Kirja-arvio: Euroviisutuottaja Erkki Pohjanheimo muistelee omiaan

ERKKI POHJANHEIMO: NAUHA PYÖRII JA KAMERA KÄY – MATKANI LEVYTYSSTUDIOSTA TV-OHJAAMOON (Aurinko Kustannus 2022)

Erkki Pohjanheimo on jäänyt mieleeni lähinnä sellaisena ”nolojen tilanteiden miehenä”. Hassuna setänä, joka joutui aina Suomen euroviisukarsinnoissa hankaliin paikkoihin joko tahtomattaan tai itse aiheuttaen. Milloin selvittämään buuaavalle yleisölle miksi Jerry Lee Lewis ei tule ”kirveelläkään” esiintymään tai miksi katsojat ovat itse aiheuttaneet tilanteen, jossa puhelinäänestyslinjat ovat menneet tukkoon tai miten Juice Leskinen panee ”Örkkiä” halvalla suorassa lähetyksessä.

Televisioruudun kautta muodostin kuvan, että Erkki on pilkkuja viilaava omahyväinen tosikko. Luettuani Erkki Pohjanheimon muistelmat ”Nauha pyörii ja kamera käy – Matkani levytysstudiosta TV-ohjaamaan”, voin todeta että käsitys joka minulle syntyi, oli täysin oikea.

Erkki korosti koko uransa ajan, että hän on tehnyt paljon muutakin kuin tuottanut Euroviisuja, mutta loppujen lopuksi tuo hänelle selvästikin vastenmielinen työsarka jäi hänen näkyvimmäksi saavutuksekseen. Euroviisut on se juttu, josta Erkki Pohjanheimo muistetaan ja tunnetaan. Ainakin euroviisufanit muistavat Erkin hyvin. Mutta muistaako kukaan muu häntä lainkaan?

Erkki Pohjanheimon muistelmista jää mielikuva, että mies oli vain aina sattumalta oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Olisivatko hänen lahjansa riittäneet yhtä pitkään uraan Suomen Yleisradion palveluksessa. Palvelusvuosia kertyi nimittäin mittavat 37. Onnenkantamoisista yksi oli, kun Erkki tätinsä vinkistä sattui hakemaan ja pääsemään Yleisradion kuvaajakurssille. Hän ei tuohon aikaan ollut miettinyt tulevaisuuden suunnitelmiaan eikä edes tiennyt minkälaiseen työhön oli hakemassa. Heidän kotonaan ei ollut edes televisiovastaanotinta.

Pian Erkki kuitenkin sellaisen hankki. Saivathan Yleisradion työntekijät vastaanottimia sopivaan hintaan suoraan Saloran tehtaalta. Aluksi laitteen hankintaa vierastanut isäpuoli Leevi Kuuranne alkoi pian tuijottaa aparaattia kaikkein ahkerimmin. Tamperelainen näyttelijä Leevi Kuuranne on jäänyt allekirjoittaneen mieleen loistavasta roolisuorituksestaan elokuvasta ”Komisario Palmun erehdys”, jossa hän esitti hovimestari Butlerin roolin.

Ennen uraansa televisiossa Erkki Pohjanheimo loi uraa levylaulajana ja kiertävänä tanssimuusikkona. Jostain syystä hän pääsi itsensä Toivo Kärjen suosioon ja sai sitä kautta levytettäväkseen käännösiskelmiä. Varmasti laulutaitoa löytyi ainakin riittävästi. Mitään ikivihreitä niistä ei kyseisistä kappaleista kylläkään syntynyt.

Yksi suomalaista alkuperää oleva kappalekin päätyi Erkin laulamana levylle. Toivo Kärjen sävellys ”Lapin taikarummut” lähetettiin Suomen euroviisukarsintoihin ja laulu pääsikin mukaan kilpailuun. Tuossa vaiheessa Erkki oli kuitenkin jo työsuhteessa kilpailun järjestävään Yleisradioon, joten hän ei voinut esittää kappaletta televisiossa. Laulava kameramies oli muutenkin jo valinnan edessä. Hänen piti päättää panostaako laulajan uraansa vai keskittyykö työhönsä Yleisradiossa.

Kuten tunnettua, Erkki valitsi Yleisradion, jossa uraa urkenikin monenlaisiin tehtäviin myös kameramiesvuosien jälkeen. Kovasti Erkki luetteloi tekemiään ohjelmia ja kertoo yksityiskohtaisesti niiden työstämisen eri vaiheista, mutta ikävä kyllä Euroviisujen lisäksi yksikään niistä ei muistu ainakaan allekirjoittaneen mieleen.

Kovasti Erkki kritisoi myös nykytelevisiota ja etenkin Yleisradion ohjelmien sisältöä ja jopa käytettyä kameratekniikkaa myöten. Kuinka uutistenlukijatkin joutuvat omituisesti vaihtamaan kameraa kesken uutisen ja heidän katseensa ei löydä ajoissa oikeaan kameraan. Erkki tekisi toisin. Kirja kävisi melkein kameramiehen tai kuvaussihteerin työn oppikirjasta, sillä niin juurta jaksain muistelija käy läpi televisio-ohjelmien teknistä toteutusta.

”Kuvaussihteeri lukee käsikirjoituksen kuvasuunnitelmaa ja varoittaa komentomikrofoniin kautta seuraavan kuvan tai äänen ja seuraavan kuvanauha- tai videoinsertin. Varoitus voi olla esimerkiksi seuraava: 125, K3, KK Matti ja ajo PK:hon.” Mikä tarkoittaa: ”Seuraavaksi kuva numero 125 kamera kolmosella. Kuvan koko on aluksi kokokuva Matista ja sitten kamera ajaa Matin puolikuvaan.” Ja tätä jatkuu koko sivun verran.
”K3…Nyt!”
”Äänitehoste käy…Nyt!”
”Solistin etuvalo himmenee…Nyt!”

Lukijankin etuvalo alkoi himmentyä näitä sepustuksia tankatessa. Erkki olisi kaivannut muisteloilleen toimittajan tai jonkin sortin oikolukijan, joka olisi korjannut edes lukuisat kirjoitusvirheet. Asiavirheistä puhumattakaan.

Kerroin pitäväni Erkkiä pilkunviilaajana, mutta hän on sitä selvästikin vain itseään koskevissa kysymyksissä. Muistissa ovat tarkat päivät, joina hänen levytyksensä ovat soineet radion toivekonserteissa, mutta toiset helpostikin tarkastettavissa olevat asiat ovat menneet läpi omaan muistiin luottaen. Mikä olikaan Jasminen vuoden 1996 euroviisuedustuskappaleen nimi tai kuka sävelsi vuoden 1976 edustussävelmämme ”Pump Pump”. Toisaalta kirjoittaja toteaa jo esipuheessa, että ”Virheitä en anteeksi pyytele. Niille, sinä lukijani, voit vapaasti naureskella.”

Jasminen kappale oli siis Erkin mielestä ”Niin kaunis on maa”. Se todetaan kirjassa kahdessakin eri kohdassa. ”Pump Pump” puolestaan on ”Antti Hyvärisen kappale”. On toki Hyvärisen sovitus, mutta sävellys on kappaleen esittäjän Matti Siitosen oma.

”Nauha pyörii ja kamera käy” suorastaan tursuaa hassuja olettamuksia, jollaisia vain 82-vuotias besserwisser kykenee suoltamaan. Ei niitä kannata tähän listata, mutta totean että lukuelämystä ne omalla karulla tavallaan elävöittävät kun joutuu toistuvasti epäilemään lukemaansa.

Onhan toki mukana myös paljon mielenkiintoista ajankuvaakin ja Erkin suoltama teksti on jollain söpön kotikutoisella ja puhekielen omaisella tavalla helppolukuista ja nopeaa. Mikään ”Runeberg” hän ei siis ole. Ennemminkin kirjoitustyyli tuo yksinkertaisine ja usein käytettyine tehosanoineen mieleen paikallislehden toimittajan: Tyhmää! Vaikeaa! Grrr!

Erkillä lienee ollut Eurovision laulukilpailuihin jonkinlainen viha/rakkaus-suhde. Hänen lukuisista aikalaiskommenteistaan on voinut päätellä, ettei mies niistä liiemmälti ole välittänyt, mutta muistelmissaan Erkki osoittautuu suorastaan kehityksen airueksi. En tiennytkään, että esimerkiksi laulukielen vapauttaminen, kilpailun muuttaminen monipäiväiseksi ja ison orkesterin poistaminen ovat kaikki alun perin Erkin ideoita.

Erkki keksi myös, että kansainvälisen loppukilpailun kappaleet tekstitetään suomeksi. Hän pyrki tekemään Euroviisuista ”ison kansanjuhlan” viemällä Suomen karsinnat Turun suureen Typhoon-halliin. Itse asiassa koko sana ”EuroVIISUT” on Erkin keksintöä. Hän tarkoitti, että Euroviisut on nimenomaan Suomen karsinta ja kansainvälinen kilpailu on Eurovision laulukilpailu, mutta ikävät ihmiset sotkivat hienon konseptin.

Erkki yritti myös torpata Jasminen kilpailukappaleen pääsyn Suomen karsintaan 1996 ja muistelee miten ikävästi vuoden 2000 Suomen karsinnan asiantuntijaraati manipuloi kulisseissa Anna Erikssonin kilpailukappaleen äänestämistä, vaikka yhdeksi raatilaiseksi kutsuttu Erkki piti sitä parhaana. Joku tuomareista aloitti mollaamisen: ”Älkää vain äänestäkö Annaa. Hän ei selviä kansainvälisessä finaalissa”. Erkki muistelee antaneensa Annalle ”täydet 12 pistettä”, vaikka kukin tuomari sai tuolloin antaa parhaana pitämälleen kappaleelle maksimissa kuusi pistettä.

Erkki Pohjanheimo juonsi vuoden 1981 Suomen Euroviisukarsinnat ja nuo juonnot ovatkin euroviisufanien keskuudessa lähes legendaariset. Harvan laulukilpailun juontaja käyttää ohjelmasta ensimmäiset viisi minuuttia omien alkukarsintalähetyksessä tekemiensä virheiden korjaamiseen, pohtii että koko kilpailu pitäisi lopettaa ja ilkkuu alkukarsinnassa äänestäneitä tv-katsojia. Tuota hahmoa on vaikea uskoa samaksi Eurovision laulukilpailujen uudistajaksi tai olisi jos ei omin silmin henkilön muistelmia lukisi.

Niin vuoden 1981 juontoa, kuin monia muitakin Erkin omia tv-esiintymisiä tukemaan hän on kerännyt katsojapalautetta vuosien varrelta. Sitä on löytynyt sekä Erkin leikekirjasta että Yleisradion katsojapalautteesta ja se on lähestulkoon pelkästään positiivista.
”Erkki Pohjanheimolle 10 pistettä hyvästä juontamisesta!”
”Parasta olit sinä! Kiitos!”
”Rajut rutistukset tunnelmasta jonka sait aikaan rennolla, tyylikkäällä, hauskalla ja vielä viisaallakin tyylillä.”

Samansuuntaiset palautelainaukset toistuvat kirjassa usein muidenkin ohjelmien kohdalla. Erkki on aina ollut mies paikallaan. Kirja sisältää runsaasti lainauksia esimerkiksi lehtiarvosteluista, jotka nekin ovat useimmiten olleet suorastaan ylistäviä. Mukana on myös Veikko Lavin kirjoittama pitkä kiitoskirje. Erkki teki Lavista dokumentin Yleisradiolle.

Tekemisiään muistellessa Erkki hakee perusteellisuudessaan vertaistaan. Listattua tulee kaikki aina varusmiespalveluksen aliupseerikurssin päätösjuhlarevyyn ohjauksesta satunnaiseen lauluesitykseen jossakin hollantilaisessa baarissa, jonne Erkki tyttärensä luona lomaillessaan päätyi vahingossa kesken illanistujaisten. Väkisin tulee mieleen vanha sananparsi, kuka kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse.

Ei kirja ihan pelkkää itsekehua ole, mutta virheetkin Erkki osaa jotenkin rivien välissä kääntää voitokseen. Useiden kollegojen kanssa eivät myöskään kemiat ole kohdanneet ja ainakin Ere Kokkonen ja Mirja Pyykkö leimautuvat hyvinkin hankaliksi tyypeiksi. Myös Erkin tyttäret Pauliina ja Petriikka Pohjanheimo saavat paljon palstatilaa. Turhankin paljon heidän kohtalaisen vaatimattomiin saavutuksiinsa nähden.

Erkki Pohjanheimo kertoo esipuheessa, ettei halua ”pröystäillä” tekemisiään laulajana, mutta uran pituuteen nähden siitä kerrotaan kirjassa kattavasti. Hän levytti urallaan 21 laulua ja toteaa aivan oikein että se ei ole paljon. Sen sijaan huvittaa Erkin pohdinnat, miten nykylaulajat saavat tehdäkseen CD-levyn miltei joka vuosi ja yhdellä CD:llä on ainakin 12-14 biisiä. Lisäksi Erkki kirjoittaa ”netti-CD-levyistä”, joilla hän tarkoittanee suoratoistopalveluita?

Tästä arvostelusta tuli näemmä lähes yhtä rönsyilevä, kuin Erkin kirjastakin. Muistelmakirjailija kertookin ettei edes pyrkinyt kronologisuuteen, vaan ”tarpoo eteenpäin teemoittain”. Aikamoiseksi tarpomiseksi meni myös lukeminen. Kiinnostavat aiheet vuorottelevat vähemmän kiinnostavien tai täysin epäkiinnostavien kanssa ja toisinaan myös teemat sekoittuvat iloisesti. Jotkut asiat Erkki tulee maininneeksi useaan otteeseen eri kohdissa kirjaa.

Kuusi-sivuinen hakemisto on onneksi kattava ellei peräti kattavin näkemäni. Siihen on listattu alaotsikotkin, vaikka jotain ”teemaa” käsiteltäisiin vain kolmasosasivun verran. Hakemisto kyllä helpottaa oikean kohdan löytämistä, siis sikäli mikäli haluaisin palata teoksen pariin tämän arvostelun kirjoittamisen jälkeen.