DURAN DURAN: EUROPE 2025
Tampere, Nokia Areena 3.6.2025
Duran Duran konsertoi Suomessa edellisen kerran melkein päivälleen kolme vuotta sitten. Olin silloin paikalla Helsingin Kaisaniemessä jo legendaariseksi muodostuneessa kaatosateessa. Sää oli ilmeisesti bändin jäsenille paljon kovempi paikka kuin yleisölle. Meille suomalaisillehan se oli ihan normaali kesäpäivä, mutta Duranit ovat puineet olosuhteita miltei kaikissa haastatteluissa ja vielä Nokia Areenan lavallakin Simon Le Bon muisteli tuota kamalaa kokemusta. En vuonna 2022 kuralätäkössä tanssiessani osannut edes pelätä, että bändillä kävi jopa keikan keskeyttäminen mielessä.
LUE LISÄÄ: Duran Duranin Kaisaniemen 2.6.2022 konsertin arvostelu
Suomessa kun ollaan, on viisainta kuitenkin järjestää konsertit sisätiloissa. Hyvässä muistissa on vielä katkera Depeche Mode -konsertin peruuntuminen. Nokia Areena ei kuitenkaan komeista puitteistaan ja hyvistä palveluistaan huolimatta kuulemma ole konsertteihin paras mahdollinen halli. Lähes kaikissa (minua asiantuntevammissa) konserttiarvioissa areenan akustiikkaa moititaan ja saundeja sätitään. Itse olen sen verran epämusikaalinen, etten osaa ottaa tähän puoleen kantaa. Live-konsertti on minulle aina kokonaisvaltainen elämys, jossa saundeja tärkeämpiä elementtejä ovat tunnelma ja settilista.
Tunnelma Duran Duranin kesäkiertueen avauskonsertissa ei olisi voinut olla parempi. Olen jo vuosia ollut niin kyynistynyt, etten muista milloin viimeksi olisin tanssahdellut voimaantuneena vielä konsertin jälkeisenä aamunakin. Siitä on pakko olla vähintään 30 vuotta. Lyhyiden yöunien jälkeen kävellessäni päivätyöhön, tuntui kuin olisin leijunut kymmenen senttiä maan pinnan yläpuolella. Yritin jälleen kerran vannottaa, että minun kannattaa mennä vain sellaisten artistien ja yhtyeiden konsertteihin, joiden tuotannon tunnen läpikotaisin. Silloin on mahdollista myös yllättyä oikeasti. Jos en tunne puoliakaan esiintyjän repertuaarista, voi koko konsertti olla tasapaksua ylläripylläriä.
Nokia Areena oli ladattu Duran Duran -faneilla ja tunsin olevani osa suurta perhettä. Tosin perheen introverttina mustana lampaana pysyttelin taka-alalla, kuten muissakin perhetapahtumissa. Mutta sieltä käsin oli riemastuttavaa tarkkailla ihmisten iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Duran Duranin kannattajia on Suomessa paljon ja jälkikäteen olen kuullut, että myös puolivahingossa paikalle sattuneet kuulijat pitivät näkemästään ja kuulemastaan. Yhtye taitaa olla jo legenda. Ilkeät kielet puhuvat nostalgiabändistä, joka ratsastaa vanhalla maineellaan, mutta Duran Duran on ollut aktiivinen levyttäjä ja keikkailija koko lähes 45-vuotisen taipaleensa ajan. Se on nostalgista!
Vaikka yhtye sai aloittaessaan vuonna 1981 ns. ”poseerausbändin” maineen ja poikien katsellessa kameraan alta kulmien, monet tulkitsivat sen ylpeydeksi, on herroihin heidän saavutettua virallisen eläkeiän tullut runsain mitoin itseironiaa. 66-vuotiaan Simon Le Bonin asettuessa kädet levällään estradin etureunaan vastaanottamaan suosionosoituksia, on hänellä ihan aitoa pilkettä silmäkulmassa. Nuorempana luulin Le Bonia leuhkaksi, koska eivätkös kaikki komeat miehet ole sellaisia (ainakin meidän rumien miesten mielestä), mutta miten väärässä olinkaan. Myöhemmin olen lukenut, että kaikki hänen bändikaverinsa pitävät miestä kokoonpanoa yhdessä pitävänä liimana ja maailman hyväntahtoisimpina humoristina.
