Pophistoria: David Bowie – Scary Monsters (And Super Creeps) (1980)

1970-luku oli ohi. David Bowie oli leijaillut läpi koko vuosikymmenen kuin Tarzan. Alussa hän oli glam rockin supertähti, sitten hän valloitti Amerikan soulilla, kehitteli itselleen lähes tappavan kokaiiniriippuvuuden, toipui siitä Berliinissä äänittäen uraauurtavan albumitrilogian yhdessä Brian Enon kanssa ja palasi sen jälkeen maalausharrastuksensa pariin.

Vuonna 1979 Bowie erosi Angiesta ja julkaisi Berliini-trilogiansa viimeisen albumin ”Lodger”. Vuosikymmenen vaihtuessa hänen vaikutuksensa näkyi lähes kaikkialla. Bowie oli esikuva mm. Joy Divisionille, Kate Bushille ja Gary Numanille sekä koko uusromanttiselle suuntaukselle. Uusromantiikan ensimmäiset siemenet oli vasta kylvetty ja mullistava muotivillitys muhi pinnan alla, kun liikkeen suurin sankari suunnitteli dystooppista mestariteostaan ”Scary Monsters (And Super Creeps)”.

”Lodger”-albumin kannessa jäljiteltiin karua kohtausta William Friedkinin elokuvasta ”Cruising”, mutta tulevalle levylle Bowie loi nahkansa jälleen kerran uudelleen. ”Scary Monsters (And Super Creeps)” -nimi sai inspiraationsa Kelloggsin maissihiutalepakkauksesta.

”Scary Monsters (And Super Creeps)” oli albumi täynnä ristiriitoja: raakoja tunteita, kiillotettuja pintoja, riipivää melua ja sliipattua tuotantoa. Se oli vilkaisu taaksepäin, mutta samalla kuljetti Bowien 1980-luvulle. Työn tulos oli äärimmäisen itsevarma, mutta samalla itseluottamuksen puutteen vaivaama. Vuonna 1990 Bowie kuvaili levyä eräänlaiseksi ”puhdistukseksi”. Siinä kummittelevat menneiden luomusten haamut, musiikin luojan henkilökohtaiset ja koko laajemman maailman demonit.

Ensimmäiset äänitykset tehtiin New Yorkin Power Station -studiolla alkukeväästä 1980, mutta sessioissa saatiin valmiiksi vain yksi laulu ”It’s No Game”. Se kuitenkin toimi suunnannäyttäjänä tulevalle. Rytmikitaristi Carlos Alomar, basisti George Murray ja rumpali Dennis Davis jammailivat pohjia, joiden päälle Bowie loi myöhemmin lopullisia lauluja.

Vierailevia muusikkoja olivat The E Street Bandin Roy Bittan, joka toi levylle toivottua rakeutta, sekä Chuck Hammer, jonka Roland GR-500-kitarasyntikka puolestaan antoi huippuluokan kiillotuksen levyn saundiin. Tuottaja Tony Visconti on kertonut, että tavoitteena oli luoda The Beatlesin ”Sgt. Pepper’s Lonely Heart Club Bandin” kaltainen ikimuistoinen mestariteos, jossa jokaisella kappaleella on oma identiteettinsä.

Äänitykset siirtyivät Lontoon Good Earth studioille laulu- ja päälleäänitysten osalta. Se olikin ensimmäinen kerta sitten vuoden 1974 ”Diamond Dogs” -albumin, kun Bowie edes osittain äänitti musiikkia Lontoossa. Studio sijaitsi Sohon kaupunginosan ytimessä, mistä artistilla oli runsaasti muistoja. Jo 1960-luvulla hän oli heittänyt ”Bowie Showboats”-keikkoja Marquee Clubilla ja asunut sen naapurissa.

Brian Enon kanssa työskennellessään Bowie oli tehnyt sanoituksia pääasiassa spontaanisti, mutta tätä levyä valmistellessaan hän vietti kaksi kuukautta lauluja kirjoittaen. Lontoossa tärkeimpiä vierailevia muusikkoja olivat kitaristi Robert Fripp ja syntetisaattoreiden soittaja Andy Clark Be Bop Deluxe -yhtyeestä. Hän soitti Minimoogia ja Yamaha CS-80-syntikkaa. Jopa The Whon Pete Townshend ilmaantui lisäämään kitaroita kappaleeseen ”Because You’re Young”.

Robert Frippin kitara on albumilla kuin toinen solisti. Bowie itsekin korosti aikalaishaastatteluissa, että levyllä itse musiikki sisälsi yhtä paljon sanomaa kuin sanoitukset ja usein asiat olivat ristiriidassa keskenään. Juuri Fripp on tässä keskeinen antagonisti, joka soitollaan repii rikki muun soitannan kiiltäväksi ommellun kankaan.

Elokuussa 1980 ensimmäinen single ”Ashes To Ashes” saatiin markkinoille. Bowie ajatteli kappaleen olevan eräänlainen jatko-osa klassikkohitille ”Space Oddity”. Kappale oli saavuttanut uutta suosiota, kun Bowie esitti sen Kenny Everettin vuoden 1979 Uuden vuoden TV-spesiaalissa uutena sovituksena. ”Ashes To Ashes” -kappaleessa Major Tom -hahmo esitellään ajelehtivana narkkarina (”We know Major Tom’s a junkie”). Kosminen avaruus on tehnyt Major Tomista ikään kuin heroiini-riippuvaisen ja hän haluaa epätoivoisesti palata takaisin maahan. Artistin ja hänen laulunsa hahmon välistä yhtäläisyyttä on myös mahdoton sivuuttaa.

New Musical Express -lehden kriitikko Angus Mackinnonin mielestä oli ironista, että Bowie laulaa ”I’ve never done good things” yhdessä kaikkien aikojen hienoimmista kappaleistaan. ”Ashes To Ashes” suorastaan tursuaa loistavia ideoita, joista olisi riittänyt ammennettavaa useampaankin lauluun. Raskas piano ja useiden kitarasyntikkakerrosten kuoro hiljentyy Clarkin Minimoog-outroon.

Singlen kannessa Bowie poseeraa täydessä Pierrot-asussa ja maskissa. Kostuumin suunnitteli Natasha Korniloff. Lontoon Covent Gardenin trendikkäin klubi Blitz oli vain lyhyen limusiinikyydin päässä Sohon Good Earth -studiolta ja Bowie paitsi antoi vaikutteita myös imi niitä klubilla hengailevilta trendikkäiltä uusromantikoilta. ”Ashes To Ashes” oli ensimmäinen julkaisu lajissaan. Spandau Balletin debyyttikin ilmestyi vasta muutaman kuukauden päästä.

Kappaleeseen kuvattiin myös legendaarinen musiikkivideo. Bowie itse suunnitteli ja ohjasi sen yhdessä alan ensimmäisiin uranuurtajiin kuuluneen David Malletin kanssa, joka oli tehnyt videoita jo ”Lodger”-levyn sinkkuihin. Videon budjetti oli 250.000 puntaa ja se oli siihen mennessä kaikkien aikojen kallein musiikkivideo, ja kuuluu edelleenkin kalleimpien videoiden joukkoon. Bowie roolitti videotaan Blitz-klubilta löytämillään hahmoille, joiden joukossa oli myös klubi-isäntä Steve Strange. Strange tuli tunnetuksi pian oman Visage-yhtyeensä keulahahmona.

”Scary Monsters (And Super Creeps)” julkaistiin syyskuussa 1980 ja ”Ashes To Ashes” -singlen tavoin se nousi listaykköseksi. Kannen suunnitteli Vogue-lehden taiteilija Edward Bell. Bowie saapui kuvauksiin Pierrot-asussaan täydessä meikissä, mutta Bell pyysi häntä riisumaan tötteröhatun ja sotkemaan kasvojen meikkiä. Hän maalasi valokuvasta muotokuvan, josta tuli ikoninen aikakauden kuva. Dekadenttia glamouria täydensi kuva Bowien silhuetista savuke kädessä.

Albumin avausraita ”It’s No Game (No. 1)” sisältää katkelmia folk-itsetutkistelusta, jonka Bowie oli kirjoittanut 16-vuotiaana. Soitto alkaa löysällä rumpu/kitara-matolla ja japaninkielisellä puheella, josta vastaa Michi Hirota. Hirotan tunnetuimpiin saavutuksiin kuuluu Sparks-yhtyeen ”Kimono in my House” -albumin kansikuvatyttönä toimiminen. Bowie itse venyttelee sanojaan vähän kuin ihailemansa John Lennonin ja Yoko Onon tyyliä tavoitellen. Kaikessa avantgardistisessa kakofoniassa on myös pilkahdus huumoria.

”Up the Hill Backwards” -kappaleen erikoisuus on kolmiääninen kuoro, jossa stemmoja laulavat Bowie, Tony Visconti ja Lynn Maitland. Kappale lohkaistiin albumin neljänneksi ja viimeiseksi singleksi. Biisiin ei kuvattu musiikkivideota, mutta se esitettiin huhtikuussa 1981 Top of the Pops -ohjelmassa ilman Bowieta. Esityksessä tanssi Legs & Co -ryhmä.

”Scary Monsters (And Super Creeps)” on täynnä kauhukuvia ja dystopiaa. ”It’s No Game” ja ”Scream Like a Baby” -kappaleissa hän varoittaa kauhistuttavasta tulevaisuudesta ja 1980-luvusta jo ennen kuin vuosikymmen on kunnolla edes alkanut. Levyn nimikkokappale on kuin tuskallinen psykodraama rikollisesta, jonka omatunto turmelee nuoren mielen.

Bowie kuvaili nimikkokappaletta ”lontoolaiseksi”. Tuottaja Visconti työsti kappaleita lähes loputtomiin lisäten niihin erilaisia tehosteita. Lopputuloksen vertaaminen The Beatlesin ”Sgt. Pepperiin” ei ollut välttämättä kaukaa haettua. ”Scary Monsters (And Super Creeps)” -kappaletta on usein verrattu Joy Divisionin ”She’s Lost Control” -biisiin.

”Fashion” -singlebiisissä Frippin dissonanssi rikkoo discorytmin, kuin ulkopuolinen tunkeilija, vaikka hänen osuuttaan hillittiin editoinnissa. Biisi kertoo siitä, kuinka uuvuttavaa on pysyä alati ajan hermolla. 1970-luvun discoskenen voimakas innostus on korvattu surumielisellä päättäväisyydellä. Biisin hokema ”Beep-Beep” lainattiin vuonna 1971 äänitetystä, mutta julkaisematta jääneestä Bowie-biisistä ”Rupert the Riley”.

Kappaleen alkuperäinen oli ”Jamaica”. Bowie itse oli valmis hylkäämään kappaleen, mutta Visconti kehotti häntä viimeistelemään lyriikat tietoisena laulun hittipotentiaalista. Single nousi Britannian listan sijalle viisi. ”Fashion” on eräänlainen sukulaisbiisi Bowien aiemmille hiteille ”Fame” tai ”Golden Years”.

”The People from Bad Homes” otettiin kappaleen sanoitukseen puolestaan The Astronettes -yhtyeen kappaleesta. The Astronettes oli Bowien 1970-luvun tyttöystävän Ava Cherryn bändiprojekti, joka hyllytettiin. ”Fashion” kuulostaa siltä, että Bowie katselisi omien Blitz Kids -lastensa kuihtuvan. Albumikokonaisuudella, joka pursuaa humanistin närkästystä, ”Fashion” on ironinen kannanotto niille poliittisille ryhmille, jotka yhdistivät politiikan discokuumeeseen.

Jos ”Fashion” iski Blitz-kävijöihin ja heidän kaltaisiinsa, niin teki myös ”Teenage Wildlife”. Vuosien ajan Gary Numan luuli, että kappale kertoo hänestä. Bowien väitettiin estäneen Numanin esiintyminen Kenny Everettin ohjelmassa. Sanoituksen kohta ”As ugly as a teenage millionaire/ Pretending it’s a whizz kid world” viittasi uusromanttista liikettä kritisoivien ihmisten mukaan Blitz-tyyppeihin, jotka uskomuksen mukaan vain siemailivat isän luottokortilla ostettua samppanjaa.

Bowie itse väitti, että laulun tarkoituksena oli vain kertoa lyhyesti elämästä ja varoittaa edessä olevista taisteluista. Siitä, kuinka nopeasti uusi poptähti hylätään. Toisessa yhteydessä hän sanoi, että kappale oli omistettu hänen nuoremmalle itselleen. Sille, joka janosi mainetta ja joka tultuaan esikuvaksi, ei saanutkaan riittävästi haaveilemaansa kunnioitusta.

Hassua kyllä, Gary Numan sanoi vuonna 1981 Smash Hits -lehden haastattelussa tietävänsä, että hänen faninsa korvaisivat hänet nopeasti jos hän kuolisi (Ja Adam Antille kävisi kuulemma samoin). Numanin kirkkain tähti oli tuolloin jo hiipumassa ja mies oli väsynyt julkisuuteen.

”Scream Like a Baby” oli myös alun perin The Astronettesille tehty kappale, silloin nimeltään ”I Am a Laser”. Kappale on jyskyttävä, mekaaninen ja futuristinen. Vaikka tekstissä maalaillaan uhkakuvia, on mukana tekstirivi ”But he jumped into the furnace singing old songs we loved”, joka muistuttaa että nostalgia oli aina haamu tälle mitä edistyksellisimmälle artistille.

Bowie nosti usein esille lauluntekijöitä, jotka hänen mielestään ansaitsivat suuremman yleisön. ”Kingdon Come” on alun perin yhdysvaltalaisen Tom Verlainen soolodebyytti. Kappale istuu saumatta Bowien omien sävellysten joukkoon albumikokonaisuudelle.

”Because You’re Young” on kenties pitkäsoiton aliarvostetuin kappale. Bowie laulaa nuorista rakastavaisista tuskallisen tietoisena siitä, että rakkaus ei tule kestämään. Tunnelma on kuitenkin hellämpi, kuin ”Teenage Wildlifessa”. Pete Townsendin kitara rajua ja liukasta. Biisi antaa esimakua Bowien suurista 1980-luvun melodraamoista ”Loving the Alien”, ”Absolute Beginners” tai ”When the Wind Blows”.

Albumin päättää ”It’s No Game (No. 2)”, joka on itse asiassa ensimmäinen levylle äänitetty raita. Robert Frippin ahdistunut kitara ja Michi Hirotan hermostunut puhe olivat poissa. Nämä kappaleen kaksi erilaista versiota edustavat kokonaisuuden molempia puolia. Bowie päätti korvata tällä versiolla levyn alkuperäisen päätösraidan ”Fuje Moto San”, joka oli instrumentaalinen ambient-kappale. Sillä hän halusi vain todistaa, että pystyy tekemään elektronista musiikkia myös ilman Brian Enoa. Kappaletta käytettiin myöhemmin japanilaisessa sake-mainoksessa ja se julkaistiin ”Up the Hill Backwards” -singlen kääntöpuolella nimellä ”Crystal Japan”.

”Scary Monsters (And Super Creeps)” oli arvostelumenestys. Suunniteltu kiertue kuitenkin peruuntui, kun Bowien hyvä ystävä ja mentori John Lennon murhattiin New Yorkissa joulukuussa 1980. Hämmentynyt Bowie pakeni Sveitsiin ja eristäytyi. Albumilta nostettiin ”Fashionin” jälkeen vielä kaksi singleä, nimikappale ja ”Up The Hill Backwards”. Kumpaankaan ei kuvattu musiikkivideota ja kumpikaan ei noussut singlelistan kärkikymmenikköön.

Albumi oli menestys myös kaupallisesti. Kuten todettua, se nousi listaykköseksi Britanniassa, mutta myös esimerkiksi Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Ranskassa. Yhdysvalloissa korkein sijoitus oli 12 ja Suomen listalla 23. Levy myi platinaa Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa ja sen maailmanlaajuinen myynti oli noin 4,3 miljoonaa kappaletta.

”Scary Monsters (And Super Creeps)” ei kuitenkaan ollut peloista huolimatta Bowien testamentti, vaan hän palasi Britti-listan paalupaikalle jo lokakuussa 1981 Queen-yhtyeen kanssa levytetyllä ”Under Pressure”-singlellä. Seuraavana vuonna Bowie yhdisti voimansa Giorgio Moroderin kanssa ”Cat People” -elokuvan soundtrackille tehdyllä kappaleella ”Putting Out Fire”. Mutta kaikki tämä edelsi vain vuoden 1983 megamenestystä. Silloin Bowie riisui kaikki rooliasut ja -naamiot, ja teki uransa menestyneimmän albumin ”Let’s Dance” terve rusketus kasvoillaan. Vai oliko kyseessä David Bowien kaikkien aikojen suurin rooli?

Kappaleluettelo:

1. It’s no game (No. 1)
2. Up the hill backwards
3. Scary monsters (And super creeps)
4. Ashes to ashes
5. Fashion
6. Teenage wildlife
7. Scream like a baby
8. Kingdom come
9. Because you’re young
10. It’s no game (No. 2)