YÖ & JP LEPPÄLUOTO
M/S Victoria I, 23.11.2024
Olli Lindholm poistui keskuudestamme vain 54-vuotiaana vuonna 2019. Useiden mielestä Yö-yhtyeen tarinankin olisi pitänyt päättyä siihen, mutta bändi itse oli toista mieltä. Uudeksi laulusolistiksi valikoitui JP Leppäluoto (s. 1974), joka aiemmin on toiminut mm. metalliyhtye Charonin laulajana. Suuri yleisö saattaa nykyään tuntea hänet myös yhtenä suositun Elämäni biisi -tv-ohjelman solistina sekä Raskasta joulua -konserttikiertueilta.
Itse kuulun koulukuntaan, joka toivottaa uuden laulajan sydämellisesti tervetulleeksi Yöhön. Olli Lindholm oli näkyvä ja karismaattinen keulakuva, johon koko bändi pitkälti henkilöityi. Hän oli myös ennen kuolemaansa viimeinen 1980-luvun alussa perustetun yhtyeen alkuperäinen perustajajäsen, joka oli yhtäjaksoisesti ollut Yössä.
Viimeisinä vuosinaan yhtyeessä lähes itsevaltiaan asemaan noussut Lindholm piti Yön rivit melko tuulisina. Vuonna 2016 hän esimerkiksi erotti bändistä kaksi pitkäaikaista jäsentä basisti Jukka Lewiksen ja kitaristi Daffy Terävän. Tilalle bassoon tuli Timo Mynttinen, jonka muhkeapartainen hahmo on Leppäluodon tavoin tullut tv-katsojille tutuksi mm. Elämäni biisi -ohjelmasta. Kitaraan tarttui Jussi Turpeinen. Lewis ei niellyt potkuja mukisematta, vaan haastoi Lindholmin oikeuteen mutta hävisi jutun. Turpeinen jätti Yön tänä syksynä omasta aloitteestaan.
Tämän hetken kuusimiehiseen Yö-yhtyeeseen kuuluu Leppäluodon ja Mynttisen lisäksi Mikko Kangasjärvi (koskettimet), Jari Latomaa (kitara), Ari Toikka (rummut) ja tuoreimpana lisäyksenä toinen kitaristi Samuli Erkkilä. Heistä Kangasjärvi on yhtyeen pitkäaikaisin jäsen. Hän oli mukana jo vuosina 1990-1992, palasi Yön riveihin vuonna 2000 ja on soittanut bändissä siitä lähtien. Vuonna 2007 Yössä aloittanut Toikka rekisteröi nimiinsä Yö-tavaramerkin Lindholmin kuoleman jälkeen. Latomaa on musisoinut bändissä vuodesta 2010 alkaen.
Vuonna 1983 ensilevytyksensä tehneessä Yössä ei siis soita ainuttakaan alkuperäisjäsentä ja valtaosa miehistä on aloittanut yhtyeessä 2000-luvulla. Mutta kuten tuore solisti JP Leppäluoto keikalla spiikkasi, musiikki elää ja tarkoitus on tehdä kunniaa Olli Lindholmin sekä Yön toisen perustajajäsenen Jussi Hakulisen tekemille ikivihreille lauluille. Yleisö vastasi esitykseen raikuvin suosionosoituksin. Tosin ei kai kukaan muunlaista vastaanottoa odottanutkaan. Tuskin kukaan, joka ei hyväksy Lindholmille korvaajaa, tulisi paikalle uutta kokoonpanoa paheksumaan. Ennen kaikkea olisi suuri sääli, jos emme enää koskaan kuulisi näitä klassikkoja livenä.
Suuret persoonat jakavat aina mielipiteitä. Olli Lindholm oli monille varmaankin se ainoa ja oikea Yö-solisti ja heille tuottaa vaikeuksia kuunnella bändin musiikkia kenenkään muun laulamana. Mutta kaikki tuntevat varmasti myös ihmisiä, joille tuotti vaikeuksia kuunnella Yötä juuri Lindholmin vuoksi. Hän kun ei ollut kuitenkaan mikään virtuoosimainen laulaja tai lavapreesensiltään maailman riehakkain kansanvillitsijä.
Itselläni oli Lindholmiin varsin neutraali suhde. En fanittanut sata lasissa, mutta en inhonnutkaan. Näin Yön livenä muutamia kertoja ja keikkojen taso vaihteli loistavasta mukiinmenevän kautta vähän väsähtäneeseen. Levyllä Yö kuulosti aina ihan hyvältä ja toisinaan Lindholm onnistui saamaan tulkintoihinsa tyypillisen monotonisuuden sijaan kauniitakin sävyjä.
Bändin katalogiin mahtuu lukuisia upeita biisejä, mutta etenkin loppuvuosinaan laulut alkoivat kuulostaa hieman toistensa kaltaisilta. Mahtipontisilta ja vähän iskelmällisiltä. Sellaisilta ettei kovaa, kuorossa laulettuihin kertosäkeistöihin edes vaadittu kovin vivahteikasta tulkintaa. Ikään kuin nuottiviivastolle olisi piirretty täplät, joiden laulamisesta Lindholm suoriutuu.
JP Leppäluoto on laulajana ja tulkitsijana aivan eri luokkaa. Jokaisen on pakko myöntää, että taidoillaan hän pesee edeltäjänsä suvereenisti, mutta sopivatko tulkinnat Yön kappaleisiin. Keikan nähtyäni voin todeta, että kyllä sopivat. Tosin Leppäluoto saattaa olla joihinkin sävellyksiin jopa liian hyvä laulaja. No en tiedä onko se mahdollista, mutta ainakaan tekniikasta solisti ei jää kiinni. Eikä muuten jää myöskään lavakarismasta. Energinen vokalisti osaa kietoa yleisön pikkusormensa ympärille ollen samaan aikaan ehta rokkikukko ja maan mukavin naapurin äijä.
Tallinnan laivalla lauantaina pikkutunneilla vedetyn show’n settilista koostui suurimmaksi osaksi viime vuosituhannella levytetyistä klassikoista. Heti ensimmäisenä numerona räväytettiin tiskiin Yön läpimurtosingle ”Likaiset legendat I” reilun 40 vuoden takaa. Alkupuoliskolla kuultiin muutenkin bändin kaikki kasarihitit ajalta, jolloin Jussi Hakulinen oli vielä mukana Yössä biisinikkarina. Hakulinen poistui keskuudestamme vuonna 2022 57-vuotiaana.
LUE LISÄÄ: Yön albumista ”Varietee”
Itselleni keikan kiistaton kohokohta oli kuitenkin puolivälissä kuultu Lindholmin sävellys ”Särkyvää”, jossa Leppäluotoa säesti ainoastaan kosketinsoittaja Kangasjärvi. Riipaiseva tulkinta sai ihon kananlihalle ja kirvoitti kyyneleet silmiin. Hienoja balladejahan Yön tuotannosta löytyisi muitakin, mutta ymmärrettävästi nyt oli tarkoitus kohottaa pikkujouluristeilijöiden kannat kohti kattoa. Jotenkin jäin odottamaan ”Joutsenlaulua”, mutta onko se edelleen sellainen pyhä lehmä, johon ei tohdi tarttua?
Olli Lindholmin ja Jussi Hakulisen suhde oli vuosikymmenten aikana myrskyisä. Välillä riideltiin ja välillä sovittiin. Hakulinen kynäili joka tapauksessa Yölle hittejä vielä 2000-luvullakin, vaikka ei varsinaisesti bändin jäsenistöön kuulunutkaan. Välillä hän oli taas hyvinkin tarkka, milloin ja missä hänen tekemiään laulujaan saa esittää. Vasta hittinikkarin kuoltua ne saatiin takaisin suoratoistopalveluihinkin.
Yhteistöistä merkittävin oli tietenkin vuoden 2003 ”Rakkaus on lumivalkoinen”, joka nosti Yön superbändien sarjaan ja antoi nimen yhtyeen myydyimmälle studioalbumille. Laulu kuultiin keikan viimeisenä yhteislaulatus-encorena. 2010-luvulta keikkasettiin mahtui vain kaksi laulua. Tuorein niistä oli ”Mitä jos mä rakastan sua” vuodelta 2018. Se oli myös toinen kahdesta biisistä, joiden tekemisessä ei ole ollut mukana Hakulinen eikä Lindholm. Liekö ollut itsetarkoituskin keskittyä näiden kahden voimahahmon tuotantoon?
Näkemäni ja kuulemani perusteella voin sanoa, että JP Leppäluoto on lunastanut paikkansa Yö-yhtyeen uutena solistina ja musiikillisen perinnön jatkajana. Musiikkimaailmassa henkilöidään turhan usein bändit laulusolisteihinsa. Ikään kuin soittajat olisivat merkityksetöntä taustajoukkoa. Kukaan ei korviaan lotkauttanut, kun muusikot Olli Lindholmin takana vaihtuivat. Tokihan se totuttelua vaatii, mutta itselleni kovempi paikka oli kun Van Halenin David Lee Roth vaihtui Sammy Hagariin. Siitäkin selvittiin, mutta ei puhuta Gary Cheronesta.
Toivotan Yölle menestyksekästä jatkoa ja lisää loistavia livekeikkoja. Enkä pistäisi pahakseni, vaikka uusiutunut bändi levyttäisi vanhoja hittejään uuden solistinsa kanssa. Tai miksei vaikka kokonaan uuttakin materiaalia. Keikasta innostuneena laitoin nimittäin pitkästä aikaa Yötä soimaan ja huomasin jo kaipaavani biisien tulkitsijaksi JP Leppäluotoa. Minulle solistin vaihdos tapahtui ilmeisen kivuttomasti.
Nämä kuultiin:
- Likaiset legendat I
- Niin paljon me teihin luotettiin
- Särkynyt enkeli
- Sua muistoistani pois en saa
- Kuorotyttö
- Särkyvää
- Mitä jos mä rakastan sua
- Tia-Maria
- Tie sydämeeni
- Ihmisen poika
- Vie mut minne vaan
- Kiitos ja kunnia
Encore: - Minne tuulet vie
- Rakkaus on lumivalkoinen
SEURAA RETROPOPPARIA SOMESSA:
RETROPOPPARI 
Jätä kommentti