Helsinkiläinen Kaija Kokkola (s. 10.9.1962) oli rokkimimmi jo teinitytöstä lähtien. Hän ajeli mopoilla ja moottoripyörillä, soitti kitaraa ja lauloi bändissä. Kaija heitti trubaduurikeikkoja 15-vuotiaana pienissä baareissa ja yksityistilaisuuksissa. Kahdeksannella luokalla ollessaan Kaija pääsi vaihto-oppilaaksi Britannian Brightoniin, jossa hän asui musikaalisen perheen luona. Siellä hän teki myös ensimmäiset ulkomaankeikkansa.
Ensimmäinen oma bändi oli pelkästään tytöistä koostunut Nakusika, joka heitti keikan Helsingin Uuden yhteiskoulun joulujuhlissa vuonna 1978. Samassa tilaisuudessa esiintyi Esko ”Ego” Toivosen luotsaama Aaltoliike-yhtye, joka oli jo hieman vanhempien poikien muodostama kokeneempi ryhmä. Toivonen opiskeli Oulunkylän Pop & Jazz konservatoriossa. Nakusika aloitti settinsä Chaka Khanin kappaleella ”I’m a Woman (I’m a Backbone)” ja Kaijan laulu sai Toivosen leuat loksahtamaan. Hän pyysi 16-vuotiasta lupausta perusteilla olevaan funkbändiinsä.
Kokoonpanoon kuuluivat koskettimia soittavan Toivosen lisäksi kitaristi Risto Asikainen ja laulaja Hannu Heinisaari. Rumpaleissa ja basisteissa oli vaihtuvuutta. Ujoa Kaijaa eivät kiinnostaneet solistin tehtävät, mutta hänet houkuteltiin mukaan taustalaulajan ja viulukoneen soittajan pestillä. Englanninkielistä funkia soittava orkesteri sai Toivosen ehdotuksesta nimekseen Steel City. Seuraavaksi yhtyeen johtohahmo sävelsikin samannimisen kappaleen.
Maaliskuussa 1980 Steel City osallistui Helsingin Bottalla järjestettyyn Rockin SM-kilpailujen karsintoihin. Yhtye pääsi jatkoon keskityylin sarjassa. Kaija Koo oli koko kisan osallistujien keskuudessa ainoa naispuolinen muusikko. Kolme viikkoa myöhemmin kisan finaali pidettiin Oulussa ja siellä Steel City sijoittui sarjassaan jaetulle toiselle sijalle Stressi-nimisen yhtyeen kanssa. Suurin mielenkiinto kohdistui uuden aallon sarjan voittajaan Hassisen kone. Steel City vakuutti esityksellään PSO-levy-yhtiön Kaj Westerlundin, joka tarjosi bändille levytyssopimusta. Selväksi tuli myös, että Kaija Koo erotti yhtyeen muista kilpailijoista edukseen.
Ennen kuin Steel City ehti levytysstudioon Kaija teki pienen syrjähypyn. Hänen sisarensa Ritva oli tanssinut ja laulanut Ralf Örnin luotsaaman Maukka Perusjätkä -hahmon taustalla, joka hallitsi tuohon aikaan hittilistoja. Pian Kaijakin oli studiossa laulamassa taustoja Perusjätkän seuraavalle levylle. Esimerkiksi hittibiisissä ”Vaatteet” kuulee selvästi hänen tunnistettavan saundinsa. Kaija esiintyi myös kolmella Maukka Perusjätkän keikalla, mutta sitten oma bändi vaati kaiken huomion. Steel Cityn ensimmäinen single ”Steel City”/”Which Way To Turn” ei tosin herättänyt kuulijoissa vielä minkäänlaista vastakaikua.
STEEL CITY: KAUPUNGIN KASVOT (1981)
Pitkäsoiton budjetti oli niukka ja studioaikaa oli vähän. Kappaleiden taustat yritettiin purkittaa parissa päivässä, joten käytännössä ne lähestulkoon soitettiin nauhalle livenä. Levy-yhtiö keksi vielä, että jotain pitäisi lähettää myös Syksyn Säveleen, joten Toivonen sävelsi pikavauhtia kappaleen johon iskelmänikkari Jorma Toiviainen kirjoitti suomenkielisen tekstin. Kappaleesta ”Salamoi” tuli ensimmäinen levytys, jonka Kaija lauloi yksin soolona suomen kielellä. Kilpailuun se ei tosin päässyt mukaan.
