WARGAMES – SOTALEIKIT (1983), 114 min.
Ohjaus: John Badham
”Wargames – Sotaleikit” oli moderni elokuvatapaus vuonna 1983 sijoittuessaan tietokoneiden ja erityisesti kotitietokoneiden maailmaan. Leffa oli jonkinlainen yhdistelmä teiniromantiikkaa ja kylmää sotaa, ja vetosi sitä kautta monenkirjavaan yleisöön. Pääosissa olivat kuitenkin tietokoneet, niin päähenkilö David Lightmanin (Matthew Broderick) IMSAI 8080 -mikrotietokone kuin Yhdysvaltojen armeijan ydinohjuksia kontrolloiva kuvitteellinen WOPR.
IMSAI 8080 ei vuonna 1983 ollut enää mitään uusinta uutta, sillä laite saapui markkinoille jo 50 vuotta sitten joulukuussa 1975. Tietokoneita tuntemattoman suomalaiskatsojien silmissä se näytti kuitenkin varsin uskottavalle lerppuasemineen, matriisikirjoittimineen sekä etenkin suoraan lankapuhelimen luuriin kytkettävän modeeminsa välityksellä.
Elokuvan päähenkilö on siis nörttipoika David, joka pelaa pelihallissa Galaxian- ja Galaga-videopelejä ja ottaa modeemiyhteydellä kontaktin koulun tietokoneeseen parannellakseen arvosanojaan. Elokuvamaailman ensimmäinen nörtti ei kuitenkaan ollut vielä stereotyyppinen sellainen, vaan hän luo helposti suhteen viehättävään ja urheilulliseen koulukaveriinsa Jenniferiin (Ally Sheedy). Jenniferin roolille ominaista on kysellä Davidiltä kaikesta tietokoneisiin liittyvästä, jolloin katsojatkin saavat kätevästi vastaukset Davidin lausumina. Broderick sai harjoitella arcade-pelien hakkaamista ennen kuvauksien alkua, sillä studio hankki hänelle kotiin Galaxian- ja Galaga -pömpelit.
Wikipedia ei vuonna 1983 ollut vielä edes Jimmy Walesin villeimmissä unelmissa, sillä tietoja etsiessään David joutuu montaasissa soittamaan numerotiedusteluun, pläräämään mikrofilmille taltioituja sanomalehtiä ja selaamaan kirjaston paperisia arkistohakukortteja. Tietokoneet tekivät vasta tuloaan ihmisten arkeen ja yhtenä viestinä elokuvassa onkin niiden aiheuttamat mahdolliset uhat. Kasarileffoissa kuten ”Terminator” maalailtiin toisinaan pelottavia tulevaisuudenvisioita tietokoneista, jotka ylittävät viisaudessaan ihmisen.
Elokuvan prologijaksossa armeijan virkamies aiheuttaa vaaratilanteen empiessään pitäisikö ydinohjukset laukaista vaiko ei. Laukaisukäsky tuli, mutta tohtiiko mies sittenkään painaa nappia. Kyseessä oli testi, joka johti siihen että tunteilevat ja epäröivät ihmiset eivät viime kädessä voi olla vastuussa näin tärkeästä tehtävästä. Päätös päätetään antaa kokonaan tietokoneelle, mikä tuokin sitten tullessaan uudet hankaluudet. Toisen virkamiehen lyhyessä roolissa nähdään Michael Madsen ensimmäisessä elokuvaosassaan. Epäröijää esittää kylmä hiki kasvoillaan mm. L.A. Law -sarjasta tuttu John Spencer.
Tästä päästäänkin leffan päätapahtumapaikalle ydinkärkien laukaisuaseman NORAD- kontrollihuoneeseen, joka aikoinaan oli yksi kalleimmista yksittäisistä elokuvalavasteista. Pelkästään tämä kokonaisuus lohkaisi elokuvan 12 miljoonan dollarin budjetista yhden miljoonan. Huoneen seinää hallitsee kaksitoista valtavaa nestekidenäyttöä, jollaisia ei vuonna 1983 ollut vielä olemassakaan. Todellisuudessa ne ovat taustaprojisointikankaita, joita nähtiin kotioloissakin ensimmäisissä isompikalibeerissa kotiteattereissa 2000-luvun alussa.
Tuottajat eivät päässeet tutustumaan armeijan aitoon kontrollihuoneeseen, joten lavastaja Angelo P. Grahamin piti kuvitella miltä sellainen saattaisi näyttää. Siitä tuli kuuleman mukaan tietenkin paljon näyttävämpi ja komeampi kuin oikeasta paikasta, ja armeijan työntekijät kuolasivat kuvitellun työpaikkansa valkokankaalla nähdessään. Lavastaja Grahamin meriittilistalta löytyy parhaan lavastuksen Oscar elokuvasta ”Kummisetä osa II” sekä kolme muuta lavastus-Oscar-ehdokkuutta.
NORAD-ohjuskontrollihuoneen päätietokone WOPR (War Operation Plan Response) on näyttävä, valtava laatikko jossa vilkkuu värikkäitä valoja ja pienellä näytöllä raksuttaa ajastin, joka lähestyy ohjusten laukaisuhetkeä. Ajan hengen mukaisesti laitetta kiertää sihteeri, joka merkitsee kirjoitusalustaansa jotain mystisiä valojen kertomia asioita. Elokuvan ohjaaja John Badham kertoo, että hän halusi laitteeseen valoja tuodakseen siihen inhimillisen puolen. Alun perin se oli vain tummanharmaa laatikko, joka oikeasti on rakennettu puusta. Laatikon sisälle asetettiin ihminen valoja välkyttelemään.
Projektin ohjaajaksi palkattiin aluksi Martin Brest, jonka näkemys elokuvasta oli tuottajien mielestä liian synkkä. Suurin osa näyttelijöistäkin vaihdettiin ohjaajan vaihduttua, mutta alkukohtauksessa esiintynyt Michael Madsen oli yksi harvoista joka sai jäädä. Madsen oli noihin aikoihin juuri muuttanut Kaliforniaan ja hän nukkui puiston penkeillä ennen rooliaan. Tuotanto hankki aloittelevalle näyttelijälle huoneen pienestä hotellista ja siitä hänen uransa lähti urkenemaan. Joitakin Brestin ohjaamia kohtauksia jäi lopulliseen elokuvaan.
Brestin tilalle pestattiin John Badham, jonka suurin ohjausmenestys oli ”Saturday Night Fever” vuodelta 1977. Sen jälkeen hän oli ohjannut mm. ”Tappajahai” -elokuvasta tutuksi tulleen Roy Scheiderin kanssa toimintaelokuvan ”Blue Thunder” sekä Frank Langellan tähdittämän ”Dracula”-modernisoinnin. Badham oli parhaimmillaan toimintakohtausten kanssa ja hän leimautuikin perus-action-leffojen ohjaajaksi ennen kuin ajautui vuosituhannen vaihduttua enemmän television puolelle. ”Wargames” lienee ”Saturday Night Feverin” jälkeen hänen toiseksi suurin kaupallinen menestyksensä. Martin Brest puolestaan päätyi ohjaamaan ”Beverly Hills kytän”.
LUE LISÄÄ: Beverly Hills kyttä rikkoi ennätykset 40 vuotta sitten
21-vuotias Matthew Broderick istuu päärooliin nakutetusti. Lapsenkasvoisena ja useimmiten hämillisen näköisenä hän menee täysin 17-vuotiaasta lukiopojasta. ”Wargames” oli hänen ensimmäinen iso elokuvaroolinsa ja hän pystyi uskottavasti esittämään keskenkasvuisia nuorisorooleja vielä muutaman vuoden tämän jälkeenkin. 1980-luvulta muistamme ainakin elokuvat ”Ferris Bueller’s Day Off” (1985) ja ”Biloxi Blues” (1988). Toki sen jälkeenkin monista leffoista ja tietenkin ”Leijonakuninkaan” Simban äänenä.
Muutenkin elokuvan roolitus on osuva. Ally Sheedy on simpsakan luonteva ja reipas aisapari Broderickille. Isommissa sivurooleissa nähdään monista kasarileffoista tutut tähdet Dabney Coleman ja Barry Corbin. Muhkeaviiksinen Coleman sopi jo ulkoisesti tiukkapipoiseksi johtajahahmoksi ja roteva Corbin on paikallaan patrioottisena kenraalina, joka vastustaa tietokoneiden ylivaltaa ylimielisesti naureskellen ja paksua sikaria tuprutellen – tupakointi oli tietenkin sallittua ydinaseiden laukaisuhuoneessa. Yhdysvaltojen tuore puolustusministeri Pete Hegseth ei tosin ehkä enää katselisi hyvällä Corbinin näköistä kenraalia.
Kylmän sodan asetelma on elokuvassa aikakaudelle tyypillisen räikeä. Neuvostoliitto on suuri punainen alue kartalla, joka on amerikkalaisten olettamana valmis lähettämään ydinohjukset kohti Yhdysvaltoja ilman eri varoitusta. Teknikot kontrollihuoneessa ovat huolissaan siitä, joutuvatko he jatkossa juomaan vodkaa ja syömään kalanmätiä amerikkalaisten herkkujen asemasta. Onneksi elokuvan suurin arvoitus piileekin siinä, ovatko ohjukset oikeasti matkalla Amerikan mantereelle vai onko kyseessä vain tietokoneen luoma simulaatio. Kuten mainoslausekin kysyy ”Is it a game, or is it real?”.
