KÄÄRIJÄ: PEOPLE’S CHAMPION (Warner Music Finland 2024)
Kuuntele blogikirjoitus podcastina:
Euroviisusankarimme Käärijä (oik. Jere Pöyhönen) on vihdoinkin julkaissut kokopitkän albumin. Kyseessä on artistin toinen pitkäsoitto. Ensimmäinen levy ”Fantastista” julkaistiin helmikuussa 2020, kauan ennen viisumyllyä. Kaiken kansan tietoisuuteen Käärijä lävähti 18.1.2023, kun vuoden 2023 Uuden Musiikin Kilpailun eli UMK:n osanottajakappaleet julkistettiin yksi kerrallaan. Siitä lähti miehen huikea nousukiito lähes kansainväliseen tähteyteen, joka kulminoituu nyt julkaistuun albumiin ”People’s Champion” – noin 1 vuosi 9 kuukautta myöhemmin.
Käärijän on pitänyt euroviisujen sekä tiiviin Suomessa ja ulkomailla tapahtuneen keikkailun lisäksi kiireisenä monenmoiset aktiviteetit, joten aika uuden luomiseen on luonnollisesti ollut kortilla. Miestä on revitty kaikkialle. 1980-luvulla lähes kahden vuoden odotus hittibiisistä studioalbumiin olisi ollut sula mahdottomuus. Joltain kaikkien huulilla olevalta artistilta pitkäsoittoja olisi siihen maailman aikaan ilmestynyt tässä ajassa vähintään kaksi, todennäköisesti kolme. Nykytyyliin kuuluu toki kaikilla muillakin artisteilla – myös niillä kasarilla uransa aloittaneilla – että biisejä tipautellaan suoratoistopalveluihin tasaisin väliajoin. Itse en niitä välttämättä kutsuisi edes ”singleiksi”, mutta sellaisiksi ne ainakin Spotifyssa on luokiteltu.
Albumista tulee siten helposti tänä päivänä vähän kuin kokoelma aiemmin ilmestyneistä singleistä muutamalla uudella kappaleella ryyditettynä. Käärijän kakkosalbumi sisältää yksitoista kappaletta, joista viisi on ennen julkaisematonta. Markkinointipuheissa levyn kerrotaan ”streamanneen ennakkoon” triplaplatinaa. Tämän päivän myyntimittarit ovat Retropopparille hämmentäviä. Miten digitaalinen julkaisu voi streamata mitään ennakkoon? Jaksamatta ottaa asioista selvää, järkeilen että siihen lienee ynnätty yhteen ennen julkaisua ilmestyneiden kappaleiden kuuntelumäärät?
Mutta entäs kun pelkästään ”Cha Cha Cha” -viisuhittiä on kuunneltu yksinomaan Spotifyssa yli 155 miljoonaa kertaa? Miten samana päivänä (1.11.2024) julkaistun tuoreen listakomeetan Mirellan albumi ”Kunpa oisin kertonut” on voinut ”streamata ennakkoon” nelinkertaista platinaa, vaikka kaikkia sen kappaleita ei yhteensäkään ole kuunneltu läheskään yhtä paljon kuin yksin Käärijän suurinta hittiä? Ehkä lukuihin lasketaan vain Suomessa tapahtuneet stream-kuuntelut?
Levyarvioissa lienee nuivaa kommentoida muiden kriitikoiden mielipiteitä, mutta minäpä en olekaan mikään ammattimainen kriitikko vaan ihan tavallinen (Retro)blogisti ja kirjoitan omaan blogiini omia ajatuksiani. Siksipä tahdon nostaa esille muutaman asian Suomen suurimmassa sanomalehdessä julkaistusta levyarviosta, joka on herättänyt muutenkin paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa ja sai jopa Käärijän itsensä reagoimaan asiaan. Kyseessä on siis perjantaina Helsingin Sanomissa ilmestynyt Arttu Seppäsen kirjoittama arvostelu. Seppänen antaa albumille kaksi tähteä otsikolla ”Käärijän albumista saa päänsäryn ilman alkoholia”.
LUE HELSINGIN SANOMIEN LEVYARVIO TÄÄLTÄ
Mirellan esikoinen pääsi myös Helsingin Sanomien arvioihin ja mielestäni lehti itsessään ei nyt ole kovin linjakas. Tokihan tämän pitkäsoiton on arvostellut eri kriitikko, mutta perusteet kolmelle tähdelle eivät välity tekstissä. ”(Levy) kaatuu riskittömyyteen, tyylipaletin ohuuteen ja laskelmoidulta kuulostavaan etäiseen viileyteen” eikä arvostelija Aleksi Kinnunen muutenkaan löydä kokonaisuudesta paljon positiivista. Miksi siis kolme tähteä Mirellalle ja kaksi Käärijälle?
Syy miksi haluan tähän ottaa kantaa, johtuu siitä että levyarvio on mielestäni kertakaikkisen epäreilu ja huonosti perusteltu. Tekstissä keskitytään levyn sisältämän musiikin sijaan epäolennaisuuksiin. Syntyy mielikuva, että lähtökohtana on ollut vain artistin teilaaminen. Jo arvostelun ensimmäisiä lauseita on ”Nousun jälkeen tulee aina lasku.” Ikään kuin huono pitkäsoitto olisi ollut itsestään selvä olettamus. Lisäksi kannessa artisti ”näyttää väsyneeltä” ja epäillään että koko ”Albumin luulisi olevan hätähuuto”.
Hieman älytön on myös kommentti Käärijän levylle sisältyvästä reilun minuutin mittaisesta puheosuudesta ”Skit”, jossa äänessä on artistin itsensä lisäksi mediapersoona ja koomikko Juuso ”Köpi” Kallio. Köpi esittää siinä terapeuttia ja hänet nähdään myös ”Skitiä” seuraavan kappaleen ”Autiomaa” musiikkivideolla samassa roolissa. Seppänen väittää, että idea on kopioitu Gaselleilta, jonka vuoden 2021 albumilla ”Zen” eräänlaisena terapeuttina puhuu Antti Holma. Seppäsen mielestä Holma on parempi koomikko ja hänellä pitäisi kaiketi olla yksinoikeus esittää terapeuttia pop-albumeilla? Käärijän mukaan idea syntyi kuitenkin spontaanisti, kun Köpi Kallio sattui olemaan samalla studiolla omissa töissään.
Itsekin menin kuuntelemaan Gaselleja, koska en ollut ikinä kuullutkaan heidän pitkäsoittoaan. Toisin kuin Seppänen olettaa, Gasellien ”Zen” -levy ei välttämättä ole kaikille läpeensä tuttu esikuvallinen julkaisu. En löytänyt kauheasti yhtymäkohtia. ”Skit”-välispiikit eivät muutenkaan toki ole Gasellien keksintöä, vaan niitä on käytetty levyjulkaisuilla jo 1960-luvulta lähtien. Onkohan Gasellien esikuvana toiminut De La Soul vai Roope Salminen ja Koirat?
No se Seppäsestä tässä vaiheessa ja palataan ajassa vuosi taaksepäin. Syyskuussa 2023 Käärijä julkaisi ensimmäisen uuden oman kappaleensa ”Cha Cha Chan” jälkeen. Kesällä oli ilmestynyt yhteiskappale ”Auto jää” Antti Tuiskun kanssa sekä liuta remix-versioita ”Cha Cha Chasta”. Käärijän euroviisuissa viljelemän sloganin ”It’s crazy, it’s party” mukaan nimetyn energiapommin ensiesitys tapahtui Kaija Koon Olympia Stadion -konsertissa, jossa Käärijä toimi lämppärinä. Sekin katsottiin aiheelliseksi teilata Helsingin Sanomien Noora Vaaralan konserttiarviossa sanoin ”(Kappaletta) oli vaikea pitää minään muuna kuin euroviisumenestyksen epätoivoisena pitkittämisyrityksenä”.
Yli vuosi on vierähtänyt ja väitän, että pelkkä euroviisumenestys ei ole pitkittänyt Käärijän uraa tähän hetkeen. Vertailu on typerää, mutta Käärijästä puhutaan edelleen enemmän kuin kevään 2024 euroviisuedustajastamme Windows95manista. Tämä on varmasti myös täysin tietoinen ratkaisu Windows-mieheltä. Hän ei todennäköisesti ole edes halunnut samanlaiseen pyöritykseen ja onhan hänen artistiprofiilinsakin tyystin erilainen.
Lokakuussa 2023 Käärijä julkaisi toisen uuden bilebängerin ”Huhhahhei”, joka kieltämättä vaikutti täsmäiskulta keikkasettiin. Olihan artistilla jo syksyllä 2023 keikkoja myös Suomen rajojen ulkopuolella ja ”Huhhahhei” tarkoittanee samaa kaikilla Euroopan kielillä. Pelkän hokeman lisäksi biisissä on myös melodinen kertosäe ja tämä onkin mielestäni juuri se juttu, joka erottaa Käärijän muista räppäreistä. Siis mikäli Käärijää tahtoo kutsua räppäriksi. Hänen musiikkiaan on hankala sijoittaa mihinkään tarkkaan genreen. Muistaakseni artisti itse kutsui musaansa ”Cha Cha Chan” aikoihin party metalliksi?
Joulukuussa 2023 ilmestyi Elastisen kappale ”Toiset samanlaiset”, jolla Käärijä feattasi mutta se jäi osin ansaitustikin sopivan vähäiselle huomiolle. Tuiskun kanssa tehty ”Auto jää” sentään kuului pitkään Käärijän keikkasettiin ja kuuleman mukaan schlager-henkinen renkutus oli varsin suosittu ainakin Saksassa. Suomessa superfanit ovat ilmeisesti kyseiseen ralliin jo vähän kyllästyneitä. Onneksi se ei olekaan mukana ”People’s Championilla”.
Vuoden 2024 UMK-kilpailun väliaikaesiintyjänä helmikuussa Käärijä esitti valtavan ”Cha Cha Cha” -show’n lisäksi uuden kappaleensa ”Ruoska”, jonka kertosäkeistössä vierailee Erika Vikman. Hesarin Seppänen pitää kappaletta ”hahmottomana” ja siinä on ”valmiille yleisölle laskelmoitu ja näennäinen bdsm-kertosäe, joka ei luo tarinaa tai liity millään lailla Käärijän säkeistöihin”. Mietin kuinka kuutamolla voi ammatikseen musiikkia arvioiva toimittaja olla?
”Ruoskan” kertsissä lauletaan ”Vaikka kaikkeni annoin edessäsi sun, tulee ruoskaa ja kipu kiihottaa”, mutta se ei tarkoita että piiska konkreettisesti napsahtelisi paljailla pakaroilla bdsm-hengessä. Itse tulkitsen tekstin julkisen kiusaamisen vastaisena kannanottona (vähän sellaisen, johon kriitikko Seppänenkin syyllistyy). Vaikka Käärijä ja Vikman antavat yleisölle kaikkensa, tulee ruoskaa. Sehän on tietenkin vain plussaa, että teksteissä on moniselitteisyyttä ja tilaa tulkinnalle, mutta sadomaso-seksistä ”Ruoska” ei kerro.
Levyraadissakin nähdystä ”Ruoskasta” on tullut myös Käärijän suurin listamenestys sitten ”Cha Cha Chan”. Tätä kirjoitettaessa sitä on kuunneltu Spotifyssa yli 12 miljoonaa kertaa eli triplaplatinaan oikeuttava määrä. Kolmannelle sijalle hittikimarassa yltää ”It’s crazy, it’s party” (lähes seitsemän miljoonaa kuuntelua), jos mukaan ei lasketa toisen kaltoin kohdellun euroviisusankarin Alankomaiden Joostin kanssa levytettyä kaksikielistä ”Trafikia”. Heinäkuussa julkaistun biisin kuuntelumäärät ovat ylittäneet kymmenen miljoonan rajapyykin. ”Trafik” -duetto ei ole mukana ”People’s Championilla”.
Ennen ”Trafikia” ulos saatiin vielä soolobiisi ”Kot Kot”, joka on rytmiikaltaan osin muita julkaisuja rauhallisempi sekä sanoitukseltaan ja melodialtaan haikeampi. Albumia kuunnellessani huomaan osaavani juuri tämän kappaleen kertosäkeen parhaiten ja intoudun aina yksin ollessani mukaan yhteislauluun. Jokainen albumin kappale sisältää myös toinen toistaan näppärämmän koukun. Tässä sanaleikkiä haetaan ”Kot Kot” -hokemasta, joka yhdistyy loppuriimeihin ”Jatkot Kot Kot Kot…” jne.
Vielä ennen albumia ulos laitettiin Käärijän mielestäni rahtusen kyseenalaista Onlyfans-touhua tekstissään sivuava bängeri ”Sex = Money”. Kappaleessa aihe käännetään ironian puolelle, mikä lienee kyseisen tilin alkuperäinenkin tarkoitus.
Tästä päästäänkin ”People’s Championin” uusiin kappaleisiin. Albumin avaa sattuvasti otsikoitu ”Ready to go”, joka ei nimestään huolimatta ole varsinaisesti mikään lähtölaukaus kaikkien aikojen bilealbumille. Itse asiassa albumi on tarkasti rakennettu kokonaisuus aina kappalejärjestystä myöten. Levy kertoo Käärijän lähes kahden vuoden mittaisen huikean matkan, joka alkaa valmistautumisesta supersuosioon ja päättyy tähän hetkeen. ”Ready to go” on startti ja toisena kappaleena kuullaan tietenkin ”Cha Cha Cha”.
”Takavoltti” pureutuu siihen miten Käärijää revitään kaikkialle ja hänelle ehdotetaan kaikkia hulluja asioita. Jo aiemmin käsittelemäni ”Ruoska” sivuaa tavallaan tätä samaa aihetta hieman eri näkökulmasta. ”Autiomaa” on albumin poikkeuksellisin kappale. Se on myös artistin ensimmäinen kappale, jonka Käärijä laulaa säkeistöjä myöten. Taiteilija kertoo biisin syntyneen jo ennen viisuhuumaa, mutta säkeistöjen tekstiä muutettiin nykypäivään sopivammaksi.
”Autiomaa” on albumin ehdoton helmi ja levykokonaisuudessa myös selkeä käännekohta. Alun hypetys kääntyy itseään vastaan. ”Autiomaan” hypnoottisessa taustasoitannassa tyylikin muuttuu vallitsevasta industrial-partymetal-teemasta synteettiseen electrobeattiin. Käärijän lauluääni on myös erittäin miellyttävä, mikä toki on tullut ilmi jo aiemmissa vähemmän laulua sisältävissä kappaleissa. Vaikka mahdollinen autotune onkin ollut ahkerassa käytössä.
”Bananas” selkeä bilebiisi, jota tuskin maltan odottaa kuulevani livenä. Banaaneiksi meneminenhän on metaforana vanha tuttu, mutta jälleen kerran Käärijä saa tekstin täyteen nokkelaa sanailua. Hevi-osastolta on ammennettu, kuinka pokella on mandariinit kainalossa ja hän vilkuilee persikan perään.
Olen nähnyt Käärijän keikalla viisi kertaa ja aina jotenkin sopivasti erilaisissa vaiheissa hänen uraansa. Ihan ensimmäinen kerta oli Lahdessa klubikeikalla UMK:n ja Liverpoolin välissä. Silloinhan hänen ohjelmistonsa runko muodostui musiikista, joka oli julkaistu ennen ”Cha Cha Chata”. Sen jälkeen jokaisella keikalla setti on ollut erilainen, kun uutta materiaalia on ujutettu soittolistalle vähitellen. Mutta aina Käärijä-kokemus livenä on ollut uniikki ja ikimuistoinen. Olen nähnyt hänen mm. Tavastialla, Logomossa ja Böle-areenalla ja seuraava kerta on tulevana lauantaina Järvenpäässä. Mielestäni Käärijä on kiistatta Suomen tämän hetken paras live-esiintyjä.
LUE LISÄÄ: KÄÄRIJÄ ON MATKALLA SUOMEN PARHAAKSI LIVE-ESIINTYJÄKSI
Levyn ja Käärijän euroviisumatkan päättää albumin nimikkokappale ”People’s Champion”, joka on myös fanien idolilleen antama lempinimi. Ja onhan Käärijä todellinen vuoden 2023 Eurovision laulukilpailujen voittaja. Teksti kiteyttää kaiken harvinaisen selväsanaisesti. ”Kevät 23 kaukana kotoo” jne. Vaikka joissakin levyn kappaleissa on surumielisyyttä, lopetus jättää toiveikkaan tunnelman.
Mistä pääsenkin jälleen Hesarin teilaukseen. Kriitikko Seppäsen mielestä ”Käärijä on vuoroin kännissä ja vuoroin krapulassa”. Omien laskelmieni mukaan alkoholi mainitaan kahdessa kappaleessa. Mutta olenkin vanhan liiton musiikin kuuntelija ja voin lukea tekstit CD-levyn sisävihkosesta, jos kuullun ymmärtäminen takkuaa. Bilettäminen toki mainitaan hieman useammassakin kappaleessa, mutta ehkä Seppäsen mielestä ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Itse en nauti lainkaan alkoholia, mutta kyllä Käärijän keikalla olen ihan ”Bananas” ja mitä tulee tunnelmaan: ”It’s crazy, it’s party”.
”People’s Champion” on loistava albumi. Juuri sellainen, jota Käärijältä sopi odottaakin, mutta silti yllättävä. On suorastaan hämmästyttävää, miten jokaiseen kappaleeseen on saatu taltioitua tarttuvia koukkuja. Moni muu artisti varmasti toivoo, että saisi urallaan aikaiseksi edes yhden vastaavan. Kappaleet ovat teemoiltaan ja rytmityksiltään erilaisia ja ne on helppo erottaa toisistaan. Kukaan ei voi väittää, että Käärijä toistaisi itseään.
Suuri kiitos tästä kuuluu sävellyksistä ja tuotannosta pääasiallisesti vastaavalle Aleksi Nurmelle, joka toki on saanut vaihtelevassa määrin apua moniin kappaleisiin. Eniten töitä on riittänyt Johannes Naukkarisella ja Jukka Sorsalla sekä sanoitusosastolla Sonny Kylä-Liuhalalla Käärijän itsensä lisäksi. Nurmea voisi pitää melkein Käärijä-duon toisena jäsenenä, sillä hän kiertää myös keikoilla musiikillisena maestrona.
Jäin vielä miettimään kriitikon vastuuta. Ymmärrän, että Käärijän superfanit ovat vetäneet Helsingin Sanomien jutusta hernettä sieraimeen, mutta itse en oikeastaan jaksa enää nykyään hermostua jos joku on kanssani eri mieltä. Vaikka nyt tässä Seppäsen kirjoitusta analysoinkin. Nuorempana suivaannuin, kun Antti Lindqvist haukkui Katso-lehdessä James Bond -seikkailut maanrakoon. Varttuessani olen kasvanut ymmärtämään, että eiväthän ne välttämättä elokuvallisilta arvoiltaan aina olleetkaan niin kovin laadukkaita. Lindqvist-vainaa oli oikeassa.
En enää kannata myöskään yleistä kansan käsitystä, että ”mitä vähemmän kriitikko antaa tähtiä, sitä parempi elokuva on”. Kyllä jokainen Uuno Turhapuro -leffa on saanut liikaa tähtiä, jos niitä on annettu enemmän kuin yksi. Mutta se ei estä meitä tavallisia taiteen kuluttajia nauttimasta näkemästämme ja kuulemastamme. Musiikin arvioiminen lienee vielä hankalampaa, kuin elokuvien.
Elokuvissa on kuitenkin joitakin tiettyjä lainalaisuuksia, joihin kriitikkokin voi tukeutua. Musiikissa vastaavia ei ole. Siinä pitää ymmärtää artistin lähtökohdat ja se millaista musiikkia ihailija odottaa häneltä kuulevansa. Käytän tässä kohtaa sanaa ”ihailija”, koska oletan että artisti tekee taidettaan sellaisille ihmisille, jotka pitävät hänestä.
Käärijän albumista ei varmasti pidä henkilö, joka syystä tai toisesta ei pidä vain Käärijästä artistina tai persoonana. Tai sitten haluaa muuten vain kriitikon ominaisuudessa kiusallaan töniä häntä vähän alas jalustalta. Minä pidän Käärijästä ja ”People’s Champion” on juuri sellainen albumi, jollaisen häneltä halusinkin kuulla. Olisi kiva tietää mitä Arttu Seppänen odotti? Kritiikkiä saa aina esittää, mutta ilman parannusehdotuksia se ei ole kamalan rakentavaa.
Kappaleluettelo:
- Ready to go
- Cha Cha Cha
- Takavoltti
- Ruoska feat. Erika Vikman
- Kot Kot
- Skit
- Autiomaa
- Sex = Money
- Bananas
- Huhhahhei
- It’s Crazy, It’s Party feat. Tommy Cash
- People’s Champion
RETROPOPPARI 