Englanninkielisen singlen saaman kehnon vastaanoton vuoksi, levy-yhtiö päätti myös että LP:stä tulee suomenkielinen, mikä oli myrkkyä bändille. Sanoitukset piti siis kirjoittaa uusiksi ja ensimmäisen singlen tekstittäjäksi tilattiin Heikki ”Hector” Harma. Myös kappaleen ”Seis” sooloili levylle Kaija. Marraskuussa 1980 ilmestynyt single pääsi mukaan television Levyraatiin ja voitti sen. Menestys Levyraadissa rohkaisi Raha-automaattiyhdistyksen tilaamaan levyä jukebokseihinsa. Sanoittaja Hector buukkasi Steel Cityn esittämään kappaleen myös toimittamaansa musiikkiohjelmaan Tuubi, joten TV-näkyvyyttä tuli ja se oli vuonna 1980 aloittelevalle bändille kultaakin arvokkaampaa.
Steel Cityn astellessa studioon pitkäsoiton nauhoituksiin puuttui heiltä edelleen suurin osa suomenkielisistä teksteistä. Levyn nimikkokappaleeseen sanat runoili kokenut kynäniekka Raul Reiman, mutta muilta osin kirjoittaminen jäi pääasiallisesti bändin omien poikien EskoToivosen ja Risto Asikaisen käsiin. Solisti Kaija Koo ja Hannu Heinisaari odottivat käytännössä laulukopissa tumput suorina sitä, että tyyppien runosuonet sykkisivät siihen malliin että saivat jotain laulettavaa. Valmista kuitenkin tuli maaliskuussa 1981 juhlittiin levynjulkkareita. Tätä ennen Kaija ehti piipahtaa televisiossakin laulamassa taustoja Frederikin euroviisukarsintakappaleeseen ”Titanic”. Kaiken kiireen keskellä hän ehti vielä kirjoittaa itsensä ylioppilaaksikin.
Albumilla Kaija ja Hannu vuorottelivat yhdessä tai erikseen kappaleiden soolo-osuuksissa, mutta melko pian Kaijasta muodostui kuitenkin bändin varsinainen solisti ja keulakuva. Kesällä 1981 alkoivat myös Steel Cityn keikat, joita oli buukattu jokaiselle viikonlopulle. Helsinkiläinen funkbändi ei kuitenkaan ollut maakuntien tanssilavoilla kuuminta hottia ja keikkailu alkoi uuvuttaa bändiä. Myös funkin tahkoaminen alkoi kyllästyttää ja yhtyeen biisinikkari Esko Toivonen alkoi ujuttaa yhtyeen musiikkia muodissa olevan syntikkapopin suuntaan. Laulukielikin oli syytä vaihtaa takaisin englanniksi ja vuonna 1982 ilmestyi single ”Radio Girls”/”One Way Dream”, johon sanat kirjoitti Frank Robson.
Suurimpiin keikkahitteihin kuului myös suoraviivainen discobiisi, jota Toivonen mietti Kaijan soololevytykseksi. Tarkemman harkinnan seurauksena se osoittautui kuitenkin hänen tyyliinsä hieman liian suoraviivaiseksi ja laulun levytti suomenkielisenä Meiju Suvas nimellä ”Tahdon sinut”.
Kaijaa pyydettiin myös pietarsaarelaisen French Kiss -yhtyeen laulajaksi. French Kissillä oli suuret suunnitelmat maailmanvalloituksen varalle ja heidän levynsä tuottajaksi oli lupautunut Classix Nouveaux -yhtyeestä tuttu Mic Sweeney. Bändin miehistöön kuului suomenruotsalainen Ben Marlene, joka myöhemmin valloittikin pienen palan maailmaa Trance Dance -yhtyeensä kanssa, sekä Ari ”Hombre” Laitinen joka puolestaan perusti Tommi Läntisen kanssa Boycottin. Esteenä oli vain Kaijan mustasukkainen poikaystävä, joka vaati häntä valitsemaan joko musiikin tai suhteen – ja tuolloin vielä arka Kaija valitsi miehen.
Steel City jatkoi keikkailua kesällä 1982, mutta syksyllä yhtyeen taru tuli tiensä päähän. Jäähyväiskeikka soitettiin Uuden vuoden aattona 1982. Kaijan keikat eivät kuitenkaan tähän loppuneet, sillä hän päätti jatkaa ystävänsä Risto Asikaisen kanssa nimellä Kaija & City Band. Suurin muutos kokoonpanossa oli, että Esko Toivosen tilalle kosketinsoittajaksi tuli nuori Sibelius-Akatemian opiskelija Markku Impiö.
Vaikka Toivonen ei kuulunut Kaijan keikkakokoonpanoon, hän kirjoitti heille biisejä. Vuosina 1983-1984 julkaistiin nimellä Kaija Kokkola singlet ”Muodikkaat kasvot”/”Pelihalli” ja ”Velho”/”Kolmen jälkeen aamulla”, joista ”Velho” oli käännös Chris Rean hitistä ”I Can Hear Your Heartbeat”. ”Kolmen jälkeen aamulla” -kappaleella Kaija osallistui Mainostelevision uuteen Kevään Sävel -kilpailuun, mutta ei päässyt alkukarsintaa pidemmälle.
Esko Toivonen ja Risto Asikainen pistivät pystyyn Music Line -nimisen studiopajan, jonka tarkoituksena oli tuottaa biisejä toisille artisteille. Kaija työskenteli yrityksessä mm. demojen esilaulajana sekä varsinaisten julkaisujen taustalaulajana. Kaija nähtiin myös euroviisujen taustakuorossa vuosina 1984-1985 sekä Suomen karsinnassa että kansainvälisissä loppukilpailuissa Kirkan ja Sonja Lumpeen taustalla. Kaija oli noina vuosina eräänlainen musiikin sekatyöläinen, joka nähtiin myös monissa muissa television viihdeohjelmissa.
KUN SAVUKKEET ON LOPPUNEET (1986)
Kaijan oma ura polki kuitenkin vähän paikallaan eikä hän ollut edes kovin varma pitikö sen edes jatkua. Fazer Finnlevy -levy-yhtiöllä oli kyllä tarjota artistille sopimus, mutta tämä ei halunnut ryhtyä miksikään iskelmätähdeksi. Vuonna 1985 suhde Markku Impiöön syveni ja askelmerkit soolourallekin selkiytyivät. Taiteilijanimeksi vakiintui Kaija Koo. Nimen takana oli levy-yhtiön markkinamies Lasse Norres, joka sai idean tuon ajan seksisymbolista Koo Starkista. Ensimmäinen tällä nimellä julkaistu single ”Tyhjyys” nähtiin ja kuultiin uudessa Hittimittari-ohjelmassa. Kappale oli käännös ruotsalaisen syntikkapop-duon Adolphson-Falkin kappaleesta ”Tyngdlös”. Singlen B-puolella oli kappale ”Kuka huutaa”, jota oli tarjottu tuloksetta Syksyn Sävel -kilpailuun.
Kaijan ensimmäiselle sooloalbumille näytettiin vihreää valoa ja artisti halusi levyn tuottajaksi vanhan kaverinsa Risto Asikaisen. Fazer vastusti ajatusta kokemattomasta tuottajasta, mutta Kaija piti päänsä ja Asikainen kirjoitti levyn kaikki kappaleet. Se oli tulevan hittituottajan ensimmäinen albumituotanto. Myöhemmin Asikainen kirjoitti ja tuotti mm. kaikki Nylon Beatin hitit. Ensimmäisenä maistiaisena kuultiin single ”Kaikki vanhat filmit”, jonka Kaija pääsi esittämään Levyraadissa. Pitkäsoiton julkaisu kuitenkin viivästyi, sillä Kaijan isä kuoli onnettomuudessa ja tragedia vei artistin voimat pitkäksi aikaa. Lopulta LP ”Kun savukkeet on loppuneet” ilmestyi syksyllä 1986. Levyn julkistamiskeikka soitettiin Ravintola Alibissa Kaijan 24-vuotis syntymäpäivänä 10.9.1986.
Kaija kärsi kuitenkin isän poismenon aiheuttamista voimakkaista ahdistuskohtauksista ja levyn markkinointiin suunniteltu kiertue jäi pitämättä. Julkiset esiintymiset pelottivat. Levykin jäi vähäiselle huomiolle ja Kaija Koo katosi pikkuhiljaa julkisuudesta lähes seitsemäksi vuodeksi.
TUULTEN VIEMÄÄ (1993)
Parisuhde Markku Impiön kanssa voi kuitenkin hyvin ja vuonna 1987 Markku ja Kaija avioituivat. Töitä riitti musiikin parissa yhteistyökumppaneina tutut Esko Toivonen tai Risto Asikainen. Toivosen Advoice-toimistolle syntyi mm. mainosmusiikkia. Yksi tunnetuimmista oli ”Elanto on elämää”, jonka lauloi Kaija Koo. Tähän väliin tuli perheenlisäystäkin ja Impiö-Kokkolan pariskunta ryhtyi Toivosen firman osakkaiksi. Porukkaan liittyi myös Risto Asikainen, jonka oma firma oli mennyt nurin.
Taustalla alkoi kyteä kuitenkin polte oman levyn tekemisestä. Lama-aika oli hiljentänyt mainostoimiston työmäärää ja hiljaisina hetkinä Markku alkoi työstää omaa musiikkiaan. Materiaalia tosiaan riitti ja käytössä uusinta studioteknologiaa. Erilaisten kokeilujen jälkeen tyylisuunta alkoi hahmottua. Yhtenä esikuvana toimi yksi sen hetken suurimmista hittikappaleista, Maggie Reillyn ”Everytime We Touch”.
Kaijakin innostui Markun demoista ja vuodesta 1992 tuli pariskunnalle työntäyteinen. Markku sävelsi, sanoitti, sovitti, äänitti, hioi, soitti ja miksasi. Kaija lauloi kaiken, solistiosuudet, tuplaukset, stemmat ja kuorot. Kaiken muun valveillaoloajan he puhuivat musiikista ja siitä mitä olivat tekemässä, lapsen ollessa hoidossa Kaijan äidillä. Kappaleita hiottiin ja alkusyksyyn 1992 mennessä oli valmiina kymmenkunta biisiä. Ensimmäisenä otettiin yhteyttä neljään suureen suomalaiseen tai kansainväliseen levy-yhtiöön, mutta kaikkien vastaanotto oli tyrmäävä ”Ei”.
Levy-yhtiöiden muistissa oli vielä myös miten Kaija Koon edellisen levyn kanssa oli käynyt. Ensin firma satsaa rahaa levyyn ja sitten artisti katoaa maan alle. Se ei varsinaisesti näyttänyt hyvältä ansioluettelossa. Lopulta kuitenkin tärppäsi ja sopimus syntyi juuri Suomeen saapuneen kansainvälisen WEA levy-yhtiön kanssa. Muusikon asema oli kuitenkin heikko. Advoice myi levy-yhtiölle valmiin masternauhan ja sai siitä vaatimattomaksi luonnehditun kertakorvauksen. Markun ja Kaijan asema neuvotteluissa oli heikko, mutta tekijöille oli tärkeintä että levy julkaistaan. Ketäänhän ei tiennyt kuinka julkaisun käy.
Ensimmäisenä ilmestyi CD-single ”Kuka keksi rakkauden”, joka sisälsi myös kaksi muuta laulua ”Kylmä ilman sua” ja ”Viimeinen lento”. Unelmasta tuli totta saman tien, sillä helmikuussa markkinoille saatu single oli maaliskuussa Radio Suomen soitetuin kappale ja huhtikuussa listaykkönen. Saman tien Kaija Koon kasvot olivat kaikissa lehdissä ja 27.4.1993 juhlittiin kokonaisen albumin julkkareita. ”Tuulten viemää” -albumista tuli lähes käsittämätön menestys, joka myi aikojen saatossa yli 175.000 kappaletta ja se on edelleen Suomen kaikkien aikojen seitsemänneksi myydyin pitkäsoitto ja myydyin naisartistin albumi.
”Kuka keksi rakkauden” oli vuoden 1993 suurin hitti ja albumin kappaleista ”Tule lähemmäs beibi” oli vuoden 32:ksi suosituin laulu. Niiden lisäksi radiosoittoa saivat levyn kappaleista ”Hanat aukeaa”, ”Niin kaunis on hiljaisuus” ja ”Kylmä ilman sua”. Samalla alkoi myös ankara Suomen kiertäminen mitä erilaisimpien keikkojen merkeissä. Rahat olivat edelleen tiukassa, sillä Teosto-maksut radiosoitosta ja levymyynnistä tulivat tietenkin pitkällä viiveellä.
Vuoden kuluessa tilanne korjaantui ja talous saatiin tasapainotettua. Kevään 1994 Emma-gaalassa Markku ja Kaija pyyhkivät pöydän. Levy-yhtiö odotti kuumeisesti uutta materiaalia, mutta kaikki muut kiireet keikkoineen ja tv-esiintymiseen eivät mahdollistaneet studioon sulkeutumista. Keväällä 1994 levy-yhtiö julkaisi ”Tuulten viemää” -albumista juhlapainos-version, joka sisälsi ”Kylmä ilman sua” -kappaleesta uuden akustisemman version sekä ”Tule lähemmäs beibi” -kappaleesta vauhdikkaamman ruutikellari-remixin.
TUULIKELLO (1995)
Keikkojakin piti tehdä, että pariskunta pysyi leivän syrjässä kiinni. Ne hoidettiin säästöbudjetilla. Markku hoiteli kaiken musiikin taustanauhojen ja kosketinsoitinten kanssa ja eturivissä olisi Kaijan lisäksi vain kaksi tanssijaa, jotka olivat useimmiten Teresa de Rita ja Kaisa Mensonen. Hulabaloota ja erilaisia loppuunmyytyjä esiintymisiä riitti syyskuulle asti, jolloin peli oli pakko viheltää poikki jotta uusi albumi saataisiin oikeasti valmiiksi.
Markku suunnitteli tekevänsä seuraavankin pitkäsoiton samalla systeemillä, jossa hän säveltäisi ja soittaisi kaiken ja Kaija hoitaisi laulupuolen. Näin toimittiin ja lopulta helmikuussa 1995 odotettu uusi albumi ”Tuulikello” näki päivänvalon. Nimikkokappaleen lisäksi radiossa soivat kappaleet ”Menneen talven lumet”, ”Seuraavassa elämässä” ja ”Maailman tuulet vie”. Tietenkin oli selvää, ettei mikään levy yltäisi ”Tuulten viemää” -albumin kaltaiseen menestykseen, mutta myös ”Tuulikello” nousi myyntilistan kärkeen, ylitti sadan tuhannen myydyn levyn maagisen rajan ja toi tekijöilleen tuplaplatinalevyn vielä saman vuoden aikana.
Levyjulkaisun jälkeen lähdettiin jälleen kiertueelle, joka olikin jo paremmin organisoitu ja tällä kertaa Kaijan taustalle koottiin oikea bändi. Taustajoukkoihin pestattiin myös omat roudarit ja teknikot ja yhteensä Kaija Koo Komppaniaksi kutsuttu joukko kasvoi 12-miehiseksi. Yksi keikkakesän 1995 huipentumisista oli esiintyminen Provinssi-rockissa.
UNIHIEKKAMYRSKY (1997)
Tiivis työtahti jatkui koko 1990-luvun. Markun ja Kaijan kolmas yhteinen albumi ”Unihiekkamyrsky” ilmestyi huhtikuussa 1997 eikä senkään vastaanotossa ollut valittamista. Vaikka myyntilukema edellislevystä puolittui, voitiin yli 50.000 kappaleen myyntiä pitää silti erinomaisena saavutuksena johon kuka tahansa artisti olisi tyytyväinen. Albumi nousi myös listaykköseksi. Nimikkobiisin lisäksi radiosoittoon levyn kappaleista päätyi ”Minä muistan sinut”.
OPERAATIO JALOKIVIMERI (1998)
”Unihiekkamyrsky” -levyn arvosteluissa oli ollut hieman uudenlaista nihkeyttä ja kokonaisuutta pidettiin liian samankaltaisena kahden edellislevyn kanssa. ”Tuulten viemää” -kortti oli nyt pelattu loppuun. Kaija ja Markku ottivat palautteen vastaan tosissaan ja alkoivat etsiä uusia sävyjä seuraavan pitkäsoiton saundeihin. Taustalaulajaksi tuli Hausmyllystäkin tuttu Jari Karjalainen ja kitaroihin Kaijan keikkabändistä tuttu Torsti Spoof, joka oli soittanut myös mm. Funkykarkurit -yhtyeessä. Toiseksi tuottajaksi pestattiin parikymppinen rumpali Jesse Vainio, jonka odotettiin tuovan Kaijan tyyliin rytmikkyyttä ja nuorekkuutta.
Neljäs yhteisalbumi työstettiin myös ennätysajassa, sillä edellisestä oli kulunut vain vuosi. Tähän vaikutti myös se, että WEA-yhtiön kanssa oli aikoinaan solmittu neljä pitkäsoittoa käsittävä sopimus. Pariskunta halusi myös eroon levy-yhtiöstä, sillä heitä puolestaan kismitti se miten huonon diilin he olivat aikoinaan sieltä saaneet. Vaikka ”Unihiekkamyrsky” oli menestynyt oikein hyvin, takaraivossa jyskytti silti ajatus että myyntikäyrät olivat voimakkaan laskusuhdanteiset. Tämä vaikutti kaikkeen työhön ja suhde muuttui riitaisaksi myös kotosalla.
Markun uudet sävelmät olivat jälleen hyviä ja erityisesti ensimmäinen single ”Minun tuulessa soi” muodostui isoksi hitiksi saavuttaen vuosien saatossa klassikon aseman. Huhtikuussa 1998 julkaistu ”Operaatio Jalokivimeri” oli ensimmäinen suomalainen musiikkialbumi, jonka julkistamistilaisuus lähetettiin suorana internetissä. Kaija Koo oli avannut omat viralliset nettisivunsa viikkoa aiemmin.
Jos edellislevyä oltiin pidetty synkähkönä ja syvällisenä, uutuutta arvosteltiin jopa liiankin kepeäksi. Kaija Koon musiikissa soi nyt rock’n’roll ja popimpi linja. Keikkamyyntikin pulputti vahvana ja uusi ohjelmisto koostui suurimmaksi osaksi uuden levyn menevistä kappaleista. Lisäksi setissä oli vain kuusi vanhempaa hittiä. Albumista tuli Kaijan neljäs peräkkäinen listaykkönen ja se myi parissa viikossa kultaa eli yli 20.000 kappaletta. Pitkässä juoksussa levy on myynyt lähes platinaa eli noin 38.000 kappaletta.
TINAKENKÄTYTTÖ (1999)
Sopimus WEA-yhtiön kanssa oli tullut tiensä päähän ja juuri Suomen rantautunut kansainvälinen Universal Music iski hampaansa kiinni Kaija Koohon. Markku ja Kaija alkoivat valmistella seuraavaa pitkäsoittoa saman tien. Universal ei kitsastellut kustannuksissa ja Finnvoxin studio oli varattuna heille toukokuusta elokuuhun 1999. Markku työsti kappaleiden taustoja yhdessä Jesse Vainion kanssa. Vahvimpana raitana syntyi tulevan levyn nimikkokappale ”Tinakenkätyttö”, joka oli uudenlaista aggressiivisempaa Kaijaa. Perinteiseen tapaan solisti hoiteli itse kaikki lauluraidat, joita tällä kertaa syntyikin ennätysmäärä eli kolmekymmentä kappaletta. Tällä kertaa Markku käytti enemmän vierailevia muusikoita. Bassoa soitti Anssi Kela ja kitaroita Antti Vuorenmaa.
”Tinakenkätyttö” -albumi julkaistiin Marraskuussa 1999 ja se nousi albumilistan sijalle viisi. Nimikkobiisin lisäksi radiosoittoa heltisi myös kappaleelle ”Isä”. Suunnitelmissa orastivat myös kansainväliset markkinat ja ”Tinakenkätyttö” oli tarkoitus levyttää englanniksi nimellä ”Nothing But Time”. Kansainvälisistä taustajoukoista huolimatta maailma jäi valloittamatta, mutta Suomesta tuli jälleen kultalevy. Levy myi yli 27.000 kappaletta.
Kaijan edellinen levy-yhtiö WEA päätti julkaista kokoelmalevyn ”Tuuleen piirretyt vuodet 1980-2000”, joka sisälsi myös aivan ensimmäisen Steel City -singlen ”Seis” sekä pari biisiä vuoden 1986 ”Kun savukkeet on loppuneet” -levyltä. Lisäksi he olivat ostaneet oikeudet Universal-yhtiön kautta julkaistun ”Tinakenkätyttö”-levyn hitteihin. Mukana oli myös aiemmin julkaisematon kappale ”Jos ei sua ois ollut”, joka sai radiosoittoa. Varsin kattava 32:n kappaleen paketti nousi albumilistan sijalle viisi ja myi platinaa eli yli 40.000 kappaletta.
MIKÄÄN EI RIITÄ (2002)
Markku Impiön alkoholinkäyttö alkoi muodostua ongelmaksi ja pariskunnan avioliitto alkoi rakoilla. Lopulta Kaija ei enää halunnut, että Markku soittaa hänen keikkabändissään. Levytyksissä Markku oli edelleen vahvana mukana ja seuraavan levyn kappaleetkin olivat hänen käsialaansa. Pitkäsoittoa saatiin tosin odotella tavallista pidempään. Uusia isoja hittejäkään ei syntynyt, mutta albumi nousi silti listan kakkoseksi ja myi jälleen kultaa. Levyn soitetuin kappale on sen nimikkoraita ”Mikään ei riitä”.
VIIDEN MINUUTIN HILJAISUUS (2004)
Markku ja Kaija yrittivät pelastaa avioliittonsa muuttamalla maalle. Kellokoskella Kaijan oli mahdollista myös harrastaa itselleen rakasta ratsastamista. Uudella levyllä oli ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1993 myös muiden Markku Impiön säveltämiä kappaleita. Kaksi raitaa syntyi muiden tekijöiden kynistä. Tuottajiksi pestattiin peräti kolme ulkopuolista: Jesse Vainio, Kalle Torniainen ja Jukka Backlund. ”Viiden minuutin hiljaisuus” sai kuitenkin Kaijan levyistä tähän asti vaisuimman vastaanoton. Se nousi listan sijalle kolme, mutta ei yltänyt kultalevymyyntiin. Tunnetuin laulu kokonaisuudelta on ”Aika jättää”. Levyn floppaaminen ei tehnyt hyvää myöskään heidän avioliitolleen. Se oli tullut tiensä päähän.
JOULUKIRKOSSA (2005)
Kaija Koo suhtautui vastahakoisesti joululevyn tekoon, mutta sellainen kuitenkin tehtiin. Albumin tuotti Okko Laru ja se äänitettiin livenä Sipoon kirkossa. Artistin itsensäkin mielestä lopputulos oli hirveä ja koko hanke oli virhe, joka olisi saanut jäädä tekemättä. ”Joulukirkossa” jäi myös Kaijan viimeiseksi julkaisuksi Universal-yhtiölle.
H-HETKI (2007)
Universal Musicin Anne Laaksonen oli siirtynyt Suomessa toimintansa aloittaneen Bonnier Amigo Musicin toimitusjohtajaksi ja hän houkutteli Kaijan mukaan talliinsa. Kaija halusi myös jatkaa musiikillista yhteistyötä Markun kanssa, vaikka avioliitto olikin päättynyt. Levynteko oli kuitenkin artistin sanojen mukaan yhtä helvettiä. Onneksi mukana oli uusia tekijöitä, joiden läsnäolo toi vaihtelua ja hillitsi hieman Markun temperamenttia. Teropekka Virtanen tunnettiin yhteistyöstään CMX-yhtyeen kanssa ja hän toimi levyn toisena tuottajana. Lisäksi mukana oli edellislevyltä tuttu Jukka Backlund, joka soitti myös Sunrise Avenuen kanssa.
Singleinä levyltä soivat ”Mentävä on” ja ”Erottamattomat”, joista ei kuitenkaan muodostunut ikivihreitä Kaija Koo -klassikkoja. Muutenkaan materiaali ei ollut sitä parasta Impiötä ja levy-yhtiössä jopa pohdiskeltiin olisiko julkaisua pitänyt siirtää ja etsiskellä uusia biisejä. Albumi nousi listan sijalle kymmenen ja listaviikkoja karttui kahdeksan. Levyn muutamalla raidalla kitaraa soittaa Kaijan poika Olli Impiö, joka pian tämän jälkeen joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen. Traaginen tapaus lamautti osaltaan artistin työvirettä. Keikat hoidettiin kuitenkin kunnialla ja yleisöä riitti vanhojen hittien vetovoimalla.
IRTI (2010)
Kaija Koon viimeisimmästä isosta hitistä oli vierähtänyt suhteellisen pitkä tovi ja yhden levyn mittaiseksi jäävä yhteistyö Bonnier Amigon kanssa oli nihkeää. Kaija veti kaikesta huolimatta keikoille hyvin yleisöä, mikä hämmästytti monia. Artistiin oli nähtävästi tullut myös jonkinlainen nostalgia-aspekti, sillä hän vetosi entistä voimakkaammin nuorempaan yleisöön, joka oli löytänyt vanhat hitit.
Laulajatar vieraili uuden elämän saaneessa Levyraati-ohjelmassa arvioimassa kappaleita. Ohjelman vetäjä Katja Ståhl tutustui Kaijaan. Samoihin aikoihin Ståhl aloitteli myös upouuden levymerkin Päijät-Hämeen Sorto ja Riisto A&R vastaavana. Firman omistajatahoa edustivat Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki. Yhteistyöstä päästiin yhteisymmärrykseen ja Bonnier päästi Kaijan suosiolla uusien siipien suojaan.
Toni ja Sipe kävivät vielä Kaijan vauhdikkaalla keikalla varmistumassa tulevan suojattinsa kyvyistä ja Kaija Koo oli valmis syntymään uudelleen. Levyn tuottajiksi pestattiin kokenut Hannu Korkeamäki ja juuri itsensä läpi lyönyt Jukka Immonen. Vaikka tarkoitus oli tehdä täydellinen irtiotto vanhaan, Kaijan keplottelemana albumille lipsahti silti viisi Markku Impiön tekemää biisiä. Suurin comeback-hitti ”Vapaa” oli kuitenkin Toni Wirtasen kynästä lähtöisin. Single nousi Suomen listan ykköseksi.
Muita isoja biisejä levyltä ei lohjennut, mutta albumi nousi listan sijalle kaksi ja Kaija sai siitä pitkästä aikaa kultalevyn. Yli 25.000 kappaleen myynti vuonna 2010 alkoi olla jo saavutus fyysisen levymyynnin vähenevässä maailmassa. Menestyksestä huolimatta yhteistyö Apulannan herrojen kanssa jäi yhteen levyyn, sillä miehet päättivät lopettaa levy-yhtiöbisneksen saman tien. Heille oli tullut yllätyksenä kuinka paljon työtä se vaatii ja he päättivät keskittyä omaan tekemiseensä eli Apulantaan.
Kaija oli jälleen ilman levytyssopimusta, mutta ei tälläkään kertaa kauaa. Seuraavaksi artisti pääsi Asko Kallosen siipien suojaan. Idols-kilpailustakin koko kansalle tutuksi tullut levymoguli oli yrittänyt saada Kaijan talliinsa viimeisten viidentoista vuoden aikana pariinkin otteeseen, mutta nyt pelimerkit napsahtivat kohdilleen. Syntyi diili monikansallisen Warner Musicin kanssa ja ensimmäisenä tuotantopäällikkö esitteli solistin lauluntekijäpariskunnalle Saara Törmä ja Aku Rannila. Tuloksena oli uusi hittikappale ”Kaunis, rietas, onnellinen”, joka antoi nimen myös uudelle platinaa myyneelle kokoelmalevylle.
KUKA SEN OPETTAA (2014)
Kaija Koo oli palannut huipulle ja seuraavaksi hän valloitti suomalaiset olohuoneet upouuden musiikkiviihdeohjelman ”Vain elämää” osallistujana. Ohjelmasta, jossa artistit esittivät versioita toistensa kappaleista, tuli vuoden ilmiö. Siinä esitetystä musiikista koottu kokoelmalevy myi 177.972 kappaletta ja ohitti kaikkien aikojen myydyimpien pitkäsoittojen tilastossa täpärästi Kaija Koon oman ”Tuulten viemää” -albumin.
Seuraavaksi aloitettiin seuraavan studioalbumin valmistelut. Uutena metodina oli että kappaleita tuli useilta eri tekijöiltä, mutta kaikki hyväksytettiin artistilla itsellään ja niistä tehtiin yhteistyössä hänen näköisiään. Sanoituksia kirjoittivat Saara Törmän lisäksi mm. Paula Vesala ja Olavi Uusivirta. Markku Impiöltä mukaan mahtui yksi kappale. Suurimmaksi hitiksi uuden levyn kappaleista nousi ”Supernaiset”, josta on reilussa kymmenessä vuodessa muodostunut oikea Kaija Koon signatureanthem. Radiosoittoon päätyivät lisäksi laulut ”Ajoin koko yön”, ”En pelkää pimeää” sekä albumin nimikkoraita ”Kuka sen opettaa”.
Levystä tuli Kaijan viides listaykkönen ja ensimmäinen sellainen sitten vuoden 1998. Laulajatar sai ripustaa uuden Helsingin kotinsa seinälle jälleen myös kultalevyn yli 18.000 kappaleen myynnistä. Joulukuussa 2014 Kaija Koo täytti ensimmäisenä suomalaisena naisartistina Hartwall Areenan loppuunmyydyssä konsertissaan. Tasan vuotta myöhemmin hän teki saman tempun uudelleen.
SINUN NAISESI (2016)
Lokakuussa 2016 Kaijan single nousi jälleen Suomen singlelistan kärkeen. Tällä kertaa mukana oli tuon ajan ykkösartisti Cheek, johon laulajatar oli tutustunut jo Vain elämää -ohjelmassa. ”Nää yöt ei anna armoo” soi vieläkin Kaijan keikkojen vetonaulana. Toisena hittisinglenä artistin kolmanneltatoista studioalbumilta lohkaistiin ”Siniset tikkaat”. Kovilla taustajoukoilla ladatun levyn korkein sijoitus albumilistalla oli toinen.
Vuonna 2017 Kaija Koo nähtiin toisen kerran Vain elämää -ohjelmassa sen ensimmäisellä All Stars -tuotantokaudella. Lähes kaikki Kaijan ohjelmassa versioimat kappaleet saivat mukavasti radiosoittoa. Marras-joulukuussa 2018 oli jälleen aika täyttää Hartwall Areena. Nyt suuren kysynnän vuoksi peräti kahtena iltana peräkkäin.
TAIPUMATON (2021)
Musiikkikuviot myllersivät ja uusien pitkäsoittojen julkaisu kävi kaikilla artisteilla yhä harvinaisemmaksi. Sen sijaan erilaisiin suoratoistopalveluihin julkaistiin tasaisin väliajoin uusia kappaleita. Varhaisin vuonna 2021 julkaistulla pitkäsoitolla ”Taipumaton” kuultavista kappaleista näki päivänvalon jo vuonna 2018. ”Mun sydän” -kappale on streamannut platinaa. Sen jälkeen uusia kappaleita ilmestyi yhden tai parin biisin vuosivauhdilla. Kun albumi lopulta ilmestyi, sen kahdestatoista kappaleesta puolet oli jo julkaistu ennen sitä. Niistä suurimman suosion ovat saaneet laulut ”Hullut päivät”, ”Pelkkää voittoo” ja ”Onnellinen loppu”.
Mutta levy sisälsi silti kuusi uutta laulua ja monilta artisteilta ei välttämättä julkaistu enää fyysistä CD-levyä lainkaan. Monissa kaupoissa ei edes myyty enää levyjä. ”Taipumaton” -albumin saattoi sen sijaan ostaa monista eri markettien lehtipisteistä Kaija-aiheisen lehden kylkiäisenä. Levy nousi tietenkin listaykköseksi. Samaan aikaan ilmestyi myös samanniminen Kaija Koon elämäkertakirja. Kaija Koo oli vakiinnuttanut asemansa Suomen ykkösartistien pienessä joukossa ja elokuussa 2023 hän täytti Olympiastadionin ensimmäisenä suomalaisena naisartistina.
”Taipumaton” -albumin jälkeen Kaija Koolta on ilmestynyt yksittäisiä kappaleita. Paula Vesalan ja Pyhimyksen kanssa julkaistujen yhteiskappaleiden lisäksi suoratoistopalveluista löytyy laulut ”Onnea matkaan” (2023) sekä tuoreimpana ”Räsypokka” (2025). Helmikuussa 2026 ensi-iltansa sai Kaija Koosta kertova elämäkertaelokuva ”Kaunis rietas onnellinen”, jonka ohjasi Selma Vilhunen ja jossa Kaija Koona nähdään Oona Airola.
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Lähteet:
Jouni K. Kemppainen – Taipumaton (WSOY 2021)
Ifpi
Suomen listalevyt
Discogs
Wikipedia
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti