9 to 5 – HOMMAT HOITUU
Lappeenrannan kaupunginteatteri, 22.11.2025
Syyskuussa karvaan maun suuhun jättänyt Porin teatterin ”Tootsie” -pettymys kirkkaana mielessä matkustimme Lappeenrantaan hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Olimmehan päättäneet antaa mahdollisuuden pienempien kaupunkien teattereille ja varanneet liput ”9 to 5 – Hommat hoituu” -musikaaliin jo aikoja sitten, ja tehneet muutkin viikonloppureissusuunnitelmat, joten ei auttanut kuin käydä matkaan.
LUE LISÄÄ: Porin teatterin ”Tootsiella” oli sukkahousut makkaralla
Lappeenrannan viikonloppulomaan liittyi muitakin ohjelmanumeroita, kuten Etelä-Karjalan museossa viimeisiä hetkiään näyttäytyvä ”Nupit kaakossa” -näyttely, jossa esiteltiin etelä-karjalaista nuoriso- ja dj-kulttuuria aina 1970-luvulta lähtien tähän päivään asti. Retroasioista bloggailun ohella olen tehnyt DJ-hommia ammattimaisesti vuodesta 1987 lähtien, joten tämä oli must-juttu.
Vaikka näyttely olikin otsikoitu käsittelemään tiettyä maantieteellistä aluetta, kertoi se hienosti alasta kaikkialle Suomeen sopivasti. Ja kun Lappeenrannassa oltiin, niin antikvariaatti Sumaa ei sovi jättää väliin. Sieltä tein vinyylilöytöjä. Vetyä tai atomia en tähän aikaan vuodesta valitettavasti löytänyt suuhunpantavaksi. Satamassa sijaitseva hotelli Lähde osoittautui erinomaisen tyylikkääksi majoituspaikaksi, vaikkakin hintavaksi.
Mutta varsinainen syy musikaalifanien matkakohteelle oli siis Lappeenrannan kaupunginteatterissa esitettävä ”9 to 5 – Hommat hoituu”. Muistin virkistykseksi katselimme matkaa edeltävänä iltana vielä Disney+ -suoratoistopalvelusta vuonna 1980 valmistuneen samannimisen elokuvan, johon musikaali pohjautuu.
Leffassahan esityksen laulujen säveltäjä, kantritähti Dolly Parton teki valkokangasdebyyttinsä Jane Fondan ja Lily Tomlinin rinnalla. Elokuvan tunnusbiisinä soi Partonin samanniminen hitti ”9 to 5”, joka oli aikoinaan myös Oscar-ehdokkaana parhaan alkuperäislaulun kategoriassa. Musikaali sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 2009 ja sama laulu soi näytöksensä kantavana korvamatona. Suomeksi kappaleen on tulkinnut Anita Hirvonen nimellä ”Aamuseitsemään”.
Heti kättelyssä täytyy todeta, että Partonin sävelkynä on ollut todella terävänä. Paljon erityyppisiä musikaaleja viime vuosina ahmineena, aloinkin miettimään, kuinka paljon hyviä yksittäisiä biisejä yhdessä musikaalissa yleensä kuullaan. Jos siis lasketaan pois nykyään suositut ”jukebox”-musikaalit, joiden laulut voivat käytännössä kaikki olla yhdeltä tai useammalta artistilta poimittuja tuttuja hittejä. Esimerkiksi aiemminkin mainitsemani ”Tootsie” ei sävelteoksena ollut mistään kotoisin. ”9 to 5” sisältää useita tarttuvia kappaleita, vaikka eihän niistä kai mitään ikivihreitä klassikkoja ole nimikkobiisin lisäksi elämään jäänyt?
Mutta ”9 to 5” -musikaalissa on joka tapauksessa ainakin yksi sävelmä, jonka kaikki tuntevat ja minun korviani viehätti moni muukin siinä määrin, että otin esityksen jälkeen Spotifysta Broadway-version soundtrack-levyn kuunteluun. Samalla näyttämön tapahtumat palasivat elävinä mieleen. ”Tootsien” soundtrackin kuuntelu sen sijaan oli yhtä tervan juontia, mutta läpi senkin aikoinaan tahkosin.
Teatteriesitysten ikävin puoli onkin se, että kokemus jää useimmiten ainutkertaiseksi. Kuulet ja näet upean esityksen, mutta et voi kokea sitä koskaan uudelleen – ellet mene katsomaan samaa esitystä uudelleen, niin kauan kuin sitä esitetään. Vielä kun kyseessä on suomenkielinen versio, niin harvoin voit muistella kokemaasi edes tallenteelta.
Tästä kokonaisuudesta jäi mieltäni kaihertamaan esimerkiksi kaihoisa lemmenduetto, joka alkuperäisversiossa tunnetaan nimellä ”Let Love Grow”. Yrityksistä huolimatta en löytänyt Jukka Nylundin tekemän mainion suomennoksen laululuetteloa mistään – en edes teatterilta ostamastani käsiohjelmasta – joten käytän kappaleiden englanninkielisiä nimiä.
Jukka Nylund on myös ohjannut musikaalin Lappeenrannan estradille. Suomenkielisen kantaesityksensä teos sai vuonna 2023 Turun Samppalinnan kesäteatterissa saman suomentajan ja ohjaajan johtamana. Katrin Vaskelainen vastasi niinikään molempien versioiden koreografioista.
Alkuperäisen elokuvakäsikirjoituksen toinen kirjoittaja Patricia Resnick on kirjoittanut myös Broadway-version. Vuoden 1980 elokuvan käsikirjoitukseen osallistui myös leffan ohjaaja Colin Higgins, joka on kirjoittanut ja ohjannut pari suosikkileffaani ”Hopeanuoli (Silver Streak, 1976)” ja ”Tyttö, joka tiesi liikaa (Foul Play, 1978)”. Avoimen homoseksuaali Higgins menehtyi ikävä kyllä AIDS:iin vuonna 1988 vain 47-vuotiaana.
Musikaali kulkee erittäin uskollisesti elokuvan kanssa samaa latua. Vain muutamia kohtia on oikaistu ja itse asiassa nuo muutokset tekevät kokonaisuudelle vain hyvää. Esimerkiksi elokuvan sairaalasähläykset vauhdikkaine autoiluineen ovat melko turhia. Nyt edetään napakammin ja vauhdikkaammin, vaikka toki lauluesityksetkin ottavat oman aikansa.
Tietenkin kun teatterissa ollaan ja musikaalista on kyse, on tarinaan liitetty näyttäviä show-numeroita. Leffahan ei ole musikaali lainkaan. Monet numeroista liittyvät henkilöhahmojen kuvitelmiin. Naisista koostuva pääkolmikko haaveilee marihuana-pöllyssä oman kappaleensa ajan miten päästäisi sovinistisen öykkäripomonsa pois päiviltä. Konttorin kyylä Roz (Netta Salonsaari) puolestaan unelmoi ihannoivasti samaisesta öykkäristä. Päähenkilö Violet (Anna-Kaisa Makkonen) taasen kuvittelee millaista olisi olla naisjohtaja 1980-luvun alun miesten hallitsemassa yritysmaailmassa.
Musikaalin tapahtumathan sijoittuvat siis 1980-luvun alkuun ja hahmojen asenteet ovat myös sitä luokkaa. Itse silloin eläneenä on helppo suhtautua menneeseen, mutta tiedä sitten miten nuorempi sukupolvi asioiden laidan ottaa? Toisaalta voi toki miettiä, onko maailma muuttunut riittävän paljon noista ajoista? Aikoinaanhan elokuva herätti keskustelua työelämän epäkohdista ja idea siihen lähtikin kansalaisaktivistina tunnetulta Jane Fondalta.
Vaikka musikaalin perusvire on kepeä ja komediallinen, voi taustalta löytää syvempää merkityksellisyyttä. Naiskolmikko pistää tuulemaan, sovinistisen pomon ruotuun ja tekee työyhteisöön tuottavuutta parantavia uudistuksia, jotka lopulta huomataan korkeammallakin taholla.
Päärooleihin kiinnitetyt naistähdet suoriutuvat rooleistaan upeasti. Sitä oikein herää miettimään, miten näin pieneen maahan mahtuukin näin paljon näin upeita näyttelijöitä jotka eivät saavuta maanlaajuista tunnettavuutta. Oli myös ihanaa, kun ei ollut ladannut odotuksia tappiin, ja sai yllättyä näin positiivisesti. Toisin kuin – taas kerran siinä – ”Tootsiessa”, jossa 90 prosenttia odotuksista oli ladattu maankuulun Joonas Nordmanin harteille ja hän ei loppujen lopuksi pystynyt esiintymään kyseisessä näytöksessä. En varmasti väsy koskaan olemaan kiukuttelematta Porin teatterille siitä, että he keskittivät koko mainoskampanjan yhden kortin varaan ja tuo ässä jäi hihaan.
Kun näytöstä ei pystytetä yhdelle päätähdelle, ei yleisö myöskään joudu pettymään. Toista on tietenkin isompien kaupunkien teattereissa, joissa saattaa lavalla nähdä tutunkin näyttelijän, mutta hän tuskin on siellä yksin. Jos vaikkapa Turun kaupunginteatterin Addams Familysta on Anna-Maija Tuokko poissa, on siellä silti Joel Mäkinen ja/tai Nomi Enckell.
Puvustus on usein pikkuteattereissa vähän arkinen ja joissakin joukkokohtauksissa syntyy vaikutelma, että puvustaja on käynyt kirpputorilla etsimässä mies-ensemblelle sopivia mustia pukuja tai attasea-salkkuja. Mutta se jääköön sivumaininnaksi. Kierrätys kunniaan!
Musikaalin todellinen showstopper oli Anna-Kaisa Makkonen Violet Newsteadin roolissa. Huikea karisma ja erilaisiin tunnetiloihin yltävä ilmehdintä yhdistettynä komediallisen piiruntarkkaan ajoitukseen. Noora Koski ja Hanna Kaskela säestivät oivallisesti hänen aisapareinaan. Kosken hempukkamainen Doralee-hahmo oli hersyvän hauska. Kaskela vakuutti ujona Judyna, joka palasi kotirouvasta työelämään ja raivasi tietään kohti itsenäisyyttä. Hänen toisen näytöksen upea soolonsa ”Get Out and Stay Out” oli lähes veret seisauttava ja osoitti Kaskelan olevan kiistatta porukan taitavin laulaja. Myös niljakasta pomoa Franklin Hartia esittänyt Heikki Pöyhiä antoi naisenergialle maukasta vastavoimaa.
”9 to 5 – Hommat hoituu” palautti uskoni maakuntamatkailuun ja siihen, että upeita teatterielämyksiä voi kokea muuallakin kuin Helsingissä, Turussa tai Tampereella. Lappeenrannan teatterin tarjoamat puitteet eivät kalpene isommillekaan areenoille. Tekniikka, äänentoisto ja lavastus olivat kansainvälisellä tasolla.
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti