Kirjoittanut vieraskynä: Sami Lotila
Mitä olisi elämä ilman Depeche Modea? Ei mitään, vastaamme me DM-fanaatikot®. DM-rallatukset ovat kehystäneet elämäämme jo – uskomatonta kyllä – noin 45 vuotta eli melkein kokonaisen ihmisiän pituudelta. DM-viisujen parissa me olemme saaneet kasvaa, opiskella, tehdä töitä, muodostaa ja unohtaa parisuhteita sekä lisääntyä ja olla lisääntymättä. Depeche Mode on levittänyt eteemme elämän koko kirjon ikävästi päättyneistä rakkaustarinoista (“See You”) ja vihreän siirtymän välttämättömyydestä (“Stripped”) piiskaleikkien ja kimppakivan ilojen (“Master and Servant”) kautta kuoleman väistämättömyyteen (“Ghosts Again”). Toisin sanoen DM on kertonut meille elämästä kaiken tietämisen arvoisen, ja vielä vähän enemmänkin.
Unohtumattomia biisejä Depeche Modella riittää viideltä (!) vuosikymmeneltä enemmän kuin millään muulla artistilla missään maassa tai mantereella tai planeetalla koskaan – ja tämä on fakta. Prosessi olikin siis perin vaikea, kun yritin listata DM:n 20 parasta biisiä paremmuusjärjestyksessä, ja vieläpä perustella valintani jotakuinkin järkevästi. Lopulta sain aikaan tällaisen listan, jonka paalupaikalle nousseesta laulusta olen itsekin hieman yllättynyt. Sekin käy listasta hyvin ilmi, mitkä vuodet olivat mielestäni DM:n kultakautta.
Ja anteeksi: minulla on aina ollut vähän huono laskupää, joten tällä TOP 20 –listalla näyttääkin olevan 22 biisiä.
22. John the Revelator (2006)
Muistutus siitä, että DM on saanut aikaan hyviä, ellei jopa erinomaisia ralleja vielä tälläkin vuosituhannella. Tämän biisin tällä listalla olisin voinut korvata saman albumin (“Playing the Angel”) toisella täsmäiskulla, joka on ”A Pain That I’m Used To”.
21. See You (1982)
Herkkä sormiharjoitelma DM:n alkutaipaleelta, ja sijoituksensa puolesta yksi sen isoimmista hiteistä brittilistalla. Ensimmäinen Martin Goren kirjoittama DM-single.
20. Enjoy the Silence (1990)
Itse en ole saanut ikinä otetta tähän DM:n tunnetuimpaan lauluun. Se rullaa komeasti housepoljennolla, mutta olisi mielestäni kaivannut enemmän rohkeutta sovituspuolella. Biisin remix-versiot ovatkin toimineet paremmin, ja niitä on YouTube täynnä.
19. Dangerous (1989)
Tarttuva ja vaarallinen kuin hinkuyskä. “Personal Jesus” -singlen tanssittava B-puoli, joka on sovituksensa puolesta enemmän “Music for the Masses’ia” kuin “Violator’ia”.
18. The Sun and the Rainfall (1982)
Söpön kaunis, mutta jollain tasolla uhkaava fanisuosikki, jota ei jostain syystä julkaistu sinkkuna. Tärkeä askel DM:n taivalluksessa kohti “vakavampaa” ja synkempää ilmaisua. Tätä kuunnellessa on pakko aina fiilistellä albumin (“A Broken Frame”) hienoa, sosialistiseen realismiin nojaavaa kansikuvaa.
17. Master and Servant (1984)
Tallinnan Depeche Mode Baarissa on samanniminen drinkki. Tarvitaanko muuta perustelua?
16. Ghosts Again (2023)
Osoitus siitä, että veri kiertää yhä Martin Goren suonissa, olkoonkin, että biisi syntyi yhteistyössä Psychedelic Furs –ukko Richard Butlerin kanssa. “Memento Mori” -albumilta lohkottiin tämän jälkeen peräti kuusi muutakin singleä, mikä on osoitus siitä, miten matalalle singlejulkaisujen merkitys on painunut/painettu. Entisaikaan singleiksi valittiin vain parhaista parhaita lauluja.
LUE LISÄÄ: Depeche Moden albumin ”Memento Mori” arvostelu
15. Precious (2005)
Muistan kuin eilispäivän, miten raahauduin 20 vuotta sitten Tallinnan Depeche Mode Baarin tiskin ääreen ja pyysin baarimestari/DJ:tä soittamaan “Depeche Moden uuden biisin”. Hän teki kuten pyysin, ja pyöräytti samalla uuden biisin videonkin. Kyseessä oli tämä laulu – joka on “Freelove’n” jälkeen paras tekele, minkä DM on saanut aikaan tällä vuosituhannella. Gore kirjoitti laulun avioerotuskissaan ja eräänlaisena anteeksipyyntönä lapsilleen. Minun vanhempani eivät koskaan pyytäneet anteeksi omaa avioeroaan.
14. Nothing (1987)
“101”-livelevyllä ja samannimisessä elokuvassa oikeuksiinsa pääsevä apokalyptinen tanssipala “Music for The Masses” -albumilta. Osoitus siitä, miten Depeche Modella on aina ollut oma käsityksensä “discobiisistä”.
LUE LISÄÄ: Depeche Moden albumista ”Music for the Masses”
13. Somebody (1984)
Herkkä, kaunis ja aito kuin teiniromanssi, jossa ei päästä pussailua pidemmälle. “Somebody” julkaistiin tupla-A-puolisinkkuna yhdessä “Blasphemous Rumours’in” kanssa – eli tiskiin lyötiin kertaheitolla kaksi DM:n parhaimmistoon kuuluvaa biisiä. Mikä mahtava albumi “Some Great Reward” onkaan.
12. Never Let Me Down Again (1987)
Pakko kai tämäkin on ottaa listalle mukaan, sillä se on ollut DM-keikkojen avainbiisi jo parin vuosikymmenen ajan. Hienosti sovitettu ja täysin absurdeilla sanoilla varustettu voimabiisi, joka vie mukanaan vaikka kuinka hangoittelisi vastaan.
11. Shake the Disease (1985)
Mahtavalle “The Singles 81-85″ -kokoelmalle kuuleman mukaan kiireessä äänitetty ralli, joka on kaikkien yllätykseksi osoittautunut kestäväksi DM-klassikoksi. Biisi pantiin purkkiin tuon ajan paheellisessa, muurien ympäröimässä Länsi-Berliinissä, minkä voi aistia pervossa lopputuloksessa. Tuohon aikaan tosin kaikki mitä DM levytti kuulosti pervolta. Ja Martin Gorekin viihtyi lavalla nahkahameessa ja ketjuissa.
10. Personal Jesus (1989)
Iskusävelmä, jonka kuulin ensimmäisen kerran tuoreeltaan (syksyllä 1989) pubissa Zürichissä ollessani junamatkalla kohti Istanbulia. Tapasin zürichiläisessä retkeilymajassa joukon amerikkalaisia tyttöjä, jotka kutsuivat minut mukaansa baarikierrokselle – ja ilmeni, että me kaikki rakastamme Depeche Modea. Muistan vieläkin opening line’n, kun yksi ko. tytöistä tuli juttelemaan kanssani retkeilymajan aulakahvilassa: Luulin sinua vieläkin lihavammaksi…”
9. Freelove (2001)
DM-tuotannon Suuri Mysteeri. Tästä olisi voinut leipoa Depeche Moden parhaan biisin, mutta sen sovitus jätettiin – tarkoituksella? – puolitiehen. Kelpaa se tällaisenakin, mutta Alan Wilder ja Flood olisivat sorvanneet tästä jopa “Enjoy the Silence’akin” suuremman hitin.
8. It’s No Good (1997)
“Ultra”-albumin paras biisi on vastustamaton tanssijyrä ja osoitus siitä, että DM-kappaleita on osattu ja uskallettu sovittaa mahtipontisen hienosti vielä Alan Wilderin jälkeenkin.
7. Fly on the Windscreen (1985/1986)
Ensin “It’s Called a Heart” -floppisinglen B-puolella ja sitten “Black Celebration” -albumilla julkaistu synkkääkin synkempi jollotus (“Kuolema on kaikkialla…”) imaisee tunnelmaansa, eikä päästä pois – koskaan. “Black Celebration” on DM:n minimalistisin albumi, jonka kaikki biisit on hiottu huippuunsa, mukaan lukien “Fly in the Windscreen”.
6. The Things You Said (1987)
Oih, miten katkeran suloinen tilitys Martin Goren mönkään menneestä naissuhteesta! Biisin melodia on niin vahva ja vastaanpanematon, samoin kuin sen sovituskin, ettei sen sanoituksella ole juuri väliä. Lopputulos on goottinen ja kohtalokas ja jää soimaan mielen sopukoihin. Goottilainen korvamato.
5. Everything Counts (1983)
Oma DM-fanitukseni alkoi tästä laulusta. Rinnakkaisluokan Jussi lainasi minulle “Construction Time Again” -albumin, jota kuuntelin ja katselin niin lumoutuneena ja niin pitkään, että taisi siinä parina aamuna unohtua kouluunmenokin… Jussista tuli lopulta farmaseutti.
4. Stripped (1986)
Tähän biisiin kiteytyy kaikki se, mikä oli/on hyvää Depeche Modessa: kestävä ja yllättävä melodia (“Stripped’issä” ei ole edes kertosäettä), lähes pastoraalisen jylhä ja snadisti vinksahtanut sovitus + Dave Gahanin komea baritoni. “Stripped” on ollut pitkään DM-konserttien kohokohta, josta Gore ja Gahankin tuntuvat innostuvan yhä ihan oikeasti. Eikä tässä kaikki, vaan “Stripped”-sinkun B-puoli oli/on vieläkin hienompi…
3. Blasphemous Rumours (1984)
Jumalan ja hänen hyväntahtoisuutensa kyseenalaistava sanoitus tulkittiin aikoinaan niin rohkeaksi, että biisin kekseliäs melodia ja sovitus meinasivat jäädä sen jalkoihin. Sinkun B-puolelle tällättiin lähes yhtä hieno DM-balladi “Somebody”. Biisin avaava varhainen sämple saatiin aikaan kattilankansilla.
2. Walking in My Shoes (1993)
“Songs of Faith and Devotion” -albumi meinasi hukkua – ja osin hukkuikin – suuruudenhulluutensa alle, mutta tämä biisi on riittävä syy antaa se kaikki anteeksi. Jylhä, komea, hallitulla tavalla suureellinen mutta samalla koskettava tunnustus siitä, millaiseen jamaan Depeche Moden jäsenet olivat ajautuneet. “Yritäpä taapertaa minun kengissäni…” Tästä ei ollut enää kuin lyhyt harppaus siihen, kun bändin pakka levisi kokonaan, ja sen ura tuntui olevan lopullisesti ohi.
1. But Not Tonight (1986)
Tähän lauluun kiteytyy kaikki se, mitä olen Depeche Modessa aina rakastanut. Simppeli ja kekseliäs melodia, elektroninen sovitus, romanttinen sanoitus ja koskettava tulkinta – ja koko keitoksen yllä leijuu paheellisuuden kiehtovan häijy varjo. Lopputulos on elokuvamainen. Täällä Euroopassa “But Not Tonight” oli “Stripped”-sinkun B-puoli, mutta Amerikassa levy-yhtiö halusi vaihtaa sen A-puoleksi – ja tuloksena oli floppi. Sen jälkeen DM:n pojilla oli Amerikassakin enemmän sananvaltaa sinkkuja valitessa. Ostin kyseisen singlen aikoinaan (v. 1986 keväällä) Jyväskylän Kaupparista ja kuuntelin sen molemmat puolet lähestulkoon puhki. En ole väsynyt kumpaankaan biisiin vieläkään, enkä varmaan tule koskaan väsymäänkään. “But Not Tonight” on Depeche Moden paras kappale.
LUE LISÄÄ: Depeche Moden kaikki albumit Retropopparin Levymittarissa
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti