40 vuotta sitten: Vain 18 prosenttia kotimaista – mitä Suomessa oikein kuunneltiin vuonna 1986?

1980-luvun puolivälissä Suomessa toitotettiin väsymykseen asti iskelmän kriisistä ja suomalaisen musiikin kriisistä. Suomirock nousi kuitenkin vahvana valtavirtaan ja alkoi ehkä kuulostaa vähän iskelmältä. Kenties varttuneempien artistien lisäksi myös kuulijoissa tapahtui jonkinlainen sukupolven vaihdos ja ennen Katri Helenaa fanittaneet saattoivat nyt ihastua J. Karjalaisen, Juice Leskisen tai Eppu Normaalin aiempaa kevyempiin ja vakavampiin hengentuotteisiin. Monista artisteista... Continue Reading →

1980-luvun 10 myydyintä kotimaista levyä Suomessa

1980-luvun myydyimpien suomalaisartistien ja -yhtyeiden tilasto on yksitoikkoisempaa luettavaa, kuin ulkomaalaisten vastaava. Tietyt laulajat ja bändit keikkuvat kaikkien aikojen listauksessa useilla albumeilla. Samaten genret rajoittuvat hyvinkin tarkasti 50/50 iskelmään ja rockiin. Jotta edes hieman variaatioita saatiin aikaiseksi, kelpuutin tähän kartoitukseen mukaan korkeintaan yhden studioalbumin samalta esittäjältä - sen myydyimmän. Kokoelmalevyjä ei myöskään otettu huomioon. Katso... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