MEN WITHOUT HATS: ON THE MOON (Shocore Music Inc./MWH Entertainment Inc. 2025)
Kanadalainen Men Without Hats -yhtye on hieman erikoisessa asemassa omassa musiikillisessa historiassani. Vuoden 1982 iso hitti ”The Safety Dance” on toki jo 40 vuotta sitten hyväksi havaittu, mutta melkein kaikki muut edesottamukset ovat jääneet todistamatta. Joskus olen ostanut kirpputorilta vinyylinä bändin toisen albumin ”Folk of the 80’s (Part III)” ja se onkin ainoa fyysinen julkaisu jonka heiltä omistan.
Tutkin nopeasti bändin tarinaa internetistä ja vuonna 1991 kokoonpano näköjään hajosi ensimmäisen kerran. Vuonna 2003 he tekivät yhden albumin ja hajosivat taas, kunnes yhtyeen keulahahmo ja laulusolisti Ivan Doroschuk pisti bändin vuonna 2010 jälleen pystyyn. Ja pystyssä se on ollut siitä lähtien.
Nyt on ulos saatu Men Without Hatsin uuden tulemisen kolmas studioalbumi, kaiken kaikkiaan yhdeksäs, ”On the Moon”. Vasta levyn kuunneltuani ymmärsin, miten paljon olen tarvinnut Men Without Hatsin comebackia. Kyseessä on yksi autenttisimmin 1980-luvulta kuulostava kokonaisuus, jonka olen hetkeen kuullut. Albumi on loistava.
Ensimmäisenä singlenä julkaistiin kesäkuussa hauska ”The Safety Dance” -pastissi ”I Love the 80s”. Taustan synasaundit mukailevat klassikkohittiä ja tempokin on melkein tismalleen sama. Kasaribileissä olisi helppo miksata nämä kaksi biisiä yhteen. Uuden kappaleen sanoitus on hersyvä kunnianosoitus meidän kaikkien rakastamalle 1980-luvulle. Kertosäkeistö on varsinainen korvamato, joka toimisi vaikka kasariradion jinglenä. Ilmassa on klassikon ainekset.
Toinen single ”In Glorious Days” ei kalpene edeltäjälleen piiruakaan. Kenties pikemminkin päinvastoin. Kertosäkeistö on vieläkin pirullisempi korvamato. Näen sieluni silmin retropapparaiset bogoamassa bändin keikalla ”Jump! Jump! Jump! Jump!” -huudahduksien tahtiin. Tahdon mukaan!
Mikä dramaattisinta meno ei laannu koko levyn aikana lainkaan. ”If You Try” on pykälää vakavampi, mutta tarttuvuudesta ei tarvitse tinkiä. Samaa voi sanoa kaikista lopuista raidoista. Kepeän keskitempoinen ”Run Away” ujeltavine syntetisaattoreineen on jälleen yksi melodisuuden riemuvoitto.
”Love Me Tomorrow” -kappaleen kertosäkeistö on yksinkertaisuudessaan täydellinen: ”If You Can’t Love Me Now, Love Me Tomorrow”. Rakastan tällaisia pikkuoivalluksia ja Doroschukin tummanpuhuva baritoni tuo teksteihin jonkinlaista köyhän miehen Ian Curtisin uskottavuutta.
”À Cause De Toi (Sinun vuoksesi)” lauletaan ranskaksi, kuten kanadalaiselle bändille onkin luontevaa. Heleät syntetisaattorit säestävät kohtalokasta melodiaa. Balladilla levy myös päätetään, mutta kyseessä on cover. John Lennon -klassikon ”Jealous Guy” sovitus muistuttaa jossain määrin Roxy Musicin 1980-luvun hittiversiota, mutta mukaan on saatu mahtipontisuutta ja solistit huudahdukset ”I’m Just a Jealous Guy! Watch Out!” tuovat tekstiin uudenlaista uhkaavuutta.
Albumin ainoa huono puoli on, että se on niin lyhyt. Vain seitsemän raitaa ja 28 minuuttia. Ainahan voi levyn laittaa soimaan alusta uudelleen ja voi pojat – niin olen totta tosiaan tehnytkin – mutta pari lisäbiisiä ei olisi ollut pahitteeksi. Toisaalta miksi ympätä levylle vaatimattomampia teoksia vain siksi, että saataisiin lisää kestoa. Täydellisyys saattaisi latistua.
Men without Hats keikkailee nyt ahkerasti ja on myös aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Paljon on saanut huomiota myös yhtyeen uusi näyttävä naispuolinen vahvistus Sahara Sloan, joka on Ivan Doroschukin veljen Colin Doroschukin tytär. Sahara soittaa bändissä koskettimia ja laulaa taustoja.
Kappaleluettelo:
- I Love the 80s
- In Glorious Days
- If You Try
- Run Away
- Love Me Tomorrow
- À Cause De Toi
- Jealous Guy
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti