Everything but the girl tekee paluun 24 vuoden tauon jälkeen

Everything but the girl -duon muodosti aviopari Tracey Thorn ja Ben Watt. Esikoisalbumi ”Eden” ilmestyi vuonna 1984 ja niitä syntyi yhteensä kymmenen vuosina 1984-1999. Sen jälkeen he ovat työskennelleet erilaisissa projekteissa, tehneet soololevyjä ja pitäneet hyvin epätodennäköisenä, että julkaisisivat vielä jotain yhdessä. Tracey ja Ben esiintyivät viimeisen kerran yhdessä Montreuxin jazz-festivaaleilla vuonna 2000. Pariskunta on aina ollut vaitonainen yksityiselämästään, vaikka romanttisista yhteyksistä huhuiltiin jo menestyksen vuosina 1980- ja 1990- luvuilla. Vuonna 2009 he menivät naimisiin ja ovat tiettävästi yhdessä edelleenkin, vaikka yhteistä musiikkia ei ole syntynytkään. Nyt Twitteriin ilmestyi kuitenkin ilmoitus, että uusi albuminsa ilmestyy keväällä 2023.

Everything but the girlin vaihtoehtopop on aina ollut enemmän albumimateriaalia, kuin varsinainen hittitehdas. He ovat pitkäsoitoillaan pokanneet kotimaastaan Isosta-Britanniasta kahdeksan kultalevyä ja kaksi platinalevyä, mutta singlet ovat yltäneet TOP-10:iin vain neljästi. Pienempiä TOP-40-hittejä on discografiassa kaksitoista. Duon levyjä on myyty yksin Britanniassa yhteensä yli kolme miljoonaa kappaletta. 1980-luvulla Everything but the girlin ainoa TOP-10-hitti Britanniassa oli ”I don’t want to talk about it”, joka sekin oli cover-versio Crazy horse -yhtyeen vuoden 1971 kappaleesta. Suuri yleisö muistanee kuitenkin paremmin Rod Stewartin version vuodelta 1977.

Vuonna 1995 Everything but the girlin listamenestys saavutti aallonharjansa singlellä ”Missing”, joka nousi Britti-listan sijalle kolme ja breikkasi myös Yhdysvalloissa nousten Billboard-listan kakkoseksi. Huippusijoituksia tuli monista muistakin maista ja Saksassa sinkku nousi jopa listaykköseksi. Britanniassa levy keikkui singlelistalla seitsemän kuukautta, erityisesti suositun Todd Terry remixin ansiosta myyden tuplaplatinaa. ”Missing” sai myöhemmin myös ehdokkuuden Brit awardsien parhaan biisin kategoriassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: