikkivideoilla ja keikoilla Ressun kanssa.
Muina singleinä ensimmäiseltä Sound of R.E.L.S. -albumilta lohkaistiin ”Eee-lie-loe-lie (If U Wanna Get)”, ”Be With You” sekä ”Raising My Family”, joka oli cover Steve Kekanan kasarihitistä. Viimeksi mainitusta muodostui hittinä erityisen suosittu. Ensin mainittu puolestaan mukaili viiden vuoden takaisen RELS-tuotannon MC Nikke T:n hittiä ”Jos haluu saada”. Suomalainen ysäridance otettiin yleisönkin keskuudessa mielihyvin vastaan ja albumi nousi virallisen listan sijalle kuusi yltäen kultalevymyyntiin.
SOUND OF R.E.L.S. – CRAZY MUSIC (1996)
Sound of R.E.L.S. hyödynsi vanhoja arkistoja myös kakkosalbumillaan. Siltä ysärihenkiseksi singlejulkaisuksi versioitiin Bogart Co:n hitti ”All the Best Girls”. Muut singlet olivat ”Feel the Groove” sekä levyn nimikkokappale ”Crazy Music”. Albumin menestys jäi edeltäjäänsä huomattavasti laimeammaksi ja se viihtyi listalla vain kaksi viikkoa korkeimpana listasijoituksenaan 32.
SOUND OF R.E.L.S. – EXTRA (1997)
Kolmannelle ja viimeiselle Sound of R.E.L.S. sovitettiin puolestaan toinen Bogart Co. klassikko ”Princess” uusiksi. Cover-osastoa edusti Laura Braniganin kansainväliseksi hitiksi 1980-luvulla levyttämä ”Self Control”. Ideasangossa taisi muutenkin pohja häämöttää, sillä ”Extra” sisältää myös uudet 1997-versiot ensimmäisen levyn singleistä ”Raising My Family” ja ”Love Is the Powa!”.
Naisvokaaleihin tällä levyllä saapui Suzien tilalle Amina Hietikko. Levy floppasi kaupallisesti eikä noussut Suomen listalle lainkaan. Singlelistalle pyrittiin ”Self Controlin” lisäksi kappaleilla ”Can’t Wait”, ”Cowboys Ride Again” ja ”I’ve Got”.
Ressun seuraava urasiirto oli eurodiscoa englanniksi esittävä sooloartisti nimeltä Redford. Samalla hän itsenäistyi RELS-ryhmästä ja tuotti singlensä kokonaan itse. Vuosina 1999-2000 ilmestyi kolme singleä. Ruotsalaisen Secret Service -yhtyeen kasarituotannosta löytyi ”Oh Susie” ja italodiscoartisti Gazebolta ”I Like Chopin”. Kokonaan omaa käsialaa oli kappale ”Keep On (Singin Love Songs)”.
RESSU REDFORD – SOOLO (2001)
Englanninkielisellä materiaalilla ei ollut markkinoita, joten vuosituhannen vaihduttua laulukieli vaihtui takaisin suomeen. Myös materiaali muistutti enemmän Ressun 1990-luvun alun balladihtavaa linjaa, kuin eurodiscosaundeja.
Potentiaalia oli jonkun verran enemmän, sillä uudet singlet ”En voi sua omistaa” ja ”Tuuleeko taas” saivat radiosoittoa. Kolmas singlelohkaisu oli nimeltään ”Peluri”. Ressu itse vastasi tuotannosta, mutta sävellysapua useisiin kappaleisiin tuli MC Nikke T:nä tunnetulta Niko Toiskalliolta. RELS:istä oli jäljellä vain uskollinen keyboardisti Kai Stenman. ”Soolo”-nimen saanut albumi nousi Suomen listalla sijalle 28 ja pysytteli listalla neljä viikkoa.
Kevättalvella 2002 Ressu nähtiin yllättäen kilpailemassa Suomen euroviisukarsinnoissa. Karsinnan avoimesta sävellyskilpailusta oli valittu mukaan monia tarttuvia pop-kappaleita, joille Yleisradio etsi sopivat esittäjät kotimaasta.
Ressun kilpailusävelmä ”Say You Will, Say You Won’t” oli lähtöisin ruotsalaisen hittinikkarin Thomas G:sonin kynästä. G:son on osallistunut Melodifestivaleniin kymmeniä kertoja ja lopulta voittanut kansainväliset viisutkin Loreenin esittämillä kappaleilla ”Euphoria” ja ”Tattoo”.
Ressun kappale julkaistiin singlenä, joka sisälsi myös laulun suomenkielisen version ”Tiedän sen, tunnen sen”. Biisi toimi myös tärppinä Ressun uudella kokoelmalevyllä ”Sound of Ressu Redford – 36 kuuta & Saturnuksen renkaat”, joka nimensä mukaisesti sisälsi tuplalevyllä 36 kappaletta. Mukana oli soolohittien lisäksi myös biisejä Bogart Co:lta ja Sound of R.E.L.S.:lta. Albumi nousi Suomen listan sijalle kahdeksan ja myi kultaa, mikä vuonna 2002 tarkoitti yli 15.000:n fyysisen levyn myyntiä.
Tämän jälkeen Ressu vietti ehkä artistina uransa hiljaisinta kauttaan. Hänet nähtiin kuitenkin televisiossa juontamassa Guinness World Records -ohjelmaa. Vuoden 2005 Euroviisukarsinnoissa Ressu heilui lavalla rumpusetin takana Teddy vs MC Chriss kokoonpanon taustalla kappaleessa ”Unconditional Love”. Ressun osittain säveltämä, sanoittama ja sovittama esitys sijoittui karsinnassa sijalle kahdeksan.
Lisäksi Ressu teki musiikkia toisille artisteille. Esimerkiksi tyttöduo MayBeen esikoisalbumilla ”Ainoa unelma” (2005) on vahva Ressu-edustus. Yhtyeen vuonna 2004 julkaistu single ”Villi poika” sai hieman listasuosiotakin.
RESSU REDFORD – TUHAT SYYTÄ (2006)
Sooloartisti Ressu yritti paluuta vanhaan vuonna 2005 singlellään ”Muisto vaan jää”, joka oli tietenkin cover-versio Joukon ja Kostin käännösiskelmästä ”Only a Fool Breaks His Own Heart”. Kappale saikin hieman radiosoittoa.
Kokonainen albumi ”Tuhat syytä” julkaistiin seuraavana vuonna. Ressu piteli tuotantopuolen lankoja vahvasti käsissään, mutta apua kappaleiden tekemisessä tuli länsirannikon muusikkopiireistä. Niko Toiskallion lisäksi sävellys- ja sanoituskrediiteissä näkyy Neon 2 -yhtyeestä tuttujen Rami Alangon ja Toni Nuotion nimet sekä Suurlähettiläiden Jussu Pöyhönen. RELS:hän tuotti 1990-luvun alkupuolella myös huomattavaa listamenestystä saaneen Neon 2:n legendaariset albumit. Toisena sinkkuna Ressun viidenneltä suomenkieliseltä soololevyltä lohkaistiin kappale ”Aivan sama”.
RESSU REDFORD & JUSSI RAINIO – R&J (2009)
Vieläkin vahvempi Neon 2 -kytkös oli Ressun seuraavassa aluevaltauksessa, sillä nyt hän yhdisti voimansa ysärihittibändin laulusolistin Jussi Rainion kanssa. Uusi duo pohjautui vankasti nostalgiaan ja ensimmäisenä sinkkuna ilmestyikin jälleen uusi versio Bogart Co:n kasarihitistä ”Princess” – tällä kertaa Jussi Rainion suomenkielisillä sanoilla nimellä ”Prinsessa”.
Meno yltyi kuuleman mukaan etenkin keikoilla varsin villiksi, mutta myös pääasiassa uusia kappaleita sisältänyt albumi ”R&J” julkaistiin. Levy sisälsi uusia lauluja molemmilta suosikkilaulajilta ja tutuilta tekijöiltä. Taustalla vaikuttivat mm. Toni Nuotio ja Kai Stenman. Albumi piipahti myös Suomen virallisella listalla.
LUE LISÄÄ: Onko 1990-luvun tähdenlento Neon 2 oman dokumenttisarjan arvoinen (TV-arvio)
RESSU REDFORD & JUSSI RAINIO – KLASSIKOT (2010)
Toinen Ressu ja Jussi -albumi tukeutui vieläkin enemmän menneeseen, sillä sille levytettiin uusia versioita niin Ressun kuin Jussin Neon 2 -yhtyeenkin takavuosien hittikappaleista. Avausraitana kuullaan ”Kemiaa 16”, johon uudet saundit loihti JS16 eli Jaakko Salovaara. Levy nousi Suomen listalla sijalle 34 ja pysytteli tilastoissa neljä viikkoa.
RESSU REDFORD & JUSSI RAINIO – ELÄMÄSTÄ SEONNEET (2014)
Ressun ja Jussin yhteistyö jatkui yllättävänkin pitkään ja vuonna 2014 julkaistiin vielä kolmas, kokonaan uusia kappaleita sisältänyt duoalbumi. Ressun kädenjälki näyttäytyy krediiteissä hieman Jussia runsaampana. Levyltä lohkottiin runsaasti radiosinglejä, mutta ”Sydän särkyy”, ”Äidit ja tyttäret”, ”Elämästä seonneet”, ”Suomipoika” tai ”Meille jatkamaan” eivät saavuttaneet listamenestystä. Albumi puolestaan nousi listan sijalle 20 pariksi viikoksi.
Suuren listasuosion sai sen sijaan Ressun yhdessä Teflon Brothers -trion kanssa julkaistu ralli ”Hubba Bubba”, joka nousi Suomen singlelistan ykköseksi. Tarttuvasta kappaleesta on tullut pienimuotoinen kestohitti, jota Ressu edelleenkin laulaa soolokeikoillaan.
Vuonna 2019 Ressu kisaili MTV3-kanavan viihdeohjelman ”Tähdet, tähdet” viidennellä tuotantokaudella, jossa artistit esittävät cover-versioita tutuista hiteistä. Ressu julkaisi myös omia kappaleita, kuten yhdessä Teflon Brothersin Pyhimyksen kanssa levytetyn laulun ”Viimeinen päivä”.
Seuraavana vuonna oli vuorossa Nelonen-kanavan suosittu ”Vain elämää”, joka poiki useita versioita muiden samaan pöytään istahtaneiden artistien kappaleista. Omaakin tuotantoa julkaistiin. Suosituksi osoittautui mm. reipas ralli ”Corolla”.
RESSU REDFORD – HÖLMÖ SYDÄN (2021)
Nykyajalle tyypilliseen tapaan uusi studioalbumi ei välttämättä tarkoita kovin montaa uutta kappaletta. Ressukin oli ripotellut biisejä streamauspalveluihin jo parin vuoden ajan ja vuonna 2021 ne koottiin sitten yksiin kansiin. ”Hölmö sydän” -albumin yhdestätoista kappaleesta seitsemän oli julkaistu suoratoistopalveluissa ennen levyä.
Vuonna 2021 julkaistun levyn jälkeen Ressu on julkaissut pikkuhiljaa uusia kappaleita ja mikäli uusi studioalbumi tulee jossain vaiheessa, on sille olemassa valmiina jo kuusi biisiä. Tuoreimpana syyskuussa 2025 julkaistu ”Saumaa”.
Huomionarvoista on, että 2020-luvun tuotannossa menevyys Ressun kappaleissa on lisääntynyt. Ahkerasti keikkailevan artistin keikat ovatkin kunnon bilepotpureja, joissa kuullaan mukava läpileikkaus koko 40 vuoden ajan kestäneeseen monipuoliseen uraan. Vakituiseen keikkakalustoon kuuluu edelleen myös uskollinen työjuhta, kosketinsoittaja Kai ”Stone” Stenman.
LUE LISÄÄ: Retropopparin arvostelu Ressu Redfordin albumista ”Hölmö sydän”
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Lähteet:
Aku-Tuomas Mattila: Bogart Co. Ainio. Yksinäinen (Sammakko 2024)
Discogs
Ifpi
Iltalehti
Suomen listalevyt
Wikipedia
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti