Christopher Scott Stevens (s. 5.9.1955 Hertfordshire, Iso-Britannia) katseli lapsena mustavalkoista televisiota ja näki siellä esiintymässä ”The crazy world of Arthur Brown” -yhtyeen, jonka päätähden kasvot oli maskeerattu pääkalloksi ja jonka kypärä liekehti tulta. Heidän hittinsä ”Fire” oli Britannian listaykkönen vuonna 1968. Arthur Brown ja Led Zeppelinin esitys ”Communication breakdown” muuttivat pienen miehen elämän suunnan. Christopherista tuli muusikko. Taiteilijanimi Sal Solo tuli Salvador Dalista sekä televisiosarjan ”The man for U.N.C.L.E.” päähahmosta Napoleon Solosta. 1970-luvun lopulla kaikilla omanarvonsa tuntevilla poptähdillä piti olla vetävä taiteilijanimi.
Sal Sololla ei ole minkään sortin musikaalista koulutusta ja hän onkin myöhemmin todennut brittiläisen pop-musiikin olevan juuri siitä syystä kiinnostavampaa, että he toteuttivat spontaanisti villejä ideoitaan soittotaidon puutteen varjolla. Erilaiset bändikokeilut kulminoituivat vuonna 1978 The News -yhtyeen levytyssopimukseen ja singleen ”Blue thru”. Levy ei kuitenkaan herättänyt huomiota ja turhautuneeksi olonsa tuntenut Sal päätti, ettei jaksa enää perustaa uusia bändejä vaan pyrkii jo olemassa olevan orkesterin rivistöihin. Ilmoitus musiikkilehti Melody Makerin sivuilla johti koe-esiintymisiin kahdessakin ryhmittymässä. Loppujen lopuksi toisen bändin rumpali B.P.Hurding halusi perustaa Salin kanssa kokonaan uuden bändin. Syntyi Classix nouveaux.
Laulusolisti Sal Solon ja rumpali B.P.Hurdingin lisäksi alkuperäiskokoonpanoon kuului kosketinsoittaja/basisti Mik Sweeney ja kitaristi Jak Airport. Classix nouveaux loi heti kättelyssä itselleen myös näyttävän imagon, johon kuuluivat koristeelliset asut röyhelöineen ja viittoineen, unohtamatta vahvaa kasvomeikkiä. Yhtye oli ehdoton uranuurtaja, kun brittiläinen musiikkilehdistö vuonna 1980 lanseerasi uusromanttisen ”new romantic” -termin. Uuden aallon muusikot hengailivat legendaariseksi muodostuneella Blitz-klubilla, jota isännöi Visage -yhtyeestä tuttu Steve Strange. Boy George työskenteli tuohon aikaan klubin narikassa. Näyttävää porukkaa syyllistettiin muodin aallon harjalla ratsastamisesta musiikin kustannuksella, mutta Sal Solon mukaan imago ja musiikki kulkivat tasavahvoina käsi kädessä. Classix nouveaux levyttikin kappaleen ”Night people” tämä väki mielessään. Kappaleessa lauletaan, kuinka toinen toistaan näyttävämmät hahmot käyvät esittäytymässä Blitz-klubilla Lontoon yössä mutta palaavat koteihinsa lähiöihin tavallisella yöbussilla kaikkien kuolevaisten keskuudessa. ”Night people” oli myös yhtyeen ensimmäisen albumin nimi, vaikka kyseinen kappale ei koskaan päätynytkään levylle.
Classix nouveaux heitti ensimmäisen keikkansa 25.8.1979. Pian kitaristi vaihtui Gary Steadmaniin ja seuraavana vuonna he pääsivät äänittämään Capital Radion sessioihin neljän kappaleen demon. Yksi raidoista ”Robot’s dance” jäi elämään, kun radio-dj Nicky Horne otti sen vakiosoittoon. Kappale herätti jonkin sortin kiinnostusta myös levy-yhtiöissä, mutta koska vihreää valoa ei näytetty riittävän nopeasti, julkaisivat he singlen omakustanteena. Esiintyminen televisiossa ja menestys Britannian indie-listalla toivat yhtyeelle lopulta levytyssopimuksen Liberty-yhtiön kanssa. Marraskuussa 1980 julkaistiin ensimmäinen virallinen single ”Nasty little green men”, joka ei vielä noussut listoille. Vuoden 1981 helmikuussa Classix nouveaux nousi lopulta Britannian singlelistan sijalle 43 kappaleellaan ”Guilty”.
Vaikka listamenestys oli varsin vaatimatonta myös seuraavalla singlellä ”Tokyo”, joka sijoittui korkeimmillaan Britti-listan sijalle 67, markkinoille saatettiin toukokuussa 1981 esikoisalbumi ”Night people”. Sal Solon tummanpuhuva, harjaantumaton laulutapa yhdistettynä teatraaliseen ulkomuotoon ja ajan hengessä rullaavaan uusromanttiseen syntikoilla maustettuun pop-rockiin loivat kuitenkin yhtyeelle uraauurtavan kulttimaineen Britannian rajojen ulkopuolellakin. Pääasiassa Solon säveltämä albumi ei noussut Britti-listalla sijaa 66 korkeammalle, eikä sen myyntiä edistänyt edes kolmas ja viimeinen singlelohkaisu ”Inside outside”. Suosio keikoilla ja näkyvyys pop-lehtien palstoilla toivat kuitenkin uralle jatkoa.
Suomalaisittain yhtyeen taival sai mielenkiintoisen käänteen syyskuussa 1981, kun Classix nouveaux oli keikalla Helsingissä Hotelli Presidentissä. Tapahtuman lämmittelijänä toimi bändi, jonka kitaristi Jimi Sumén herätti Sal Solon mielenkiinnon. Gary Steadman halusi jättää bändin ja he palkkasivat Suménin rivistöihinsä. Toinen pitkäsoitto oli kuitenkin jo äänitetty Steadmanin kanssa. Uusi single ”Never again” julkaistiin vielä saman vuoden marraskuussa. Ikävä kyllä senkin listanousu jäi suureksi pettymykseksi sijaan 44, vaikka tuottajana toimi kasariguru Colin Thurston.
Maaliskuussa 1982 päivän valon nähnyt single ”Is it a dream” muodostui Classix nouveauxin uran suurimmaksi hitiksi heidän kotimaassaan. Topten jäi täpärästi saavuttamatta, kun 7-tuumainen nousi korkeimmillaan sinkkulistan sijalle 11. Suménin jäsenyys nosti bändin suosion Suomessakin uusiin svääreihin. Sen myötä esikoislevy ”Night people” ponnahti helmikuussa 1982 virallisen listan sijalle 18, vaikka suomalaisvahvistus ei ollut sillä vielä edes mukana. Eikä ollut itse asiassa seuraavallakaan levyllä. Myös singlet ”Never again” ja ”Is it a dream” menestyivät täkäläisittäin mukavasti.
Huhtikuussa julkaistu toinen albumi ”La verité” menestyi Britanniassa vain rahtusen edeltäjäänsä paremmin. Kiekko viihtyi albumilistalla neljä viikkoa, joista korkeimmillaan sijalla 44. Suomessa albumi sen sijaan nousi sijalle kuusi ja pysytteli tilastoissa peräti 24 viikkoa. Classix nouveaux myös keikkaili paljon Suomessa. Huhujen mukaan isoimmalla keikalla olisi ollut yleisöä jopa 25.000 henkeä. Kolmas toiselta levyltä lohkaistu single ”Because you’re young” ei onnistunut jatkamaan hyvää nousukiitoa. Britanniassa single oli korkeimmillaan sijalla 43 ja Suomessa se ei noussut listalle lainkaan.
Classix nouveauxin tarina jatkui vielä vuonna 1983 kolmannen ja viimeisen pitkäsoiton muodossa. Alex Sadkinin tuottama ”Secret” ei onnistunut nousemaan listoille juuri missään – ei edes Suomessa. Vain ensimmäinen siltä lohkaistu, enteellisesti nimetty single ”The end… Or the beginning” piipahti Britti-listan sijalla 60. Tämä on myös ainoa albumi, jolla Jimi Sumén soitti kitaraa. Kaikkien levyn kappaleiden, yhtä lukuun ottamatta, tekijöiksi on merkitty koko Classix nouveaux -bändi.
Albumin jälkeen kaikki jäsenet siirtyivät eteenpäin omissa projekteissaan. Sal Solo aloitti soolouransa ja saikin heti kättelyssä suuren hitin kappaleellaan ”San Damiano (Heart and soul)”, joka kohosi Britti-listan sijalle 15. Solo on tunnustanut roomalaiskatolilaista uskoa lapsuudestaan asti, ja sävelmässä hyödynnettiin uskonnollisia elementtejä ja kuoroja. Puolassa levy nousi ykköshitiksi asti. Solon sooloura ei jatkunut yhtä vauhdikkaana, vaikka muitakin julkaisuja laitettiin markkinoille. Vuonna 1987 hän ryhtyi nuorisopastoriksi – toimi, jota Sal Solo harjoitti ensin Britanniassa ja vuodesta 1999 lähtien Yhdysvalloissa. Sal Solo työskentelee edelleen kirkon tehtävissä ja pyörittää Floridassa omaa kirkkokuoroaan, jossa hän itse laulaa – mitäpäs muutakaan – kuin bassoääntä.
Kappalelista:
1. Foreward
2. Is it a dream
3. To believe
4. Because you’re young
5. Six to eight
6. La vérité
7. Never again
8. It’s all over
9. 1999
10. I will return
11. Finale
Lähteet:
Classic Pop magazine
Wikipedia
Discogs
Guinness Hits of the 80s (Gambaccini – Rice – Rice, Guinness publishing 1990)
Sisältää hitin (Timo Pennanen, Otava 2006)
RETROPOP 
Vastaa