Levyarvio: Eini jatkaa voittokulkuaan – uutuusalbumi on täysosuma faneille

EINI: MUN VUOSI (Sony Music Finland 2025)

Suomen ainoa discokuningatar Eini on julkaissut kuudennentoista studioalbuminsa ”Mun vuosi”. Einin ura on ollut hurjassa nousukiidossa viimeiset kymmenisen vuotta ja vauhti näyttää vain kiihtyvän. 1970-luvulla laulajantyönsä aloittanut artisti täyttää suuren markkinaraon ainoana genrensä varteenotettavana edustajana. Muut samoihin aikoihin aloittaneet ovat jo päättäneet uransa tai kadonneet kokonaan julkisuudesta. Meiju Suvas lienee ainoa samasta yleisöstä kilpaileva naisartisti tai miesten puolella Kake Randelin, jonka ura on myös tällä hetkellä nousujohteinen. Eini ja Kake ovat 2020-luvun Paula Koivuniemi ja Danny.

LUE LISÄÄ: Einin kaikki albumit Retropopparin Levymittarissa

Eini on kuitenkin ainoa, joka on musiikillisesti edelleen relevantti. Jopa relevantimpi, kuin koskaan aikaisemmin, tai ainakin sitten vuoden 1985. Suuri levy-yhtiö Sony Music näyttää pitävän Einin ykkösrosterissaan, jos satsauksiin on katsominen. ”Mun vuosi” on jo kolmas kokonaan uutta musiikkia sisältävä albumi viiden vuoden sisällä, mikä lienee nykyään jo melkein jonkin sortin Suomen ennätys. Kaikkien artistien keskuudessa.

Toki Einiltäkin on ripoteltu biisejä suoratoistoon tasaiseen tahtiin, kuten nykypäivän tyyliin kuuluu. Kutsutaanko niitä singleiksi vai vain biiseiksi? Suomen singlelistakin on tällaista vanhan liiton musadiggaria hämäävä. Sinne kun tuntuu nousevan albumiraidatkin. Suositulta nuorisomusiikin edustajalta saattaa singlelistalla olla kaikki albumin biisit. Mielestäni voisi jotenkin rajoittaa tuota tarjonnan runsautta ja hyväksyä singlelistalle vain singlejulkaisut – vaikka ne olisivatkin vain digitaalisia.

Einin tuoreimman albumin vanhin kappale on joulukuulta 2023 ja hauskaa, että se myös juuri levyn nimikkokappale ”Mun vuosi”. Oliko se Einin vuosi nyt sitten 2024 vai 2025? Ehkä jopa molemmat? Sen jälkeen Einin musiikkivideo ”Sun vuoro olla vapaa” sai ensi-iltansa uudistuneessa Levyraati-ohjelmassa. Lisäksi vuoden 2024 aikana saimme uudet kappaleet ”Tää kaikki olis voinut olla sun” ja ”Yön selkään”.

Einillä on näyttää hyviä vuosia olevan tässä takana jo useampia ja toivottavasti monta vielä edessäkin. Näkyvyyttä tuntuu riittävän mediassa ja television puolella hänet on nähty suosituissa formaateissa, kuten Tähdet Tähdet, Tanssii tähtien kanssa ja tuoreimpana Vain elämää. Vain elämää -ohjelmassa Eini esiintyi todella edukseen ja piti hienosti yllä discokuningattaren auraansa. Lähes kaikki hänen esittämänsä versiot oli sovitettu nyky-Einin discoformaattiin. Kaksi niistä on otettu mukaan myös nyt julkaistulle albumille ja onneksi ne ovat ne kaksi ehdottomasti parasta vetoa.

”Diskosisko” oli väännös Roope Salmisen ”Pilkun jälkeen” -hitistä ja Einin taustajoukot olivat pistäneet käytännössä kokonaan uusiksi. Samaten ”Taivaisiin” -kappaletta ei helposti tunnista Waldon ”I Dream” -biisiksi. Siihen Eini sai mukaan suositun bilekokoonpanon Portion Boysin. Kaikki Einin Vain elämää -versiot olivat onnistuneita, mutta juuri nämä kaksi ansaitsevat kiistatta mukanaolon albumilla.

”Mun vuosi” -albumin yhdestätoista kappaleesta on aiemmin julkaistu kuusi eli me levyn ostaneet saamme kuultavaksemme viisi uutta kipaletta. Tätähän tämä nykyään on, mutta onneksi fyysinen levy julkaistiin. Vuoden 2020 ”Vihdoin valmis” julkaistiin vain digitaalisena. Me pitkän linjan fanit haluamme jotain konkreettista käsiimme. Einin albumissa myös kansilehti on hienosti kuvitettu ja sitä on kiva katsella levyä kuunnellessa. Sanoituksia valitettavasti ei ole painettu lehdykkään, mutta onneksi Eini artikuloi selkeämmin kuin nykyajan nuoret laulajattaret.

Sanoituksissa on selkeästi haettu jonkinlaista nuorekkuutta ja mitä pidemmällä levyn kuuntelu eteni, sitä enemmän aloin kiinnittää huomiota että varsin monessa kappaleessa nautitaan alkoholia. Lasit täytetään ja kuohuva virtaa, mutta onneksi sitä ilmeisesti nautitaan kohtuudella. Vaikka yhdessä kappaleessa ”Otetaan sille et sydämet lyö” jo toiset ja kolmannetkin. Vai onko kyse meidän ikäpolvesta, jolle maljan kohottamisen arvoista on että sydän ylipäätään lyö. Varmasti Eini ottaa vähemmän kuin perinteisissä suomalaisissa juomalauluissa. Siitähän todistaa jo Einin simpsakka, nuorekas ja urheilullinen ulkomuotokin.

Sähäkän näyttävästi pukeutuva rohkea artisti, joka puhuu haastatteluissa järkeviä, on varmasti myös esikuva monelle naiselle. Niin nuorelle kuin varttuneemmallekin. Sekä tietenkin miespuolisten kuuntelijoiden ihailun kohde. Niin nuorempien kuin varttuneempienkin. Imago yhdistettynä reipastempoiseen musiikkiin on vastustamaton yhdistelmä ja varsinkin keikkarintamalla näyttää kysyntää riittävän. Muutamilla keikoilla käyneenä voin todistaa, että Eini on takuuvarma yleisönvillitsijä. Hänen keikkabändinsä on nuorista miehistä koostuva taidokas ryhmä, jonka sovitukset artistin levytetystä materiaalista saavat livenä sopivasti rockahtavia sävyjä.

Yhdistelmä discoa, rockia ja iskelmää on se, joka vetoaa laajaan yleisöön. Nyt myös Einin uudet levytykset ovat nousseet täydellisesti artistin tason mukaiseksi, jos ”Vihdoin valmis” (2020) -levyllä olikin aistittavissa vielä pientä haparointia ja lopullisen tyylin hakemista. Vaikka pääasiassa sama taustaryhmä Einin musiikista vastaa edelleenkin tuottaja Jonas Olssonin johdolla. Muita biisintekijöitä ovat mm. Happoradion Aki Tykki ja Softengine -yhtyeestä Euroviisujen kautta julkisuuteen noussut Topi Latukka, jotka nykyään lienevät enemmän ammattimaisia biisintekijöitä kuin esiintyviä taiteilijoita. Myös Kaisa Korhonen on mukana useamman raidan tekemisessä.

Suomen hittinikkarikaarti on kasvanut tällä vuosikymmenellä todella varteenotettavaksi ja sitä tulee väkisinkin verrattua esimerkiksi Ruotsin vastaavaan. Kun ennen muinoin iskelmien tekemisestä vastasi selkeästi yksi säveltäjä ja yksi sanoittaja, nykyään moninaisuutta biiseihin tulee useamman tekijän laittaessa lusikkansa soppaan. Joskus olen taivastellut, että tarvittiinko jonkin kappaleen tekemiseen tosiaankin niin monta henkilöä, mutta tällä levyllä ne ovat pysyneet kohtuudessa. Ellei mukaan lasketa niitä muokattuja Vain elämää -kappaleita, joiden krediiteissä on 7-8 nimeä.

Ennen kaikkea nämä uuden sukupolven hittinikkarit osaavat asiansa. Einin albumi on todellinen hittiputki ja tarttuvuuden multihuipentuma, josta minkä tahansa kappaleen voisi lohkaista singleksi. Tavallaan seitsemänneksi sinkuksi onkin poimittu levyn uusi johtoraita ”Cocktail”, johon on tehty myös näyttävä musiikkivideo. Discokuningattarelta sopii odottaa discomusiikkia ja sitä onkin tarjolla yltäkylläisesti. Levyn yhdestätoista biisistä yhdeksän on selkeästi nopeatempoista discoa. Discojumalia palvotaan ja peilipallot pyörivät.

Kun vertaan Einin tuoreinta tuotantoa 1970- tai 1980-lukujen iskelmään (1990-luvusta ei kannata puhua mitään), niin suomalaistekijät ovat myös oppineet miten hyviä pop-kappaleita tehdään. Sovituksissa on ideaa ja vaihtelua. Kappaleissa on useita osia eikä tyydytä vuorottelemaan yksinkertaista säkeistöä kertosäkeen kanssa. Kertosäkeistöt nousevat uuteen potenssiin, kun ne kohoavat toiseen osaansa. Eikä siinä vielä kaikki. Biisit yllättävät bridgeillä ja C-osilla. Mitään ei ole tehty puolihuolimattomasti. Kappaleet on helppo erottaa toisistaan. Jokainen on oma yksilönsä. Eini on nyt artistina niin merkityksellinen, että hänen laulettavakseen on annettu parhaat biisit.

Balladit eivät nekään ole huonoja. ”Tyttöjen kesken” -kappaleessa tosin jokin tekstissä särähti korvaani. Kyseessähän on naisten ystävyyden ylistys, mutta sopiiko teksti herkkään balladiin? Kaija Koon naisten voimalaulut ovat yleensä reipastempoisempia. Sen sijaan Mikko Tammisen ja Mariskan tekemä ”Kuninkaatkin itkee” nousee allekirjoittaneelle levyn ehdottomaksi helmeksi. Sävelmässä on nerokkaasti jotain tuttua 1970-lukulaista iskelmällisyyttä, mutta en kuitenkaan osaa nimetä mitään klassikkoa josta se voisi olla plagioitu. Kaiken kukkuraksi Eini tulkitsee kappaleen uskomattomalla herkkyydellä. Maltan tuskin odottaa, että kuulisin tämän livenä. Einin Savoyn juhlakonsertissakin yhdeksi kohokohdakseni muodostui ”Vähän kipeää” -albumin (2014) ”Tornadosydän”. Se oli ihana yllätys. Einin disco-ohjelmistossa ei ole liian montaa balladia. Suvantojakin tarvitaan.

Eini on saanut uusien levytystensä myötä myös runsaasti uutta ohjelmistoa keikkasettiinsä. En ole hetkeen käynyt Einin keikalla, mutta viime kesänä YLE näytti televisiossa yhden. En laskenut, mutta tuntui että jopa valtaosa esitetyistä kappaleista oli 2020-luvun materiaalia. Viimeisimmällä keikalla, jonka näin oli puolestaan cover-kappaleiden osuus hämmentävän suuri. Eräs ystäväni, joka näki Einin ensimmäistä kertaa livenä, kysyi minulta miksei Eini laula omia hittejään. Toivottavasti laulaa jatkossa pääasiassa omia kappaleitaan. Uusia tai vanhoja.

Vanhemman polven edustajana, toivon että pääpaino säilyisi vanhemmissa klassikoissa. Joka tapauksessa on upeaa, että Eini on edelleen vuonna 2025 niin relevantti pop-artisti, että hän voi rakentaa uskottavan, toimivan ja houkuttelevan ohjelmiston viime vuosien tuotannostaan. ”Mun vuosi” tarjoaa siihen loistavat eväät. Levy ansaitsee täydet viisi tähteä, eikä vain siksi että se on genressään mallikas esimerkki. Lisäpisteet tulevat siitä, että tällaisia levyjä julkaistaan Suomessa ja siitä, että tämä on Einin levy.

Kappaleluettelo:

1. Mun vuosi
2. Sun vuoro olla vapaa
3. Yön selkään
4. Cocktail
5. Tyttöjen kesken
6. Valmis hehkumaan
7. Otetaan sille et sydämet lyö
8. Tää kaikki olis voinut olla sun
9. Kuninkaatkin itkee
10. Diskosisko
11. Taivaisiin (feat. Portion Boys)

SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:

• Facebook
• Instagram
• Bluesky