Retropoppari luki reilut kymmenen vuotta vanhan teoksen ”I Want My MTV – The Uncensored Story of the Music Video Revolution”. Teoksen ikä ei haitannut, koska kirja käsittelee ajanjaksoa 1982-1992 eli Music Televisionin kymmentä ensimmäistä vuotta. Mitä kanavalle sen jälkeen tapahtui on tarina erikseen. Aluksi käyn vähän läpi kirjaa ja sen tyyliä, mutta sitten keskityn kirjassa kerrottuihin tarinoihin musiikkivideoiden takana. Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia kirjan haastatteluista.
KUUNTELE BLOGIKIRJOITUS PODCASTINA SPOTIFYSSA:
LUE LISÄÄ: 1980-LUVUN 20 IKONISINTA MUSIIKKIVIDEOTA
I Want My MTV – The Uncensored Story the Music Video Revolution
Kumpi oli ensin? Muna vai kana? MTV Music Television vai musiikkivideot? Pelkästään musiikkivideoita pyörittävä TV-kanava oli vielä vuonna 1981 teoriassa täysin absurdi idea, mutta onneksi sen perustajat pitivät kiinni haaveestaan. Kanavan syntyminen oli niin ratkaisevaa koko musiikkivideo-aatteelle.
Rob Tannenbaumin ja Craig Marksin kirjassa ”I Want My MTV – The Uncensored Story of The Music Video Revolution” (Plume 2011) käydään koko tarina läpi hauskalla ja persoonallisella tavalla. Kirja perustuu nimittäin lähes yksinomaan aikalaisten haastatteluihin ja suorat lainaukset heidän kommenteistaan on rytmitetty nasevaksi kokonaisuudeksi. Ja noita aikalaisia onkin melkoinen liuta, yli 400 artistia, ohjaajaa, levy-yhtiöiden edustajaa ja muuta taustavaikuttajaa sekä MTV:n työntekijää jakavat muistonsa.
Kirja keskittyy ”MTV:n kultakauteen” eli vuosiin 1982-1992. Itselleni kiintoisinta antia oli musiikkivideoiden syntytarinat ja muusikoiden muistelot, mutta teos suorastaan tulvii muitakin anekdootteja ähkyksi asti. Sen sijaan kirjan kappaleet, joissa keskityttiin vaikkapa erilaisiin yrityskauppoihin ja rahoittajatahoihin, eivät herättäneet niin suurta mielenkiintoa. Toki nekin luin suurella tarkkuudella.
Opus keskittyy siis täysin Yhdysvaltojen alkuperäiseen Music Televisioniin ja muiden maanosien versioita ei edes mainita. Omat katselukokemukseni kanavasta jostain 1980-luvun lopulta tai 1990-luvulta perustuvat vain MTV Europen tihrustamiseen, joten globaalien musiikkivideoiden rinnalla esimerkiksi amerikkalaiset videojockeyt eli juontajat ovat jääneet itselleni vieraiksi. Heillekin kirjassa uhrataan runsaasti palstatilaa aina valintaprosesseista lähtien. Ja jossain vaiheessa koko porukka laitettiin vielä uusiksi, mikä aiheutti omat polemiikkinsa.
Omat lukunsa kirjassa saavat kultakauden loppupuolella kanavalle saapuneet oheisohjelmat, joiden mukaantuloon suhtaudutaan ristiriitaisin tuntein. Muu ohjelmasisältöhän vähensi musiikkivideoiden esittämistä ja jotkut väittävät niiden jopa tappaneen koko Music Televisionin. Muuttivathan ne toki ainakin alkuperäistä ideaa radikaalisti. Voiko kanavaa, joka ei esitä musiikkia kutsua enää Music Televisioniksi?
Osa ohjelmista oli toki musiikkiin kytkettyjä erikoisohjelmia, kuten Headbangers Ball, Club MTV tai Yo! MTV raps! Mutta sitten kehiin tuli muuhun kuin musiikkiin liittyviä makasiiniohjelmia, kuten MTV Sports tai House of Style. Tai erilaisia keskusteluohjelmia, kuten 120 Minutes, The Cutting Edge, Liner Notes tai Fast Forward. Pahamaineisin MTV:n tappaja on kenties ensimmäisenä seurantarealityohjelmana pidetty The Real World.
Sen sijaan 1990-luvun taitteessa kehitelty MTV Unplugged taasen liittyi vahvasti musiikkiin ja alkoi elää aivan omaa elämäänsä kanavan ulkopuolellakin. Artistit ja bändit suorastaan jonottivat päästä vetämään oman akustisen settinsä kanavalle. Äänityksistä julkaistiin kaupallisesti erinomaisesti menestyneitä levy- ja videotallenteita.
Ensimmäiset musiikkivideot
Usein on käyty keskustelua siitä, mikä oli ensimmäinen musiikkivideo. Periaatteessa sellainen kuvattiin varmasti jo 1930-luvulla, kun ääntä tallentava elokuvakamera keksittiin. Koreografioituja, etukäteen suunniteltuja ja studiossa ohjattuja musiikkiesityksiä esitettiin televisiossa 1950-luvulla. Brittiläinen Top of the Pops -listaohjelma alkoi pyöriä vuonna 1964 ja vaikka siinä aluksi artistit ja yhtyeet kävivät studiossa nauhoittamassa omat esityksensä playbackina, pyöritettiin ohjelmassa pian muualla nauhoitettuja tallenteita esiintyjiltä, jotka eivät päässeet paikan päälle kuvauttamaan itseään.
The Beatles kuvasi lyhytelokuvia kappaleisiinsa ”Strawberry Fields Forever” ja ”Penny Lane”. 1970-luvulla maailman kiertämiseen kyllästyneet ABBA:n jäsenet kuvasivat promootiotarkoituksiin lyhytelokuvia, joita he lähettivät televisiokanavien esitettäväksi. Vuonna 1975 julkaistu Queenin ”Bohemian Rhapsody” -lyhytfilmi on myös usein mainittu ensimmäisistä musiikkivideoista keskusteltaessa, mutta tuohon aikaan ei vielä edes tiedetty termiä ”musiikkivideo”. Se syntyi oikeastaan vasta MTV:n myötä. ”I Want My MTV” -kirjassa todetaan, että ei olemassa sellaista asiaa kuin ”ensimmäinen musiikkivideo”.
Robert Smith (The Cure): Queenin ”Bohemian Rhapsody” oli ykkösenä joka vitun viikko. Vihasin sitä.
Music Television aloittaa toimintansa
Kun kanava aloitti 1.8.1981 sillä oli arkistoissaan erilaisten arvioiden mukaan noin 150-200 musiikkivideota. Lisäksi vitsailtiin, että 30 niistä olivat Rod Stewartin musiikkivideoita. Jos ajatellaan, että niitä piti pyörittää kellon ympäri ja tunnissa ehtisi välispiikkien ja mainosten lisäksi soittamaan vaikkapa kymmenkunta videota, tuli joka ikinen video pyöritettyä vähintään kerran päivässä.
Tokihan määrä lisääntyi kiihtyvällä vauhdilla, mutta aluksi tahti oli varsin hillitty. Levy-yhtiöt eivät nimittäin aluksi uskoneet formaattiin lainkaan ja ennemminkin ihmettelivät, pitikö heidän maksaa tällaisten filmien kuvauttaminen. Ja ennen kaikkea antaa materiaali ilmaiseksi jonkun pienen kaapeli-TV-kanavan esitettäväksi.
Kesti parikin vuotta ennen kuin MTV:n markkina-arvo ymmärrettiin. Siihen vaadittiin muutama yllätysmenestys, joiden kohdalla pystyttiin selkeästi osoittamaan että tehosoitto Music Televisionissa lisäsi tietyn artistin tai yhtyeen levymyyntiä. Joissakin Yhdysvaltojen kaupungeissa tiettyjen bändien levyt alkoivat yllättäen käydä kaupaksi. Selitykseksi paljastui, että kyseisessä kaupungissa näkyy MTV ja bändin musiikkivideo pyörii kanavalla tehosoitossa.
Alkuvuosinahan Music Television ei suinkaan näkynyt joka niemessä ja notkossa, vaan kaapeliverkko rakentui pikkuhiljaa. Luonnollisesti erilaisista sopimusteknisistä syistä kaikki kaapeliverkon ylläpitäjät eivät ottaneet oitis MTV:tä kanavapakettiinsa. Esimerkiksi alkuvuosina MTV ei näkynyt New Yorkissa tai Los Angelesissa lainkaan, mutta Kansasin Wichitassa siitä pääsi nauttimaan heti ensimmäisenä päivänä.
Britti-invaasio
Alkuvuosina brittiläiset artistit kuvasivat hanakammin musiikkivideoita hitteihinsä ja MTV pyöritti niitä muun materiaalin puutteessa ahkerasti. Katsojia saattoi hämmentää tuntemattomien brittibändien esitykset, mutta samalla yhtyeet saivat Yhdysvalloissa merkittävää näkyvyyttä ja pian Billboard-listalla puhuttiin jo uudesta Britti-invaasiosta.
Brittibändit olivat myös huomattavasti kuvauksellisempia, kuin amerikkalaiset kollegansa. He pukeutuivat näyttävästi ja esiintyivät videoilla luontevasti. Monet jenkkirokkarit karsastivat moista toimintaa ja kauhistelivat, miksi heidän pitäisi keimailla kameroille. Ohjaaja määräsi Billy Joelin tanssahtelemaan rakastuneen näköisenä jakoavain kädessään ”Uptown Girl” (1983) -videolla ja artisti piti miestä seinähulluna. Monet merkittävät aikakauden yhtyeet, kuten Journey tai Loverboy suorastaan kieltäytyivät kunniasta, kun heille ehdotettiin musiikkivideon tekemistä.
A Flock of Seagulls bändin Mike Scoren hiukset mainitaan kirjassa niin usein, että niiden täytyi olla merkitykselliset. Hän olikin koulutukseltaan kampaaja. Ensimmäisen musiikkivideon tekeminen kesti kuusi tuntia, joista kolme meni hiusten laittamiseen. Kun he lopulta saapuivat Valtoihin, bändin tiesivät jo kaikki. Ensimmäisessä MTV-haastattelussa puheenaiheena oli ainoastaan Scoren kampaus.
Duran Duran iski kultasuoneen heti ensimmäiseltä levyltä lohkaistulla videosinglellään ”Girls on Film” (1981), vaikka MTV:llä pyöritettiinkin vain videon reippaasti sensuroitua versiota. Alkuperäisversiota esitettiin yökerhoissa ja The Playboy Channel -kanavalla. Videon ohjanneesta 10cc -yhtyeestä erkaantunut duo (Kevin) Godley & (Lo) Creme levytti omaa musiikkiaan duona, mutta heistä tuli pian ensimmäisiä merkittäviä musiikkivideo-ohjaajia. Heidän taidonnäytteitään nähtiin mm. Visagen, Culture Clubin, Elton John, The Policen, Frankie Goes To Hollywoodin ja monien muiden hittien kuvituksena.
Duran Duranin saatua jalansijaa Yhdysvalloissa, levy-yhtiö lähetti heidät kuvausmatkalle Sri Lankaan. Toinen merkittävä musiikkivideo-ohjauksen uranuurtaja Russell Mulcahy kuvasi heidän kanssaan kokonaisen videoalbumin yhtyeen toisen pitkäsoiton ”Rio” (1982) kappaleisiin pohjautuen. Duran Duran leimautui ensimmäiseksi oikeaksi ”videobändiksi”, mikä alkoi pidemmän päälle kismittää sen jäseniä. Kolmannen levynsä viimeisellä videolla ”The Reflex” (1983) he hakeutuivat tietoisesti eroon tästä imagosta ja kappaleeseen kuvattiin perinteisempi soittovideo. Musiikkivideot ja MTV edesauttoivat kuitenkin Duran Duranin läpimurrossa Amerikan mantereella ratkaisevasti.
Monet muutkin näyttävät brittiyhtyeet nousivat Duran Duranin vanavedessä arvoon arvaamattomaan Yhdysvalloissa musiikkivideoidensa ansiosta. Vaikka esimerkiksi Culture Clubin Boy George on todennut, ettei pitänyt yhdestäkään heidän 1980-luvun videostaan.
Boy George: Ensimmäinen musiikkivideomme ”Do you really want to hurt me” sijoittui oikeussaliin. Minun urani alkoi oikeussalissa ja se myös päättyi oikeussaliin.
(Retropopparin huomautus: ”I Want My MTV” -kirja julkaistiin vuonna 2011. Artisti on sittemmin saanut uransa nousujohteeseen.)
Cliff Burnstein (Q Prime Management yhtiön perustaja): ABC, Duran Duran, Tears for Fears tai Thompson Twins eivät olisi koskaan myyneet Yhdysvalloissa ainoatakaan levyä ilman musiikkivideoita.
John Taylor (Duran Duran): ”Rio”-albumin Sri Lankassa kuvatut musiikkivideot ajoivat meidät lopulta hulluuden partaalle. Ihmiset luulivat, että hengailemme kaiket päivät huvijahdeilla. Jokainen haastattelu alkoi ”Musiikkivideonne ovat mahtavia…” ”Videobändin” imago alkoi tulla korvista. Niinpä he päättivät kuvata ”The Reflex” -singleen livevideon.
Voiko musiikkivideo olla liian huono?