Sen aistii solistin lavapreesensistä. Häneltä irtoaa hauskoja sutkauksia ja vekkuleita ilmeitä. Duran Duranin vahvuus on aina ollut myös se, että sen jokainen jäsen on omanlaisensa persoona. Mikä varmasti edesauttoi myös suosiossa jo aikoinaan, sillä jokainen fani saattoi valita kundeista mieleisimmän fanitettavan. Tykkäsitkö eniten hienostuneesti meikatusta Nick Rhodesista, James Deanin juroutta vaalivasta Roger Taylorista vai 1980-luvun Britannian komeimmasta basistista John Taylorista?
Vai vähän kaikista? Tämän varaan laskettiin ainakin vuonna 1984 julkaistun ”The Wild Boys” -singlen tiimoilla. Seiskatuumainen julkaistiin nimittäin viidellä eri kansikuvalla, joissa jokaisessa komeili yksi Duran Duranin jäsenistä, ja innokkaimpien fanien piti tietenkin ostaa kokoelmiinsa ne kaikki. Suunnitelma ei kuitenkaan riittänyt kuin singlelistan sijaan kaksi. Nyt jäsenten tasa-arvoisuutta korostettiin ainakin konsertin alussa, kun neljä silhuettia asteli rivissä lavalle. Merchandise-pisteellä oli myös myynnissä yhtyeen edelliseltä kiertueelta myymättä jääneitä Halloween-naamareita – jokaisesta bändin jäsenestä siis omansa.
Tietämättömille siis tiedoksi, että viides alkuperäisjäsen kitaristi Andy Taylor ei enää kuulu DD-vahvuuteen. Hänen tilallaan on kitaroinut jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan Dominic Brown. Brownia ei kuitenkaan ole nostettu yhtyeen viralliseen jäsenistöön, toisin kuin häntä edeltänyt Taylor-tuuraaja Warren Cuccurullo. Duran Duranin miehistönvaihdoksista voit halutessasi lukea muista blogikirjoituksistani. Nyt mentiin siis kokoonpanolla Simon Le Bon (laulu), Nick Rhodes (koskettimet), John Taylor (basso) ja Roger Taylor (rummut). Virallisen kvartetin lisäksi lavalla nähtiin kitaristi Dominic Brown, taustalaulajat Anna Ross ja Rachael O’Connor sekä saksofonisti Simon Willescroft.
LUE LISÄÄ: Duran Duranin kaikki albumit esittelyssä Retropopparin Levymittarissa
Alkuvideon jälkeen ilmoille kajahti tummanpuhuva ”Night Boat”, joka soi ensimmäisen kerran jo Duran Duranin omaa nimeä kantavalla esikoisalbumilla. Vuonna 2023 yhtye julkaisi Halloween-teemaisen albumin ”Danse Macabre”, joka sisälsi cover-kappaleiden lisäksi myös uusia jollain tapaa Halloweenin ”kauhu-teemaan” sovitettuja vanhoja DD-kappaleita. Niiden joukkoon kuului ”Night Boat”, josta konsertissa kuultiin uutta versiota mukailevampi sovitus. Simon Le Bon esiintyi yölaivan kapteenina pitkässä ulsterissaan ja kipparinlakissaan.
Asu vaihtui kuitenkin heti verkkaisen avausnumeron jälkeen ja samalla Duran Duran otti yleisöltä luulot pois reippaalla kasarihittikimaralla ”The Wild Boys”, ”Hungry Like the Wolf” ja ”A View to a Kill”. Niiden jälkeen settilista lähti vuorottelemaan yllätysten ja standardien välimaastossa. Ohjelmiston tuorein yhtyeen omaa käsialaa oleva kappale oli vuoden 2021 ”Future Past” -albumilta irrotettu ”Invisible”, josta on muodostunut myös yllättävän suuri streamaus-hitti. Kappaletta on kuunneltu Spotifyssa lähes 75 miljoonaa kertaa.
Illan toiseksi suurin yllätys oli mash-up-potpuriksi yhdistetty ”Nite-Runner” (vuoden 2007 albumilta ”Red Carpet Massacre”) ja ”All She Wants Is” (vuoden 1988 albumilta ”Big Thing”). Jälkikäteen jäin miettimään, että Duran Duranin laajasta tuotannosta voisi hyvinkin rakentaa keikkasetteihin useampiakin potpureita. Eräänlainen potpuri on myös bändin tuoreimmalta pitkäsoitolta ”Danse Macabre” löytyvä ”Super Lonely Freak”, jossa ”Rio”-albumin klassiseen albumiraitaan ”Lonely in Your Nightmare” on yhdistetty Rick James -cover ”Super Freak”.
Vuonna 2023 julkaistua Halloween-teemaista cover-albumia ”Danse Macabre” on useilla tahoilla luonnehdittu jonkinlaiseksi välityöksi ja levy sisältääkin vain lainakappaleita – tosin pari biisiä Duran Duran on lainannut itseltään. Useissa tahoissa on kritisoitu ehkä eniten, että näitä lainoja kuultiin myös konsertissa. Fanit olisivat tietenkin kaivanneet niiden tilalla lukuisia soittamatta jääneitä Duran Duran -hittejä vuosien varrelta. Yhtye itse tuskin kuitenkaan pitää albumia välityönä, sillä onhan levy julkaistu vinyyliversioina kaikissa sateenkaaren väreissä ja vielä deluxe-painoksenakin.
Periaatteessa noita covereita tuli kuitenkin vain kaksi, mutta niiden lisäksi kahta coveria oli mash-upattu bändin omaan biisiin. Toinen oli Electric Light Orchestralta lainattu ”Evil Woman”, joka on julkaistu vasta vuonna 2024 ”Danse Macabre”-albumin deluxe-painoksen lisäbiisinä ja se on samalla myös bändin tuorein singlejulkaisu. Sitä siis tuskin on vielä konserteissa veivattu ainakaan kyllästymiseen asti.
Sen sijaan henkilökohtaisesti olen hieman kyllästynyt vanhempaan cover-vetoon, jonka Duran Duran on nähtävästi ottanut vakiokappaleeksi settiinsä. Kyseessä on jo vuonna 1995 julkaistun ensimmäisen DD-cover-albumin ”Thank You” singlelohkaisu ”White Lines (Dont’ Do It)”. Sen on alun perin levyttänyt Melle Mel vuonna 1983. Ilmeisesti biisi on osoittautunut varsin suosituksi, yleisöä villitseväksi keikkabiisiksi muualla maailmassa.
Duran Duran soitti kappaleen Kaisaniemessäkin settinsä loppupuolen menopalana, mutta ainakin oma fiilikseni ennemmin vähän laski kun juuri hetkeä ennen olin ekstaasissa bailannut ”The Reflexin” ja ”Planet Earthin” tahtiin ja huutanut kurkku suorana ”Bop bop bop bop bop bop bop bop this is planet earth!”. ”White Lines” -biisiinkin kuului yleisön yhteisliikehdintä, jossa nostettiin kädet ilmaan ja heristeltiin sormia. Toimin kuten kapteeni Le Bon käski, mutta vain koska kaikki muutkin tekivät niin.
Mutta ennen loppukliimaksia konsertissa oli vielä lukuisia nautinnollisia hetkiä. Niistä ehkä yllättävin ja hekumallisin oli ”Careless Memories” sekä sitä edeltänyt ”Friends of Mine”. Molemmat yhtyeen esikoisalbumilta ”Duran Duran” (1981). Fantastista, että bändi todellakin soitti vähäisemmälle huomiolle ja suosiolle jääneen uransa toisen singlejulkaisun alkuperäistä sovitusta mukailevana versiona.
Näitä hetkiä olisin suonut konsertissa olevan vielä enemmän, mutta olen onnellinen jo tästäkin. Eikö se olisi kiittämätöntä, jos koko ajan vain vaatisin lisää? ”Kiitos kun soititte Careless Memoriesin, mutta miksi ette soittaneet ’Union of the Snakea’, ’Is There Something I Should Know’ta’ tai ’New Moon on Mondayta’?” Itse asiassa seuraavassa konsertissaan perjantaina 9.6.2025 Kööpenhaminassa Duran Duran soitti ”New Moon on Mondayn”, mutta valitettavasti ”The Reflexin” tilalla.
Vielä ennen kliimaksia kuulimme yhtyeen kenties kaksi komeinta balladia ”Ordinary World” ja ”Come Undone”, jotka molemmat löytyvät vuoden 1993 pitkäsoitolta ”Duran Duran” jonka tunnemme myös nimellä ”The Wedding Album”. ”Come Undonessa” levyversion Tessa Nilesia tuurasi upeaääninen taustalaulajatar Anna Ross. Hänen komeasti kajahtava laulunsa sai yleisön puhkeamaan väliaplodeihin. Myös Simon Le Bonin ääni kulki muutaman ensimmäisen biisin pienen käheyden jälkeen hienosti koko konsertin ajan. Tuntuu kuin hän vain paranisi vanhetessaan.
Virallisen konserttiosuuden päätti itseoikeutetusti ”Girls on Film”, kuten se teki Kaisaniemessäkin. Tällä kertaa klassikkohittiin oli mash-upattu ”Danse Macabrelta” löytyvä ”Psycho Killer”. Voisin sanoa, että turhaan, mutta saimmepa nauttia bändin upeasti yhteen hitsautuneesta soitosta pidempään. Duran Duran on mielestäni 1980-luvulla aloittaneista pop-bändeistä ehdottomasti paras live-esiintyjä. Tai siis niistä, jotka minä olen viime vuosina nähnyt.
Duran Duran saa viisimiehisenä perusbändinä soittonsa kuulostamaan täyteläiseltä ja rullaavalta. Apuna oli vain kaksi taustalaulajaa sekä muutamissa kappaleissa saksofonisti. Simon Le Bon saa lupsakkaana nokkamiehenä kiedottua yleisön pikkusormensa ympärille ja edelleen timmissä kunnossa heiluva bassovirtuoosi John Taylor peesaa vierellä minkä ehtii. Vaikea uskoa ketterästi bailaavia poptähtiä jo eläkeiän saavuttaneiksi, kun itse en meinannut päästä jalkeille sivukatsomon penkistä kaksi tuntia siinä nökötettyäni.
Henkilökohtaisesti menen musiikissa aina biisi edellä ja nytkin tärkein elementti konsertissa itselleni oli settilista. Se oli mukavan erilainen kuin kolme vuotta sitten, mutta olihan tässä välissä bändiltä ilmestynyt uusi studioalbumikin. Kaisaniemessä kuulimme silloin tuoreelta ”Future Past” -albumilta neljä biisiä, joista vain stream-suosikki ”Invisible” on jäänyt ohjelmistoon. Mutta muutamia muitakin eroavaisuuksia oli.
Päätin jo ennen perinteistä ”Rio”-henkistä encorea (joka oli ”The Chaufferia” lukuun ottamatta sama kuin Kaisaniemessä), että menen aina paikan päälle kun Duran Duran saapuu Suomeen. Seuraavalla kerralla taidan ängetä jopa permannolle, sen verran kova bilebändi on nimittäin kyseessä. Encoren herkistävin hetki oli iki-ihana ”Save a Prayer”, joka sai kännyköiden taskulamppumeren ja yleisön yhteislaulun myötä biisin nousemaan vielä uusiin svääreihin ja kyyneleet kirpoamaan silmäkulmiin. Se oli ehkä myöhäisnuoruuteni tai orastavan vanhuuteni muistettavimpia hetkiä musafanitukseni parissa.
Keikka päättyi encoren vauhdikkaampaan numeroon, vuoden 1982 menestysalbumin nimikkokappaleeseen ”Rio”. Joku huhusi, että Duran Duran olisi kuulemma ollut valmis toiseenkin encoreen, mutta tiistai-ilta, seuraavan päivän työvelvoitteet ja lähdössä olevat joukkoliikennevälineet pakottivat yleisöstä muutkin kuin allekirjoittaneen poistumaan hallista. Mitäköhän herkkua olisi vielä ollut tarjolla?
Duran Duran oli kuulemma juuri ennen Tampereen konserttia piipahtanut myös studiossa ja jäämme jännityksellä odottamaan, mitä kivaa sieltä taas on tulossa. Kokonainen uusi albumiko? Kiertueita toivon ainakin lisää, sillä vaikka uutta musiikkia ei olisikaan markkinoitavana riittää bändillä katalogia entuudestaankin.
Kehittelin mielessäni muutamia kiertueideoita. Miten olisi Pet Shop Boys -tyyppinen ”Greatest Hits” -kiertue, joka keskittyisi vain suurimpiin hitteihin? Vuonna 2027 voisi kiertää ”Rio”-albumin 45-vuotis juhlan kunniaksi soittamalla koko levy alusta loppuun. Miltä kuulostaisi Sparks-tyylinen konserttisessio, jossa peräkkäisinä iltoina soitettaisiin jokainen studioalbumi alusta loppuun? Vaikka tässä nälkä näyttää kasvavan syödessä, elän tällä konserttikokemuksella seuraavat kolme vuotta, jolloin toivottavasti viimeistään näen Duran Duranin jälleen.
Nämä kuultiin:
- Night Boat
- The Wild Boys
- Hungry Like the Wolf
- A View to a Kill
- Invisible
- Nite-Runner/All She Wants Is
- Super Lonely Freak
- Notorious
- Evil Woman
- Friends of Mine
- Careless Memories
- Ordinary World
- Come Undone
- The Reflex
- Planet Earth
- White Lines (Don’t Do It)
- (Reach Up for the) Sunrise
- Girls on Film/Psycho Killer
Encore: - Save a Prayer
- Rio
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti