ACE OF BASE: ALL THAT SHE WANTS (2024)
Ohjaus: Jens von Reis
1990-luvun alussa maailman valloittaneen ruotsalaisyhtyeen Ace of Base tarina on ikuistettu dokumenttisarjaksi. Viaplaylle tuotettu kolmeosainen TV-sarja ”Ace of Base: All That She Wants” on katseltavissa YLE Areenasta 30.9.2026 saakka. Dokumenttisarjan on kirjoittanut ja ohjannut Jens von Reis.
Sarjaan lausuntonsa ovat antaneet alkuperäisestä Ace of Base -kvartetista vain Ulf ”Buddha” Ekberg ja Jenny Berggren. Jonas ”Joker” Berggren kieltäytyi kunniasta, koska olisi halunnut puhua vain musiikista. Malin ”Linn” Berggren on puolestaan poistunut julkisuudesta kokonaan jo vuosia sitten.
Edelleenkin laulajana uraa ylläpitävä Jenny Berggren halusi ehdottomasti mukaan, kun kuuli että Ekberg oli lähettänyt runsaasti yksityistäkin videomateriaalia ohjaajalle. Jenny oli lukenut bändin miesten haastatteluja lehdistä eikä tunnistanut niistä lainkaan itseään. Niinpä hän halusi tuoda julkisuuteen myös oman näkökulmansa yhtyeen tarinasta. Parempi olla mukana, kuin ulkopuolella.
Sarjan jokainen jakso alkaa toteamuksella, että ”Ace of Basen debyyttialbumia myytiin 20 miljoonaa kappaletta – Guinnessin ennätystenkirjan mukaan enemmän kuin mitään muuta esikoislevyä”. Mielestäni esimerkiksi Whitney Houstonin ensimmäistä vuonna 1985 julkaistua pitkäsoittoa on myyty yli 30 miljoonaa. No onhan 20 miljoonaakin hurja määrä levyjä. Kaiken kaikkiaan ruotsalaisnelikon äänitteitä on joidenkin lähteiden mukaan myyty maailmanlaajuisesti yhteensä noin 50 miljoonaa kappaletta.
Tarina alkaa suoraan vuodesta 1991, kun kaverukset Ulf ja Jonas työstävät demojaan Göteborgissa ja perustavat pian bändin nimeltä Tech Noir. Laulajiksi siihen otetaan Jonaksen kaksi siskoa Jenny ja Malin. Kolme neljäsosaa yhtyeestä on siis samaa perhettä ja Ulfkin ihastuu Jennyyn ja he seurustelevat vähän aikaa ennen lopullista läpimurtoa.
Tie menestykseen ei helppo ja yksikään ruotsalainen levy-yhtiö ei halua ottaa yhtyettä listoilleen. Lopulta levytyssopimus syntyy tanskalaisen Mega Recordsin kanssa ja esikoissingle ”Wheel of Fortune” nousee listoille. Varsinaiseksi pankin räjäyttäjäksi osoittautuu kuitenkin toinen single ”All That She Wants”, josta tulee vähitellen jopa maailmanlaajuinen megahitti. Suomen listalle sinkku nousi maaliskuussa 1993.
Dokumentissa käsitellään Ace of Basen uran alkuvaiheet hyvinkin yksityiskohtaisesti ja siihen käytetään aikaa lähes kaksi noin 40 minuutin pituista jaksoa. Lopputarinalle, joka käsittää bändin neljä seuraavaa albumia ja kaiken muun esikoismenestyksen jälkeen tapahtuneen, jää aikaa kolmas samanpituinen episodi. Kieltämättä jaottelu lienee oikeanlainen, sillä kiinnostavinta tapauksessa onkin miten tuo maailmanvalloitus oikein tapahtui.
Viimeisenä valloitettiin kaikkein vaikein alue eli Yhdysvaltojen markkinat. Kun ”All That She Wants” oli noussut Britannian listan kärkeen, amerikkalainen hitinmetsästäjä vainusi kappaleen menestymismahdollisuudet myös uudella mantereella. Ace of Basen Pohjois- ja Eteläamerikan sekä Japanin levitysoikeudet myytiin legendaarisen Clive Davisin vetämälle Arista Recordsille. Daviskin pääsee dokkarissa ääneen ja muistaa Ace of Basen vaiheet yllättävän tarkasti.
Davisin periaatteena oli, että albumia ei myydä vain yhden hittisinglen voimin. Jonas Berggren olisi halunnut säästää uuden sävelmänsä ”The Sign” seuraavalle pitkäsoitolle, mutta Davisin ehtona sopimuksen syntyyn oli, että tuo varma hittibiisi pitää sisällyttää yhtyeen esikoisalbumin jenkkipainokselle. ”All That She Wants” nousi Billboard-listan sijalle kaksi ja ”The Sign” ykköseksi. Bändiltä saatiin kammettua vielä kolmaskin TOP-5-hitti Yhdysvaltoihin, kun he levyttivät cover-version Aswadin kappaleesta ”Don’t Turn Around”.
Ace of Basen menestyksen salaisuus oli ehkä jonkinlaisessa kotikutoisuudessa. Lisäksi reggaerytmien yhdistäminen melodiseen scandipoppiin oli jotain uutta, vaikka en vieläkään ymmärrä miten ankeat soundit voivat milloinkaan olla myyntivaltti. Ulkoisesta imagosta dokumentissa todetaan, että kaikki bändin neljä jäsentä olivat yksilöllisiä. Ulf Ekberg oli porukan komistus, Joker musiikillinen voimahahmo, Malin oli kaunis keulakuva ja Jenny arkisemman näköinen tyttö taustalla. Jokainen fani löysi oman ihailun kohteen. Vähän kuin Abba.
Dokkari ei kaihda yhtyeen vaikeitakaan hetkiä. Käsittelyyn päätyy niin Ekbergin uusnatsi-menneisyys, Jennyn kotiin hyökännyt puukkonainen, kuin rahariidatkin. Tytöt katkeroituivat kun pojat käärivät valtavan omaisuuden. Olivathan he säveltäneet esikoislevyn hittibiisit. Rivit alkoivat rakoilla jo toista albumia väsätessä. Myös Ace of Basen naiset halusivat sille hengentuotteitaan ja lopulta kappaleet levylle valittiin melko kristillisellä tasajaolla, siten että jokainen yhtyeen jäsen sai sävellyksiään mukaan.
”The Bridge” -albumin kansikuvan kerrotaan jo heijastelevan bändin jäsenten huonoja välejä, koska siinä jokainen jäsen poseeraa omassa kuvassaan. He eivät kuulemma löytäneet yhteiskuvaa, joka olisi kelvannut kaikille. Kolmannella ”Flowers” -levyllä mennään vielä askel kauemmas, kun Malinin kuva kanteen on liitetty jälkeenpäin sumeampana ja pienempänä muiden jäsenten taustalle.
Tässä vaiheessa Malin alkoi jo kyllästyä poptähteyteen ja ilmaisi voimakkaasti halunsa vetäytyä julkisuudesta. Pian häntä ei enää nähty kiertueilla ja aiemmin taka-alalla lauleskellut Jenny sai luvan astua estradin kirkkaimpaan valokeilaan. Monet 1990-luvun lopun livekeikat Ace of Base veti triona. Malin oli kuitenkin virallisesti yhtyeen jäsen vielä vuonna 2002 julkaistulla neljännellä, ja alkuperäisen nelikon viimeiseksi jääneellä, albumilla ”Da Capo”.
Tuolloin suurin suksee oli kuitenkin muutenkin jo takana päin ja Ace of Base laitettiin telakalle. Vuonna 2007 he tekivät kolmikkona comeback-kiertueen, mutta kertovat dokumentissa sen olleen kovin ilotonta touhua. Entinen palo oli poissa ja Jennykin ilmoitti ettei halua jatkaa ilman Malinia. Ulf ja Jonas eivät kuitenkaan saaneet aikaiseksi Jennyn toivomaa puhelinsoittoa Malinin suuntaan. Vuonna 2010 Ulf ja Jonas julkaisivat Ace of Base -nimellä albumin kahden uuden naislaulajan kanssa, mutta siitä projektista jäi oikeastaan kaikille vain huono maku. Niin tekijöille, kuin faneillekin.
Samana vuonna Jenny Berggren teki myös sooloalbumin ja hän onkin jatkanut uraansa sooloartistina. Vuonna 2011 Jenny osallistui Tanskan Euroviisukarsintoihin ja vuonna 2015 hänet nähtiin Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa, joka tunnetaan nimellä ”Så mycket bättre”. Jennyn päivänä kaikki muut artistit esittivät versionsa Ace of Basen kappaleista. Dokumentin lopussa Jenny sanoo itsekin ihmettelevänsä sitä, että alkuperäisestä nelikosta juuri hän on ainoa joka on jatkanut uraansa esiintyvänä artistina. Soolo-Jennyn keikkaohjelmiston runkona ovat kuitenkin Ace of Basen hitit.
Dokumentti on sujuvaa katseltavaa, mutta jotenkin siitä jää pintapuolinen maku. Ohjaaja on selkeästi halunnut kaivella vähän syvemmällekin, mutta ei onnistu tuomaan pöytään mitään uutta ainakaan riittävän räväkästi. Dokumenttiinkin kaipaa usein jonkinlaista draamankaarta, mutta nyt tarina jää suoraviivaiseksi luetteloksi yhtyeen vaiheista.
Vaikka arkistomateriaalia luulisi löytyvän, tuntuu että samat pätkät toistuvat turhan usein sarjan aikana. Onneksi sentään haastateltavia on muitakin kuin Ulf ja Jenny, niin saadaan asioihin vähän laajempaa näkövinkkeliä. Ruotsalaisartistien puhuma tankeroenglanti hieman huvittaa, mutta kaiketi sarja on tarkoitettu kansainvälisille markkinoille.
Lopun jälleennäkeminen näyttää hieman jäykältä. Ulf yrittää olla rento, mutta Jonas ja Jenny ovat varautuneempia. Malin ei luonnollisestikaan saavu paikalle, mutta hän on kirjoittanut ympäripyöreän kirjeen sisarensa Jennyn luettavaksi. Tilaisuudessa Ulfille, Jennylle ja Jonakselle luovutetaan erikoiskultalevyt. Yleensä kultalevyn saa Ruotsissa, kun kappaletta on streamattu neljä miljoonaa kertaa, mutta tämän palkinnon perusteena on fakta, että Ace of Basen kappaleita on kaiken kaikkiaan yhteensä streamattu yli neljä miljardia kertaa.
Itselleni on oikeastaan vieläkin hieman vaikea käsittää, kuinka suosittu Ace of Base todellisuudessa olikin. Dokumentin lopun perinteiset ylistyssanat eivät siis ole täysin tuulesta temmattuja. Clive Daviskin toteaa, että yhtye ei ollut ”yhden tai kahden hitin ihme”, sillä kun hittejä on kolme putkeen voidaan yhtyeen sanoa olleen määrittelemässä 1990-luvun popin soundia. Ja olihan bändillä oikeastaan vielä muitakin hieman pienempiä hittejä. Reggae-muusikko Wyclef Jean toteaa, että vaikka Ace of Basen menestysvuosista on jo 30 vuotta, puhumme siitä kuin eilisestä. ”All That She Wants” ei ole pelkkä biisi, vaan kulttuuri-ilmiö. Kai se sitten on niin.
Seuraa Retropopparia somessa:
RETROPOPPARI 
Don’t turn around ei ollut Aswadin oma. Se oli alunperin Tina Turnerin Typical male sinkun b- puolella.
TykkääTykkää
Totta, mutta hitiksi sen teki Aswad 😊
TykkääTykkää