Kirjoittanut vieraskynä: Sami Lotila
Pet Shop Boys on outo bändi, tai duo. Kun alkaa miettiä omia suosikkiartistejaan viimeisen 40 vuoden ajalta, niin PSB ei taida mahtua TOP 20 -listalle − mutta siitä huolimatta juuri PSB:n biisejä tulee soitettua levyiltä, YouTubesta, Spotifysta jne. enemmän kuin minkään muun artistin biisejä. Viimeksi tänään minulle kävi niin, ja käy varmaan huomennakin.
Pet Shop Boysin 40 vuoden tuotanto jakaantuu ainakin omasta mielestäni selkeästi kolmeen osaan. Ensimmäinen osa, josta brittien musiikkilehdistössä käytetään nimitystä ”imperial phase”, jatkuu vuoden 1993 ”Very”-albumiin saakka − mutta olisi voinut jatkua pidempäänkin, ellei vuoden 1996 ”Bilingual” olisi ollut valitettavan vaisu lätty.
Seuraava levy, vuoden 1999 ”Nightlife”, on mielestäni erittäin vahva kokonaisuus, mutta se ei pystynyt enää palauttamaan PSB:tä siihen asemaan, jossa se oli paistatellut vuosikymmenen alussa.
Vielä vuonna 2012 ilmestyneeseen ”Elysium’iin” saakka PSB sai aikaan mielenkiintoisia ja ostamisenkin arvoisia albumeja, joissa oli mukana yksittäisiä huippubiisejä, mutta sen jälkeen ainakin minä putosin PSB-kelkasta.
PSB-tuotannon kolmannen, vuoden 2013 ”Electric”-albumista alkaneen (viimeisen?) vaiheen aikana duon katse on mielestäni kääntynyt – ehkä ikääntymisen myötä – taaksepäin, ja vahvojen sävellysten sijaan biisejä kannattelee niiden tuotanto.
Omasta mielestäni PSB:n viimeinen klassikkobiisi on ollut ”Elysium’in” toinen sinkkubiisi, ”Leaving”. Mahdollista toki on, että PSB yllättää vielä ja räväyttää tiskiin uuden ”Love Comes Quickly’n” tai ”Being Boring’in”, mutta se on epätodennäköistä, ellei mahdotonta. En löisi vetoa sen puolesta. Pet Shop Boys on ollut aina parhaimmillaan singleillä ja yksittäisillä biiseillä, ja tässäpä ovatkin omat Pet Shop Boys -suosikkini paremmuusjärjestyksessä:
My October Symphony (1990)
Yksi maailman kevyen musiikin historian suurimpia mysteerejä on se, miksei tätä biisiä julkaistu koskaan sinkkuna. Toisaalta se kertoo siitäkin, miten erinomainen PSB:n vuoden 1990 ”Behaviour”-albumi on. ”My October Symphony” kertoo Venäjästä, ja ainakin omasta mielestäni myös Neuvostoliitosta eli minulle henkilökohtaisesti tärkeästä teemasta, ja sen melodia on kaihoisan kaunis ja surullinenkin, mutta PSB:lle ominaisella tavalla myös tanssittava. Tätä tulee kuunneltua päivittäin. Mitä pidempi miksaus/versio, sen parempi. En aio kuolla koskaan (lupasin pojalleni), mutta jos joskus kuolen, niin tämä soitetaan tuhkaustilaisuudessani.
Liberation (1993)
Vuoden 1993 ”Very”-albumin neljäs sinkku ei ollut maailmalla mikään mieletön hitti (Suomessa se nousi sentään listan sijalle 8) ja onkin saanut uutta puhtia niistä monista miksauksista, joita siitä on sittemmin tehty. ”Liberation” voisi ihan yhtä hyvin olla aikansa ”superbändin” Electronicin biisi, sillä soundimaailma on samankaltainen (Neil Tennant että Chris Lowehan häärivät mukana ainakin kolmessa Electronic-kappaleessa) ja mukana on Johnny Marrin kitaraa. ”Liberation” on kuulaan ilmava ja tarttuva kappale, joka auttaa aina palaamaan ajassa taaksepäin 90-luvun alkuun, jolloin Suomessa oli suuri lama, mutta jolloin ei tarvinnut sentään pelätä ydinsodan syttymistä.
Love Comes Quickly (1986)
”Please”-levyn (1986) mestariteos, ja yksi parhaita tanssibiisejä koskaan? Onneksi tästä on olemassa parikymmenminuuttisiakin versioita. Onko kyseessä myös sanoittaja Neil Tennantin käytännön pila duokaveriaan Chris Lowea kohtaan: Love comes quickly – eli Lowelta tulee nopeasti..?
Being Boring (1990)
Superlatiivisen mutta synkähkön ”Behaviour’in” toiseksi paras biisi on noussut ansaitsemaansa arvoon vuosien myötä, ja PSB taitaa vieläkin lopettaa keikkasettinsä tähän melankolisen kauniiseen tunnelmapalaan. Ehdoton ”fan favourite”. Tästä, ja tämän videosta, tulee aina mieleen omat yliopistoajat, kun loistava tulevaisuus on vasta edessäpäin (nyt se on jo kaukana takanapäin), eikä viina lopu koskaan. 90-luvun laman mukaisesti ”viina” tosin oli tuohon aikaan usein kotiviiniä ja pontikkaa, ellei joku onnistunut tuomaan Ruotsin-laivalta kirkasta…
West End Girls (1985)
Tästähän se kaikki alkoi, tosin vasta toisella (vai kolmannella) yrittämällä. Muistan vielä kuin eilisen päivän, kun kannoin tämän maxisinkun kotiin Jyväskylän Kaupparista ja kuuntelin sitä kuulokkeilla niin paljon, että kuulokkeet hajosivat (levy on vieläkin ehjä). Yhtä tärkeä kuin itse biisi on sen intro, joka ilmeisesti on äänitetty Lontoon ihmisvilinässä. Siinä iässä ei ollut tullut vielä käytyä Lontoossa, eikä juuri missään muuallakaan, joten ”West End Girls” oli myös omanlaisensa seikkailu edessä odottavaan suureen ja mystiseen maailmaan. Tennantin laulua ei tässä/kään biisissä voi kutsua ihan lauluksi, eikä se ole räppiäkään, joten mitä se on? Ainakin hän kuulostaa paremmalta kuin Cheek.
Left To My Own Devices (1989)
“Introspective”-diskolätyn tanssijyrä, etenkin venytettyinä versioina. Tätä tulee jorattua varmaan vielä hoitokodissakin, oma rollaattori tanssipartnerina. ”Left To My Own Devices” edustaa PSB:n uran sitä vaihetta, jossa kaikki mitä se teki, oli timanttia. Pojat eivät voineet epäonnistua, ja varmaankin myös osasivat nauttia omista onnistumisistaan. Koko ”Introspective”-albumi tuoksuu hedonismilta, mutta hyvällä tavalla. Myös saman levyn ”It’s Alright” melkein pääsi tähän listalleni.
What Have I done To Deserve This? (1987)
Mainio, ajaton eri tyylilajeja nerokkaasti yhdistelevä poppala, jonka onnistumiseen vaikutti varmaankin erittäin paljon tuottaja Stephen Hague. Biisi on niin ”haguemainen”, että melkein hirvittää. Ainakin omasta mielestäni PSB:n ”imperial phase” kulminoituu juuri tähän kappaleeseen, ja Dusty Springfieldin mukaan ottamista biisiin voi pitää jopa rohkeana vetona.
I Don’t Know What You Want but I Can’t Give It Anymore (1999)
Tämä laulu ansaitsee paikan tällä listalla jo pelkän nimensä vuoksi. Se on nerokas ja se kuulostaa eletyltä elämältä ja päättyneiltä ihmissuhteilta – joista on jotain kumminkin opittu. Monet pitivät PSB:n ”Nightlife”-levyä liian trendihakuisena ja tätäkin rallia liian ”epäpetshopboysmaisena” tranceyritelmänä, mutta ainakin minun mielestäni se kulkee ja potkii vimmatulla vauhdilla mutta päämäärätietoisesti hukkaamatta silti melodisuuttaan missään vaiheessa. Tätä tuli luukutettua vuosituhannenvaihteessa useissakin pohjienottotilanteissa, siis aikana, jolloin tuli vielä käytettyä alkoholia.
Was It Worth It? (1991)
Tämä kipale liittyy läheisesti omaan henkilöhistoriaan. En kerro tarkemmin, mutta vakuutan, että kyllä se oli sen arvoista!
King’s Cross (1987)
Pet Shop Boysin biiseistä juuri tätä on tullut kuunneltua viime vuosina kaikkein eniten. En osaa täysin selittää, että miksi juuri tätä. Laulu löytyy ”Actually”-albumilta, eikä sitä koskaan julkaistu singlenä – joka on taas yksi esimerkki siitä, miten korkeatasoista duon tuotanto oli 80-luvulla. Kaunis, rauhallinen, puolinopea, periaatteessa erittäin simppeleistä aineksista rakennettu mestariteos, johon on vaikea kuvitella tulkitsijaksi ketään muuta kuin Tennantia. Biisistä tosin on tehnyt oman versionsa myöhemmin ainakin Tracey Thorn. ”King’s Cross’in” sanoitus on kuorrutuksensa alla hyvinkin yhteiskuntakriittinen, kuten on muuten monen muunkin PSB-biisin – tämä on seikka, joka jää monelta huomaamatta.
LUE LISÄÄ: Pet Shop Boysin kaikki albumit Retropopparin Levymittarissa
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti