BRYAN ADAMS: SO HAPPY IT HURTS TOURNokia Arena, Tampere 5.7.2024 En ole maailman suurin Bryan Adams -fani, mutta hänen megahiteiltään oli vaikea välttyä 1980- ja 1990-luvuilla. Adams on keskitien rokkari sanan varsinaisessa merkityksessä. Ehkä jopa arkisempi, kuin tulevalla viikolla Helsingin Olympia-stadionilla konsertoiva Bruce Springsteen. Hän ei koreile vaatteillaan eikä hurmaa kauneudellaan, mutta jotain kovin karismaattista... Continue Reading →
Kirja-arvio: Movetron muistelmateos lupaa enemmän kuin antaa
TAINA WEST: MOVETRON - ROMEOSTA JULIAAN (Viisas Elämä 2024) 1990-luvun puolivälissä Suomen hullaannuttanut Movetron ansaitsee ehdottomasti oman kirjansa. Ikävää, että saamme sellaista vielä odotella, sillä nyt julkaistu "Movetron - Romeosta Juliaan" -fanivihkonen ei täytä musiikkikirjan vähimmäisvaatimuksia. Kun sain teoksen käsiini, olin ennen kaikkea pettynyt ja jopa lähes järkyttynyt. Kaikki vaikutti myyntipuheissa täydelliseltä, onhan kirjoittajakin nimekäs... Continue Reading →
Vuonna 1984 pop-musiikki tuli kaapista – Homot valloittivat hittilistat
Jos katsomme 40 vuotta taaksepäin erilaisten värikkäiden hahmojen kaleidoskooppiin, löydämme 1980-luvun alun popparit jotka tekivät sukupuolisesta suuntautumisesta aiempia perinteitä epäselvempää ja hämmentävämpää. Heidän ansiokseen on helppo erehtyä antamaan yhteiskunnan seksuaalipolitiikkaan kohdistuva asenteiden muutos, joka saavutti huippunsa juuri vuonna 1984. LUE LISÄÄ: Gay Anthemin anatomia VAATTEET TEKEVÄT (HOMO)MIEHEN? Sitä edelsi kuitenkin vuosikymmenen alun uusromanttinen muotiaalto -... Continue Reading →
TV-arvio: Camden ei dokumenttina ole informatiivinen, mutta tunnelma on käsin kosketeltavissa
CAMDEN (2024)Ohjaus: Asif Kapadia Disney+ kanavan neljäosainen dokumenttisarja "Camden" on saanut kriitikoiden keskuudessa yllättävän nuivan vastaanoton, mutta itse viihdyin sen parissa erittäin hyvin. Erityisesti sarjaa on moitittu sen tuottamasta vähäisestä informaatiosta sekä siitä, että se ikään kuin nostalgiapesee ja glorifioi Camdenin kaupunginosan menneisyyttä. Dokumenttisarjahan siis kertoo Lontoon musiikkikuvioiden keskukseksi mielletystä Camdenin alueesta. Allekirjoittaneelle sarja oli... Continue Reading →
Kirja-arvio: Vannoutuneille Kim Wilde -faneille ”Pop Don’t Stop” on pakollinen hankinta
MARCEL RIJS: KIM WILDE - POP DON'T STOP: A BIOGRAPHY (This Day In Music Books 2021) "Pop Don't Stop: A Biography" on unelmieni muusikkoelämäkerta, eikä ainoastaan siitä syystä että sen aiheena on suosikkilaulajattareni Kim Wilde. Samaistun jopa tekijään, sillä Marcel Rijs on päätynyt kirjoittamaan teoksen puhtaasti fanipohjalta. Rijs on seurannut Wilden uraa alusta lähtien ja... Continue Reading →
Levyarvio: Dana Gillespien liikuttavat tulkinnat käsin valituista kappaleista kertovat hänen koko tarinansa
DANA GILLESPIE: FIRST LOVE (Fretsore Records 2024) Dana Gillespien (oik. Richenda Gillespie, s. 1949) ura erilaisten taiteiden saralla alkoi 14-vuotiaana, kun hän tutustui 17-vuotiaaseen David Bowieen. Heidän suhteensa niin henkilökohtaisella kuin ammattisellakin tasolla jatkui kymmenen vuoden ajan. Dana lauloi mm. taustoja Bowien albumilla "The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars"... Continue Reading →
Levyarvio: Bon Jovi on kirjoittanut arvoisensa testamentin
BON JOVI: FOREVER (Island Records 2024) Bon Jovin esikoisalbumista tulee kuluneeksi 40 vuotta, mutta Jon Bon Jovin luotsaama ryhmä osoittaa olevansa edelleen voimissaan. "Forever" on järjestyksessään New Jerseyn kasvattien kuudestoista studioalbumi. Levyä on pohjustanut Disney+ kanavalla nähty neljäosainen dokumenttisarja Bon Jovin urasta, jossa on menneiden muistelun lisäksi seurattu mm. solistin kipuilua ääniongelmiensa kanssa mutta myös... Continue Reading →
Levyarvio: Peter Wilson julkaisi jälleen albumillisen europoppia, mutta onko syytä riemunkiljahduksiin
PETER WILSON: TOUCH (Energise Records 2024) Australialaispoppari Peter Wilson kertoo juhlivansa 30-vuotista uraansa, mutta hänen ensimmäinen virallinen studioalbuminsa ilmestyi vasta vuonna 2007. Sitä edeltäviä kokeiluja tuskin voi kutsua vielä uraksi. Pitkään Wilson on kuitenkin levyttänyt kasarihenkistä dancepoppiaan ja nyt julkaistu albumi "Touch" on jo miehen yhdestoista. Lue lisää: Peter Wilson rakastaa 1980-lukua, italodiscoa ja Stock-Aitken-Waterman-saundia... Continue Reading →
Fyysisen levyn renesanssi: Vanhat kuuntelijat, uudet formaatit
Fyysisten äänitteiden myynti on laskenut dramaattisesti suoratoistopalveluiden vallatessa markkinoita, mutta vuonna 2023 käyrä lähti kunnolla nousemaan. Vinyylialbumeja myytiin 18,45% enemmän kuin vuotta aiemmin. Rahaa kilahti kassaan 19,9% eli noin puoli miljoonaa euroa enemmän. Mikään kultakaivoshan ei levykauppa enää näinä päivinä ole, sillä kaiken kaikkiaan uusia fyysisiä äänitteitä myytiin koko Suomessa vuoden 2023 aikana vain reilun... Continue Reading →
Maki Kolehmainen oli häpeilemätön hittinikkari
Marko Juhani "Maki" Kolehmainen (s. 18.5.1966 Helsinki) kuoli varhain maanantaiaamuna 3.6.2024 Terho-kodissa, joka on saattohoitokoti. Kolehmaisen poismeno tuli julkisuuteen yllätyksenä, sillä hän halusi salata nopeasti edenneen, vakavan sairautensa ulkopuolisilta. Kolehmainen tunnettiin parhaiten vuonna 1995 läpimurtonsa tehneen Aikakone-yhtyeen jäsenenä. Vaikka häntä ei enää viime kuukausina nähty Aikakoneen keikoilla, poissaoloa ei sen kummemmin mediassa hämmästelty. Ennen Aikakoneen... Continue Reading →