Peleistä kaikki lähtee liikkeelle, kun hakkeroimiseen addiktoitunut David haluaa tulevat peliuutuudet itselleen jo ennen niiden julkaisua ja tulee vahingossa murtautuneeksi pelifirman kanssa samassa kaupungissa sijaitsevan armeijan tukikohdan tietokoneelle. Hän luulee vain pelaavansa kuvitteellista ydinsotaa, mutta varuskunnassa näyttää kolmas maailmansota jo käynnistyneen. Presidenttikin herätetään kesken unien. Häntä ei näytetä, mutta kenraalin toimiston seinää koristaa aito Ronald Reaganin muotokuva.
Puolustusvoimat pääsee Davidin jäljille ja häntä epäillään jopa Neuvostoliiton kätyriksi. Huonoja kouluarvosanoja saava, kotioloihin sulkeutuva teini kun sopii vakoojaprofiilin täydellisesti. Puhdistaakseen maineensa, on Davidin etsittävä käsiinsä alkuperäisen ohjusjärjestelmän suunnittelija Stephen Falken (John Wood).
Lawrence Lasker ja Walter F. Parkes olivat ehdolla parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinnolle. Lisäksi elokuva sai ehdokkuudet kuvaus ja ääni kategorioissa. ”Wargames” on monella tapaa kiehtova elokuva, vaikka se onkin niin vahvasti kiinni ajassaan. Tietotekniset vempaimet lähinnä huvittavat ja kylmän sodan asetelma kahden ydinasesuurvallan välillä on aikansa elänyt (vai onko?). Jos pystyy sivuuttamaan nämä muotoseikat ja keskittymään itse tarinaan, on se edelleen varsin viihdyttävä ja mukaansatempaava. Toisaalta elokuvaa pystyy myös katsomaan historiankatsauksena 40 vuoden takaiseen elämään. ”Wargames” on ehtaa 1980-lukua parhaimmillaan tai pahimmillaan.
Leffasta tuli myös kaupallisesti varsin menestyksekäs. Elokuvan budjetti oli noin 12 miljoonaa dollaria ja se tuotti yksin Pohjois-Amerikan mantereella lähes 80 miljoonaa. Mikä teki siitä vuoden 1983 viidenneksi menestyneimmän elokuvan kotikentällään. Maailmanlaajuisesti leffa tuotti noin 125 miljoonaa dollaria. Suomen teattereissa ”Wargames” oli vuoden yhdeksänneksi katsotuin elokuva ja se houkutteli saleihimme 166 120 katsojaa.
”Wargames” on myös varsin uraauurtava teos. Se ehkä ensimmäinen elokuva, jonka tarina pohjautuu tietokonehakkerointiin. Vuonna 1983 hakkerointi ei itse asiassa ollut edes laitonta. Presidentti Reagankin katsoi elokuvan ja huolestui siinä määrin, että hän keskusteli jopa kongressin jäsenten kanssa voisiko tällainen olla tosielämässä mahdollista. Armeijan tietokonesysteemien turvajärjestelyjä tarkasteltiin uusin silmin. Myös internet-politiikkaan alettiin kiinnittää huomiota.
Coleco Vision -pelikonsolille julkaistiin samanniminen peli, joka mukaili elokuvassa nähtävää ydinsotaa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä. Myös leffassa ohjukset liikkuvat vain kontrollihuoneen näytöillä. Eräässä elokuvan kohtauksessa hävittäjälentäjiltä pyydetään aitoja näköhavaintoja ohjuksista ja vaikka niitä sellaisia ei todeta, eivät kenraalit ohjussiilossa ota sitä uskoakseen. Alkoiko tietokoneiden ylivalta jo 40 vuotta sitten?
Musiikin elokuvaan sävelsi Arthur B. Rubinstein, pitkän linjan ammattimies joka ei kuitenkaan koskaan tuottanut mitään kovin ikivihreitä säveliä. Crosby, Stills & Nash teki leffaa varten kappaleen ”War Games”, joka ei loppujen lopuksi kuitenkaan elokuvassa soi. Biisiä käytettiin silti promootiossa ja sen musiikkivideo on koostettu kokonaan elokuvan materiaalista. Pariminuuttinen video kiteyttääkin elokuvan tarinan melko pätevästi kronologisessa järjestyksessä.
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
Lähteet:
IMDb
Wikipedia
Wargames DVD kommenttiraita
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti