Levymittari: Freestyle ja Style levystä levyyn – ”Vill ha dig” sekä kaikki muut hitit ja albumit

Koulukiusattu Christer Sandelin (s. 1961, laulu, basso) otti ensiaskeleitaan musiikin parissa 15-vuotiaana ja haaveili urasta pop-muusikkona Tukholman eteläpuolella sijaitsevassa Älvsjön kaupunginosassa. Vuonna 1979 päätös oli kypsynyt ja hän muutti samanikäisen ystävänsä Tommy Ekmanin (s. 1961, piano) asuntoon Nämnet-kadulle. Kokoonpanoon liittyivät Joakim Hagleitner (rummut) ja Anders Uddberg (syntetisaattorit).

Kokoonpanon persoonallisen laulusaundin täydensi kaksi tummahipiäistä laulajatarta Gigi Hamilton (s. 1965) ja Kayo Shekoni (s. 1964). Freestyleksi itsensä nimennyt sekstetti sai levytyssopimuksen Bert Karlssonin pyörittämän Mariann-levy-yhtiön kanssa. Esikoissingle ”Take Me Home” julkaistiin vuonna 1980. Samana vuonna ilmestyi vielä toinen single ”Running Away”.

FREESTYLE: FANTASI (1981)

Kahden englanninkielisen singlen jälkeen, Mariann-levy-yhtiö purki sopimuksen, koska hittiä ei löytynyt. Freestyle solmi uuden sopimuksen Sound of Scandinavia eli S.O.S. -yhtiön kanssa, joka ehdotti laulukielen vaihtamista ruotsinkieleen. Silloin Kayo päätti jättää bändin. Hänen tilalleen tuli alunperinkin harjoitteluvaiheessa mukana ollut Diane Söderholm. Kayo jatkoi uraansa erilaisissa projekteissa, joihin kuuluivat mm. yhtyeet Le Click, euroviisuissakin Ruotsia edustanut Afro-Dite ja myöhempien aikojen La Bouche sekä myös sooloartistina.

Kuinka ollakaan heti ensimmäinen ruotsinkielinen julkaisu ”Vill Ha Dig” toi Freestylelle läpimurtohitin, joka pysytteli Ruotsin Svenskoppen -listan kärjessä kuusi viikkoa. Englanninkieltäkään ei kokonaan hylätty ja kappale levytettiin myös nimellä ”I Want You”. Freestylen ydintiiminä toimi kaksikko Ekman/Sandelin, jotka kirjoittivat lähes kaiken materiaalin. Toki apua yksittäisiin kappaleisiin saatiin muiltakin joko bändin sisältä tai ulkopuolisilta.

Marraskuussa 1981 ”Vill Ha Dig” nousi Suomen singlelistalla sijalle kaksi ja siitä tuli seuraavan vuoden suurin ja kuunnelluin hitti Suomessa. Sinkku kohosi listojen kärkeen myös Tanskassa ja Norjassa. Esikoisalbumin tuotti Ulf Wahlberg, joka myöhemmin tuotti mm. Bogart Co:n musiikkia. Wahlberg muistetaan myös Secret Service -yhtyeestä. Toisena singlenä albumilta lohkaistiin sen nimikkokappale ”Fantasi”.

Pitkäsoitto nousi Ruotsin listan ykköseksi ja myi hurjat 300.000 kappaletta. Suomen listalla korkein sijoitus oli toinen ja levy viihtyi listalla 34 viikkoa. Lisäksi albumi komeili kärkikymmenikössä Norjan listalla.

FREESTYLE: MODIGA AGENTER (1982)

Toinen albumi saatiin ulos pikavauhtia jo keväällä 1982. Sen ensimmäinen singlelohkaisu ”Ögon som glittrar” muodostui myös suureksi hitiksi, joka nousi Suomen listan ykköseksi. Vuositilastossa 1982 kappale oli Suomen 11:ksi suosituin laulu. Albumin korkein sijoitus Suomen listalla oli kolmas ja Ruotsin listalla neljäs. Levy myi kotimaassaan noin 200.000 kappaletta eli yhteensä kahta ensimmäistä Freestyle-levyä myytiin puoli miljoonaa.

Samaan aikaan Freestyle kokeili siipiään myös Skandinavian ulkopuolella ja eri kappaleista julkaistiin useissa maissa englanninkielisiä versioita. ”Fantasi” oli tietenkin ”Fantasy”, kakkosalbumin nimikkokappale ”Modiga Agenter” sai nimekseen ”Mission Impossible” ja ”Ögon som glittrar”-biisistä tuli ”Fingers in Motion”. Argentiinassa julkaistiin vuonna 1983 kokonaan espanjankielisiä versioita sisältävä LP, joka sisälsi kappaleita molemmilta pitkäsoitoilta. Siellä yhtyeen nimi kirjoitettiin erikseen muodossa Free Style.

Suomessa iltapäivälehden uutiskynnys ylittyi jo siitä, että Freestyle oli pyrkinyt mukaan Ruotsin euroviisukarsintoihin 1982 ”Ögon som glittrar” -kappaleellaan. He eivät kuitenkaan päässeet loppukilpailuun. 1980-luvun alussa Eurovision laulukilpailut saattoivat toimia hyvänä ponnahduslautana kansainvälisille musiikkimarkkinoille. Tammikuussa Iltalehti tiesikin kertoa, että talven 1982 suosikkiyhtyeet eivät päässeet Melodifestivalenin loppukilpailuun. Freestylen lisäksi karsittujen joukossa oli lehden mukaan myös Attack, jonka kappale ”Ooa hela natten” oli kova hitti Suomessakin, sekä mm. Tomas Ledin, Per Gessle ja Harpo.

16.3.1982 Freestyle esiintyi Helsingin Tavastia-klubilla ja siitä jatkui heidän loppuunmyyty kahdeksan kaupungin Suomen kiertueensa. Liput menivät niin kuumille kiville, että joissakin kaupungeissa piti heittää kaksi keikkaa. Vaikka Freestylen musiikki oli kepeän kaupallista ja tarttuvaa poppia, sai yhtye suomalaislehdistössä varsin suopean vastaanoton. Tällä kertaa nuoren yhtyeen energinen viattomuus koettiin hyveeksi.

Vuonna 1983 Freestyle oli mukana ruotsalaisessa nuorisoelokuvassa ”G”, mutta loppuvuodesta yhtye päätti kuitenkin lopettaa toimintansa. Anders Uddberg poistui keskuudestamme vuonna 1984 vain 24-vuotiaana. Hänellä oli synnynnäinen sydänvika.

SO CHIC (1983)

Ekman ja Sandelin eivät jääneet kuitenkaan lepäämään laakereillaan, vaan he pistivät pystyyn uuden yhtyeen nimeltä Style. Heidän lisäkseen kokoonpanoon kuului kolmantena jäsenenä naislaulaja Gigi Hamilton. Kaikki siis tuttuja Freestylestä. Myös Ulf Wahlberg jatkoi tuotantopuolella.

Stylen esikoisalbumilla ”So Chic” laulettiin yhtä kappaletta lukuun ottamatta englanniksi. Singleinä julkaistiin laulut ”Dark Eyes” ja ”Love Is Knocking on My Door” Levy ei kuitenkaan saavuttanut menestystä ja Sound of Scandinavia levy-yhtiö meni konkurssiin.

VISIONER (1985)

Style solmi uuden levytyssopimuksen vastaperustetun Bubble -levy-yhtiön kanssa, mutta yhtiö jäi erittäin lyhytikäiseksi. Se julkaisi vuonna 1984 vain kaksi Stylen singleä ”Telefon” ja ”Vision av kärlek”. Kyllä, ruotsinkielisyys oli jälleen valttia. Tosin ”Telefon” -kappaleen englanninkielinen versio ”Telephone” nousi seuraavana vuonna yllättäen Yhdysvalloissa Billboard Dance Club Play -listan sijalle 16.

Ruotsissa julkaisut tapahtuivat tähän aikaan kuitenkin äidinkielellä ja uutena levy-yhtiönä toimi jälleen tuore tapaus Alpha Records, jonka ensimmäisiä kiinnityksiä Style oli. Vuonna 1984 ilmestyi ensimmäinen single ”Du och jag”. Albumi ”Visioner” oli kokonaan ruotsinkielinen. Suurta myyntimenestystä siitä ei kuitenkaan siunaantunut.

HEAVEN NO. 7 (1986)

Läpimurtonsa Style teki keväällä 1986 Ruotsin euroviisukarsinnoissa Melodifestivalenissa. Kilpailukappale ”Dover – Calais” sijoittui karsinnassa kolmanneksi, mutta siitä tuli kisan suurimmista hiteistä. Karsinnat käytiin uudella modernilla tavalla ja ensimmäisellä kierroksella lauluista esiteltiin musiikkivideot, mistä oli varmasti Stylen kaltaiselle popyhtyeelle etua. Toiselle kierrokselle päässeet viisi laulua kilpailijat esittivät taustanauhan päälle.

Albumilla oli mukana kappaleita sekä ruotsiksi että englanniksi. Singleiksi levyltä lohkaistiin kappaleet ”Följ mig” ja ”Heaven No. 7”. Muutamien biisien kirjoittamisessa oli mukana Alexander Bard, joka muistetaan Army of Lovers -yhtyeestä. Saman bändin Jean-Pierre Barda stailasi Stylen jäsenet kuvauskuntoon. Ekman ja Sandelin tuottivat pitkäsoiton kokonaan itse. Pitkäsoitto nousi Ruotsin listalla sijalle kolme.

DAYLIGHT ROBBERY (1987)

Stylen pyrkimys Ruotsin rajojen ulkopuolelle voimistui ja Eurovision laulukilpailu koettiin tähän yhtenä potentiaalisena väylänä. Niinpä bändi nähtiin jälleen Melodifestivalenissa kilpailemassa. Tällä kertaa heidän kilpailukappaleensa ”Hand i hand” menestyi heikommin ja jäi superfinaalin viimeiselle, kuudennelle sijalle.

Yhtyeen neljäs albumi sen sijaan oli Melodifestivalen-kappaletta lukuun ottamatta kokonaan englanninkielinen, kansainvälisille markkinoille suunnattu. Englanninkielisten tekstien kanssa säveltäjä-tuottaja-paria Ekman/Sandelin avusti ruotsalaistunut britti Roy Colegate. Levyn suurin hitti oli nopeatempoinen ”Run For Your Life”, joka nousi Ruotsin Tracks-listan sijalle kaksi. Albumin korkein sijoitus Ruotsin listalla oli seitsemäs.

QUESTION OF TIME (1988)

Seuraavalla albumilla laitettiin vielä pykälää kovemmat panokset piippuun ja tuottajaksi pestattiin brittiläinen David Jacob, joka tunnettiin mm. yhteistyöstä Pet Shop Boysin ja Erasuren kanssa. Levy äänitettiin Tukholmassa, mutta miksattiin Lontoossa. Vuoden 1987 lopulla julkaistusta singlestä ”Empty Bed” tuli Stylen suurimpia hittejä ja se nousi listaykköseksi Tracks-listalla.

”Question of Time” -albumi sisälsi toisenkin ison hitin ”It’s a Secret” sekä pari pienempää listasijoitusta pokanneet singlet ”Sentimental” ja ”Question of Time”. Albumin korkein sijoitus Ruotsin listalla oli neljäs. Kovasta yrityksestä huolimatta Styleltä jäi kansainvälinen menestys saavuttamatta ja he päättivät pistää yhtyeensä tauolle.

Vuonna 1989 ilmestyi jo ensimmäinen Christer Sandelinin sooloalbumi ja pääasiassa ruotsinkielinen sooloura jatkui aktiivisena koko 1990-luvun. Myös Tommy Ekman aloitti sooloilun ja hänen ensimmäinen soololevynsä ilmestyi vuonna 1990. Molemmat musikantit ovat tehneet myös yhteistyötä lukuisien muiden ruotsalaisartistien kanssa.

Vuonna 2003 Style teki toivotun comebackin Melodifestivalen -kilpailuun. Silloin heidän kappaleensa ”Stay the Night” sijoittui alkukarsinnassaan kolmanneksi ja pääsi ns. ”Andra Chansen” -keräilyerään, mutta karsiutui finaalista.

POLYPHONIC (2010)

Vuonna 2009 Style palasi levytysstudioon Tommy Ekmanin ja Christer Sandelinin muodostamana duona. Silloin julkaistiin vanhojen aikojen kunniaksi single ”Vill Ha Dig Igen”, joka nimestään huolimatta oli täysin uusi kappale. Seuraavana vuonna julkaistu studioalbumi sisälsi kappaleita sekä ruotsiksi että englanniksi ja muutamat niistä molemmilla kielillä. Toisena singlenä lohkaistiin ”Love Killer”.

Freestyle ja Style voidaan hyvin mieltää yhdeksi ja samaksi yhtyeeksi, ovathan ainakin molempien keskushahmot samoja herroja. Myös kokoelmalevyillä kummankin tuotantoa yhdistellään sujuvasti. Osa on julkaistu Freestylen ja osa pelkän Stylen nimellä. Kattavan kokoelma lienee vuonna 1998 julkaistu ”Guldkorn (Den Kompletta Samlingen)”, joka sisältää muutaman ’98-version Freestylen hiteistä. Albumi nousi Ruotsin listalla sijalle kaksi. Yhtyeiden suurin ja legendaarisin hitti ”Vill Ha Dig” muistetaan toki myös vuoden 1998 Drömhus-versiosta, joka oli Suomen 28:ksi suosituin laulu kyseisenä vuonna.

SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:

Lähteet:
Discogs
Iltalehti
Wikipedia
Suomen listalevyt
Freestyle – Guldkorn (CD-levyn kansilehti)

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