MTV:n alkuvaiheessa musiikkivideon ei tarvinnut olla erityisen hyvä. Heikompikin tekele saattoi pyöriä kanavalla tehosoitossa ja se houkutteli nuoret levykauppaan. Huono musiikkivideo ei ollut tekijöilleen erityinen riski. Kukaan ei alussa alkanut dissaamaan yhtäkään laulua vain siksi, että siihen oli tehty korni tai halvannäköinen kuvanauha.
Myöhemmin tilanne muuttui ja katsojat alkoivat vaatia kuvanauhoilta laatua. Kaikkien aikojen huonoimmaksi musiikkivideoksi on tituleerattu Billy Squierin videota ”Rock me tonite” (1984). Sanotaan, että video tuhosi hänen uransa. Siihen riittivät pinkki T-paita ja kornit tanssiliikkeet. Aikalaisten mukaan hän näytti homolta ja biisin olisi voinut nimetä uudelleen nimellä ”Cock me tonite”. Menestyselokuvan ”American Gigolo” tyylin ja maailman ollessa tavoitteena, teosta voidaan pitää epäonnistuneena.
Squierin taustajoukot varoittivat videon valmistuttua, että tätä ei kannata laittaa levitykseen. ”Hitot siitä. Se on vain musiikkivideo.” Musiikkivideon myötä Squierin ura lähti laskusuuntaan ja yleisö kaikkosi konserteista. Kaikki loka kaadettiin artistin niskaan ja videon ohjaaja Kenny Ortega pääsi kuin koira veräjästä. Nykyään haavat jo umpeutuneet ja Billy Squier sanoo elämänsä olevan hyvää. Hän sai lopettaa uransa ja työnteon 43-vuotiaana. Kuka viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa.
Nick Rhodes (Duran Duran): Ei musiikkivideoissa mitään järkeä tarvinnut olla. Piti vain näyttää coolilta.
Paula Greif (ohjaaja): Ajelin autolla eräänä päivänä ja radiossa soi Cutting Crew’n ”(I just) Died in your arms”. Ajattelin, että saatoin ohjata tähän kappaleeseen musiikkivideon mutta en lainkaan muista millainen siitä tuli.
Russell Mulcahy (ohjaaja): Ohjasin Bonnie Tylerin ”Total eclipse of the heart” -videon. Eräässä kohtauksessa paidaton poika heittää kyyhkysen ilmaan ja Bonnie tuli kulman takaa. Hän pelästyi, kirkui ”You’re nothing but a fucking pre-vert!” walesilaisella aksentillaan ja juoksi pois. Bonnien edustajat pyysivät Mulcahya ohjaamaan myös seuraavan videon, mutta hän oli loukkaantunut koska häntä kutsuttiin ”perverssiksi” ja myös vihainen siitä, että Bonnie lausui sanan väärin.
Musiikkivideoiden taso nousee ja vaikutus levymyyntiin
The Human Leaguen ”Don’t you want me” musiikkivideo lienee ensimmäinen, joka kuvattiin 35mm elokuvakameralla. Kun Warner musicin taiteellinen johtaja Jeff Ayeroff näki videon, hän halusi ohjaaja Steve Barronin ohjaamaan kaikki heidän musiikkivideonsa.
Adam Ant sanoo olleensa ensimmäinen, joka pestasi videoihinsa ”tähtiä”. ”Prince Charming” videossa esiintyy Britannian ”Marilyn Monroe” Diana Dors. ”Goody Two Shoes” -videossa heilutaan mielisairaalassa, joka piti potilaanaan Peter Sellersia. Lisäksi sillä esiintyvät Britti-tähdet Graham Stark ja Caroline Munro.
ZZ Top sai uralleen täysin uuden vaihteen musiikkivideoiden myötä. Billy Gibbons oli ostanut vuosimallin 1933 Fordin ja kunnostanut sen tyylikkääksi. Auto tuli maksamaan yli 250.000 dollaria ja mies oli veloissaan. Kirjanpitäjä sanoi, että jos autoa käytetään markkinoinnissa siitä saa verohelpotuksia. Niinpä kaara laitettiin ”Eliminator” -albumin kanteen. Ohjaaja Tim Newman keksi ottaa sen mukaan yhtyeen ensimmäiseen musiikkivideoon ”Gimme all your lovin”. Videoiden myötä autosta tuli elämää suurempi.
Vaikka ZZ Topin partaniekat näyttävät rajuilta, he ovat oikeasti hyvin vaisuja kavereita. Video-ohjaajalla oli miettimistä, mitä hän keksisi heidän suhteensa. Niinpä ukoista tuli omissa videoissaan eräänlaisia sivustaseuraajia tai mystisiä hyväntekijöitä.
”Gimme all your lovin” videon jälkeen kaikki sanoivat, että tämä oli sitten tässä ja lisää videoita ei tehdä. Mutta Warner musicin Jeff Ayeroff totesi: ”Väärin. Me emme vain tee uutta musiikkivideota. Me teemme saman videon uudelleen ja vielä isommalla budjetilla”. Niinpä ZZ Topin ”Eliminator” -videoista ”Gimme all your lovin”, ”Sharp dressed man” ja ”Legs” tuli eräänlainen trilogia.
Martin Fry (ABC): Kaikkien videoiden kuvaus kesti yhden päivän ja tuo päivän pituus oli 48 tuntia.
Ann Wilson (Heart): Ensin kymmenen tuntia hiuksissa ja maskeerauksessa, sitten kymmenen minuuttia kameran edessä. Viisi tuntia odottelua ja kahden kuvauspäivän päätteeksi, kun aurinko nousee aamun kajastaessa ohjaaja sanoo: ”Ja lopuksi vielä lähikuvat”.
Naisten esineellistämistä ja rasismia
Jos katselit MTV:tä ilman ääntä, saatoit erottaa Duran Duranin ja Def Leppardin musiikkivideot toisistaan vain koska Duran Duranin videoissa naiset eivät olleet häkeissä. 1990-luvulla MTV:n videojockeyksi tullut Dave Holmes on todennut, että aluksi musiikkivideot olivat hyvin eurooppalainen juttu. Sitten asiat alkoivat muuttua amerikkalaisempaan ja isotissisempään suuntaan. Etenkin heavy metal yhtyeet ruokkivat naisia esineellistävää kuvastoa ja amerikkalaisteinit masturboivat kilpaa Music Televisionia tapittaessaan.
Michael Jacksonin ”Billie Jean” oli uraauurtava monessakin mielessä. MTV:tä syytettiin rasismista, koska he eivät pyörittäneet mustien artistien videoita. Jackson halusi satsata videoon, mutta ei saanut levy-yhtiötä mukaan. Niinpä hän kustansi sen kokonaan omasta pussistaan. Warnerin Jeff Ayeroff näytti tuottaja Quincy Jonesille The Human Leaguen ”Don’t you want me” -videon ja sitä kautta ”Billie Jeanin” ohjaajaksi löytyi Steve Barron.
Myöhempien Michael Jackson videoiden ohjaaja Wayne Isham kertoi ”You are not alone” -videon kuvauksissa Michael Jacksonille tehneensä hänen kanssaan töitä aiemminkin. Michael ei muistanut tapausta: ”Todellako? Milloin?”. Isham kertoi, että hän oli se kaveri joka keräsi tiikerin paskat lattialta ”Billie Jean” -videon kuvauksissa.
MTV olisi halunnut soittoon Michael Jacksonilta ensin ”Beat it” -videon, koska sillä esiintyi Eddie Van Halen. Mutta nähtyään ”Billie Jeanin” he tajusivat kuinka hieno se on ja tiesivät esitysjärjestyksen sopivaksi. Sanotaan, että kyseisen musiikkivideon ansiosta MTV kasvoi isosta valtavaksi. Steve Barron olisi haluttu ohjaamaan myös ”Beat it” -video, mutta hän ei pitänyt jengitappelukonseptista. ”Beat it”-videon ohjannut Bob Giraldi olisi puolestaan halunnut ensisijaisesti ohjata ”Billie Jeanin”. Joka tapauksessa molemmat ohjaajat saivat aikaiseksi jotain legendaarista.
Amerikkalaiskoomikko ”Weird Al” Yankovic teki ”Beat it” -videosta parodiaversion ”Eat it”, joka otettiin myös yllättäen MTV:llä tehosoittoon. Michael Jackson antoi videolle siunauksensa, mutta ohjaaja Giraldi vihasi sitä. Siinä pilkattiin jotakin, mikä oli hänelle vakavaa ja arvokasta. Hän tunsi itsensä pilkatuksi. Yankovicin elämä muuttui videon myötä yhdessä yössä. Pilkasta huolimatta Giraldista tuli musiikkivideomaailman tähti ja haluttu ohjaaja.
Michael Jackson ja Madonna – Popin ja musiikkivideoiden kuningas ja kuningatar
Michael Jackson aateloitiin musiikkivideoiden kruunaamattomana kuninkaana lopullisesti ”Thriller” -musiikkivideolla. Jackson halusi ohjaajaksi John Landisin nähtyään hänen elokuvansa ”An American Were-wolf in London” (1981) ja erityisesti sen muuntautumiskohtauksen, jossa David Naughton muuttuu ihmissudeksi. Ongelmaksi koitui pitkän musiikkivideon valtavaksi kohoava budjetti, kunnes keksittiin että videon tekemisestä kuvattaisiin samalla sen tekemisestä kertova 45-minuuttinen dokumentti.
MTV:n periaatteena oli, että he eivät maksa levy-yhtiöille videoista, mutta ”Thriller” oli ainoa poikkeus. Kun tekijät myivät ensi-iltaoikeudet siihen aikaan pienelle Showtime-kanavalle, MTV raivostui. Lopulta MTV maksoi 250.000 dollaria siitä että he saivat näyttää ”Thrillerin” toisena mediana maailmassa. Mikä oli tekijöiden tosiasiallinen tarkoitus, sillä Showtime näkyi siihen aikaan korkeintaan miljoonassa kaapeliverkon kotitaloudessa ja MTV jo paljon laajemmin.
Michael Jackson avasi ovet mustille artisteille Music Televisionin soittolistoille. Lionel Richie kertoo saaneensa ”All night long” videon soittoon ja päässeensä siitä eteenpäin kanavan vakiokalustoon. Lisäksi ”Thriller” nosti musiikkivideoiden vaatimustasoa. Duran Duranin John Taylor sanoo, että sen jälkeen musiikkivideoita tehtiin kuten elokuvia ja kustannukset kasvoivat kasvamistaan. Duran Duran teki vastaiskunsa ”The Wild Boys” -videollaan.
Jos Michael Jackson oli ensimmäinen todellinen musiikkivideoartisti, Madonna oli seuraava. Madonnan ensiaskeleet videomaailmassa olivat pienen budjetin keikistelyä, mutta ohjaaja Mary Lambertin astuttua puikkoihin tyyli muuttui. Videoista tuli provokatiivisia ja ne saivat jopa Vatikaanin älähtämään. Kuvaruudulla nähtiin eri rotujen välisiä suudelmia ja homosuudelmia. Milloin krusifikseja ja milloin S&M seksileluja. Milloin suuria elokuvatähtiä tai palavia ristejä. Lambert teki Madonnalle videot ”Borderline”, ”Like a virgin”, ”Material girl”, ”La isla bonita” ja ”Like a prayer”.
Vuonna 1984 järjestettiin ensimmäinen MTV VMA eli MTV Video Music Awards gaala. Gaala muistetaan parhaiten Madonnan legendaarisesta esiintymisestä. Itsevarma artistinalku ei halunnut esittää mitään ensimmäisistä hiteistään, vaan upouuden kappaleen ”Like a virgin”. Esitykseen kuului valtava hääkakku, jonka päältä Madonna aloittaa show’nsa hääpukuun pukeutuneena.
Kaikki artistit eivät musiikkivideoista innostuneet
Vuosi 1984 oli käänteentekevä pop-musiikissa. Silloin katsotaan, että Prince, Billy Idol, Cyndi Lauper ja Van Halen nousivat kaikki supertähteyteen. Miksei Bruce Springsteenkin. Ennen MTV:tä bändit breikkasivat Yhdysvalloissa alueellisesti, mutta koko mantereella – vaikkakin kaapelissa – näkyvä musiikkikanava muutti tilanteen. Music Televisionista tuli valtakunnan laajuinen radiokanava kuvalla varustettuna. Vihdoinkin, kolmen vuoden puurtamisen jälkeen, kaikki ymmärsivät MTV:n merkityksen.
Jopa musiikkivideoita vastustaneiden artistien oli pakko ryhtyä tekemään niitä. Heidän joukossaan mm. Bruce Springsteen. Sellainen syntyi varsin yksinkertaisella konseptilla. ”Dancing in the dark” näyttää tavalliselta esiintymiseltä, mutta samalla se esittelee uuden kuntosalille tiensä löytäneen Springsteenin tiukassa T-paidassaan. Ohjaajaksi pestattiin jo meriittejä elokuvien ohjaajanakin saanut Brian De Palma ja pieneksi täkyksi tavallista konserttipätkää muistuttavaan vetoon palkattiin aloitteleva näyttelijätär Courteney Cox, jonka Bruce muka yllättäen vetää yleisön joukosta tanssimaan kanssaan lavalla.
Toinen videoiden vastustaja oli Dire Straitsin Mark Knopfler. He olivat julkaisseet joitakin esiintymisiin pohjautuneita pätkiä, mutta ”Money for nothing” oli ensimmäinen suuremman luokan satsaus. Siihen käytettiin uutta tietokoneteknologiaa Paintbox ja videon hienous oli julkaisuajankohtanaan kaikkien huulilla. Music Television hykerteli, kun Sting lauloi kappaleen introssa ”I want my MTV”. Se oli kuin ilmaista mainosta heille.
”Money for Nothing” voitti Video Music Awards gaalassa parhaan videon palkinnon ja videon ohjaaja Steve Barron voitti samassa tilaisuudessa parhaan ohjaajan palkinnon toisesta ohjauksestaan A-han ”Take on me”. Kaikki pitävät nykyään ”Take on me” -videota paremmin aikaa kestäneenä klassikkona. ”Money for nothing” näyttää aika retrolta.
Musiikkivideot sensuurin kourissa
Musiikkivideoiden muututtua valtavirran viihteeksi, tuli esiin myös lieveilmiöt. Senaattori Al Goren vaimo Tipper Gore tunnettiin ankarana moraalinvartijana ja kun hänen 6-vuotias tyttärensä ahdistui katseltuaan MTV:ltä Tom Pettyn ”Liisa Ihmemaassa” -henkistä musiikkivideota ”Don’t come around here no more”, alkoi taistelu epäsiveellisyyksiä vastaan.
Sensuurin rajoitteet olivat kuitenkin hyvin häilyviä. Madonna ja Michael Jackson saivat kouria haarovälejään rauhassa, mutta rokkibändejä paheksuttiin. Ilkeät kielet totesivat, että ”MTV:n säännöt olivat samat kaikille, paitsi Madonnalle”.
Pat Benatar: ”Shadows of the night” -videossa on kaksi natsia, joita esittävät Benatarin bändin rumpali Myron Crombacher ja basisti Roger Capps. ”Miksi minun täytyy esittää natsia?”, rumpali valitti. Koska nimesi on ”Grombacher”.
Billy Joel: Tajusin vasta hiljakkoin kuinka gay ”Allentown” -video olikaan. Luulin, että siinä olisi jotain ”Kauriinmetsästäjät” -henkeä. Mutta miehet tehtaalla suihkussa perseet paljaina? Ohjaaja Russell Mulcahy paljastaa että videolla esiintyville miesmalleille piti maksaa 500 dollaria ekstraa kullekin paljaista takamuksista.
MTV toi rap-musiikin valtavirtaan
Run DMC ja Beastie Boys salakuljettivat rap-musiikin MTV:lle. Vuonna 1984 Run DMC:n ”Rock box” oli ensimmäinen kanavalla pyöritetty rap-video. Levy-yhtiön hihkuessa, yhtyeen pojat huusivat ”Mikä helvetti on MTV?”. Pari vuotta myöhemmin Run DMC yhdisti voimansa Aerosmithin kanssa videolla ”Walk this way” ja räjäytti pankin. Sillä oli hurja vaikutus molempien yhtyeiden suosioon ja se palautti Aerosmithin takaisin ihmisten mieliin. Beastie Boys iski valtavirtaan vuonna 1987 hitillään ”(You gotta) Fight for your right (To Party!)”.
Huippuohjaajat aloittivat musiikkivideoista
David Fincher, nykyään arvostettu elokuvaohjaaja, aloitti hänkin musiikkivideoiden ohjaajana. Kruununjalokivinä voisi mainita vaikka Madonna-klassikot ”Express yourself”, ”Vogue” ja ”Bad girl”, mutta niitä ennen hänen piti aloittaa pohjalta. Mikä tässä tapauksessa tarkoittaa lukuisia Rick Springfieldin videoita. Fincherista tuli musiikkivideoiden kultakauden kenties halutuin ohjaaja, jonka kanssa suosiosta pystyi myöhemmin kilpailemaan vain toinen myöhemmin ison budjetin valkokangaselokuvilla lippuluukut valloittanut ohjaaja Michael Bay.
Kahdelle huippuohjaajalle syntyi musiikkivideoiden kultakauden loppuvuosina jopa kilpailuasetelma. Meat Loaf pyysi David Fincheria ohjaamaan ”I’d Do Anything for Love (But I Won’t Do That)” -musiikkivideon ”Kaunotar ja hirviö” -teemalla. Fincher ihastui ajatukseen, mutta ilmoitti budjetikseen 2,7 miljoonaa dollaria. Tuottajat alkoivat kakistelemaan, mutta Fincher ei suostunut työhön alle 1,7 miljoonan ja sanoi, että ”Ottakaa sitten Michael Bay”. Bay ohjasi videon alle miljoonalla dollarilla ja se onkin viimeinen kerta, kun Michael Bay oli se edullisempi vaihtoehto. Samalla musiikkivideo on ainoa, jossa oli Fincherin konsepti ja Bayn ohjaus.
Vuosikymmen vaihtuu ja Michael Jackson menee sekaisin
1990-luvulle siirryttäessä musiikkivideomaailma alkoi olla loppuun kaluttu ja kaikki mahdollinen oli tehty. Vuonna 1991 Michael Jackson halusi vielä ylittää kaiken aiemman teettäessään videon uuteen singleensä ”Black or white”. Samaan aikaan hän halusi kehittää itselleen lempinimen. Samanlaisen kuin vaikkapa Elviksellä, joka oli ”The King of rock’n’roll”. Michael päätti, että hän on ”The King of Pop”.
MTV teki mitä tahansa pitääkseen ”Popin kuninkaan” onnellisena ja lupautui, että kaikki Videojockeyt esittelevät hänet juonnoissaan aika ajoin myös tällä uudella nimellä. Uuden albumin julkaisun aikoihin MTV:lle oli suunniteltu myös Michael Jackson viikonloppu. Juonnot oli nauhoitettu etukäteen, mutta nyt ne piti kuvata uudelleen siten että VJ:t kutsuvat Jacksonia ”The King of Popiksi”.
Vuonna 1991 Michael Jacksonin käytöksessä alkoi ilmetä myös outoja piirteitä. Hän kouri haaroväliään taukoamatta ja kukaan ei oikein uskaltanut neuvoa häntä toimimaan toisinkaan. Tuotantopalaverit saatettiin keskeyttää, kun Michael halusi katsoa Simpsonit. Näin ollen koko tuotantotiimi joutui katsomaan uusimman episodin.
MTV:n 10-vuotis gaalassa Michael halusi jonkin ison palkinnon. Tuottajat pohtivat olisiko sopiva kutsua sitä vaikkapa ”The Artist of the Century” tai ”The Artist of the Universe” -palkinnoksi. Michael sihteeri täsmensi, että ”Ei, vaan palkinnon tulee olla fyysiseltä kooltaan suuri”.
”Thrillerin” ohjaaja John Landis palkattiin 11-minuuttisen videospektaakkelin ohjaajaksi. Videossa käytettiin uutta PDI-teknologiaa, jolla ihmisten kasvot saatiin muuttumaan saumattomasti toisiksi. Pätkä yksistään maksoi 100.000 dollaria ja sen työstäminen kesti kuukauden. Nykyäänhän vastaavan illuusion voisi toteuttaa omalla läppärillään. Musiikkivideo sai ensi-iltansa samanaikaisesti 27 maassa ja sitä seurasi noin 500 miljoonaa katsojaa. Enemmän kuin mitään videota koskaan aiemmin tai sen jälkeen. Yksi aikakausi oli tullut päätökseen.
Merkittävimmät musiikkivideo-ohjaajat:
Steve Barron: Don’t you want me, Billie Jean, Take on me, Money for nothing
Anton Corbijn: Dr. Mabuse, Pride (In the name of love), Strangelove, Personal Jesus
Lol Creme & Kevin Godley: Fade to grey, Girls on film, Two tribes, A view to a kill
Bob Giraldi: Beat it, Love is a battlefield, Say say say, Hello
Edd Griles: Girls just want to have fun, Time after time, Heart of rock’n’roll, Party all the time
Wayne Isham: Home sweet home, Pretty in pink, You give love a bad name, Enter sandman
Daniel Kleinman: Antmusic, What is love, I just called to say I love you, Don’t you (Forget about me)
Mary Lambert: Borderline, Material girl, Like a virgin, Like a prayer
John Landis: Thriller, Black or white
David Mallet: Ashes to ashes, Under pressure, Radio Ga Ga, White wedding
Andy Morahan: Careless whisper, Last Christmas, West end girls, Faith, November rain
Russell Mulcahy: Hungry like the wolf, Total eclipse of the heart, The wild boys, A kind of magic
Tim Newman: Gimme all your lovin, Sharp dressed man, Legs, The power of love (Huey Lewis)
Tim Pope: Say hello wave goodbye, Such a shame, Eternal flame, Lullaby
Dominic Sena: Little lies, Rhythm nation, I don’t wanna lose you (Tina Turner)
Jeff Stein: The Kids are alright (The Who), Rebel yell, Don’t come around here no more (Tom Petty), You might think
Julien Temple: God save the queen (Sex pistols), Stray cat strut, Poison arrow, Come on Eileen, Do you really want to hurt me
James Yukich: Aces high, Easy lover, Sussudio
Lähteet
Rob Tannenbaum, Craig Marks: I Want My MTV – The Uncensored Story of The Music Video Revolution (Plume 2011)
Wikipedia
IMDb
YouTube
RETROPOPPARI 