Heart-yhtye perustettiin Seattlessa vuonna 1973. Sitä olivat edeltäneet jo lukuisat bändiprojektit, joissa basisti Steve Fossen (s. 1949) ja kitaristi Roger Fisher (s. 1950) olivat soitelleet kouluaikoinaan. Vuonna 1969 Heart alkoi hahmottua, kun kokoonpanoon liittyivät Gary Ziegelman (laulu), James Cirrello (kitara), Ron Rudge (rummut) ja Ken Hansen (perkussiot). Yhtye totteli tosin tuolloin vielä nimeä Hocus Pocus. Jo tuolloin yhtenä nimivaihtoehtona väläytettiin nimeä White Hart, joka tuli Arthur C. Clarken romaanista ”Tales from the White Hart”.
Roger Fisher halusi lisätä nimeen E-kirjaimen ja muutaman kuukauden vuonna 1970 he soittelivat nimellä White Heart. Parin vuoden aikana yhtye koki vielä lisää miehistönvaihdoksia ja yhdeksi pidempiaikaiseksi kokoonpanoksi vakiintui Fossenin ja Fisherin lisäksi David Betzer (kosketinsoittimet) ja Jeff Johnson (rummut). Samalla myös nimi sementoitiin tuttuun Heart-muotoon.
Nuori laulajatar Ann Wilson (s. 1950) rakastui Rogerin veljeen Mike Fisheriin, joka pakeni asevelvollisuutta ja Vietnamin sotaa Kanadaan. Pian nuoripari sai seurakseen collegesta valmistuneen Steve Fossenin ja Roger Fisherin. Ann liittyi bändiin, jonka rumpaliksi tuli Brian Johnstone ja kosketinsoittajaksi John Hannah. Annin sisar Nancy Wilson (s. 1954) puolestaan ihastui Roger Fisheriin ja hänkin liittyi Heartiin.
Heart asettui Kanadan Vancouveriin ja koki jälleen muutoksia miehistössä. Johnstone ja Hannah lähtivät ja tilalle tuli koskettimiin tuli Howard Leese. Tuottaja Mike Flickerin avulla he äänittivät demonauhan, joka johti levytyssopimukseen pienen kanadalaisen Mushroom Recordsin kanssa. Flicker tuotti Heartin viisi ensimmäistä albumia, joista vuonna 1975 ilmestynyt ”Dreamboat Annie” oli ensimmäinen. Single ”Magic Man” soi radiossa sen verran, että Heart kiinnitettiin Rod Stewartin lämmittelijäksi.
Seuraavana vuonna single ”Magic Man” ja albumi ”Dreamboat Annie” julkaistiin myös Yhdysvalloissa, jossa molemmat nousivat listan kärkikymmenikköön ja pitkäsoitto myi platinaa. Tämän jälkeen Heart riitaantui kanadalaisen levy-yhtiönsä kanssa, mitä seurasi pitkittynyt oikeustaistelu. Vanha levy-yhtiö julkaisi puolivalmiin albumin ”Magazine” juuri samoihin aikoihin, kun Heart oli valmis julkaisemaan uudelle Portrait Records -yhtiölle äänitetyn albumin ”Little Queen”.
Levy-yhtiöiden nahistellessa toisiaan vastaan, Seattlen oikeus päätti että Heartilla on oikeus saattaa ”Magazine” -albumi valmiiksi. He miksasivat sen kunnolla ja lisäsivät sille uusia kappaleita. Levy julkaistiin uudelleen vuonna 1978. Sekä ”Magazine”, että ”Little Queen” myivät loppujen lopuksi platinaa. Jälkimmäiseltä löytyy yksi Heartin varhaisista signature-biiseistä ”Barracuda”, joka singlenä nousi Billboard-listan sijalle 11.
Loppuvuodesta 1978 julkaistu tupla-albumi ”Dog & Butterfly” myi sekin platinaa, mutta samalla Nancyn ja Rogerin suhde oli tullut tiensä päähän. Roger äänestettiin yksimielisesti ulos yhtyeestä. Vuosikymmen vaihtui ja seuraava pitkäsoitto ”Bebe le Strange” nousi Billboard-listan viidenneksi myyden jälleen platinaa. Saman vuoden lopulla mittavan kiertueen päätteeksi ilmestyi ”Greatest Hits/Live”-albumi, joka sisälsi singlen ”Tell It Like It Is”. Kyseessä oli cover-versio Aaron Nevillen kappaleesta ja siitä tuli Heartin korkeimmalle sijoittunut listahitti siihen mennessä. Single nousi Billboard-listan sijalle kahdeksan.
Tämän jälkeen Heartin suosiossa tapahtui notkahdus. Albumit ”Private Audition” (1982) ja ”Passionworks” (1983) eivät menestyneet listoilla eivätkä myyneet kaikkien edeltäjiensä tavoin platinaa. Vuonna 1985 Heart vaihtoi levy-yhtiönsä Capitoliin ja osan jäsenistään. Wilsonin siskosten lisäksi bändiin jäi vain kitaristi/kosketinsoittaja Howard Leese. Rumpuihin tuli Denny Carmassi ja bassoon Mark Andes.
Uusi alku puhalsi myös imago- ja musiikkipuolella. Ulkoinen tyyli muuttui enemmän näyttävään glamrockin suuntaan ja musiikista karsiutuivat pois aiemmin tutuiksi tulleet country- ja folk-vaikutteet. Ensimmäisenä singlenä julkaistiin ”What About Love”, joka oli alun perin kanadalaisen rockbändin Toronton biisi vuodelta 1982. Toronto ei kuitenkaan julkaissut levytystä, joten he tarjosivat sitä Heartille. Myöhemmin Toronto julkaisi oman versionsa vuonna 2002 kokoelmansa bonusraitana.
”What About Love” -musiikkivideo pääsi Music Televisionin tehosoittoon ja single nousi Billboard-listan sijalle kymmenen. Heart sai ensimmäisen TOP-10-hittinsä viiteen vuoteen ja koko uransa kolmannen. Kesäkuussa 1985 julkaistu yhtyeen kahdeksas studioalbumi sai nimekseen yksinkertaisesti ”Heart”, koska yhtye koki olevansa käytännössä melkein uusi bändi. Levyltä lohkottiin tasaisesti hittisinglejä ja albumikin nousi lopulta Billboard-listan ykköseksi.
Elokuussa pitkäsoitolta lohkaistiin toinen single ”Never”. Sen olivat kirjoittaneet Holly Knight ja Gene Bloch, jotka olivat Device-yhtyeen jäseniä. Lisäksi krediitin sai nimimerkki Connie, joka tarkoitti Ann ja Nancy Wilsonia sekä heidän ystäväänsä Sue Ennisiä, joka on osallistunut siskosten kanssa yli 80:n Heart-biisin kirjoittamiseen. Holly Knight oli mukana ”Heart”-albumin sessioissa kosketinsoittajana. Starship-yhtyeestä tutut Mickey Thomas ja Grace Slick lauloivat taustoja muutamissa kappaleissa, kuten ”What About Love”. Albumin tuotti Ron Nevison.
”Never” -musiikkivideo pyöri myös MTV:n voimasoitossa ja sinkku nousi Billboard-listalla neljänneksi. Tammikuussa 1986 lohkaistu seuraava single osoittautui jymymenestykseksi, sillä ”These Dreams” nousi listaykköseksi. Kappaleen olivat kirjoittaneet hittinikkari Martin Page sekä parhaiten Elton Johnin sanoittajana tunnettu Bernie Taupin. Laulua tarjottiin alun perin Fleetwood Mac -yhtyeestä tutulle Stevie Nicksille, mutta tämä ei osoittanut kiinnostusta. ”These Dreams” poikkeaa Heart-tuotannosta siten, että siinä päävokaalit laulaa Nancy Wilson.
Menestys jatkui neljännellä peräkkäisellä TOP-10-hitillä. Musikaaliteoksistaan tunnettu Mark Mueller sävelsi ja sanoitti kappaleen ”Nothin’ At All”, joka nousi Billboard-listalla sijalle kymmenen. Albumilta lohkaistiin vielä viideskin single, mutta lähinnä radiosoittoa varten. Kappaleeseen ei kuvattu musiikkivideota eikä ”If Looks Could Kill” enää muodostunut hitiksi. Merkille pantavaa kuitenkin oli, että vain yhdessä levyn viidestä singlestä Wilsonin siskokset olivat mukana biisintekijöinä. Sen sijaan lähestulkoon kaikki loput albumiraidat olivat bändin itsensä tekemiä.
Heart joka tapauksessa sementoi albumillaan ”Heart” itsensä yhdeksi 1980-luvun suurimmista bändeistä. Levy myi Yhdysvalloissa yli viisi miljoonaa kappaletta ja Kanadassa kuusinkertaista platinaa eli yli 600.000 kappaletta. Vaikka suosio keskittyi suurimmaksi osaksi Pohjois-Amerikan mantereelle, tuli menestystä muualtakin. Britanniassakin levy myi kultaa, vaikka korkein listasijoitus oli 19. Suomen listalla korkein sija oli 18, mutta albumi sinnitteli tilastoissa 19 viikkoa.
Tämä kaikki oli silti vielä vähän kuin tyyntä myrskyn edellä, sillä vuonna 1987 Heart löi todella itsensä läpi maailmanlaajuisesti hitillään ”Alone”. Vaikka sitä seurannut albumi ”Bad Animals” jäi Yhdysvaltojen myynnissä ”Heart”-levylle pari miljoonaa, nousi Wilsonin siskosten luotsaama yhtye kansainväliseen maineeseen.
Kappaleluettelo:
1. If Looks Could Kill
2. What About Love
3. Never
4. These Dreams
5. The Wolf
6. All Eyes
7. Nobody Home
8. Nothin’ At All
9. What He Don’t Know
10. Shell Shock
Lähteet:
Wikipedia
Discogs
Suomen listalevyt
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti