Rockabilly valloitti Suomen 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Suomi oli Britannian lisäksi käytännössä ainoa maa, jossa kyseinen genre nousi vastaavanlaiseen hurmokseen. Rockabillyn juuret ulottuivat 1950-luvun Amerikan etelävaltioihin. Siinä country ja blues sekoittuivat klassiseen rock’n’rolliin. Rockabillylle ominaista olivat vahvat rytmit, joita maustettiin boogie woogie pianolla ja kontrabasson läpsyttelyllä. Päälle soitettiin melodiat puoliakustisella kitaralla ja lauluharmoniat vedettiin stemmoissa. Musiikkityylin esi-isiä olivat Carl Perkins, Eddie Cochran, Johnny Burnette, Jerry Lee Lewis sekä tietenkin itse rockin kuningas Elvis Presley.
Yhdysvaltojen Etelä-valtioiden lipusta tuli myös eräänlainen rockabilly-genren symboli, jota on käytetty paljon levyjen kansissa ynnä muussa materiaalissa. Nykyään kyseinen lippu on saanut myös hieman kyseenalaisen maineen. Olivathan Amerikan sisällissodan aikaiset etelä-valtiolaiset mm. orjuuden kannattajia.
Teddy-pojan tyyli
Rockabillyyn kuuluu olennaisena osana musiikin lisäksi myös ulkoinen tyyli, pukeutuminen, hiukset ja vakavimmillaan koko elämäntapa. Innokkaimmilla rockabilly-tyypeillä on kenties vanha 1950-luvun auto tai moottoripyörä tai vähintään otsatukka kammattuna korkeaksi töyhdöksi. Sikäli mikäli hiukset ovat vielä päässä. Pukeutuminen on niinkään oma tyylinsä ja rockabilly-faneja kutsutaan yleisesti Teddy-pojiksi. Vaatetuksen kirjo on vuosien saatossa muuttunut moninaiseksi, mutta tyylikkäät puvut ja paksupohjaiset kengät lienevät olennaisin osa Teddy-pojan imagoa.
1950-luvun amerikkalaistyyliä ihannoiva muoti oli Suomessa suurinta huutoa 1980-luvun vaihteessa, vaikka ei olisi niin vakavissaan rockabillyä diggaillutkaan. Amerikkalais-collegeista tutut pusakat, joissa oli keinonahkahihat saapuivat jopa markettien vaatevalikoimiin. Cowboy-bootsit olivat must-juttu kaikille yli 7-vuotiaille pojille tai muuten saatoit saada sakinhitusta koulun välitunnilla. Onneksi niitäkin sai edullisesti myös pikkukaupunkien tavarataloista, eikä tarvinnut mennä asioimaan missään bootseihin erikoistuneessa liikkeessä.
Rock’n’roll ja 1950-luku valloittavat valkokankaan ja television
1950-luku hivuttautui vähän salakavalasti ja pikkuhiljaa uudelleen muotiin 1970-luvun alussa. Merkittävänä laukaisualustana toimi George Lucasin ohjaama elokuva ”American Graffiti” (suom. ”Svengijengi -62”, 1973), joka kertoi yhdestä kalifornialaisnuorten illasta vuonna 1962. Elokuvan tupla-LP soundtrack tulvi aikakauden suurimpia hittejä ja levyllä kuultiin myös elokuvassakin esiintyneen radio-DJ:n Wolfman Jackin höpötystä.
Yhtä ”American Graffitin” päärooleista esitti 19-vuotias Ron Howard (s. 1954), joka jatkoi näyttelijänuraansa saman tyyppisessä roolissa Richie Gunninghamina seuraavan vuoden tammikuussa aloittaneessa televisiosarjassa ”Happy Days” (suom. ”Onnen päivät”). 1950- ja 1960-lukujen Yhdysvaltoihin sijoittuneesta sit-com-komediasarjasta tuli menestys, joka jatkui kymmenen vuotta, aina vuoteen 1984 asti. Richietäkin suositummaksi hahmoksi nousi alun perin sivuhahmoksi sarjaan tullut Fonzie (Henry Winkler, s. 1945).
Sarjan kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella tunnusmusiikkina soi Bill Haley and His Cometsin klassikko ”Rock Around the Clock”, mutta kolmoskaudesta eteenpäin kuultiin jakson alussa aina ikimuistoinen ”Happy Days” -kappale, joka oli sävelletty varta vasten sarjaan. ”Happy Days” -kappaleesta tuli vuonna 1976 oikea listahitti, joka nousi Billboard-listalla sijalle viisi ja Britannian singlelistalla sijalle 31. Levyversion esitti lauluduo Pratt & McCain. Sävellyksen takana oli elokuva- ja televisiomusiikin konkari Charles Fox, jonka meriittilistalta löytyy mm. ”The Love Boat”-sarjan tunnuskappale sekä laulut ”Ready To Take a Chance Again” elokuvasta ”Foul Play” (”Tyttö, joka tiesi liikaa”, 1978) ja ”Killing Me Softly With His Song”.
Vuonna 1978 ensi-iltansa sai musikaalielokuva ”Grease”, jonka päätähtinä lauloivat ja tanssivat John Travolta ja Olivia Newton-John. Elokuva perustui vuonna 1972 ensi-iltansa saaneeseen samannimiseen musikaalinäytelmään. Osa musikaalissa kuulluista kappaleista oli uusia, mutta tyyliltään 1950-luvun henkisiä. Elokuvan lauluista mm. ”Summer Nights”, ”Hopelessly Devoted to You”, ”Greased Lightnin'” ja erityisesti ”You’re the One That I Want” on muodostunut suorastaan klassikkoja.
”Greasen” suurmenestystä yritettiin jatkaa vuonna 1982 elokuvalla ”Grease 2”, jossa pääparina nähtiin Maxwell Caulfield ja Michelle Pfeiffer. Jatko-osa kuitenkin floppasi lippuluukuilla, sillä fiftari- ja rockabilly-villitys alkoi jo hiipua. Päätähdet laulavat myös soundtrack-levyllä kappaleita, jotka eivät kuitenkaan ole jääneet elämään.
Polecats are go!
Vuonna 1977 Pohjois-Lontoossa perustettiin yhtye nimeltä Cult Heroes. Alkuperäiskokoonpanoon kuuluivat Tim Polecat (oik. Worman, laulu), Martin ”Boz” Boorer (kitara), Phil Bloomberg (basso) ja Chris Hawkes (rummut). Nimi kuulosti kuitenkin liian punkahtavalta eikä natsannut yhtyeen soittamaan rockabilly-musiikkiin, joten se muutettiin nopeasti muotoon Polecats. Bändin soitannassa säilyi kuitenkin hieman anarkistinen ja punkahtava vivahde.
Vuonna 1979 Polecats sai markkinoille ensimmäisen singlensä ”Rockabilly Guy”. Samaisen singlen uudelleen julkaisu nousi vuonna 1981 Britannian singlelistan sijalle 35. Toisen TOP-40-hitin Polecats nappasi David Bowien ”John I’m Only Dancing” -kappaleen rockabilly-versiolla. Kolmas tunnettu kappale yhtyeeltä on ”Jeepster”, joka oli puolestaan rockabilly-cover Marc Bolanin T-Rex-yhtyeen hitistä. Heinäkuussa 1981 yhtyeen esikoisalbumi ”Polecats Are Go” nousi Suomen listalle sijalle 11. Kesän 1981 festareilla nähtiin Polecats Aulava-rockissa, Alavudella.
The Polecatsin hajottua kitaristi Boz Boorer teki yhteistyötä The Smiths -yhtyeestä soolouralle lähteneen Morrisseyn kanssa. Vuonna 1989 The Polecats teki pienimuotoisen comebackin, jonka tiimoilta julkaistiin livealbumi. Laulusolisti Tim Polecat muutti Los Angelesiin ja perusti 2000-luvun alussa uuden rockabilly-yhtyeen 13 Cats, johon kuului mm. Stray Cats -yhtyeen rumpali Slim Jim.
Big in Finland: Matchbox
Muutkin brittiläiset rockabilly-yhtyeet keikkailivat Suomessa ahkerasti. Toinen erityisesti Suomessa suosittu orkesteri Matchbox kiersi The Polecatsin kanssa samaan aikaan peräti neljällä suomalaispaikkakunnalla. Matchbox oli valloittanut Suomen levymyyntilistat jo helmikuussa 1980 singlellään ”Rockabilly Rebel”. Hitin sisältävä, yhtyeen omaa nimeä kantava, esikoisalbumi nousi listan sijalle kaksi ja myi kultaa.
Saman vuoden lopulla toisen hittibiisin mukaan nimetty albumi ”Midnite Dynamos” myi myös kultaa. Molemmat hitit olivat koko vuoden 1980 Suomen hittitilaston 20:n suosituimman kappaleen joukossa. Tapani Kansa levytti ”Rockabilly Rebelin” suomeksi nimellä ”Rockabilly paukkuu”.
Laulusolisti Graham Fentonin ja kitaristi Steve Bloomfieldin luotsaama Matchbox nautti kohtalaista suosiota myös kotimaassaan. Kumpikaan herra ei tosin kuulunut Matchboxin alkuperäiseen kokoonpanoon, mutta heidän astuttua remmiin alkoi menestystäkin tulla. Britanniassa yhtyeen suurin hitti oli ”When You Ask About Love”, joka nousi Britti-listalla peräti sijalle neljä. Kappale oli cover-versio The Crickets-yhtyeen vuoden 1959 hittikappaleesta. Matchbox keikkailee edelleen ja 10.5.2025 he saapuvat jälleen Suomeen, Riihimäelle – kaupunkiin, jossa rockabilly oli Keravan ohella iso juttu jo 1980-luvun alussa.
Vuonna 1980 Britanniassa ensi-iltansa sai dokumenttielokuva ”Blue Suede Shoes”, jossa nähtiin alkuperäisiä 1950-luvun rockabilly-tähtiä kuten Bill Haley, Eddie Cochran ja Gene Vincent. Lisäksi dokumentissa vieraillaan vuoden 1979 rockabilly-tapahtumassa, jossa esiintyi Matchbox ja toinen suuruus Crazy Cavan and the Rhythm Rockers.
Hullu mies Huittisista? Crazy Cavan
Crazy Cavan and the Rhythm Rockers eli Cavan Grogan yhtyeineen nautti suosiota eritoten Suomessa. Veikkaan, että täältä he saivat ainoan kultalevynsä kun kesäkuussa 1980 albumi ”StilL Crazy” nousi listallamme sijalle kolme. Britanniassa samainen LP julkaistiin nimellä ”Mr. Cool”. Levy sisältää myös yhden bändin tunnetuimmista ralleista ”Rockabilly Rules OK”. Crazy Cavan yhtyeineen oli myös tuttu näky Suomen keikkalavoilla vielä kauan kuumimman rockabilly-buumin mentyäkin.
Suomen omat rockabillytähdet Teddy, Buck, Johnny ja Freddie
Suomen oma panostus genrelle oli tietenkin keravalainen Teddy and the Tigers, joka kuului maamme ykkösbändeihin 1970-luvun lopulla. Kitaravirtuoosi Alpo ”Aikka” Hakala totteli tuolloin nimeä Teddy Guitar ja heidän toinen albuminsa ”Burn It Up” ylitti myynnissä kultalevyrajan. Yhteensä yhtye julkaisi kolme pitkäsoittoa ”Boppin'” (1978), ”Burn It Up” (1978) ja ”Rock-A-Billy Rebel” (1979) sekä kokoelmalevyn ”Tiger Tracks” (1979).
Teddyn vanavedessä Suomen markkinoille ilmaantui Buck Jones (oik. Jari Salminen), joka ei kuitenkaan saavuttanut yhtä suurta kaupallista menestystä ainakaan levymyynnissä. Jonesilta ilmestyi vuonna 1980 pitkäsoitto ”Bad” ja seuraavana vuonna hän matkusti Yhdysvaltoihin Teddy Guitarin kanssa äänittämään albumin ”California 81”. Levyllä oli mukana myös amerikkalainen legenda Ray Campi (s. 1934 – k. 2021), joka tunnetaan myös lisänimellä ”The King of Rockabilly”. Hän on myös Rockabilly Hall of Famen jäsen. Suomalaismuusikot soittivat myös Campin Euroopan kiertueella hänen taustayhtyeessään.
Sooloartistina genreä Suomen markkinoilla edusti Freddie Falcon, joka julkaisi yhden albumin vuonna 1979. Vuonna 1992 Falcon nousi koko kansan tietoisuuteen omalla nimellään Jorma Kääriäinen korvattuaan Topi Sorsakosken The Agents -yhtyeen laulusolistina. Falcon levytti yhden kokopitkän ”Blue” vuonna 1979. Richard Stanleyn tuottama levy sisälsi cover-kappaleita.
Marginaalista suosiota saavutti myös esimerkiksi kokoonpano Johnny & The Dodgers, joka voitti Suosikki-lehden King of Rock -kilpailun vuonna 1979. Palkintona oli levytyssopimus Vexi Salmen pyörittämän Levytuottajat-yhtiön kanssa. Rockabilly-julkaisuja varten perustettiin uusi levymerkki Rockin’ Records. Dodgersien esikoislevy ”Move It” nousi Suomen listalla sijalle 16. Seuraavana vuonna ilmestyi toinen LP nimellä Johnny & The New Dodgers. Yhtyeen solisti Johnny eli Pasi Hailio palasi 1990-luvulla julkisuuteen taiteilijanimellä Tony Montana. Vuonna 2010 Johnny & The Dodgers teki pienimuotoisen comebackin julkaisemalla suomenkielisen rock’n’roll-albumin ”Matkaa teen”.
Rockabillybändejä kuin Vilkkilässä kissoja
Lappeenrantalainen Jam Rock Band julkaisi vuonna 1979 yhden albumin ”Wax”, jolta kuitenkin vain single ”Where Are You Now, Buddy Holly?” nousi Suomen listalle. Yhtye teki 1990-luvulla lyhyen comebackin ja julkaisi suomenkielisen pitkäsoiton ”En liian vanha rokkaamaan”.
Myös vuoden 1979 Rock-kuningas-kilpailun kakkonen Cruisers pääsi levyttämään Rockin’ Recordsille oman albuminsa ”Cruisin'” (1979), joka sisälsi covereiden lisäksi myös omia sävellyksiä. Cruisersin taru jäi yhteen levyyn, mutta bändin jäsenistä Markku Parkkinen (kitara) ja Jukka Kulmala (rummut, laulu) tekivät vuonna 1980 neljän biisin rockabilly-EP:n uudessa kokoonpanossa nimeltä Danny & The Thunders.
Samaisessa skabassa kolmanneksi sijoittunut Roxy featuring Eddie Thunderbird (oik. Esa Pöntynen) pääsi myös studioon tekemään yhtyeen omaa nimeä kantavan kokopitkän. Laulusolisti Eddie jatkoi velipoikansa Matti Pöntysen kanssa rockabilly-taivaltaan bändissä nimeltä Cool Cats, joka levytti vain yhden singlen ”Rockabilly Baby”.
King of Rock -kilpailu järjestettiin myös vuosina 1980-1981 ja se poiki levymarkkinoille useita lyhytikäisiä rockabillyä ja 1950-luvun tyylistä rock’n’rollia esittäviä kokoonpanoja, kuten The Aviators, Boppin Pete and His Texas Rangers, Dave Haapa & The Jets, Deke Devilson, Johnny Savage & The Riders, Tex & The Dixie Rebels, Ducktails, jne. Riihimäkeläisenä täytyy mainita vuonna 1980 kolmannelle sijalle yltänyt Frankie and Lovers, joka sai pronssisijan kunniaksi levyttää yhden singlen ”Se jokin sinulla on”. Vuonna 1981 yhtyeeltä ilmestyi toinen sinkku ”I’m Teddy Boy”. Yhtye esiintyy edelleenkin tarpeen vaatiessa ja nauttii paikallista kulttimainetta.
Vuonna 1981 voitto meni espoolaiselle The Generals-yhtyeelle, joka sai levyttää Fazerin Kräk!-levymerkille yhden singlen ”Rockabilly Sound Again”. Samaan kilpailuun osallistunut The Steelers pääsi myös studioon. Vuonna 1981 näiden kahden yhtyeen kappaleet koottiin samalle kokoelmalle ”Rockabillyä”, joka julkaistiin vain kasettina.
Lopulta bändien runsaus ja villityksen kaupallistuminen alkoi kääntyä itseään vastaan. Joillekin viimeinen niitti saattoi olla, kun iskelmäartistitkin Tapani Kansan johdolla yrittivät saada osuutensa voitoista. Olihan koko suuntaus tavallaan syntynyt eräänlaisessa kapinahengessä. Kävi kuten kaikille muotivillityksille on tapana käydä, ne päättyvät. Jäljelle jäivät genreen kaikkein vihkiytyneimmät artistit ja yhtyeet sekä tietenkin asialleen omistautuneimmat fanit.
Ruotsin lahja rockabillylle: The Boppers
Ruotsin panos skandinaaviseen rockabilly-buumiin oli The Boppers, joka saavutti kahdella ensimmäisellä albumillaan ”Number 1” ja ”Keep on Boppin'” listamenestystä myös Suomessa. The Boppersin tyyli ehkä aavistuksen muita hillitympi ja sliipatumpi, mutta ura on kantanut 1970-luvulta aina näihin päiviin asti.
Rockabillyn ja rock’n’roll -standardien lisäksi heidän repertuaariinsa kuuluu perinteinen doo wop -tyylinen stemmalaulanta. Yhtye levyttää ja keikkailee edelleen aktiivisesti ja on arvioitu, että heidän levyjään olisi myyty maailmanlaajuisesti yli kaksi miljoonaa kappaletta. Suomen ja Ruotsin lisäksi heidät tunnetaan muuallakin Euroopassa sekä aina Japanissa asti.
Rockabilly hittilistoilla – Shakin’ Stevens & Stray Cats
Rockabilly-genren ollessa kuuminta hottia muutkin kuin rockabillybändit katsoivat hetkensä koittaneen. Esimerkiksi Queen levytti vuonna 1980 rockabilly-henkisen rallin ”Crazy Little Thing Called Love”, joka nousi Billboard-listan kärkeen ja Britti-listan sijalle kaksi.
Shakin’ Stevens (oik. Michael Barratt, s. 1948) otti rockabillystä kaiken ilon irti ja hän on ehkä yllättäenkin Britannian koko 1980-luvun myydyin artisti. Stevensin ura lähti lentoon, kun hän vuonna 1977 esitti West End -musikaalissa ”Elvis!” nuorta Elvis Presleytä. Koko Stevensin levytystuotanto perustui 1950-luvun henkiseen rock’n’rolliin ja rockabillyyn. Shakin’ Stevens sai 1980-luvun aikana Britannian singlelistalle 29 singleä, jotka viihtyivät listalla yhteensä 245 viikkoa. Neljä niistä ylsi listaykköseksi: ”This Ole House” (1981), ”Green Door” (1981), ”Oh Julie” (1982) ja ”Merry Christmas Everyone” (1985). Viimeisimmän julkaisua myöhästettiin vuodella, koska samana jouluna markkinoille oli tulossa Band Aidin ja Whamin joulusinglet. Shakin’ Stevens halusi jouluykkösen ja vuonna 1984 se olisi jäänyt haaveeksi.
Maailmanlaajuisesti kaikkein suosituin rockabillyn uuden tulemisen aikakauden yhtyeistä oli kuitenkin kiistatta amerikkalainen Stray Cats. Brian Setzer perusti yhtyeen New Yorkissa vuonna 1979. Discoaikakaudella rockabilly ei kuitenkaan saanut Yhdysvalloissa kysyntää, joten Stray Cats suuntasi Eurooppaan ja äänitti esikoislevynsä Lontoossa. Suosio Euroopassa oli suurta ja Suomi lienee ainoa valtio, jossa heidän esikoisalbuminsa nousi listaykköseksi. ”Stray Cats” -pitkäsoitto myi kultaa ja sisälsi singlehitit ”Runaway Boys”, ”Rock This Town” ja ”Stray Cat Strut”. Stray Cats ei tyytynyt covereihin, vaan Setzer ja kumppanit kirjoittivat laulunsa itse.
Stray Cats levytti vuosina 1979-1993 kahdeksan albumia, jonka jälkeen Brian Setzer perusti Brian Setzer Orchestran. Rock’n’rollin henki säilyi siinäkin, mutta mukaan tuli isompi saundi puhaltimineen. Tällä kokoonpanolla ilmestyi vuosina 1994-2015 yhdeksän studioalbumia, jonka jälkeen Stray Cats teki vuonna 2019 comebackin 40-vuotis juhlan kunniaksi ja julkaisi albumin ”40”. Levyn tiimoilla järjestetty kiertue poikkesi myös Suomeen ja Stray Cats esiintyi Pori Jazzeilla 18.7.2019.
Rockabillyn perintö
1980-luku mielletään usein tanssittavan popin, synteettisen uuden aallon ja tukkahevin aikakaudeksi, mutta Suomessa siihen voi yhtä voimakkaasti liittää myös rockabillyn. Toimin 1980-luvulla tiskijukkana ja loppuillasta vanhat 1950-luvun rock-standardit räjäyttivät jo aikoinaan aina tanssilattian. Kuuminta hottia olivat esimerkiksi Eddie Cochranin ”C’mon Everybody” tai ”Summertime Blues”. Nykyään soitan silloin tällöin 1980-luvun nostalgiabileissä ja kyllä Matchboxin ”Midnite Dynamos” ja Stray Catsin ”Runaway Boys” kuuluvat vakiosettiin siinä missä ”Billie Jean”, ”Flashdance” tai ”Like a Virgin”.
Rockabilly genrenä elää edelleen vahvana ainakin omassa yhteisössään, joka järjestää erilaisia tapahtumia ja musiikkifestareitaan. Rockabillyyn on muovautunut myös uusia alagenrejä, kuten psychobilly ja synkempi gothabilly. Suomessakin on yhtyeitä, jotka soittavat edelleen rockabillyhenkistä musiikkia. Sellaisia ovat esimerkiksi Melrose tai Francine, eikä Hurriganesin saundikaan kaukana rockabillystä ole.
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Lähteet:
Wikipedia
Discogs
Suomen listalevyt
Iltalehti
Suomirockabilly.50webs.com
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti